Anniina Mikama: Myrrys

 

Nuorille suunnattujen teosten parissa aika usein päädyn pohtimaan, keille ne on suunnattu. Kuka tai ketkä on ollut kirjailijan mielessä, kun hän on istunut koneensa ääressä naputtelemassa tekstiään?

Tämän kysymyksen pariin päädyin jälleen, kun luin Anniina Mikaman uusinta teosta Myrrys. Se on selvästi hyvin erilainen kuin Mikaman todellinen genrehybriditrilogia, jonka aloitusosa Taikuri ja taskuvaras ilmestyi vuonna 2018 ja palkittiin Topelius-palkinnolla.

Myrrys on (ainakin minun mielestäni) selkeästi itsenäinen teos ja tarina, jolla on alku ja loppu yksien kansien välissä.  Se on myös genreltään selvästi Mikaman aiempia teoksia selkeämpi. Itse luokittelisin sen taidesaduksi, jossa on vahva suomalaisen mytologian ja historian painotus ja höysteenä fantasia-aineksia. Se on suunnattu ainakin jonkin verran nuoremmille lukijoille kuin aiemmat teokset.

Itse haarukoisin lukijat jonnekin 10–13-vuotiaisiin, mutta hankaluudeksi voi muodostua kirjan koko. 370-sivuinen paksu romaani edellyttää kuitenkin lukijalta jo melkoista lukuharjaannusta. Yläkouluikäiset fantasia-ahmijat saattavat pitää Myrrystä sisältönsä puolesta turhan köykäisenä ja aavistuksen naiivina, joten heidän joukostaan pitäisi löytää armollisesti näihin ominaisuuksiin suhtautuvat lukijat.

Itse en siis ole kohderyhmää lainkaan, mutta viihdyin kyllä Myrryksen parissa oikein hyvin, kunhan sain lukuhorisonttini kalibroitua uudelleen eli lakkasin odottamasta jotain samanlaista kuin aiemmat teokset.

Tarinan päähenkilö on noin 14-vuotias orpopoika Niilo, joka on vuosia sitten 1800-luvun alkupuolen nälkätalvena päätynyt Kivihalmeen taloon elätiksi. Niilo ja tämän äiti ovat joutuneet lähtemään kotoaan, koska ruoka on loppunut. Äiti on kovien olosuhteiden rasittamana kuollut Kivihalmeen talon portaille, ja viisivuotias Niilo on päätynyt talon asukkaiden hoiviin. Isästään Niilo ei tiedä mitään, ja äitinsäkin hän muistaa enää etäisesti.

Mikä Niilon sukunimi on tai missä koti sijaitsi, Niilo ei tiedä. Sen hän sen sijaan tietää hyvin, että hän on rutiköyhä ja harmillinen taakka talon isäntäväelle. Erityisesti kiivasluontoinen isäntä Juhani tuntuu vihaavan hentorakenteista ja hyödytöntä Niiloa.

Tarina alkaa vauhdikkaalla kohtauksella, jossa Niilo ja talon poika Akseli kohtaavat metsästysretkellä vihaisen karhun. Niilo onnistuu välttämään karhun hyökkäyksen pyytämällä vaistomaisesti apua metsältä, joka kätkee hänet. Taidon ja tiedon Niilo on oppinut talon ruotimummo Riitulta, joka on kertonut salaa omat tietonsa Niilolle. Akselille ei käy yhtä hyvin, vaan karhu pääsee puremaan häntä pahasti.

Niilo pelastaa Akselin hengen toimittamalla tämän kotiin, mutta palkaksi hän saa tuta isännän raivon. Akselin tilanne on kuitenkin niin huolestuttava, että taloon päätetään kutsua metsässä asuva tietäjä, pelätty ja vieroksuttu myrrys Musta Martin. Parantajanpalkakseen Martin vaatii yllättäen talosta itselleen rengin eli Niilon. Isäntä Juhani ilahtuu päästessään Niilosta joksikin aikaa eroon. Lisäksi myrryksen luo karkottaminen tuntuu hänestä oivalliselta rangaistukselta Niilolle.

