torstai 2. helmikuuta 2012

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät



Huhhuh! Pitää oikein huokaista, ravistella sadepisarat sateenvarjosta ja haukata pala päärynästä. Olen lukenut Pasi Ilmari Jääskeläisen kehutun ja hehkutetun romaanin Harjukaupungin salakäytävät. Jostain syystä olin saanut kirjasta mielikuvan, että se on vaikea, snobistisen korkeakirjallinen, ei siis ihan minun makuuni. Onneksi kuitenkin selätin perusteettomat ennakkoluulot, valitsin tämän yhdeksi Morren Itsenäisyyspäivähaasteen kirjaksi ja tilasin sen nettikaupasta joululomalla. Olen vaikuttunut!

Pidin kirjasta monestakin syystä. Kirjan nimessä viitataan Harjukaupungilla Jyväskylään, ja kirjassa sitä kutsutaan reilusti Jyväskyläksi. Kaupunki on paitsi romaanin miljöö myös vahva osa itse tarinaa, oikeastaan yksi toimijoista. Kadehdin kaikki jyväskyläläisiä kirjaa lukiessani! Olen itse käynyt kaupungissa vain pari hassua kertaa, joten en päässyt juurikaan nauttimaan paikallistuntemuksen tuomista ahaa-elämyksistä. Neron portaille olisi mahtavaa vielä joskus kiivetä, ja ensi kerralla on pakko syödä jäätelöt Kirkkopuistossa. Jos ei sada. Älkää hyvät jyväskyläläiset hävittäkö merkityshiukkasellisia paikkojanne!

Pidin myös suorista viittauksista klassikkoelokuviin, joita tunnen harmikseni, sen lukiessani huomasin, todella heikosti. Jos asuisin kaupungissa, voisin kenties liittyä elokuvakerhoon…Opiskeltavaa siis riittää. Onneksi sentään Enid Blytonin Viisikot on tullut luettua niin monta kertaa, että uskon huomanneeni viittaukset ja ironisoinnitkin melko tarkkaan. Kunnon eväät piknikille, ja seikkailu voi alkaa!

Erityisen paljon pidin aivan huikeasta ideasta, että kirjalla on kaksi loppua. Kirjasta on siis alkujaan otettu kaksi eri painosta, joiden viimeiset 20 sivua ovat erilaiset. Versiot ovat nimeltään Rouge ja Blanc. Koska tilasin kirjan verkkokirjakaupasta, jouduin tyytymään kohtalooni. Se toi minulle Rougen. Onneksi kirjan lopussa on linkki kustantajan sivulle, josta voi lukea (ja tulostaa halutessaan) toisen version loppusivuista. Kirjastossa näkyi olevan kumpaakin versiota. Aika kutkuttavaa!

Pidin myös Jääskeläisen tavaramerkistä eli maagisen realismin tai reaalifantasian tyylilajista. Arkiseen tarinaan on istutettu vaivihkaisia maagisia aineksia, jotka tuntuvat olevan kirjan henkilöille itsestäänselvyyksiä. Lukija vain tuntuu välillä harovan tyhjää, kun perinteisesti ajateltu todellisuus ei toimikaan kirjan maailmassa. Harjukaupungin salakäytävissä maagista ulottuvuutta edustavat Jyväskylän alla risteilevät salakäytävät, joissa kirjan päähenkilöt ovat varhaisteini-iässä seikkailleet. Salakäytävät ovat olemassa, mutta niihin pääseminen tai niiden löytäminen onnistuu vain harvoilta. Lisäksi kaikki niissä koettu tuntuu unohtuvan ja katoavan heti, kun niistä pääsee pois. Kaikki eivät kuitenkaan pääse. Ehkä. Vai mitä on tapahtunut Timi-koiralle ja Karrille?

