tiistai 19. heinäkuuta 2011

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri


Booksy kirjoitti hiljattain blogissaan Päivi Alasalmen romaanista Vainola ja mainitsi, että tämän kauhuromanttisen kirjan päähenkilö teki väitöskirjaa kirjailija Jean Rhysistä. Kirjoituksen innoittamana päätin lopultakin etsiä käsiini Rhysin tunnetuimman teoksen Siintää Sargassomeri, sillä se on ollut lukulistalla jo vuosia, aina siitä lähtien, kun entinen kollegani teki kirjaan liittyvän lisensiaattityön. Kuvittelin, että kirjan löytäminen olisi hankalaa, mutta oivallinen kirjastolaitos toimi taas loistavasti, ja kirjan sai vain hakemalla sen kaupungin pääkirjaston hyllystä.

Kirjan nyt luettuani en ihmettele, että Vainolan päähenkilö tutkii juuri Rhysiä. Päinvastoin, oivallinen valinta! Sopii muutenkin Alasalmen lähes parodiseen intertekstuaalisuuteen kuin nenä päähän.

Kirjan idea on varsin omintakeinen. Sen päähenkilö Antoinette Cosway alias Bertha Mason on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin sivuhenkilö, herra Rochesterin hullu vaimo. Rhys kertoo vaimon tarinan ennen Kotiopettajattaren romaanin tapahtumia.

Kotiopettajatar ilmestyi vuonna 1847 ja Sargassomeri 1966. Esipuheen vuonna 1968 ilmestyneeseen suomennokseen on kirjoittanut Paavo Lehtonen. Brontë antaa Antoinettesta hyvin niukalti tietoa. Kerrotaan vain, että hän on kotoisin Länsi-Intiasta, missä Edward Rochester on mennyt hänen kanssaan naimisiin.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa minäkertojana on päähenkilö, Antoinette, joka muistelee lapsuuttaan Jamaikalla. Perhe on vanhaa plantaasiviljelijä- ja orjanomistajasukua, jonka omaisuus on nopeasti huvennut orjien vapauttamislain säätämisen jälkeen. Isä on käyttänyt lukuisia orjanaisia, ja aviottomia lapsia on eri puolilla Jamaikaa ja lähialueitakin. Isän kuoltua nuori vaimo jää kahden lapsensa ja muutaman entisen orjan kanssa asumaan rapistuneeseen kartanoon, jota ympäröi villiintynyt puutarha. Antoinetten pikkuveli on idiootti (näin kirjassa sanotaan). Kaunis äiti avioituu lopulta uudelleen rikkaan miehen kanssa, joka alkaa kunnostaa kartanoa. Äiti pelkää vihamielisiä asukkaita, mutta mies ei ota varoituksia kuuleviin korviinsa, ei ennen kuin on myöhäistä. Katastrofin jälkeen Antoinetten äiti sairastuu ja lopulta kuolee. Ensimmäisen osan lopussa Antoinette käy luostarikoulua.

Toisessa osassa minäkertojina vuorottelevat Antoinette ja hänen tuore aviomiehensä Edward Rochester. Edward on oleillut Länsi-Intiassa vain lyhyen aikaa ja solminut nopeasti avioliiton, joka vaikuttaa hänen isänsä ja Antoinetten velipuolen järjestämältä. Vaimo on kaunis, ja Edward on ensin hänen lumoissaan, mutta alkaa pian aavistella pahaa. Pariskunta viettää kuherruskuukautta pienellä Antillien saarella, jolta Antoinetten äiti on aikanaan perinyt syrjäisen maatilan. Jokin alkaa avioliitossa mennä nopeasti pieleen, mutta lukijalle ei täysin selviä, mikä. On vaikea päätellä, kuka saarella oikein sekoaa ja miksi. Palvelijat käyttäytyvät epäkunnioittavasti ja vihamielisesti. Vanha palvelijatar Christophine tuntuu hallitsevan noitakeinoja, joita myös käytetään. Juorut sekoittavat entisestään kuviota, samoin ahneus. Jakso päättyy siihen, että Rochester vie vaimonsa takaisin Jamaikalle.

