torstai 1. marraskuuta 2012

Miksi Kolmikulma jäi kesken




Viime syksynä kohistiin jonkin verran toimittaja-kirjailija Karo Hämäläisen uudesta aluevaltauksesta. Aiemmin liudan lastenkirjoja julkaissut Hämäläinen debytoi trilleririntamalla uutuudellaan Erottaja. Helsingin Sanomat julkaisi kehuvan arvion, ja esimerkiksi Salla kirjoitti positiivisesti kirjasta. En kuitenkaan missään välissä ehtinyt kirjaan tarttua, vaikka siitä kiinnostuinkin, ja niinpä seuraava finanssitrilleri Kolmikulma ehtikin ilmestyä ennen Erottajan lukemista. Päätin jättää kylmästi Erottajan toistaiseksi väliin ja aloittaa suoraan Kolmikulmasta. Ehtisinhän lukea esikoistrillerin sitten myöhemminkin.

Väärin. En lue. Kesken jäi nimittäin Kolmikulmakin, vaikka kuuntelin sitä työmatkoilla äänikirjana. Yleensä huonompikin tai vähemmän kiinnostava uppoaa kuunneltuna, vaikka ei välttämättä tulisi kirjana loppuun kahlattuakaan. Tällä kertaa olisi kannattanut uskoa Helsingin Sanomien Juhana Rossin arviota, josta voin kolmen ensimmäisen levyn kuunneltuani allekirjoittaa jokaisen väitteen ja lisätä joukkoon vielä omianikin. Lainaan tähän omaan tekstiini Rossin arviota (kursivoidut kohdat).

Nimi Kolmikulma viittaa on suureen yhdysvaltalaiseen rahoitusalan yritykseen, jonka palveluksessa on myös suomalainen uraohjus Ilari Rautavaara. Suomessa järjestetään huippusalainen kriisikokous, jossa on tarkoitus järjestellä Hellenian valtion lainoja, ja Ilarin firman pyrkimyksenä lienee vetää kunnon voitot välistä.

Minua nyppi jo tuo Hellenia. Miksei suoraan Kreikka? Hellenian presidentti on vastemielinen opportunisti Conrado Iliades, joka ottaa vastaan Ilarin tarjoaman lahjuksen mutta joka saman tien joutuu salaperäisten ammattirikollisten kaappaamaksi. Koplaa johtaa hotellihuoneesta käsin saksalainen Irene Adler (viittaus Sherlock Holmesiin, muuten). Adler  pukeutuu farkkuihin, koska yleisin rikospaikoilta löytyvä kuitu on tummansininen puuvillakuitu. Ei Adler kuitenkaan aio rikospaikalle osua. (Tällaisten yksityiskohtien viljely muuten nyppi minua Hiltusen Sysipimeässäkin, jossa Lia valitsi huolella puuvillakäsineensä ostopaikkaa myöden, vaikka asialla ei ollut sen enempää merkitystä kokonaisuuden kannalta. Jos haulikko on seinällä, se pitää laukaista!)

Kolmen ensimmäisen tunnin aikana ei juuri pidemmälle päästykään. Kokonaiskesto on 12 tuntia 45 minuuttia. Suurin osa kuuntelemastani ajasta kului finanssijargoniin, englanninkielisiä termejä ja osin sensuroituja **ttu-sanoja vilisevään selittelyyn maailman rahavirtojen kulusta. Hohhoijaa. En jaksanut seurata, ja hyvä, etten nukahtanut rattiin. Viihdekirjaa lukiessaan sitä toivoisi ymmärtävänsä edes enimmän kerrotusta ilman ekonomin papereita. Lisäksi vielä tämä, mistä Rossikin huomauttaa:

Hämäläinen käyttää paljon tilaa lukijaa turhauttaviin kvasifilosofisiin sisäisiin monologeihin tyyliin:
"Jotain tapahtuu. Jotain tapahtuisi pian. Muutos. Se on aina mahdollisuus. Hän ajattelee sen uhaksi."
Tai toinen esimerkki: "Vielä on pelastettavissa jotain, edes jotain. Melkein kaikki. Ehkä enemmän kuin kaikki. Hänen täytyy toimia."

Uhh!

