perjantai 5. lokakuuta 2012

Tuija Lehtinen: Joka kimma sen tietää




Huomasin kesällä aikakauslehtijutun, jossa kerrottiin, että Tuija Lehtiseltä ilmestyy tänä syksynä sadas kirja. Kirjoitin aiheesta jutun tänne blogiini, ja moni lukija innostui kommentoimaan ja kertomaan omasta suhteestaan Tuija Lehtisen tuotantoon. Innostuin aiheesta uudelleen, kun kirjailija itse kävi lyhyesti kommentoimassa juttuani. Kiitos vielä! Kommentit ovat ylipäätään blogikirjoittamisen se juttu, koko homman suola, mutta erityisen otettu kirjablogisti on, jos kirjailija viitsii tai tohtii kommentoida kirjoitusta jotenkin. Tiedän nimittäin myös, että kaikki kirjailijat eivät halua kommentoida, koska heidän mielestään se ei ole oikein sopivaa. Minusta on, joten älkää turhaan kursailko! Blogit ovat mainio väylä rakentaa siltaa lukijan ja kirjoittajan välille.

Salla kommentoi viimeiseksi hyvin nostalgispainotteisesti juttuuni ja kertoi, että aikanaan häneen kolahti nuortenromaani Joka kimma sen tietää. Itse olen tutustunut lähinnä Lehtisen loppupään nuortenkirjatuotantoon, mutta innostuin tuosta Sallan kommentista sen verran, että päätin etsiä kirjaa kirjastosta. Pääkirjaston varastosta löytyikin yksi lähes puhki luettu kappale. Päällysmuovia on paikattu ja sivuja korjailtu monesta paikasta. Huomasin, että joku tunnollinen kirjastovirkailija on liimaillut lappusia tahroja peittämään, ja onpa yhtä aukeamaa korjailtu valokopioliuskoilla. Kirja on siis käytössä kulunut, ja kun kerran painos on loppunut, on suosittu kirja haluttu pitää kierrossa mahdollisimman pitkään.

Kansikuva on ihanan kasarihenkinen! Harmi, että kirjaston tarra peittää kansitaiteilijan nimen (Eeva Axxxx?). Kukahan kannen on piirtänyt?

Joka kimma sen tietää on ihanan viaton ja jotenkin niin perustuijalehtistä kuin vain voi olla. Hieman ensin takkuilin kirjan kielen kanssa, se kun on kauttaaltaan hyvin nuorisopuhekielimäistä. Tästä myös yllätyin, sillä muistin Lehtisen kyllä kirjoittavan melko vapaasti ja esimerkiksi käyttävän mä-muotoa yleiskielisemmissäkin jaksoissa.

Päähenkilö ja minäkertoja on lukiolaistyttö Bambi, jonka upseeri-isä päättää eläkkeelle siirryttyään ryhtyä kasvattamaan vanhalla pohjanmaalaisella sukutilallaan lampaita. Muuttamaan tottunut nelihenkinen perhe alkaa asettua aloilleen. Urheilullinen tyttö lyöttäytyy oitis paikkakunnan pesisjoukkueeseen, jota luotsaa jumalaisen ihana Juhana. Bambi rakastuu välittömästi korviaan myöten, kuten useimmat joukkuetoverit ovat jo tehneet. Odottamattomien vastoinkäymisten jälkeen ihastumisen kohde kuitenkin vaihtuu pelikaverin veljeen, mutta jälleen eteneminen unelmista toimintaan on tuskallisen hankalaa. Onneksi naapurissa asustava Totti lohduttaa ja kuuntelee Bambin murheita. Samalla Totti huvittelee ärsyttämällä Bambin isää poninhännällään ja sivarijutuillaan.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1988, ja se kyllä näkyy, mutta ainakin minun näkökulmastani mukavalla tavalla. Kännyköitä ei ole, eikä nettiäkään. Englantiin lähteneeltä tyttöystävältä tulee harvakseltaan kortteja ja kirjeitä. Kukaan ei käytä tietokonetta saati pelikonsoleita. Teknisin harrastus taitaa olla lyhytaaltoradion kuuntelu! Nuoriso pyöräilee paikasta toiseen, koska mopojakaan ei ole kovin monella. Myös bussit kulkevat. Suurimpia paheita ovat tupakointi ja viinan juonti, mutta niitäkin harrastetaan kovin vähän ja kiltisti. Rajuinta taisi olla tyttöjen pikakänni tanssipaikan vessassa. Siitä kyllä oli tulla ikäviä seurauksia, mutta onneksi ritari ehtii ratsastaa ajoissa apuun. Seksistä kyllä puhutaan ja unelmoidaan, mutta viatonta suukkoa pidemmälle ei toiminnan tasolla päästä.

Viihdyin tämän nostalgiapaketin parissa mukavasti. Kirjassa ei sen kummempaa juonta ole, mutta hauskat kommellukset ja sanailut seuraavat toisiaan sen verran vauhdikkaasti, että ei ehdi pitkästyä. Mieleen tulevat Anni Polvan kirjat, ainakin, mitä romanttiseen asetelmaan tulee. En osaa kuvitella, että nykyajan lukemista harrastavat tytöt tästä mitään suurta elämystä löytäisivät, mutta ihan luettava se varmasti olisi edelleenkin.

Tuija Lehtinen: Joka kimma sen tietää
Otava 1988. 234 s.

19 kommenttia:

  1. Minä en ole aivan varma olenko tätä Lehtistä lukenut, melkein kaikki taisin kyllä silloin kahlata läpi mutta enemmän luin niitä sarjakirjoja. Etäisesti kuulostaa kyllä tutulta. Nostalgiassa on välillä hyvä sukellella, kiitos kivasta jutusta Kirsi!

