Jaakko Melentjeff: Hunnutettu nainen

 

Olen lukenut ensimmäisen Jaakko Melentjeffin trillerin vuonna 2018. Kyseessä oli kirjailijan debyytti Hukkuneet, joka aloitti Nordsa-sarjan (sarjaa kutsutaan myös Paula Korhonen -sarjaksi). Sarjassa on nyt ilmestynyt yhteensä neljä osaa, eli esikoisen jälkeen on julkaistu teokset Papin kosto (Atena, 2019), Jos et valvo (Atena, 2019) ja nyt tänä vuonna tullut Hunnutettu nainen (Lind & Co).

Melentjeffin kustantaja on siis alun perin ollut Atena, mutta yhteistyö ruotsalaisen Lind & Co:n kanssa alkoi Melentjeffin uuden Laura Kask -trillerisarjan myötä. Sen ensimmäinen osa Venäläinen peli ilmestyi painettuna Enostonen kustantamana v. 2024, mutta äänikirjan kustantajana on Lind & Co.

Näillä kustantamokuvioilla ei sen kummempaa merkitystä ole, mutta minua ne jostain syystä kiinnostavat. On mielenkiintoista seurata, miten kustannustoiminta Suomessa elää ja kehittyy.

Hukkuneissa esitellään Nordsa, joka on pohjoismaiden poliisiviranomaisten yhteinen vakavan rikollisuuden yksikkö. Sitä vetää suomalainen Kalle Nordin, ja sen tehtävänä on siis helpottaa kansainvälisten rikosten tutkintaa ja ennalta ehkäisyä. Kovin paljoa yksiköllä ei ole resurssia, sillä Kalle Nordin on myös sen ainoa työntekijä.

Myös tamperelainen KRP:ssa työskentelevä rikosylikonstaapeli Paula Korhonen tulee lukijalle tutuksi aloitusosassa. Yli viisikymppisen Paulan elämää kuormittavat deittisovellusriippuvuuden ohella huonokuntoiset vanhemmat sekä kehnot välit nuoreen esihenkilöön. Ruotsissa Paulan vastine on Ruotsin keskusrikospoliisin NOA-yksikön Annmari Axelsson.

Hukkuneitten tapahtumat levittyvät koko Eurooppaan ja tutkintayksiköitä on kolmessa maassa. Henkilöitä, tapahtumapaikkoja ja juonenkäänteitä on siis ruuhkaksi asti, ja olenkin arviossani todennut näin:

”Hukkuneet on hyvinkin lupaava esikoinen. Se on liian täyteen ahdettu, mutta kun nyt pahimmat höyryt on purettu, seuraavassa kirjassa Melentjeff toivottavasti on hieman maltillisempi henkilögalleriansa suhteen. Kaikkea ei tarvitse käyttää ja näyttää kerralla!”

Sarjan seuraavia osia en ole lukenut, mutta Venäläisestä pelistä sain kustantajalta arvostelukappaleen. Siinäkin on kyse kansainvälisestä rikollisuudesta, ja Tampereen seudulla tapahtuneesta omituisesta rikoksesta liikkeelle lähtevään tutkintaan sotkeutuu lopulta hyvin kirjava joukko eri kansallisuuksia ja valtioita edustavia toimijoita. Kokonaisuus toimii kuitenkin erinomaisesti, joten totesin tyytyväisenä kirjailijan ottaneen kehityksessä aimo harppauksia ja jäin odottelemaan jatkoa Laura Kaskin edesottamuksiin.

Seuraava Melentjeffin trilleri ei sitten kuitenkaan ollut jatkoa Venäläiseen peliin vaan neljäs osa Nordsa-sarjaa. Koska en ole lukenut aiemmista osista kuin aloitusosan ja senkin kahdeksan vuotta sitten, olivat muistikuvani Nordsa:sta ja sarjan henkilöistä vähintäänkin hatarat. Kärryille kuitenkin pääsin mielestäni kohtuullisen helposti, ja ainoastaan Kalle Nordinin osuus tarinassa jäi jokseenkin epäselväksi.

Hunnutettu nainen alkaa räväkästi kohtauksella, jossa hijabiin pukeutunut kuusikymppinen nainen ammutaan Tukholmassa. Ruumis löytyy puistonpenkiltä, jolle se on aseteltu istumaan. Naisen henkilöyden selvittäminen ei ole aivan helppoa, sillä ainoa johtolanka on kukkaron vuorin alta löytyvä lappunen. Sille on kirjoitettu suomalainen puhelinnumero. Tätä kautta Tukholmassa kuitenkin päästään sen verran jäljille, että yhteyttä otetaan Paula Korhoseen ja kumppaneihin Suomessa.

