Yläkouluikäisenä ahmin historiallisia seikkailuromaaneja.
Luin koko Kolme muskettisoturia-sarjan
läpi, samoin Monte Christon kreivin, ahmin Mika Waltarin paksuja
romaanijärkäleitä. Mitä paksumpia kirjat olivat ja mitä hurjempia seikkailut,
sitä parempi! Waltareihin olen sittemmin palannut äänikirjoina (todella
viihdyttäviä!) ja Muskettisotureihin
lähinnä television kautta. Mutta genre on siis tuttu ja mieluinen.
Siksi ilahduinkin, kun loppukesästä sain ennakkokappaleen
teoksesta, jonka tapakannessa komeilee mainoslause:
”Kolmen muskettisoturin henkeä uhkuva
historiallinen seikkailu vie lukijan hurjille taistelukentille, missä
uskollisuus ja rohkeus punnitaan.”
Kyseessä on M. &
U. Susimetsän Kuninkaan rakuunat
-nimisen uuden sarjan aloitusosa Upseerin
miekka. Tällaisen sarjan alkamista en ollut huomannutkaan, mutta nytpä
olisi mahdollisuus tutustua. Hyvä aie kuitenkin jäi, kunnes huomasin, että
kirjasta oli jo ehditty tehdä äänikirjakin. Nappasin se kuunteluun. Tuota pikaa
olinkin tempaistuna 1600-luvun Pommeriin keskelle kolmikymmenvuotista sotaa!
Sota on todellinen, ja Upseerin
miekan tapahtumat sijoittuvat veriseen vuoteen 1631. Mukana on oikeita
historiallisia henkilöitä kuningas Kustaa II Aadolfista alkaen, mutta keskeiset
romaanihenkilöt ovat keksittyjä. Fiktiota on vapaaherra Karl Ulvhufvudin
rakuunajoukkokin, jonka ympärille tapahtumat rakentuvat. Vapaaherra Ulvhufvud
on kuninkaan ja Jumalan uskollinen palvelija, jonka rakuunajoukon menestys
taistelutehtävissä perustuu sen miehistön päällikköään kohtaan tuntemaan
kunnioitukseen ja jonkinlaiseen rakkauteenkin, sotilaallisen taidon ja
urhoollisuuden lisäksi, tietenkin.
Juoni on monipolvinen ja -haarainen, kuten asiaan kuuluu.
Turkulainen korpraali Tomas Lång värvätään Preussissa hakkapeliitoista täydennykseksi
Ulvhufvudin rakuunoihin ja hänen rakuunanimekseen tulee Tomas Rapir. Hämäläisäidin
isättömällä pojalla näyttäisi olevan kohtalaisen hyvät etenemismahdollisuudet
sotilasurallaan, mutta ritarillisuus ja vankkumaton oikeudentunto yhdistettynä
helposti tulistuvaan luonteeseen saattavat hänet helposti vaikeuksiin. Eräällä
pimeällä kujalla hän pelastaa ahdinkoon joutuneen naisen ja hankkii itselleen
samalla vaarallisen ja leppymättömän vihollisen. Harmi vain, että tämän kasvoja
Tomas ei ehdi nähdä. Muistoksi jää kuitenkin vihollisen komea upseerin miekka.
Sotajoukkoja seuraa sekalainen seurue jonkinlaisia
huoltojoukkoja ja sotilaiden perheitä. Heidän joukossaan on hiljattain leskeksi
jäänyt Anna Johansdotter, joka yrittää elättää itsensä ja pienen poikansa
pyykkärinä. Annan luona iltanuotiolla istuu usein Japhet Hammar, mutta myös
korskea kersantti Peter Lans osoittaa huomiotaan naista kohtaan. Japhet on
kiltti ja pitää myös Annan pojasta, mutta Peter on sentään kersantti. Seuratako
sydäntä vai järkeä? Pian Annalla ei taida olla valintaan paljoakaan sanottavaa.
Naisen osa ei totisesti ollut helppo eikä vaaraton.
Lisäksi keskeisiin henkilöihin kuuluu vielä luutnantti Josef Svärd, jolla on jokin
perin synkkä salaisuus kannettavanaan. Vapaaherra Ulvhufvud on Svärdille
kaivattu isähahmo, jonka puolesta hän on valmis mihin tahansa.
Keskeiset henkilöt edustavat siis sotilashierarkian eri
portaita, joten tapahtumia voidaan seurata eri näkövinkkeleistä. Annan mukana
olo tuo mukavaa vaihtelua kovin miehiseen joukkoon. Koska luvassa on pidempi
sarja, henkilöihin tutustutaan rauhallista tahtia. Tärkeimmät luonteenpiirteet
tietysti jo nousevat esille.