    VastaaPoista
  2. Melkoinen nostalgia-aalto!

    En muistanutkaan tuota lyhytaaltoradiojuttua. Ja kun miettii asiaa, niin se ihan oikeasti oli sellainen "hifiharrastus", josta harrastajat oikeasti oli ylpeitä, mäkin muistan kotikylältäni sellaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas yllätyin, että sitä edelleen harrastetaan.

      Poista
  3. Tää oli yksi mun lemppareista aikanaan. Mä sain kirjan lahjaksi ja tallessa on edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko joskus kurkata takakannesta, kuka on piirtänyt kannen kuvan?

      Poista
  4. Siskokullat ja Masa. Ja tietysti Sara. Oih! Täytyypä hakea kirjastosta joku aikuisten Lehtinen ja fiilistellä. Tai miksei vaikka joululomalle jokin niistä nuortenkirjoistakin... Hihii!

    VastaaPoista
  5. Mirkka ja Masa -kirjat ovat olleet minunkin suosikkejani! Pidin myös paljon Laura-sarjasta. Tuija Lehtisen kirjoissa olen pitänyt hauskoista pienistä viittauksista toisiin kirjoihin: esimerkiksi toiseksiviimeisessä (?) Laura-kirjassa viitataan Masaan ja Sepeen Mirkka ja Masa -sarjasta :D

    Joku kerta voisi pitää pienen sarjamaratonin: varsinkin Mirkka ja Masa -sarja on nopea ja mukava lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimppalukuviikko vain Lehtisen sarjoja? ;)

      Poista
  6. Oi, mitä nostalgiaa! Tämän muistan joskus silloin muinoin lukeneeni. Olin ehdoton Lehtinen-fani. Parhaiten mieleeni ovat jääneet Mirkka-sarja, R.I.P. ja Roskisprinssi.

    Minusta tuntuu, että osa Lehtisen kirjoista ei enää uppoaisi nykynuorisoon. Toisaalta muistan muutaman oppilaan jossain vaiheessa lukeneen Siivet varpaiden välissä -romaanin ja pitäneen siitä. Mutta ovathan nämä vanhemmat nuortenkirjat maailmankuvaltaan niin viattomia. Soisi kyllä, ettei nuorten tarvitsisi aikuistua niin aikaisin, mutta maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana.

    VastaaPoista
  7. Kyllä, tämä oli yksi lemppareistani silloin kauan, kauan sitten. =D Olin itse kova pesisfani noihin aikoihin, joten olipa kumma, että tämä kirja tuntui kutkuttavalta. Suurimman osan Lehtisen nuorten kirjoista luin läpi, Mirkka- ja Masa-kirjat eivät jostain syystä kolahtaneet, Mirkkoja taisin lukea vain yhden. Sitten kun siirryin aikuisten Lehtisten pariin, pidin niistä kovasti. Uudemmat Lehtiset eivät enää säväytä minua suuntaan eikä toiseen, niistä puuttuu se jokin, mitä niissä vielä alkuaikoina oli.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Onkohan Lehtinen tietämätön vai suuri humoristi, lienee jälkimmäinen.
      KIMMA on kyllä jopa slangisanakirjan mukaan GIMMA

      Poista
    2. Kai se gimma vääntyy Pohjanmaalla 1980-luvulla helposti kimmaksi ;)

      Poista
  9. Meillä teini lukee näitä vanhoja Lehtisen kirjoja :-). Hän haalii niitä koulun kirjastosta ja tuo kotiin, missä minä sitten luen ne heti tietysti perässä! Moni muukin asia ihmetyttää, esim. se, että pukeutuminen on niin ysäriä ja musiikki sitä samaa, mitä minä kuuntelin teininä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa siistiä, että teidän teini käyttää koulun kirjastoa ja vieläpä lainaa sieltä Lehtistä! Itse lahjoitin oman, varsin mittavan lehtiskokoelmani yhdelle koululle pari vuotta sitten, ja vaikka välillä hieman haikailen sen perään, enemmän olen edelleen tyytyväinen päätökseeni. Jospa ne tosiaan jollekulle lukijalle sieltä kelpaavat! :)

      Poista
  10. Kävikös siinä niin että Totti leikkasi loppujen lopuksi poninhäntänsä pois. Muistelen, että olisin nuorena ollut tuosta teosta hiukan loukkaantunut. Pidin sitä tasapäistämisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muistit oikein! Muutenkin Totti mukautui muottiin lopussa ehkä liikaakin nykymakuun.

      Poista
  11. Ihanan nostalgista! Itse tykkäsin eniten Lehtisen Mirkka/Masa-sarjasta ja kyseiset kirjat olen hankkinut myös omaan hyllyyni. Niiden pariin on ihana palata aina välillä. Vanhimpien Mirkka-kirjojen kannet muistuttavat tyyliltään tämän kirjan kantta ja niiden kansikuvan on tehnyt Eeva Aaltio-Lumivuori.

    t. Tuija

    VastaaPoista
  12. Viatonta menoahan tässä kirjassa vielä oli:) ja yleisnuorisokieltä, sillä mikään slangin taitaja en ole koskaan ollut. Ei Kuopiossa muinoin, saati Oulussa mistään gimmoista puhuttu. Eikö tuo muoto ole jo kauan ollut aataminaikuinen? En sitä ainakaan täällä Espoon kulmilla ole kuullut kenenkään suusta niinä parinakymmenenä vuonna, kun olen täällä etelässä asunut ;) Ja todellakin aika menee monista kirjoista kovalla vauhdilla ohi... Viimeisessä Mirkassa taisi ekan kerran olla kännykkä ! Oi niitä aikoja. T Tuija L

    VastaaPoista