Ärsytyskynnyksen ylittävät myös lukujen aluissa mainitut kellonajat. Vaikka juuri mitään ei luvussa tapahtuisikaan, ilmoitetaan aika sekunnin tarkkuudella! Tarkkojen kellonaikojen on kaiketi tarkoitus korostaa romaanin vauhdikasta menoa niin kuin televisiosarja  24:ssä, mutta niistä syntyy teennäinen vaikutelma. Kun Adler käy ostamassa myslipatukoita tai Rautavaara iltapäivälehden, ei paljoa kiinnosta, kuinka monta sekuntia on edellisestä kohtauksesta kulunut.

Kolmikulman pikkutarkka ja tarinan kannalta toisarvoinen paikkojen ja asioiden dokumentointi puuduttaa. Ääriesimerkkinä liian pitkälle viedystä pikkutarkkuudesta ovat pitkät selostukset siitä, millaista pullovettä tai virvoitusjuomaa romaanin henkilöt missäkin tilanteessa nauttivat.

Tähänkin ehdin jo kiinnittää itse huomiota, vaikka siis kuuntelin vain neljänneksen kirjasta. Aika turhaa on kertoa, että kertakäyttömuki oli valkoinen tai että hotellin minibaarissa oli Coca-Colaa, Fantaa ja Lapin Kultaa ja mitä edellä mainituista henkilö nyt sitten valitsee ja mitä hän olisi voinut valita tai oli joskus aiemmin valinnut. Samaten pitkästyttävää oli seurata pienen kärpäsen hukuttautumista samppanjalasiin, olkoonkin vain sadan euron juomaa suoraan Ranskasta.

Rossi on lukenut kirjan loppuun ja vakuuttaa, että vauhtiakin riittää. Minä en koskaan päässyt sinne asti, mutta Rossi toteaa: Kaikesta vauhdista huolimalla Kolmikulma ei vie lukijaansa mukanaan. Syy on epäuskottavissa ja etäisiksi jäävissä henkilöissä sekä hämärässä kerronnassa. Lukijalle ei selkene, mitä romaanin henkilöt lopulta tavoittelevat ja mihin suuntaan juonen on tarkoitus purkautua. Keskeyttämispäätös saa vahvaa tukea. Kiitos.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tästäkään kirjasta onneksi samaa mieltä kuin Juhana Rossi ja minä. Norkku piti vallan valtavasti ja toivoo pian saavansa lisää. ”Tarina kulkeekin mukavasti eteenpäin kolmen kertojan avulla ja Hämäläinen antaa jokaiselle heistä mukavasti toisistaan erottuvan äänet. Erityisen hyvin hän onnistuu tavoittamaan juuri Ilarin äänen, miehen joka älykkyydestään ja varallisuudestaan on jotenkin juntti. Ilari on aito, ärsyttävä, nokkela ja jopa vähän hauskakin”, kirjoittaa Norkku Nenä kirjassa -blogissaan. Minusta Rautavaara ehti olla ainoastaan vastenmielinen, mutta ehkä hänellä sitten oli hetkensä.

Talousihmisen näkökulmakin on mielenkiintoinen, ja sen voi lukea vaikkapa Nordnetblogista, jossa Jukka Oksaharju arvioi Kolmikulmaa varsin perusteellisesti: ”Karo Hämäläinen on Kolmikulmassa selvästi kotikentällään, sillä teoksen vahvuuksiksi nousevat osuva markkinaympäristön kuvaus ja finanssimaailman slangin viljely sopivina annoksina. Karon katu-uskottavuus on siten aivan riittävä kirjoittamaan valitusta teemasta. Kolmikulma onnistuu kiteyttämään erinomaisesti pankkikriisien ja liian vähäisesti säännellyn markkinatalouden perusasetelman: korkeat tuotot ovat yksityisiä mutta suuret vastuut hädän hetkellä yhteisiä. Kun poliitikoilta loppuvat vaihtoehdot, ovat kaikki päätökset veronmaksajien etuja.”

Jälleen kerran totean, että syy lienee lukijassa, joka ei koukutu näillä eväillä. Kaikki kirjat eivät ole kaikille, edes minulle, ja hyvä niin! 