Sodan melskeet ja siihen liittyvät juonittelut heittelevät keskushenkilöitä eri
kokoonpanoissa pitkin ja poikin Pommeria milloin henkeäsalpaavan jännittäville
tiedusteluretkille milloin kauheisiin taisteluihin. Henkilökohtaisia murheita
ja ongelmia ratkotaan sodankäynnin sen salliessa. Kohtalo viskelee ihmisiä
julmasti, eikä katkerilta tappioilta vältytä.
Seikkailuromaanien perinteisiin kuuluvia juonitteluja, kimurantteja
kunniakysymyksiä ja tarkoin varjeltuja salaisuuksia siis on kosolti. Samoin
romantiikkaa, jonka tiellä on vaikeuksia ja vaaroja. Tapahtumat vyöryvät
vauhdilla, paikkoja ja henkilöitä on paljon. Äänikirjan kuuntelija saa olla
alkuun tarkkaavainen, että pysyy edes jotenkuten vauhdissa ja kärryillä siitä,
kuka kukin on. Painetun kirjan alkusivuilla on luettelo keskeisistä
henkilöistä, mikä on kirjaa lukevalle oiva apu.
Huomasin myös vasta kirjan kuunneltuani, että painetussa kirjassa on takana
laaja ja huolellisesti laadittu sanasto, jossa selitetään kirjassa viljalti
esiintyvää vierasperäistä ja sotahistoriaa vain kevyesti vuosikymmeniä sitten
opiskelleelle outoa termistöä. Tosin sanojen merkitykset kyllä tulevat pääosin
selviksi tekstiyhteydestäkin. Mutta silti oli kivaa tarkistaa, mikä ja
millainen on vaikkapa kylteri tai kapioneeri.
Upseerin miekka on
kunnianhimoisesti kirjoitettua viihdettä. Yksityiskohtia on hiottu tarkasti, ja
romanttisesta perinteestä poiketen sota kuvataan ainakin suhteellisen
realistisesti. Äänet, hajut ja löyhkät, kivut ja tuskat, nälkä, jano ja vilu
vyöryvät lukijan silmien eteen, eikä taudeissa, haavoissa tai kuolemassa ole
mitään erityisen ylevää. Myös sotatapahtumien suhteen tekijät ovat olleet
tarkkoja. Monen sivun laajuisissa loppusanoissa käydään läpi kirjassa
kerrottuja taisteluita ja tapahtumia peilaten niitä kirjoitettuun
sotahistorialliseen tietoon.
M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka.
Kuninkaan rakuunat 1.
Otava 2018. 492 s.
Äänikirjan lukija Markus Niemi, kesto 15 h 56 min.
Ennakkokappale kustantajalta, äänikirja Storytel.
****
Kuninkaan rakuunat
-sarja vaikuttaa siis tämän aloitusosan perusteella mielenkiintoiselta. Lisäksi
kannet kertovat, että sarjan takana on kaksi kirjailijaa. Ennakkokappaleen
takakannen sisällä kerrotaan valokuvan kera, että Marko ja Ulla Susimetsä ovat aviopari. Uteliaisuuteni oli niin
polttavaa, että päätin lähestyä Susimetsiä kysymyksineni, ja tällainen pieni
haastattelu siitä syntyi.
Mistä saitte idean lähteä kirjoittamaan melko perinteistä sotaisaa
seikkailutarinaa 30-vuotisen sodan tantereille? Kuinka helppoa tai vaikeaa oli
saada idea myytyä kustantamolle?
Idea lähti oikeastaan siitä, että olemme molemmat Dumas’n Kolmen
muskettisoturin faneja. Ulla tutustui tarinaan jo lapsena kirjan kautta, ja
Markon ensikosketus oli Richard Lesterin
erinomainen filmiversio 70-luvulta. Aikakausi ja musketöörit siis kiehtoivat
meitä molempia. Katsoimme kuitenkin, ettei meidän kannata lähteä kirjoittamaan
Ranskan historiaan sijoittuvaa tarinaa, kun lähempänäkin on mistä ammentaa.
Erilaisten mutkien kautta päädyimme lopulta aloittamaan tarinamme
sotatantereella Kustaa II Aadolfin seurassa. Kuninkaan tahdoimme ehdottomasti
sisällyttää tarinaan, sillä hän oli tuolloin yksi Euroopan merkittävimpiä
hallitsijoita ja alaistensa suuresti kunnioittama johtaja.
