perjantai 7. joulukuuta 2012

Jättää vai jatkaa? Mikä pulma!




Kirjastoreissulta tulee laahattua kotiin sellaisiakin kirjoja, joiden lukemisesta ei ole ihan varma. Kun ilmaiseksi saa ottaa kotiin ja sitten palauttaa, oli lukenut tai ei, riski on aika olematon. Jos ei miellytäkään, ei tarvitse aloittaa tai lukea loppuun. Tunnolliselle ihmiselle kesken jättäminen tosin on välillä tuskallista. Tuo palauttamismahdollisuus muuten alkaa kirjantäytteisessä kodissamme olla myös melkoista plussaa!

Hiljattain kirjastosta tuli nuortenkirjapinon kylkiäisenä napattua uutuustelineestä dekkari. Toiveena kun on, että viimeistään joululomalla olisi aikaa paneutua tähän lempikirjallisuudenlajiin oikein kunnolla. Kyseinen kirja on Saara Kesävuoren Saarroksissa. Kirjailijan nimi vaikutti aivan oudolta, eikä kirjan aika lattea nimi tai dekkarille hyvin tavanomainen kansikuvakaan soittanut mitään kelloa. Takakantta koetin silmäillä, mutta kiireessä siitä ei oikein mitään jäänyt mieleen. Jostain psykopaatista ja saaresta kuitenkin taisi olla kyse.

Aloittelin kirjaa tiistai-iltana. Hetki ei ollut hyvä, sillä olin juuri aamupäivällä saanut loppuun huikean Jään. Lisäksi Downton Abbeyn jakso oli aivan liian nyyhky. Näitä vasten Saarroksissa-dekkarin raaka maailma tuntui kuin iskulta vastoin kasvoja. Luin kirjaa sivulle 35 asti ja päätin, etten luekaan eteenpäin. Kirja on kirjoitettu hyvin, liiankin hyvin, joten keskeytyspäätös ei johtunut huonosta kielestä tai tökkivistä henkilöistä. Tarina vain tuntui olevan aivan liian realistinen ja pelottava. Voin pahoin lukiessani 18 juuri täyttäneestä Kaarlosta, joka vapautuu pakkohoidosta. Hoitoon Kaarlo eli Kodak, kuten hän itse itsensä on nimennyt, joutui, koska hän murhasi 14-vuotiaana nuoremman velipuolensa. Tekoa Kodak ei ole tunnustanut eikä hetkeäkään katunut. Nyt on tullut aika kostaa isälle, ukille ja isosisko Sentalle. Isä on muuttanut vaimonsa kanssa uudelle paikkakunnalle ja odottaa toiveikkaana poikaansa kotiin. Vaimo on paennut Tukholmaan ja tyttäret Senta ja Tyyne ovat ulkosaaristossa autiolla luostarisaarella. Lopetin kohtaan, jossa Kodak julmasti pahoinpitelee isäänsä saadakseen tältä selville Sentan olinpaikan.

Kesävuori on noilla alkusivuilla kuvannut minusta hyytävällä tavalla nuoren psykopaattitappajan mieltä ja ajatuksia. Koska Kodak ei tunne mitään, hän tekee kauheita tekoja saadakseen itsestään irti edes jotain tunteen tapaista, kuten nautintoa toisten ihmisten pelon näkemisestä. Jotenkin nykypäivän mediaa ja suomalaista menoa seuraavana ja vielä nuorten kanssa työskentelevänä ahdistuin tästä kuvauksesta melkoisesti.

Kun sitten ryhdyin hieman googlaamaan tätä tekstiä varten, yllätyin. Ensinnäkin Saara Kesävuori on entiseltä nimeltään Saara Sarkkinen! Olen urani alkuvuosina luettanut yhtä hänen nuortennovelliaan asiakkaillani. Raju tarina (jonka nimeä en nyt valitettavasti muista) sai usein innokkaan vastaanoton, ja muistan useammankin nuoren vielä tarkistaneen tunnin jälkeen kirjoittajan nimen kirjastokäynnin varalta. Kesävuori aloitti nuortenkirjailijana 1980-luvulla, ja Valkoinen ankka sai valtion kirjallisuuspalkinnon ja Töitä mun faijalle! oli Topelius-ehdokkaana. 90-luvulla Kesävuori siirtyi näytelmäkirjailijaksi, ja sittemmin on ilmestynyt romaaneja: Hyvä isä (2008), Tarvitse minua (2009) ja Äidin rakkaus (2011). Tämä dekkarikaan ei ole aivan tyhjästä syntynyt, sillä taustalla on jo voitto vuoden 2010 dekkarinovellikilpailusta Kouvolassa. Voittajanovelli Syntymäpäivän jälkeen on julkaistu kokoelmassa Murhattu mieli.