Karo Hämäläinen: Kolmikulma
WSOY 2012. Lukija Toni Kamula. 11 cd-levyä, kesto 12 h 45 min.

15 kommenttia:

  1. Minä takkuilin pahasti Erottajankin kanssa, joten taidan jättää tämän suosiolla väliin. Syy on varmastikin siinä, että olen yksinkertaisesti vääränlainen lukija Hämäläisen kirjoille - en ole yhtään kiinnostunut talousasioista enkä tunne alan termistöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, niin minäkin arvelen. Perushumanisti ei lämpene, mutta alan ihmiselle avautuu varmaan aivan toisella tavalla.

      Poista
  2. Kiinnostava ja hyvin perusteltu arvio. Nämä postaukset keskenjätetyistä ovat kyllä kiinnostavia ja tuovat mukaavaa vaihtelua "peruspostauksiin".

    Ei vaikuta kyllä minun kirjaltani. Talousasioista en ole lainkaan perillä ja muutoinkin tietynlainen "maskuliinisuus" häiritsee minua ajoittain erityisesti dekkareissa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkkauksesta, hyvin perustelit asian! Jokainen tosiaan lukee omien kokemuksiensa ja mieltymystensa läpi ja jos talousasiat eivät kiinnosta, niin sitten tälle on vaikea syttyä. Se kai tästä yhteisöllisestä lukemisesta tekeekin niin kiehtovaa, Kolmikulma oli yksi minun lokakuun parhaista lukukokemuksistani ja sinulla se jäi kesken. Mielipiteitä on monia ja ne kirjat, jotka herättävät eniten keskustelua, ovat ne mielenkiintoisimmat. :)

    VastaaPoista
  4. Miksi sinä kirjoitat kirjasta, jota et oikesti ole edes lukenut? Arvioiden tekemisen ensimmäinen sääntö on, että teokseen pitää paneutua :O ?? Opastatko oppilaitasikin toimimaan näin :P? Puuuuuuuuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsen tekstissä useaan kertaan, että olen kuunnellut äänikirjasta neljänneksen ja että kaikki "arvolauseeni" koskevat vain sitä osaa. Jo otsikossa mainitaan tämä seikka selvästi ja isolla. Kyseessä on myös ihan harrastuspohjainen blogi, jota ei kirjoiteta opetustarkoituksessa.

      Poista
    2. Kommentoin vielä, että monet kirjabloggaajat kertovat myös kesken jätetyistä kirjoista. Ne ovat saaneet usein lukijoilta kannatusta ja monia kiinnostaa myös se, miksi jokin kirja jää kesken.

      Itse bloggaan myös keskeytetyistä kirjoista ja luen mielelläni muiden bloggauksia vastaavasta. Joskus se nimittäin saa suorastaan kiinnostumaan kirjasta! :)

      Poista
    3. Miksi arvioida neljännes kirjasta?! Tämä on juuri se juttu, mitä en käsitä. Silkkaa typeryyttä sellainen. Ai miksikö? Ei muutaman sivun perustella voi johtaa kovin päteviä arvioita kokonaisuudesta. Ja miksi aina(!) rakentaa arviot, muiden arvioiden ympärille...? Se mikä näissä teksteissä edustaa kirjoittajan "omaa ajattelua" on hyvin laihaa tasoltaan. Lisäksi näille laihoille ajatelmille on pakko hakea tukea muiden kritiikeistä. Subjektiivista hölynpölyä. Tämä blogi ei todellakaan täytä asiantuntevan arvion kriteereitä, missään nimessä, vaan on hyvin harrastelijamainen. Huh! En todellakaan usko, että kirjoitat opetustarkoituksessa, mutta tajuathan sen, että itse hylkäisit opettajana sellaisen arvion (käytät itse tätä sanaa), jossa koko teosta ei ole edes vaivauduttu lukemaan...

      Poista
    4. Jos kirja jää kesken, on selvää, ettei kokonaisuutta silloin edes yritetä arvioida. Sen sijaan on hyvä pohtia seikkoja, miksi kirja ei ole vetänyt lukijaa loppuun saakka.