Seikkailu vetosi meihin tyylilajina osin Kolmen
muskettisoturin ja muiden vastaavien klassisten seikkailutarinoiden vuoksi,
osin siksi, että tahdoimme kirjoittaa jotakin jännittävää vellomatta kuitenkaan
kurjuudessa. Vaikka tarinassa on mukana vakaviakin teemoja, olemme pyrkineet
pitämään yleissävyn nimenomaan seikkailullisena. Emme myöskään rinnastaisi
sarjaamme sotakirjoihin, sillä tarinan edetessä tulevat rakuunamme
seikkailemaan muuallakin kuin taistelukentillä.
Muokattuamme ensimmäisen osan käsikirjoitusta melko pitkään päätimme lopulta
lähestyä kustantamoa. Markkinoimme tarinaamme seikkailullisuuden kautta ja vertasimme
sitä mm. Kolmeen muskettisoturiin ja Bernard Cornwellin Sharpe-kirjoihin. Ehkä tuo jälkimmäinen vertaus saikin Otavan
innostumaan sarjaideasta, ja käsikirjoituksen alkuperäinen nimi päätyikin
sarjan nimeksi.
Millainen ajatus teillä on sarjan laajuudesta? Onko tulossa trilogiaa vai
jotain vielä massiivisempaa?
Sarjan laajuuden määrittää varmaankin pääasiassa se, miten hyvin lukijat sen
löytävät ja toivovatko he jatkoa. Kustannustoimittajamme yllätti meidät
ensimmäisessä neuvottelussamme visioimalla aiheesta pitkää sarjaa, ja olemmekin
jo pohtineet tarinankäänteitä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Koetamme kuitenkin
olla varovaisia suunnitelmissamme ja edetä kirja kerrallaan. Toki sen voi tässä
paljastaa, että kolmas osa on jo aika pitkällä ja neljännenkin kirjoittaminen
on aloitettu.
Kirjan lopussa on vaikuttava lähdeluettelo ja mittava sanasto. Ilmeisesti
taustatyötä on tehty melkoisesti, vai kuinka?
Taustatyöhön kuluu aikaa miltei yhtä paljon kuin kirjoittamiseenkin. Luettavaa
ja tutkittavaa materiaalia on todella runsaasti - romaanin lopusta löytyvään
luetteloon sisällytimme vain keskeisimpiä lähteitä. Pyrimme olemaan tarkkoja
historiallisten tosiseikkojen suhteen, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin
fiktio kuvitteellisine henkilöhahmoineen. Kirjoittaminen on paljolti
tasapainoilua historiallisten faktojen ja mielikuvituksen välillä.
Taustatyön tekemisessä näkyy yksi yhdessä kirjoittamisen hyvistä puolista:
meitä on kaksi tekemässä myös tutkimustyötä. Olemme kiinnostuneet hiukan eri
asioista, joten kumpikin keskittyy enemmän omiin alueisiinsa. Marko osaa kertoa
tarkasti, kuinka musketti ladataan, Ullaa kiinnostaa, miltä sitä tuntuu
pidellä, miltä ruudinsavu haisee. Marko osaa kuvailla armeijan liikkeitä ja
organisaatiota, Ulla tahtoo tietää, mitä puettiin päälle - ja tietenkin sen,
mitä syötiin!
Materiaalia on siis olemassa huikeat määrät aina aikalaisten päiväkirjoista ja
kertomuksista 1800-luvun romantisoituihin historiikkeihin ja nykypäivän
analyyttiseen historiankirjoitukseen. Tutkimustyöhön hukkuu helposti, ja onkin
tärkeää huomata, milloin täytyy aloittaa varsinainen kirjoittaminen. Tietenkin
tutkimustyötä tehdään myös kirjoittamisen kanssa samaan aikaan, eli prosessit
kulkevat rinnakkain. Tavoitteena on uskottavan ajankuvan luominen siten, että
se tulee esiin tarinan ohessa. Emme halua kirjoittaa pitkää kuvausta vaikkapa
uunikuopan kaivamisesta, ellei se ole tarinan kannalta oleellista, mutta
haluamme kuitenkin tuoda esiin, että sellaisia käytettiin leirioloissa.
Kirjoitatte kirjoja parityöskentelynä. Kerrotte kotisivuillanne sen eduista.
Entäpä mistä tulee kirjoittaessa kiistaa tai erimielisyyksiä? Miten ne
tilanteet ratkotaan?