Alkaa monimutkaisen vyyhdin paikoin piinaavan hankala ja monipolvinen selvittely. Murhatutkinta muuttuu jossakin kohdin terroristijahdiksi ja pommi-iskun torjunnan yritykseksi.

Kuvioon liittyy olennaisesti perhe, joka on vuosia aikaisemmin paennut Iranista ja päätynyt vaarallisen pakomatkan jälkeen Suomeen. Matkalla perheen 8-vuotias poika eksyi läheisistään ratkaisevalla hetkellä ja katosi Valko-Venäjälle. Migrin tarkastaja Matti Järvinen muistaa perheen ja sen jäsenten kohtalon hyvin ja auttaa poliisia asian tutkinnassa. Mies joutuu tietojensa takia melkoisiin vaikeuksiin, kun terrori-iskua valmisteleva Opettaja haluaa rangaista myös häntä.

Viihdyttävän trillerijuonen lisäksi Hunnutettu nainen tarjoaa myös ajattelemisen aihetta. Iranista paenneen perheen kohtalo koskettaa syvältä. Perhe palautetaan useiden Suomen-vuosien jälkeen Iraniin, ja seuraukset ovat kammottavat. Valitettavasti tässäkään tapauksessa ei voi lohduttautua sillä, että kuvio olisi fiktiota. Se on paljas raaka totuus valitettavan monessa tapauksessa.

Viiden trillerin kirjoittajana ja pian kymmenen vuotta julkaisseena tekijänä Jaakko Melentjeff on jo vakiinnuttanut asemansa suomalaisella jännityskirjallisuuskentällä. Hänellekin soisi mieluusti laajempaa näkyvyyttä ja tunnettuutta. 

Jaakko Melentjeff: Hunnutettu nainen
Lind & Co, 2026. 430 s.
Äänikirjan lukija Aku Laitinen.

Äänikirjatiedosto saatu käyttöön kirjailijalta.

Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia

 

Olen tänä kesänä ollut iloinen, että asun jo omakotitalossa. Saan siis vapaasti toteuttaa itseäni piha- ja puutarhatöissä aina kun siltä tuntuu. Jos asuisin kerrostalossa, olisin saanut vimmatun siirtolapuutarhakuumeen. Se taas olisi väistämättä tullut erittäin kalliiksi.

Luin nimittäin kesän aikana kaksi siirtolapuutarharomaania, joissa tämä erityinen miljöö hehkuu houkuttelevana. Toinen niistä on Sirpa Kähkösen yhdenpäivänromaani Marius (Siltala, 2026), jossa kuusikymppinen Lili askaroi helteisenä elokuun päivänä siirtolapuutarhapalstallaan ja odottaa Mariusta saapuvaksi.

Toinen on toimittaja ja tietokirjailija Leeni Peltosen esikoisromaani Daalioita ja sipulinvarsia, jossa viisikymppinen Iiris Ruusunen viettää ensimmäisen kesän hankkimallaan siirtolapuutarhapalstalla. Romaani aloittaa Mansikkatie-sarjan, ja toinen osa Chilejä ja köynnösruusuja ilmestyy keväällä 2027.

Keski-ikäinen Iiris on jonkinlaisessa elämän käännekohdassa. Pitkä avioliitto on päättynyt eroon, jota alkoholisoitunut puoliso ei ole täysin vielä hyväksynyt. Aikuiset lapset ovat muuttaneet omilleen, ja lapsuuden haaveammatti kirjastovirkailijana on alkanut puuduttaa muututtuaan Iirikselle epämieluisaksi esihenkilötehtäväksi ja erilaisten tehostamisraporttien laadinnaksi.

Vastoin kaikkien neuvoja Iiris on ostanut itselleen palstan ja mökin Vaahterametsän siirtolapuutarhasta. Iäkäs pariskunta on joutunut toteamaan, että rakkaudella itse rakennettu mökki ja puutarha ovat alkaneet käydä heidän voimilleen liian vaativiksi. Mökki on päällisin puolin hyvässä kunnossa, mutta puutarha on päässyt jo villiintymään. Tämän miniparatiisin seuraava omistaja Iiriksestä tulee pienenä yllätyksenä hänelle itselleenkin.