Hauska yksityiskohta on Facebookin kohtalokas osuus kirjan juonessa. Pahuksen vehjettä kannattaa oikeasti varoa J tai ainakin käyttää harkitummin kuin kirjan päähenkilö Olli Suominen tekee. Tosin kavereita tuntuu putkahtelevan ihan tyhjästäkin. Kustantaja ja kirkkovaltuutettu Olli Suominen on keski-ikäisessä harmaudessaan liikuttavan todentuntuinen henkilö! Hän on oikea hitaan jatkumohakuisuuden eli porvarillisen tylsyyden ruumiillistuma, joka alkaa öisin hiiviskellä alakertaan voidakseen kurkata Facebookia. Vastakohtana on kuuluisa kirjailija Kerttu Kara, jonka elämä on kaikin puolin kadehdittavan elokuvallista. Olli huomaa vasta Facebookissa, että suosikkikirjailija Kara on hänen nuoruudenrakkautensa, päärynämekkoinen tyttö. Yhtäkkiä Karan teos Elokuvallinen elämänopas on kaikkien huulilla ja käsissä. Tapahtumat lähtevät vyörymään vääjäämättömällä voimalla, ja samalla paljastuu menneisyyden saloja. Kirjan juoni on rakennettu mestarillisen taitavasti ja koukuttavasti, vaikka hieman tässäkin olisi ollut tiivistämisen varaa.

Kirjallinen elämä kohtaa joskus maagisesti todellisuuden. Vai mitä tuumitte siitä, että kirjassa Kerttu Kara alkaa kirjoittaa kaupunkiopasta nimeltä Maaginen kaupunkiopas Jyväskylän elokuvallisista paikoista, joissa merkityshiukkaset maagisesti tiivistyvät. Olli kustantaa kirjan, ja arvelee, että seuraavana kesänä Jyväskylän matkailutoimi alkaa järjestää kirjallisia kävelykierroksia kirjan tapahtumapaikoille. Käsittääkseni Jyväskylän matkailutoimi järjesti viime kesänä kirjallisia kävelyretkiä Harjukaupungin salakäytävien tapahtumapaikoille…

Vielä lopuksi makupala kirjan alusta, jossa meille esitellään Olli Suomisen vaimo Aino, luokanopettaja:

”…opettajaksi Aino suhtautui yllättävän välinpitämättömästi taiteisiin ja kulttuuriin yleensäkin. Aino mieltyi usein kaikenlaiseen kitsiin ja käytti Hello Kitty -penaalia olematta vähääkään itseironinen.”


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Atena 2010. 375 s.


Harjukaupungin salakäytävien juonikuvioista keskustelua Juonittelua-blogissa!

15 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista lukea arviotasi kirjasta, joka oli minulle ehdoton lukuelämys viime vuodelta.

    Ennakkoluulojen kanssa on kyllä omituista. Mistä ihmeeestä ne oikein muotoutuvat? Minulla ei ollut kirjast kylläkään snobistinen käsitys,mutta tartuin tähän kirjaan vähän pitkin hampain. Mietin, että näinköhän vain liikaa on suitsuteltu. Onneksi olin ennakkoluuloni osoittautui vääräksi! Viimeisin ennakkoluulojeni huipentuma oli Nenäpäivä, joka sekin oli positiivinen yllätys. Toisinpäinkin on käynyt...

    Parhaillaan suurimmat epäilykseni kohdistuvat kuitenkin blogistania globalian voittaneeseen Vieras kartanossa -kirjaan. Jälleen taitaa olla kirja, jolle täytyy antaa mahdollisuus.

    Hienoa, että luit tämän! Oli mukava palata kirjan tunnelmiin uudestaan. Kiitos oivaltavasta ja innostavasta arviostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Koetin etsiä vähän muita näkökulmia kuin juoniselostusta tähän, koska niin monet ovat tästä kirjoittaneet. Eikä juonta oikein kannata tässä paljoa raotella, on kiva saada kokea kaikki yllätykset itse.