Kolmas osa sijoittuu Englantiin, Thornfield Halliin. Kertojana on taas Antoinette, joka on vankina ullakkohuoneessa. Rouva Poole on kuitenkin huonompi hoitaja kuin annetaan ymmärtää, ja potilas kuljeskelee talossa öisin lähes mielensä mukaan. Kirja loppuu tulipalokohtaukseen, joka on tuttu Kotiopettajattaren romaanista.

Kirjassa kaksi täysin erilaista maailmaa kohtaa. Köyhtyneet entiset orjanomistajat ovat halveksittua ja vihattua väkeä, vaikka ei aina itse tajua sitä. Halveksitummiksi he muuttuvat, kun vereen on sekoittunut värillistä verta. Antoinettekin on kreoli. Vieraat piirteet alkavat nopeasti inhottaa ensin lumoutunutta Rochesteria. Antoinette ei usko, että mitään Englantia on olemassakaan, kun taas Rochester tuntee olonsa turvattomaksi paratiisimaisen kauniilla saarella, jossa ei ole mitään tuttua. Kaikki on liian vihreää ja rehevää. Zombit ja kummitukset alkavat tuntua realistisilta.

On vaikea arvioida, miltä kirjan lukeminen tuntuisi, jos ei tietäisi, mitä lopussa ja lopun jälkeen tapahtuu. Sidos toiseen romaaniin on todella vahva. Painostava tunnelma leijuu kaiken yllä jo alussa, eikä hellitä yhtään missään vaiheessa. Merkittävää on yhteiskunnallinen murros; orjuuden lakkauttamisen seuraukset, jotka eivät ole aivan yksioikoisia. Katkeruus ja viha ovat aivan pinnan alla, odottamassa räjähdystä, joka päästäisi paineet purkautumaan. Rochesterkin tuntee uhan, vaikka ei osaa sitä tulkita. Antoinetten äiti on jo opettanut tyttärelleen, ettei kannata herättää nukkuvaa koiraa.

Jean Rhys on myös henkilönä erikoinen. Hän syntyi vuonna 1890 Dominicassa ja eli lähes 90-vuotiaaksi. Isä oli walesilainen lääkäri ja äiti skottilaistaustainen kreoli, jonka suku oli vuosikymmeniä viljellyt sokeriruokoa plantaaseillaan. Rhyskin kävi Antoinetten tapaan luostarikoulua, mutta hänet lähetettiin 16-vuotiaana Englantiin jatkamaan opintoja. Ne jäivät kuitenkin hajanaisiksi ja lyhyiksi. Rhys elätti itsensä sekalaisilla töillä ja suhteilla. Hän kirjoitti romaaneja Pariisissa 1920- ja 1930-luvuilla. Toisen maailmansodan jälkeen Rhys asettui silloisen miehensä kanssa Englantiin. Siintää Sargassomeri ilmestyi siis vuonna 1966, ja se oli melkoinen yllätys hänen entisille lukijoilleen, jotka olivat pitäneet häntä kuolleena. Kirja sai heti osakseen paljon huomiota ja palkintoja. (Lähde: Wikipedia.)

Sargassomerestä ovat kirjoittaneet blogeissaan ainakin Sara ja Marjis.

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea)
Suom. Eva Siikarla. WSOY 1968 (1966). 202 s.

P.S. Minulla on mielikuva, että tähän kirjaan viittaillaan yhdessä jos toisessakin kirjassa tuon Alasalmen Vainolan lisäksi. En nyt vain saa tietenkään yhtään kirjaa mieleeni. Auttakaahan te, jotka paremmin tiedätte!

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Minuakin Siintää Sargassomeri on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Kirja on jäänyt mieleen Saran kehuista.

    Painostavaa tunnelmaa, Karibianmeren maisemia ja onnistunutta intertekstuaalisuutta - kuulostaa todella kiinnostavalta...