Olimme aiemmin kirjoittaneet novelleja ja erilaisia käsikirjoituksia
tahoillamme, mutta silloin tällöin pohdimme, kuinka yhdessä kirjoittaminen
mahtaisi luonnistua. Tätä projektia aloittaessamme kävimmekin hieman
keskustelua siitä, miten suhtautuisimme, kun toinen muuttaa omaa tekstiä tai
jopa kirjoittaa jonkin kohtauksen “uusiksi”. Aluksi yhteistyö vähän jännitti,
mutta se alkoi kuitenkin saman tien sujua niin sukkelasti ja vaivattomasti,
että ratkaisu tuntui oikealta. Käytännössä varsinaisia kiistoja tai
erimielisyyksiä ei ole tullut vastaan. Meillä on hyvin samanlainen käsitys
siitä, millaista tarinaa tahdomme kirjoittaa ja minkälaiset elementit meidän
mielestämme tekevät tarinasta kiinnostavan. Tämä johtuu ehkä osaksi siitä, että
olemme jo suhteemme alusta lähtien keskustelleet lukemiemme kirjojen ja
katsomiemme elokuvien henkilöhahmoista ja juonista, niiden vahvuuksista ja
heikkouksista. Aikaa myöten ajatuksemme ovat muotoutuneet hyvin
samankaltaisiksi.
Yleensä käy niin, että jos toinen ehdottaa muutosta johonkin ideaan, juonenkäänteeseen
tai kohtaukseen, huomaa kyllä muutoksen vievän tarinaa parempaan suuntaan ja
silloin siihen tietenkin on valmis. Isompia muutoksia tai käänteitä ei myöskään
kirjoiteta, ennen kuin niistä on keskusteltu - joskus pitkäänkin - iltapalojen,
aamukahvien tai kodinhoidon ohessa, joten ajatuksemme ovat usein jo hyvinkin
yhtenevät siinä vaiheessa, kun tekstiä alkaa ilmestyä paperille.
Mitkä ovat omia kirjasuosikkejanne? Entä kirjallisia esikuvia?
Rakuunoita on verrattu Alexandre Dumas’n
Kolmeen muskettisoturiin - vertaus,
joka ilahdutti meitä suuresti, sillä (kuten jo aiemmin ilmeni) olemme molemmat
muskettisoturifaneja. Muskettisoturien seikkailut olivat jopa ensimmäisiä
puheenaiheita, kun aikanaan tapasimme. Huomasimme heti, että meillä on jotain
yhteistä!
Historiallinen fiktio on molempien lempilaji, sitä luemme paljon. Guy Gavriel Kayn historiallinen
fantasia maistuu molemmille, samoin - ei ehkä kovin suurena yllätyksenä -
pidimme molemmat Arturo Pérez-Reverten
The Club Dumas’ta. Yhteisiksi
suosikeiksi nousevat myös mm. J.R.R.
Tolkien sekä Robert R. McCammon.
Ulla mainitsee suosikkeinaan Manda
Scottin Boudica ja Rome -sarjat sekä Kaari Utrion, Anneli Kannon
ja Milja Kauniston historialliset
romaanit. Kärkeen nousevat myös Mary
Doria Russellin The Sparrow, Charlotte Brontën Jane Eyre sekä Mika Waltarin
Sinuhe.
Markon kestosuosikkeja ovat Patrick
O’Brianin 20-osainen Aubrey/Maturin
-meriseikkailusarja, Robert E. Howardin
Conan-tarinat (alkuperäiset ja
muokkaamattomat) ja silloin tällöin maistuu myös hyvä tieteiskirjallisuus,
esimerkiksi Alastair Reynoldsilta.
Voitteko jo pikkuisen raottaa seuraavan osan salaisuuksia?
Toinen osa alkaa miltei välittömästi siitä, mihin ensimmäinen päättyi. Ruotsin
kuninkaan tueksi julistautunut Magdeburgin kaupunki on piiritetty. Kuningas käy
neuvotteluja Brandenburgin ja Saksin vaaliruhtinaiden kanssa voidakseen
marssittaa armeijansa kaupungin avuksi. Rakuunoiden tehtävät liittyvät sekä
vihollisen saartaman Magdeburgin tapahtumiin että Berliinin ja Cöllnin
kaksoiskaupungin valtapeliin juonitteluineen.
****
Lämmin kiitos vastauksistanne, Marko ja Ulla! Mukavaa tietää, että
seikkailuille tosiaan on jo hyvää vauhtia tulossa jatkoa! Kiitos myös mojovasta
vinkkilistasta, siinä on varmasti monelle (ainakin minulle) paljon uusiakin
nimiä muistiin merkittäväksi.
