lauantai 29. lokakuuta 2011

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -sarja




Todellista rentoutusluettavaa. Näin luonnehtisin suosittua Mma Ramotswe -sarjaa, joka taitaa olla aika monelle tuttu. Päähenkilö on keski-ikää lähestyvä rouva eli Mma Ramotswe, joka perittyään isältään kelpo omaisuuden karjan muodossa ja päästyään eroon hulttioaviomiehestä muuttaa Botswanan pääkaupunkiin ja perustaa etsivätoimiston. Ideana on, että toimistossa työskentelee vain naisia. Käytännön syistä toimisto sijaitsee erään autokorjaamon yhteydessä. Näin saadaan miesnäkökulmaakin kerrontaan, sillä romaaneissa seurataan paitsi Mma Ramotswen ja hänen sihteerinsä Mma Makutsin elämää ja työtä myös korjaamon omistajan herra eli Rra Maketonin ja hänen kahden kelvottoman oppipoikansa edesottamuksia. Yritykset tekevät myös hedelmällistä yhteistyötä.

Luin sarjan ensimmäisen osan heti tuoreeltaan suomennoksen ilmestymisen jälkeen vuonna 2003. Luulin ensin, kuten tietääkseni moni muukin, että kirjoittaja olisi nainen. Luulo oli väärä, kirjailija Alexander McCall Smith on mitä suurimmassa määrin mies ja eurooppalainen. Hän on kuitenkin syntynyt Rhodesiassa eli nykyisessä Zimbabwessa. Opiskeltuaan ja työskenneltyään pitkään oikeustieteilijänä Skotlannissa McCall Smith palasi Afrikkaan ja siellä Botswanaan. Mies on julkaissut yli 50 teosta, mutta niistä suurin osa on ammattiin liittyvää tietokirjallisuutta. Kaunokirjallisuuden puolella pääteoksiin lasketaan juuri tämä Mma Ramotswe -sarja, joka on ollut myös kaupallinen menestys. McCall Smith on kirjoittanut lapsille suunnatun neliosaisen Akimbo-sarjan, joka on suomennettu kokonaan. Kääntämättä sen sijaan ovat toiset aikuisten sarjat Professor Dr. von Igelfeld Entertainments, The Sunday Philosophy Club, The 44 Scotland Street ja Corduroy Mansions. Näihin en ole tutustunut, kuten en yksittäisiin kaunokirjallisiin teoksiinkaan, joita Wikipedian mukaan on ilmestynyt koko joukko.

Sarjaan tutustuminen oli miellyttävää mutta myös yllättävää monella tapaa. Ensinnäkin odotushorisontissa oli dekkari, koska nimikin jo antoi niin ymmärtää. Dekkareiksi nämä kai luetaan, kaikesta huolimatta. Mitään seikkailua, jännitystä tai vastaavaa on kuitenkin turha odottaa. Etsivätoimisto ratkaisee hyvin arkisia ongelmia, jotka usein, vaikkakaan eivät aina, liittyvät naisten elämänalueisiin, kuten vaikkapa kosijoiden taustojen selvittelyyn. Toinen yllätys oli, että näissä kirjoissa Afrikka näyttäytyy aivan toisenlaisena ympäristönä kuin mitä olen tottunut. Botswana on poikkeuksellisen vauras ja vähäväkinen valtio, jossa isosta pinta-alasta huolimatta asuu vaajaa parimiljoonainen kansa. Elämä on sujunut afrikkalaisittain rauhallisesti, vaikka valtion alueella on merkittäviä timanttikaivoksia.

Mma Ramotswekin ihastelee kotimaataan usein, vaikka toki varjopuolia löytyy. Rehellisyydessä, yritteliäisyydessä ja ahkeruudessa olisi Mman mielestä useinkin toivomisen varaa. Taikausko aiheuttaa myös usein ongelmia, mutta ne etsivätoimisto ratkaisee ymmärtävästi, ei alentuvasti. Henkimaailma on osa afrikkalaisten todellisuutta ja se on tiettyyn rajaan asti hyväksyttävää.

Luin viimeksi sarjan seitsemännen osan Onni ja siniset kengät, jossa ratkotaan työpaikan kiristyskuviota ja Mman tuttavien eläinsairaalan toimintaa haittaavaa pelkoa. Lisäksi pulmia aiheutuu Mma Makutsin kihlauksesta, Mma Ramotswen nykyisen aviomiehen Rra Maketonin tuoliostoksista ja Mman laihdutuspyrkimyksistä. Maata vaivaavasta aidsista puhutaan vain verhotusti orpokodin asioiden yhteydessä.

Sarjan seuraamista hankaloittavat kannet, jotka ovat piristävän värikkäät ja iloiset mutta keskenään kovin samankaltaiset, samoin kuin sarjan osien pitkät nimet, jotka eivät tahdo jäädä mieleen. Niinpä olen usein pokkarihyllyn edessä seisoessani empinyt uusimmalta näyttävä osa kädessäni. Joko olen tämän ostanut? Tai lukenut? Sinisiä kenkiä lukiessani huomasin, että ainakin yksi osa oli jäänyt välistä lukematta, sillä muistan viimeksi lukeneeni kihlauksen pitkittymisestä, mutta tässä osassa Mma on jo aviossa. Tosin ihan varma en ole. Tämäkin kertoo jotakin: kirjoista ei oikein jää mitään mieleen paitsi leppoisa, verkkainen tunnelma. Aina on aikaa kupilliselle rooibosta! Lisäksi kunnon lohkare hedelmäkakkua pitää huolen siitä, että Mman ruumiinrakenne pysyy perinteisenä. Epäjärjestyksessä lukemisesta ei tosin ole mitään haittaa, koska kuten sanottu, verkkaisuus kuvaa tätä sarjaa erinomaisesti.