Kirjan alkupuoliskon ajan kuvataan lähinnä, miten Niilo asettuu metsässä asuvan Martinin talouteen, miten heidän välilleen rakentuu luottamus ja vahva yhteys ja miten Martin alkaa opettaa Niilolle omia tietojaan. Miehet metsästävät yhdessä ja Niilo oppii monia tärkeitä taitoja kummalliselta opettajaltaan, joka vähitellen paljastaa pojalle yhä varjellumpia salaisuuksia.

Varsinainen juoni alkaa käynnistyä hitaasti, kun hieman epäloogisesti Juhani-isäntä alkaa vaatia, että Niilon on palattava Kivihalmeeseen. Yrittäessään selvittää ongelmaa Niilo ja Martin poikkeavat kirkonkylässä pappilassa. Siellä saadaan ensimmäinen vihje Niilon todellisesta syntyperästä. Tilanne ei kuitenkaan parane, päinvastoin. Juhani joutuu perääntymään, mutta katkeruus vain pahenee. Martin ja Niilo joutuvat vielä taistelemaan hengestään vihollisensa kanssa.

Myrryksessä Mikko Kamulan Metsän kansa -sarja kohtaa Anni Swanin Tottisalmen perillisen. Lukiessani mietin moneen otteeseen, että jos nuori lukija pitää tästä, hänelle kannattaa jossain vaiheessa myöhemmin vinkata Kamulan sarjaa. Niin Metsän kansa -sarjassa kuin Myrryksessäkin on oivallisesti hyödynnetty suomalaista kansanperinnettä ja herätetty se kiinnostavasti eloon. Myös suomalainen luonto ja metsä ovat niissä tärkeitä, ja lukija havahdutetaan huomaamattaan ajattelemaan, missä vaiheessa metsästä on tullut pelkkää kylmää omaisuutta.

Anniina Mikama: Myrrys
WSOY 2021. 370 s.
Äänikirjan lukija Markus Bäckman, kesto 10 h 57 min.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu BookBeat.

Myrrys voitti vuoden 2022 Topelius-palkinnon. 

Anniina Mikama: Tinasotamiehet

Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras palkittiin ansaitusti Topelius-palkinnolla ja teoksen jatko-osa Huijarin oppipoika oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaana, joten ei ole yllätys, että trilogian tuore päätösosa Tinasotamiehet on suorastaan tyrmistyttävän hyvä.

Vaikka Taikuri ja taskuvaras -sarjan aiemmat osat ovat keränneet lasten- ja nuortenkirjoille tarkoitettuja palkintoja ja ehdokkuuksia, toivoisin todella, että myös aikuiset lukijat osaisivat ja uskaltaisivat Mikaman kirjoihin tarttua. Ne ovat nimittäin niin hyviä, että on todellinen sääli, jos vain nuoret lukijat saavat niistä nauttia. Mikaman mielikuvitus on aivan uskomaton!

Sarjan aloitusosassa Taikuri ja taskuvaras tutustuttiin Vilhelmina Holmiin eli 15-vuotiaaseen orpotyttö Minaan, joka elätti itsensä Helsingin Punavuoressa taskuvarkaana, ja erikoiseen taikuri Tomiin. Mina muutti asumaan Tomin isoon taloon ja ryhtyi äreän Professorin avustajaksi.

Huijarin oppipoika ei ollutkaan odotettua jatkoa Minan ja Tomin poikkeukselliselle tarinalle, vaan Mikama vei lukijansa pois Suomesta ja taaksepäin ajassa eli 1830-luvun Krakovaan. Päähenkilöinä ovat nuori Wiktor, joka tutustuu verrattoman yllättävällä tavalla lukijalle tuttuun Tomiin. Tuttavuus mullistaa Wiktorin elämän lopulta täydellisesti.