      Hassua tosiaan, mistä ennakkoluulot oikein tulevat. En osaa oikein selittää tämän kohdalla(kaan). Vieras kartanossa kannattaa minun mielestäni lukea, vaikka itselleni se oli aavistuksen pettymys. Olisi hienoa päästä lukemaan ihan avoimin mielin ja vailla ennakko-odotuksia tai -pelkoja.

      Poista
  2. Minulle tämä HArjukaupungin salakäytävät oli pienoinen pettymys Lumikko-kirjan jälkeen (jota yhä muistelen ihaillen!). Jotenkin juoni oli liian ennalta-arvattava ja loppuratkaisu(t) myös, mikä latisti kovin. Lisäksi Lumikkoon verrattuna tämä ei ollut niin suurenmoinen mestariteos kuin Jääskeläiseltä odotin, MUTTA minunkin mielestäni on hienoa, miten hän yhdistelee fantasiaa realismiin ja millaisia ideoita hänen kirjoissaan sikiää. Jääskeläinen on yksi suomalaisista nykykirjailijasuosikeistani, eikä tämä pettymyksen tuottanut teos sumentanut minun näkemystäni hänen taidoistaan. Oletko jo lukenut sen Lumikon? Jos et, lue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa lukea tästä upeasta kirjasta uusi juttu! Minullekin tämä oli todella mieleenpainuva ja hieno lukukokemus viime vuonna:)

      Poista
  3. Kirsi, minä inhoan fantasiaa, mutta rakastan Harjukaupungin salakäytäiviä. Aloin lukea tätä heti kun sain kirjan käteeni ja se päivä oli hyvin lumisateinen. Pidin koiraani pihalla ja puutarhassa ja istuin korituolilla lumisateessa...sitten jatkoin niin kauan kuin kirja oli luettu. Olin aivan myyty! Kukaan suomalainen mies ei kirjoita näin! Se oli ensimmäinen ajatukseni ja kaikki muu onkin sitten harjukaupunkin lumoa, jossa saan asua ja jonne olisin halunnut myös syntyä. Onneksi olen elokuvaharrastaja ja kirjan leffat aukenivat minulle. Iholle tämä meni paitsi sateenvarjojen, Olli Súomisen ja maagisen realismin takia, myös siksi, että vähän ennen tätä kirjaa, eräs oli läytänyt minut netistä, yhden lukion koulukavereista...Tarinassa oli lumoa ja se pitää vieläkin pintansa. Pöydällä ei ole enää vihreitä omenoita, vaan aina päärynöitä ja nyt haen päärynäkuvioista kangasta, että saan teettää siitä kotelomekon. Ja yhtenä kesän päivänä istun harjun rapuilla syömässä töttöröjäätelöä ja sitten annetaan jäätelösuukkoja...Tämä kirja on piste sille, miten paljon olen rakastanut harjukaupunkia jo ennen kuin sinne muutin. Ja kaikki nyanssit, ne pienet puodit ja muut...

    Huomenna minut muuten vie lounaalle hän, joka minut löysi koulukavereista;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan romanttista, ja vielä ihan OIKEASTI!

      Poista
  4. Tuon ylemmän kommentin ei kyllä pitänyt mennä vastaukseksi Helmi-Maarialle, mutta niinpä se vain meni. En ole oikein sinut tämän uuden kommentointisysteemin kanssa;)

    VastaaPoista
  5. Ah siis oi ihanuus Kirsi että luit tämän ennakkoajatuksista huolimatta. Jääskeläinen on nyt ihan ehdottomasti minun maagisrealistinen kotimainen rakkaani. <3 Todella kiinnostavan arvionkin olet kirjoittanut, toivottavasti nyt kaikki jotka eivät ole vielä lukeneet niin innostuisivat.

