sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Blogihaaste tuplana

Blogeissa on viime aikoina kierrellyt parikin haastetta, ja samana päivänä kohdalleni osui kaksi. Kiitos haasteista, Valkoinen kirahvi ja Elma-Ilona! Aion nyt taloudellisesti yhdistää kaksi eri haastetta, koska ne menevät osittain päällekkäin. Yhteistä niissä on, että niiden aiheena on ylivertaisen kiinnostava aihe, minä!

Kuka?

Nainen keski-iän kynnyksellä. Äiti, vaimo, tytär, sisko, täti. Juuret vahvasti varsinaissuomalaisessa maaperässä. Mukana varsin hektisessä työelämässä. Vastapainoksi työn haasteille rentoudun hyvän kirjan, mukavien kirjablogien, teatterin, elokuvien, musiikin ja perheen parissa. Harrastan myös kirjoittamista, mutta en ole kovin luova tyyppi. Talvella käyn miehen kanssa viikoittain avantouinnissa, kesällä pelkään saman miehen moottoripyörän takapenkillä. Välillä innostun lenkkeilystä, ja vastapainoksi nautin hyvästä ruuasta.

Mitä? Mistä kirjoitat blogissasi?

Blogissani käsittelen rakkainta harrastustani lukemista sekä kaikkea siihen liittyvää laajemminkin.  

Missä?

Blogiani kirjoittelen kotona, työhuoneessa, jossa myös sijaitsee kirjahyllymme (vanha Lundia, uskollinen). Ikkunasta näkyy peltomaisema, ja jos vähän kurkottaa, myös järvi. Samalla paikalla olemme maisemaa seurailleet jo yli 20 vuotta.

Millä?

Blogia naputtelen läppärilläni. Kirjoja luen missä tahansa ja milloin tahansa.

Milloin?

Iltaisin ja viikonloppuisin kirjoittelen.

Mitä mielessä nyt?

Kevät! Myös liian kaukana siintävä kesäloma! Olen kesäihminen kaikin tavoin, ja valo on minulle tärkeä voimanlähde. Elämä kutistuu syksyllä, kun tulee pimeää ja synkkää. Kynttilät ym. eivät ole kuin laiha korvike auringonvalolle. Kevätväsymystä en ole potenut koskaan! En ole innokas puutarhaihminen, mutta kun lumet sulavat, voi minutkin nähdä pihalla tonkimassa maata. Kesällä luen mieluummin kirjaa terassin sohvalla.

Milloin aloitit blogisi?

Marraskuussa 2010, eli blogini täyttää näihin aikoihin 4 kuukautta. Todella tuore siis vielä konkareihin verrattuna. Lapset ovatkin irvailleet, että blogit ovat jo ihan last seasonia, nyt pitää olla vlogi.

Mikä seikka sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olen tämän tarinan vuodattanut jo useaan otteeseen, mutta kerrattakoon vielä. Luin siis Kodin Kuvalehdestä lyhyen jutun, jossa esiteltiin Sallan lukupäiväkirja -blogia. Kiinnostuin, kävin lukemassa ja innostuin niin, että pienen harkinnan jälkeen aloitin oman versioini. Häpeämättä otin aika paljon mallia Sallalta, anteeksi vain! Olin toki aiemminkin tiennyt blogimaailmasta, mutta selailemani muoti-, leivonta-, vauva- yms. -blogit eivät sytyttäneet minua. Oikeastaan osa blogeista, joissa ihmiset raportoivat kaiken reaaliajassa omasta elämästään valokuvien ja videoiden höystämänä, lähinnä pelottivat. En vain ollut tajunnut, että kirjojen ystävätkin voivat pitää blogia kirjoista. Kun pääsin alkuun, jäinkin saman tien koukkuun. Muiden blogien seuraaminen on todella hauskaa ja opettavaista! Olen jo saanut monia loistavia lukuvinkkejä, kiitos niistä kaikille bloggaajille!

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Blogini on muuttunut pikkuisen jo nyt. Olen ahkerasti surffaillut kirjablogista toiseen ja aina kiinnostavan löydettyäni linkittänyt sen sivulleni. Lista on jo melkoinen, joten viimeksi muokkasin sen näkyvyyttä. Muutenkin olen aika tyytymätön blogini ulkoasuun, sillä se on nopeasti vain valittu Bloggerin ilmaisista valmiista taustoista. Olisi kiva, jos se olisi persoonallisempi. Minulla ei kuitenkaan oikein riitä tarmoa asiaan paneutumiseen ainakaan tässä vaiheessa.

Tässäpä nämä olivat! Haasteet tuntuvat kiertäneen niin ahkerasti, että en oikein osaa laittaa niitä eteenpäin. Haastankin siis sinut, joka luet tämän, mutta et ole vielä haasteisiin vastannut! Avaudu sinäkin!

4 kommenttia:

  1. Pitäisikö tähän vastata, että kyllä minä niin mieleni pahoitin? :D No ei vaiskaan, koska kirjablogeillahan nyt väkisinkin on tietynlainen kaava - kerrotaan kirjoista. Joten en ole kyllä mihinkään "mallin ottamiseen" kiinnittänyt huomiota, päin vastoin on todella mahtavaa että lehtijutun ansiosta löytyi uusi aktiivi kirjablogimaailmaan!

    VastaaPoista
  2. Mikä on vlogi???

    Samoja taustoja minulla: en oikein edes tiennyt, että tällaista (kirjablogimaailma) onkaan -- ja seuraavassa hetkessä jo koukussa :). Ja valmiin blogimallitaustan varassa minäkin.

    VastaaPoista
  3. Vlogi on blogi, joka tehdään ja julkaistaan videoina, niin ainakin minua on tiedotettu perheen teinien taholta :)

    VastaaPoista