Tinasotamiehet yhdistää kahden aiemman teoksen juonet toisiinsa ja lisää niihin leuat loksauttavia lisäkierteitä. On kulunut pari vuotta Taikurin ja taskuvarkaan tapahtumista. Minan, Tomin, Sotamiehen ja Professorin elämä on asettunut uomiinsa. Mina on aloittanut koulunkäynnin. Yhdessä Tomin kanssa he esiintyvät yleisölle ja esittävät mitä mielikuvituksellisimpia ohjelmanumeroita, joiden taika muodostuu Tomin ällistyttävästä teknisestä ylivertaisuudesta ja Minan tarinankerronnan lahjoista.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Professori saa Lontoossa asuvalta vanhalta ystävältään Tomille ja Minalle osoitetun kutsun tulla vieraileviksi esiintyjiksi lontoolaisiin teattereihin. Kolmikko sekä Alexiksi nimetty Sotamies päättävät ottaa kutsun vastaan. Perillä Professoria odottaa yllätys vuosikymmenten takaa. Jo satamassa Mina huomaa, miten taitavasti paikalliset nuoret taskuvarkaat toimivat. Samalla hän tulee solmineeksi odottamattoman hyödyllisiksi osoittautuvia suhteita.

Vaikka Tom on tarkka siitä, että hänestä ei oteta valokuvia, joiden avulla hänet voitaisiin tunnistaa, hänen menneisyytensä kaukana tulevaisuudesta saa hänet lopulta kiinni. Mina huomaa ensimmäiset merkit Lontoon katuvilinässä, mutta ei osaa yhdistää asioita, ennen kuin on liian myöhäistä. Viime hetkellä sisäpiiriin vihitty joukko onnistuu pakenemaan ylivoimaisen vihollisen saartorenkaasta maaseudulle rappeutuvan kartanon suojiin. Voitettavana on kuitenkin vain lisäaikaa, sillä edessä oleva kohtalokas yhteenotto lähenee vääjäämättä. Sitten apua tuleekin todella yllättävältä taholta!

Tinasotamiehet-kirjasta kirjoittaminen on hankalaa, koska tarina on luonnollisesti hyvin juonivetoinen, enkä halua paljastaa liikaa sen huikeista käänteistä. Sen verran voinee kuitenkin vihjaista, että Mikama avaa aivan uuden ulottuvuuden englantilaiseen kuningas Arthurin hoviin liittyvään mytologiaan… ja tekee sen vielä hyvin taitavasti! Lukiessani hihittelin tyytyväisenä useampaan otteeseen ajatellessani, että juuri noinhan sen on täytynytkin mennä!

Edelleen Mikama sekoittaa taitavasti erilaisia genreaineksia luoden niistä aidosti omanlaisensa mielenkiintoisen tyylin. Kokonaisuus toimii loistavasti! Tarina on samaan aikaan jännittävä, koskettava, romanttinen ja hauska. Pohjavireenä kulkevat kuitenkin aika syvälliset teemat ihmisyyden rajoista, tekoälystä ja esimerkiksi ihmisen rajattomasta ahneudesta. Nämä teemat ajatteluttavat vielä pitkään kirjan kansien sulkemisen jälkeen.

Kertakaikkisen hieno trilogia siis kaikin tavoin. Lukekaa, lukekaa!

Anniina Mikama: Tinasotamiehet
WSOY 2020. 397 s.

Arvostelukappale.

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Fantasia-ainesten lisäksi Taikurissa ja taskuvarkaassa on ainakin aimo mitallinen historiallista romaania (tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Helsinkiin), perinteistä tyttökirjaa romantiikanpoikasella höystettynä, kunnon dekkarijuoni toimintakohtauksineen, ripaus steampunk-henkeä, aikamatkustusta ja dystooppista scifiä! --- Mikama saa tämän lähinnä keitokselta kuulostavan potpurin toimimaan mitä mainioimmin!

Näin kirjoitin viime keväänä Anniina Mikaman esikoisteoksesta Taikuri ja taskuvaras, joka aloitti trilogian. Juttuni loppuun olen todennut kirjan päättyvän niin kutkuttavasti, että jäin odottamaan malttamattomana jatkoa. Vaan Mikamapas osasi jälleen yllättää. Trilogian kakkososa Huijarin oppipoika kun ei olekaan jatkoa aloitusosalle vaan sen esiosa, prequel. Se sijoittuu vuoteen 1829, noin kuusikymmentä vuotta aikaisempaan aikaan kuin Taikuri ja taskuvaras. Paikkakin on vaihtunut Helsingistä Krakovaan.