    Itsekin tilasi tämän verkkokaupasta, mutta ujosti kirjoitin viestiin mukaan että voisiko mitenkään mitenkään saada blanc-versiota. Ensi viikolla paketti saapunee, saa nähdä kuinka käy. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että pidit tästä! Ja kyllä, viime kesänä saimme nauttia täällä JKLs:ä niin Kertun ja Ollin polusta kuin Ollin polusta kävelykierroksina. Blogissani on kuvien kera juttua tuosta ensimmäisestä, oli hieno kokemus!

    VastaaPoista
  7. Tämä selätti minunkin ennakkoluulojani ja olin tosiaan hyvin vaikuttunut tästä! Suunnittelimme viime kesälle jo reissua Jyväskylään, mutta se jäi sitten välistä, joten tänä kesänä pitää koettaa uudestaan. Nuo rappuset nimenomaan houkuttavat!

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen iloinen, että pidit tästä. Itse ihastuin kirjaan, mutta olin lukenut sitä ennen Lumikon ja yhdeksän muuta (Lue sekin! Kirjailijoiden salaseura, jonne nuori äikänope päätyy mukaan), joka sai kiinnostumaan Jääskeläisen muustakin tuotannosta.

    Minun versiossani on blanc. En ole vieläkään lukenut rougea, vaikka luin kirjan loppuvuonna 2010. :)

    VastaaPoista
  9. Eipä kyllä koukuttanut tämä kirja. Luin jo syksyllä, silloin kun kirjaa kovasti hehkutettiin.
    Minua häiritsi suunnattomasti kirjan päähenkilön alentuva suhtautuminen vaimoonsa.
    Hyvin kirja on kirjoitettu ja kieli mukaansatempaavaa, mutta miksi en ihastunut? En edes niin paljon että olisin lukenut toisen lopun.
    Kovasti saa joku Jääskeläistä kehua että toiseen hänen romaaninsa tartun.
    -Wille-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Niinpä kaikki eivät vain pidä kaikesta, ja hyvä niin. Minäkään en ihastunut Jääskeläiseen novellikokoelman perusteella, jonka luin pari vuotta sitten, mutta onneksi silti luin tämän. Pidin kovasti. Kyllä, myönnän tuon alentuvuuden, siihen viittaa ottamani sitaattikin, mutta Jääskeläinen itse on opettaja, joten... Kenties se on ironiaa? Tiedä häntä!

      Poista
  10. Hei! Minulle tämä kirja ei ollut lähelläkään parasta, mitä olen tänä vuonna lukenut. Jääskeläinen voisi alkaa tuottaa markettipokkarisarjaa, joka olisi suunnattu yksin Prismassa käyville, avioliitossaan pettyneille keski-ikäisille miehille. Suurin osa kirjasta oli keski-ikäisen miehen romanttista fiktiota, ja loppu siitä oli sellaista Wau-kirjallisuutta, joka hyödyntää ajassa 'kiinnostavia' 'rankkoja' teemoja, joka tässä oli transsukupuolisuus. Vähän alentavan oloinen lukukokemus, vaikka myönnänkin ansiot lapsuuden muistojen tuomisessa osaksi nykykokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat eivät selvästikään puhuttele lukijoita samalla tavoin, mikä tietysti on hienoa sekin. Olisi masentavan tylsää, jos kaikki innostuisimme vain niistä yksistä ja samoista kirjoista. Kirjailijoista enemmistö voisi kokonaan lopettaa sitä myötä kirjoittamisenkin :) Minua tämä kirja ihan aidosti miellytti kovasti, ja pidän siitä vieläkin, vaikka lukemisesta on jo tovi vierähtänyt. Jos aikaa olisi rajattomasti, tämän voisi joskus lukea uudelleenkin. Nyt tyydyn odottelemaan Jääskeläisen kolmatta romaania. Mukavaa talvea Sinulle ja kiitos kommentista, ne ovat aina tervetulleita. On mukava vaihtaa ajatuksia!

      Poista