Tuo Saara Sarkkiseksi paljastuminen herätti kiinnostukseni uudelleen. Jospa sittenkin pitäisi koettaa vielä? Lisärohkaisua tulee Suvi Aholan lyhytarviosta (HS 8.9.2012), jossa hän kirjoittaa mm. näin: Romaanin nimi on tylsä ja ensimmäiset luvut matelevat. Nuoren tappajan vapautuminen mielisairaalasta saa kiemurtelemaan: tätäkö pahuuden anatomiaa liki neljäsataa sivua?Äkkiä ollaankin venematkalla etäiselle Saaristomerelle, dominikaaniveljien hiljaisuuden retriittiin. Kun tajuan lukevani trilleriä, kirjan palaset loksahtavat paikalleen. Ja imu voimistuu! --- Välillä tekstissä on tyhjäkäyntiä ja naiivia psykologiaa, mutta loppuratkaisu yllättää. Kesävuori osaa harhauttaa lukijaansa herkullisesti.
Kyllä, taidan sittenkin antaa kirjalle vielä uuden mahdollisuuden. Lisäksi pitänee laittaa luettavien listalle ainakin nuo muut aikuisten romaanit. Vaikuttavat kiinnostavilta. Oletko lukenut jo tämän teoksen? Kannattaako minun jatkaa? Entä onko Kesävuoren tuotanto muuten tuttua? Suositteletko?

11 kommenttia:

  1. Voi kun voisi sanoa jotain yleispätevää - mutta tässä on niin eri koulukuntia. Mä yritän lukea loppuun kaiken minkä aloitan, koska jos en niin tee, en kohta lue loppuun mitään, minkä aloitan. Että siinä mielessä ääni jatkamiselle :D

    VastaaPoista
  2. Oho, minulta on mennyt täysin ohi että Sarkkinen ja Kesävuori ovat sama henkilö! Valkoinen ankka on jäänyt mieleen, luin sen joskus 1990-luvun alkupuolella. Nyt alkoi uudella tavalla kiinnostaa Kesävuoren tuotanto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimenvaihdosasia ajatteluttaa. Luonnollista on, että kirjailijakin syystä tai toisesta vaihtaa nimeään, avioituu, eroaa tms. Mutta herkästi näköjään lukijat kadottavat kirjailijan jäljet. Turhaan ei Seita Parkkola, nyk. Vuorela tainnut tästä asiasta olla huolissaan. Riittävän nimekkäälle tämä ei liene ongelma, kuten Anja Kauranen -> Snellman -tapaus osoittaa.

      Poista
  3. Täältä tulis ääni jatkamiselle ;)

    Olen miettinyt tämän lukemista..taidan pistää kirjastosta varaukseen!

    VastaaPoista
  4. Ääni jatkamisen puolesta, alkoi kiinnostaa itseäkin siinä määrin, että taidan lisätä lukulistalle. Luen melko paljon jännityskirjallisuutta, ja välillä tuntuu, että mikään ei enää hätkähdytä. Siinä mielessä olisi mielenkiintoista lukea jotain, joka tekee olon epämukavaksi.

    VastaaPoista
  5. Olette juuri vastaanottaneet tunnustuksen, olkaa niin ystävällinen. http://kirjasfaari.fi/?p=1382

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa vaikuttavalta! Pidin kirjasta Hyvä isä, mutta Tarvitse minua ei ollut ollenkaan minun kirjani, jäi kesken ja muistan olleeni aika pettynyt edellisen jälkeen. Myöhempi tai aikaisempi tuotanto ei ole tuttua.

    VastaaPoista
  7. Minä en taida uskaltaa sanoa puoleen enkä vastaan. Itse en liian pelottavaa kirjaa tällä hetkellä väsymyksen takia edes uskalla lukea. Tulee liikaa mukaan niihin vähäisiinkin uniin... esim. Merenneitoa jouduin rajoittamaan iltalukemisena...

    VastaaPoista
  8. Lue vaan ja kerro meille sitten, että kannattaako meidän muidenkin lukea! ;-)

    Minä muuten muistan nuo nuortenkinrjat nuoruudestani. Tai siis ainakin nimet ja kansikuvat, sisältöä en niin hyvin...

    VastaaPoista
  9. Samaa ehdotan kuin Reetakin - ihan omista ajankäyttösyistäni :)

    Kun luin esittelyäsi, muistin, että Kesävuoren Kouvolan dekkarikilpailussa palkitussa novellissakin on päähenkilönä kylmätunteinen (tai ainakin sellaiseksi tunnekylmissä oloissa kasvanut) nuorimies. Tuolloin kilpailun voittajan valinnut ylilääkäri Hannu Lauerma kuvailu novellia osuvasti: "Kirjoittaja onnistuu hyytävällä tavalla ja ilman tyhjää hyminää kuvaamaan nuorta, jonka elämä ja ympäristö on kivettänyt kaiken avun tavoittamattomiin".

    Olisiko niin, että yällainen teema on siis Kesävuorelle ominainen? Ainakin päähnekilöt tuntuvan olevan samanoloisia.

    Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta, kirjan aion lukea loppuun ja kertoa sitten, mitä tykkäsin.
      Jonna, olen kadottanut yhteystietosi! Voisitko laittaa viestiä osoitteeseen kirsi.hietanen(at)kisko.salonseutu.fi ? Se vanha linkki väliltämme lakkaa pian olemasta ;)

      Poista