Mutta tuttujakin aineksia toki on. Huijarin oppipojassa kerrotaan, miten androidi Tom tulee avaruudesta Maahan ja miten hän päätyy yhteen Wiktorin kanssa. Minulta tosin kesti jonkin aikaa yhdistellä asioita ja tajuta, että viisitoistavuotias krakovalaispoika on aikanaan äreä pyörätuolissaan kököttävä Professori Helsingissä!

Wiktor asuu Krakovassa äitinsä ja pahasti sairaan pikkuveljensä kanssa. Hänen paras ystävänsä on taidemaalarin tytär Zofia, jonka kanssa hän on jakanut kaiken pienestä pitäen. Nyt aikuisuuden kynnyksellä Wiktor on ollut panevinaan merkille, että jokin on muuttunut hänen ja Zofian suhteessa. Ainakin Zofia itse on muuttunut monella tapaa. Wiktoria huolettavat omat tulevaisuuden näkymät. Kirjat kiinnostavat häntä kovasti, mutta kirjansitojaa hänestä ei tule, sen hän jo tietää. Kirjansitojamestari sanoi, että hänestä pitäisi tulla tutkija. Mutta millä rahoilla?

Kaikki muuttuu kuin taikaiskusta, kun myöhään eräänä iltana Wiktor näkee kummallisen kirkkaan tähdenlennon. Hänestä näyttää ihan siltä, että meteoriitti iskeytyy joenrantaan lähelle kotitaloa. Mikään ei voi estää Wiktoria tutkimasta asiaa tarkemmin. Seuraa dramaattisia, uskomattomia käänteitä, joiden seurauksena Wiktorin elämä suistuu raiteiltaan ja saa kokonaan uuden suunnan.

Tähdenlento tuo Wiktorin elämään Tomin mutta myös kulkumies Sewerinin, joka onneksi sattuu olemaan jokirannassa juuri parahiksi. Tähdenlennon näkee pahaksi onneksi myös Max Gerard, rikas kartanonherra, joka harrastaa intohimoisesti meteoriittien keräilyä ja tähtitaivaan tarkkailua. Tarinan edetessä käy ilmi, että herra Gerardilla ja Sewerinillä on yhteistä menneisyyttä takanaan, eikä tästä hyvää seuraa.

Mikama kuljettaa juonta nokkelasti ja juohevasti, eikä aloitusosan alun hitaudesta ole tässä kakkososassa tietoakaan. Myös henkilökuvaus on Mikamalla hyppysissään, sillä huomasin kiintyväni kovasti Wiktoriin, Zofiaan ja Tomiin. Muissakin henkilöissä on monenlaisia särmiä, kuten ihmisissä yleensä on, eikä kukaan ole yksiselitteisesti hyvä tai paha. Androidi Tom on poikkeuksellinen, koska hän omaksuu vähitellen inhimillisiä piirteitä, muun muassa oppii valehtelemaan tarpeen tullen.

Mielenkiintoisiin pohdintoihin päästään, kun tullaan ääritilanteisiin. Tom on päättänyt olla koskaan vahingoittamatta ihmisiä. Sewerin saa hänet ajettua tilanteeseen, jossa ei näytä olevan ulospääsyä. Millainen on ihmisen moraali ja etiikka? Miltä ne näyttävät kylmän koneälyn arvioinnin kohteeksi joutuessaan? Samaten sydämenasioihin liittyvät ongelmat Mikama käsittelee raikkaasti päätymättä ilmeisiin ja kaavamaisiin ratkaisuihin.