    VastaaPoista
  2. Haluaisin niin kovin lukea tämän uudelleen, mutta se vaatisi varaamista kirjaston varastosta ja sitä ei viitsi tehdä, kun kirjapinot muutenkin notkuvat. Oman englanninkielisen pokkariniki olen hukannut, ehkä se jostain putkahtaa.

    Omasta lukukokemuksestani on siis muutama vuosi mutta vieläkin muistan voimakkaan tunnelman; Jamaican tuoksut ja värit sekä Englannin pimeyden jz kylmyyden.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mahtavalta kirjalta, kiitos tästä jutusta! Kyllä minunkin on ehdottomasti tämä luettava :-)

    VastaaPoista
  4. Minulla on tätä (ja muita tämän tyylisiä) kohtaan kovasti ristiriitaiset tunteet.
    INHOAN kun jokin kirja pohjautuu johonkin toiseen kirjaan siten, ettei ensimmäisen kirjan tekijä itse ole tehnyt sitä. Se on mielestäni jonkinlaista röyhkeyttä alkuperäistä tarinaa ja kertojaa kohtaan.
    Mutta sitten toisaalta... Miksi ei? Voihan kirja olla siltikin hyvä? Aaaarrgghhh! :D

    VastaaPoista
  5. Inhoan ajatusta, että kirjailijan kuoleman jälkeen kirjaan tehdään jatkoa, kuten Tuulen viemään. Mutta tässä idea on toisenlainen. Kirjoittajaa on jöönyt askarruttamaan jonkin henkilön kohtalo, jossa on jotakin samaa kuin omassa elämässä, ja kirja syntyy tämän hahmon ympärille aivan omin eväin. Kolmas osa, joka sijoittuu Kotiopettajattaren romaanin tapahtuma-aikaan ja -paikkaan, on kirjassa lyhyt.

    VastaaPoista
  6. Hei Kirsi ja kiitos linkityksestä! Minuun Siintää Sargassomeri teki vaikutuksen, koska Kotiopettajattaren romaani on lempikirjojani ja oli niin sykähdyttävää lukea vihdoinkin Antoinetten tarina. Olin lapsesta asti pelännyt sitä hullua naista ullakolla ja Rhysin kirjan luettuani, se avasi ihan uudenlaisen perspektiivin asioihin. Nykyään käytän mielelläni Antoinetten nimeä enkä Berthan, koska Rochester määritteli hänen identiteettinsä uudelleen tai oikeastaan hävitti sen. Kirjaahan voi tulkita valkoisen miehen harjoittamana täydellisenä riistona - patriarkaattina.

    Minä pidän intertekstuaalisuudesta ja Siintää sargassomeri on hieno teos! Nuo muut Rhysin kirjat 20-30-luvuilta ovat erilaisempia, mutta ehdottomasti suosittelen niitäkin lukemaan.

    VastaaPoista
  7. Minusta tämän kirjan idea on aivan loistava!

    Tietysti voisi ajatella että Rhys käyttää (jopa väärinkäyttää) C. Brontën ideaa, mutta miksi ihmeessä ei? Eihän ideoita voi omistaa ja niiden jatkokehittelyhän useimmiten vain antaa lisäarvoa alkuperäiselle ajatukselle. Plagiointi on sitten aivan asia erikseen, mutta siitähän tässä ei todellakaan ole kyse.

    Aika harvinaiseksi tämä kirja on kyllä käynyt, minulla on sellainen mielikuva, ettei meillä Turussakaan olisi kuin muutama varastokappale jäljellä.

    VastaaPoista
  8. Loistava bloggaus, mutta kirja on loistava.

    Erjan kanssa olen osittain samaa mieltä, käyttää "väärin" CB:n ideaa. Minusta teos on vain niin loistava, että CB:n idea on sille lopulta rasite. Luin nimittäin kaikki Berthakohdat ja Edwardin selvitykset hänestä.
    Erjalle tiedoksi, sain Maskun kirjaston alkuperäisen kirjan, jossa oli minusta "hajuhaittoja", muuten siisti kirja.
    Tässä olisi aineksia moneen väitöskirjaan, koska kertojaratkaisu on merkittävä ...

    VastaaPoista