      Kirjoitin jokin aika sitten omassa blogissani keskeyttämisestä, joka on (ollut) minulle tosi harvinaista, mutta johon opettelen. Postauksessa ja keskustelussa mainitaan monta tärkeää seikkaa, joiden perusteella keskeytetyistäkin on hyvä kirjoittaa. Yksilöllinen lukukokemus, josta blogeissa kerrotaan, ei ole koskaan arvio kirjasta, se kannattaa muistaa. Luku- ja keskeyttämiskokemusta sen sijaan voi arvioida.

      Postaukseni keskusteluineen löytyy täältä: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/09/minahan-en-kirjaa-kesken-jata.html

      Poista
    5. Ymmärrän hyvin Paula sun pointin, mutta bloggarille tyypillinen tapa rinnastaa omat "arvionsa" ammattimaisesti kirjoitettuihin kritiikkeihin on valinta sekin.

      Kirjoittaja ei edes pyri itsenäiseen tekstin tuottamiseen? On ihan ymmärrettävää toisinaan lainata tai siteerata, mutta rajansa silläkin.

      Poista
  5. Mainio juttu, Kirsi. Minä odotan kovasti Erottajan lukemista, jonka hankin kirjamessuilta miehen pyynnöstä. Todennäköisesti suurin osa termistöstä menee ihan ohi, mutta jotenkin sain nyt arviosi perusteella tästä sellaisen Millennium-trilogia-fiiliksen. En tiedä onko fiilis oikeutettu vai ei, mutta näillä mennään ja kiinnostuksella odotan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentit ovat muuten kiinnostavia, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota itse kirjan loppuun joka on täydellinen stoppi... satunnaiselle lukijalle kuin lankkuaita. Kirjasta tuntuu puuttuvan 5-50:nen sivua lopusta. Miksi maksoin ja luin keskeneräisen teoksen? Omalle mielikuvitukselle jää tilaa, mutta enhän minä siitä maksanut, vaan kirjailijan sellaisesta kuvittelin maksavani. Muilta osin yhdyn edellisten käsityksiin yksityiskohtien ylenpalttisesta runsaudesta eli hinkkauksesta.

      Poista
  6. Luin tämän kirjan suorastaan ahmimalla ja tykkäsin kovasti. Aihepiiri kiinnosti minua ja termit olivat tuttuja, joten sen puolesta ei ollut ongelmaa. Voisin kuvitella, että muutkin talousasioista kiinnostuneet ihmiset viihtyvät tämän parissa. Ja te, joita talous ei kiinnosta ja jotka ette muutenkaan taloutta seuraa, miksi edes vaivaudutte tarttumaan tällaiseen kirjaan? Kuuntelemalla lukeminen kuulostaa vielä huonommalta ajatukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -Kuuntelemalla lukeminen kuulostaa vielä huonommalta ajatukselta-

      Mitä vikaa siinä on? Joudun työssäni ajamaan paljon ympäri Suomea. Kun istuu autoratissa 600 h vuodessa pelkkiä työajoja, niin siinä käy välillä aika kovin pitkäksi. Äänikirjat ovat pelastaneet paitsi monta pimeää iltaa, niin myös tarjonneet mahtavan mahdollisuuden "lukea". Kotona ei montaa kirjaa kuussa ehdi lukea, autoillessa menee 40-50 kirjaa vuodessa!

      Itse kirjasta: Kolmikulman aihepiiri kiinnosti kyllä, mutta toteutus jäi heikoksi. Siinä yritettiin yhdistää komediaa ja trilleriä, valitettavasti kumpikaan tyylilaji ei oikein toiminut. Eikä vähiten siitä syystä että kirjailija yritti olla nokkelampi kuin olikaan, sanoilla ja sanomisilla leikittely oli paikoin todella puuduttavaa, eikä hauskaa lain.

      Poista
  7. Olen kovin kiinnostunut talousasioista ja odotin hyvää taloustrilleriä. Petyin pahasti, ärsyynnyin samoista asioista kuin sinäkin. Toisarvoisien asioiden piitkäveteisestä kuvaamisesta, sekunnilleen kerrotuista kellonajoista ja etenkin loppu oli todellinen pettymys. Annan Karolle vielä mahdollisuuden, ostin nimittäin Erottajan samalla kuin kolmikulmankin, toivottavasti se on parempi.

    VastaaPoista