Mma Ramotswe tutkii -sarja

2003 Naisten etsivätoimisto nro 1, suom. Jaakko Kankaanpää (The No 1 Ladies' Detective Agency, 1998)
2004 Kirahvin kyyneleet, suom. Jaakko Kankaanpää (Tears of the Giraffe, 2000)
2004 Siveysoppia kauniille tytöille, suom. Jaakko Kankaanpää (Morality for Beautiful Girls, 2001)
2005 Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, suom. Jaakko Kankaanpää (The Kalahari Typing School for Men, 2002)
2006 Elämän kirkas keskipäivä, suom. Jaakko Kankaanpää (The Full Cupboard of Life, 2004)
2007 Botswanan iloiset rouvat, suom. Jaakko Kankaanpää (In the Company of Cheerful Ladies, 2004)
2008 Onni ja siniset kengät, suom. Jaakko Kankaanpää (Blue Shoes and Happiness, 2006)
2009 Oivallinen aviomies, suom. Jaakko Kankaanpää (The Good Husband of Zebra Drive, 2007)
2010 Pieniä ihmeitä autokorjaamolla, suom. Jaakko Kankaanpää (The Miracle at Speedy Motors, 2008)
2011 Teetä ja sympatiaa, suom. Jaakko Kankaanpää (Tea Time for the Traditionally Built, 2009)

Sarjaa julkaisee Suomessa Otava.

Lisäksi sarjassa ovat ilmestyneet vielä suomentamattomat osat:
2010 The Double Comfort Safari Club
2011 The Saturday Big Tent Wedding Party

Alexander McCall Smithin kotisivut.

6 kommenttia:

  1. Minustakin tämä on tosi kiva kirjasarja, sellaista rentouttavaa ja leppoisaa luettavaa. Suurta jännitystä tai dramatiikkaa nämä eivät tarjoile, kuten kirjoititkin, mutta välipalalukemisena nämä ovat ihan mahtavia. Olen lukenut vasta kaksi ekaa osaa, mutta aion viimietsään joululomalla lukea enemmän. Minusta nämä sopivat joululomalukemiseksi loistavasti;)

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidän näitä kirjoja äärimmäisen rentouttavina. Ja näistä on jäänyt poikkeuksetta hyvä mieli, vaika en osaa jälkikäteen syitä eritelläkään.

    Minua on monesti turhauttanut, kun näissä ei ole selkeästi jossakin että Sarjan niin mones osa. Vahingossa lainasinkin tuon Teetä ja sympatiaa vaikka kaksi edellistä osaa oli vielä lukematta. Onneksi sain ne kuitenkin kirjastosta suht nopeasti, koska haluan lukea sarjat järjestyksessä.

    VastaaPoista
  3. Juu, näitä on tullut luettua sillai leppoisalla tahdilla, aina niistä tulee hyvälle tuulelle mutta toisaalta ei yleensä tee mieli lukea kahta kirjaa peräkkäin...
    Järjestyksessä lukeminen on tosiaan hyödyllistä koska sellainen yleinen tapahtumasarja vaeltaa kirjasta toiseen, toisaalta kun siinä tapahtumasarjassa ei mitään kovin radikaaleja yllätyksiä tule niin ei se suuresti haittaa vaikka joku osa välistä jääkin.
    Mutta tuo on kyllä ongelma että kirjoissa ei ole kovin selkeästi järjestystä laitettu ja joskus on vaikea muistaa että mikäköhän se seuraava kirja olikaan...yleensä kun tulee fiilis että voisi taas lukea sen seuraavan niin pitää käydä netistä katsomassa että missäs kohtaa sarjaa sitä ollaan (minulla seuraavana näkyy olevan Pieniä ihmeitä).

    Sunday Philosophy Clubia olen lukenut pari kolme osaa, myös sellaista leppoisaa ei-ihan-dekkaria jota luki välipalana muttei minusta tämän sarjan tasolle yllä...

    VastaaPoista
  4. Samat ajatukset täälläkin, Mma Ramotswet ovat ihanan leppoisia ja lämpöisiä kirjoja vaikka niissä maailma onkin suhteellisen realistinen ja pahuuttakin esiintyy. Pidän myös näiden kirjojen arkisuudesta ja kiireettömyydestä, juuri siitä että aina ehtii nauttia kupin Rooibosta. Oikeastaan Mma Ramotswella on aika hyvä elämänasenne!

    Kirjat ovat aika samantapaisia nimineen ja kansineen ja ehkä nyt (ties kuinka monennen osan jälkeen)kirjat alkavat pikkuisen toistaa jo itseään.

    VastaaPoista
  5. Täytyy joskus tutustua niin kiinnostava postaus.

    Kannet ovat mielstäni piristävät, mutta juuri jos dekkarisarjan nimet tai kannet (tai juonet) ovat liian samankaltaisia tulee luettua väärä kirja (ostin esim. vahingossa Reijo Mäen Black Jackin toiseen kertaan, enkä ole lukenut kumpaakaan :)

    VastaaPoista
  6. Nämä kirjat ovat kyllä hyvän mielen kirjoja. Parasta on, että niissä Afrikasta annetaan niin positiivinen ja elämänmakuinen sekä -myönteinen kuva. Muttei samalla yritetäkään piilotella Afrikan ongelmia, jotka Botswanassa ovat pikkuisen vähäisemmät kuin muissa Afrikan maissa. Jotenkin nämä kirjat antavat kovin samanlaisen kuvan kuin mitä olen saanut afrikkalaisista ihmisistä, joita olen tavannut.

    VastaaPoista