Tykästyin Taikuriin ja taskuvarkaaseen, mutta Huijarin oppipoika häikäisi minut. Anniina Mikama on loistava lisä suomalaiseen spefi- ja kirjallisuuskenttään ylipäätään. Toivon näille kirjoille laajaa lukijakuntaa niin koti- kuin ulkomaillakin. On suorastaan nerokasta kirjoittaa trilogia näin, että ainakin ensimmäisen ja toisen osan voi lukea kummassa järjestyksessä vain. Odotukseni päätösosaa Tinasotamiehet kohtaan ovat nyt melkoiset!

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
WSOY 2019. 411 s.
Äänikirjan lukija Maija Lang, kesto 12 h 30 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras #nuortenkirjatorstai

Jännityskirjallisuuden puolella erilaiset hybridit eli alalajien yhdistelmät ovat olleet viime vuosina muotia. Itsekin luen mielelläni rohkeasti ja ennakkoluulottomasti erilaisia genrerajoja rikkovaa kirjallisuutta, sillä kokemus on näyttänyt, että näin monesti syntyy jotain kiinnostavaa ja erilaista.

Eipä eri lajityyppien ja niiden alalajien ennakkoluuloton yhdisteleminen toimi yhtään hullummin nuorten aikuisten fantasiassakaan. Sen totesin tyytyväisenä ja, myönnetään, lopulta hieman ällistyneenäkin lukiessani Anniina Mikaman esikoisromaania Taikuri ja taskuvaras. Sen verran kyynistyneenä tai kauniimmin sanoen monenlaista jo lukeneena lukijana itseäni pidän, etten mielestäni kovin helpolla päästä leukaani loksahtamaan kirjan äärellä, mutta niin vain tällä kertaa kävi. Ihan mahtavaa!

Taikuri ja taskuvaras aloittaa fantasialle tyypillisesti trilogian, ja toinen osa Huijarin oppipoika ilmestyy ensi vuonna. Fantasia-ainesten lisäksi Taikurissa ja taskuvarkaassa on ainakin aimo mitallinen historiallista romaania (tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Helsinkiin), perinteistä tyttökirjaa romantiikanpoikasella höystettynä, kunnon dekkarijuoni toimintakohtauksineen, ripaus steampunk-henkeä, aikamatkustusta ja dystooppista scifiä! On siis turha ihmetellä, että olin melkoisen ällistyksissäni! Varsinkin, kun Mikama saa tämän lähinnä keitokselta kuulostavan potpurin toimimaan mitä mainioimmin!

Romaanin taskuvaras on viisitoistavuotias Wilhelmina Holm eli Mina, joka elättää itsensä Helsingin kaduilla taskuvarkaana ja asuu Punavuorten kaupunginosassa puoliksi romahtaneessa halkovajassa. Mina ei kuitenkaan ole aina ollut taskuvaras, vaan hän on kotoisin hyvästä ja rakastavasta keskiluokkaisesta perheestä. Minan isä oli liikennöitsijä. Isän kuoltua tapaturmaisesti, kuten väitettiin, Minan äidin oli pakko värväytyä tulitikkutehtaaseen. Raskas työ ja aviomiehen kuolema olivat kuitenkin liikaa, ja Mina jäi pian kokonaan orvoksi.

Minan elämässä tapahtuu satumainen käänne, kun hän eräänä päivänä varastaa oikealta henkilöltä. Mina nimittäin kiinnittää huomiota mukavan ja hieman liian luottavaisen oloiseen nuoreen mieheen, joka sujauttaa kultasepänliikkeestä ostamansa tavaran huolettomasti päällystakkinsa taskuun. Taitavan ja hurjan eksytyksen jälkeen Mina ei ole uskoa silmiään, kun nuori herrasmies tyynesti astelee hänen halkovajaansa ja pyytää Minan viemää esinettä takaisin. Sen lisäksi Tomiksi itsensä esittelevä mies tarjoaa Minalle kahvit ja sen jälkeen asunnon ja työtä hienosta kaupunkitalostaan.

Mina on syystä pyörällä päästään Tomin upeassa talossa, jossa hänelle osoitetaan huone asuttavaksi. Vastineeksi Minan pitäisi auttaa Matildaa taloustöissä ja ennen kaikkea avustaa talossa asuvaa äreää Professoria muun muassa kaupungilla käymisessä. Mina ei aivan purematta niele hyvää tuuriaan, mutta pian alkaa vakaasti vaikuttaa siltä, että onni on tosiaan potkaissut häntä ja oikein muhkeasti.

Kieltämättä tarina käynnistyy hitaanlaisesti, ja ensimmäisen sadan sivun paikkeilla jo ehdin miettiä, kehkeytyykö jutusta mitään sen kummempaa, vai pyykätäänkö ja käydään ostoksilla hamaan loppuun asti. Onneksi ei sentään. Mina tutustuu uuteen kotiinsa ja sen erikoisiin asukkaisiin nopeasti ja solahtaa pian sen arkeen. Samalla hän huomaa ihastuneensa päätä pahkaa salaperäiseen ja aina korrektiin Tomiin, joka askaroi uupumatta verstaallaan mekaanisten laitteidensa parissa.

Käy ilmi, että Tom on ammatiltaan taikuri ja että iso talo on hankittu nimenomaan taikurin näyttämöksi. Taitonsa taikuuden alalla Tom on alkuaan oppinut Professorilta, mutta hän on jo opettajaansa etevämpi alalla. Taikatemppujen lisäksi Tom on taitava luomaan muunlaisiakin illuusioita, nimittäin aivan elävän tuntuisia mekaanisia eläimiä, kuten lintuja. Merkillisin Tomin luomuksista on Sotamies, täsmälleen Tomin näköinen ja oloinen robotti. Mutta Tomin robotti ei ole vain robotti, vaan sillä on sisuksissaan häikäisevän nerokas tekoäly. Sotamies oppii ja kehittyy vauhdilla, ja lopulta Mina, Tom ja Sotamies käyvät syvällisiä keskusteluja ihmisyydestä ja koneen ja ihmisen eroista ja yhtäläisyyksistä.

Vähitellen tapahtumat alkavat kiihtyä. Helsingin keskustaan ollaan avaamassa upeaa uutuutta, tavarataloa, ja sen omistaja herra Morton tilaa Tomilta esityksen avajaisiltaan. Näin Tom tutustuu Mortonin kuvankauniiseen vaimoon Ceciliaan, joka iskee salailematta ahnaat kyntensä komeaan nuorukaiseen ja on kummallisen kiinnostunut myös Sotamiehestä. Mina taas tunnistaa rouva Mortonin kädessä olevan hämähäkkisormuksen ja alkaa epäillä, että Mortoneilla on ehkä jotain tekemistä hänen isänsä kuoleman kanssa.

Ennen kuin kaikki ovelat juonittelut ja kavalat konnuudet on selvitetty, ehtii sattua ja tapahtua vaikka mitä, eikä ruumiilta ja konerikoiltakaan vältytä. Taitaapa jokin sydänkin saada matkalla pahoja kolhuja. Loppu jää sen verran kutkuttaviin asetelmiin, että seuraavaa osaa jää aikamoisen malttamattomana odottelemaan!

Taikurin ja taskuvarkaan kohderyhmää ovat yläkouluikäiset paljon lukevat eli ns. kokeneet lukijat, jotka ahmivat fantasiakirjallisuutta. Varsinaisesti se on mielestäni suunnattu hieman vanhemmille lukijoille eli sijoittaisin sen nuorten aikuisten kirjallisuuteen. Harmi tosin on, jos sitä vanhemmat lukijat jättävät tämän hienon spefiromaanin lukematta, niin kuin valitettavasti pelkään.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY 2018. 415 s.

P.S. Twitterissä useampi seuraaja on kiitellyt upeaa kantta, jonka on tehnyt Sami Saramäki.


Arvostelukappale.

P.S.2. Anniina Mikama palkittiin Taikurista ja taskuvarkaasta Topelius-palkinnolla vuonna 2019.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 

Tulossa:

Mervi Heikkilä: Revonpuro 12.4.2018
Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta 19.4.2018
Anne Leinonen: Noitakirja 26.4.2018
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 3.5.2018
Veera Salmi: Saari 10.5.2018