Kun Iiris toukokuussa vihdoin saa avaimet vaaleansiniseen mökkiin, hän tuntee olevansa kuin rakastamansa Salainen puutarha -romaanin sankaritar. Mitä kaikkea palstalla oikein kasvaa? Miten hän saa kaiken uuteen kukoistukseen? Millaiseksi hän haluaa oman pienen paratiisinsa muokata? Oppisiko hän hoitamaan puutarhaa ja kasvattamaan kukkia ja vihanneksia?

Iiris on kerännyt lomapäiviä, joten hän viettää palstallaan käytännössä koko kesän. Elokuussa on kuitenkin väistämättä palattava ainakin osin arkeen, kun työt taas alkavat. Ajatus toimistoon palaamisesta tuntuu ylipääsemättömältä. Ennen syksyn tuloa Iiris haluaa järjestää vielä juhlat puutarhassaan Vaahterametsästä saamilleen uusille ystäville ja muille hänen elämänsä tärkeille ihmisille.

 

Daalioita ja sipulinvarsia -romaanin
äänikirjaversion lukee Linda Wiklund.

Daalioita ja sipulinvarsia on kovassa muodissa olevan hyvänmielenromaanigenren malliesimerkki. Sankaritar on aivan tavallinen nainen, jonka elämä saa tarinan alussa uuden suunnan, tässä tapauksessa päätymällä siirtolapuutarhapalstan omistajaksi. Mielenrauhaa ja hyvää oloa saadaan välillä raivokkaaksi suorittamiseksi muuttuvasta fyysisestä puuhailusta, kirjaimellisesta käsillä tekemisestä. Erilaisia käytännön pulmia ja ihmissuhdekuvioita ratkotaan, mutta mitään oikeasti pahaa ei tapahdu, vaan kaikesta selvitään. Pientä ja hyvin kilttiä romanttista väreilyä on sopivasti mausteena.

Hyvin kirjoitettua sujuvasti etenevää tarinaa lukee tai kuuntelee mielikseen ja sen parissa viihtyy oikein hyvin. Iiris vaikuttaa mukavalta tyypiltä, jonka kanssa voisi hyvin juoda kupin teetä puutarhaa ihastellen ja kasviongelmia ratkoen. Siirtolapuutarhan muut asukkaat ovat lempeästi piirrettyjä karikatyyrejä tyypeistä, joita kaikissa tuollaisissa suljetuissa yhteisöissä takuuvarmasti on.

Puutarhakärpäsen purema lienee miltei taattu seuraus Mansikkatie-sarjaan tarttumisesta.

Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia
Docendo 2026. 334 s.
Äänikirjan lukija Linda Wiklund.

Arvostelukappale.
Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Mansikkatie-sarjan seuraava osa
Chilejä ja köynnösruusuja 
ilmestyy 7.4.2027.

 

Siirtolapuutarhaan sijoittuu myös Anne Halosen romaani Jotain omaa (Karisto, 2026), joka ilmestyi kesäkuun alussa. Kirja aloittaa Versola-sarjan. Tätä kirjaa en ole lukenut.

 

Matti Rönkä: Uskottu mies

 

Helmikuussa vuonna 2014 olen ollut haikeissa tunnelmissa kirjoittaessani juttua Matti Röngän seitsemännestä Viktor Kärppä -dekkarista Levantin kyy. Teos päättyy tyrmäävästi, ja kirjailija oli haastatteluissa kertonut, että oli itsekin miltei kyynelehtinyt viimeistä pistettä lyödessään. Yhteinen taival Viktor Kärpän kanssa oli tullut päätökseensä.

Toisin kuitenkin kävi, sillä vuonna 2019, kuusi vuotta Levantin kyyn parissa heitettyjen haikeiden jäähyväisten jälkeen, ilmestyi kahdeksas Viktor Kärppä -dekkari Uskottu mies. On vaikea sanoa, miksi saamani arvostelukappale (jollaiseksi omistamani kovakantisen teoksen oletan) oli jäänyt lukematta. Nyt olen sen kuitenkin lukenut ilmeiseen kreivin aikaan, sillä sarjan yhdeksäs osa Ikkunasta pudonnut mies ilmestyy muutaman viikon kuluttua. Never say never again, Viktor Kärppä!

Uskotussa miehessä tavataan Viktor Kärppä isiensä mailta rajantakaisesta Karjalasta. Mies on vetäytynyt kaikessa rauhassa lepäilemään datšalleen, koska ilmeisesti kotona arkinen perhe-elämä ja raksafirman pyörittäminen ahdistavat.

Yhtenä aamuyönä Kärpän yöuni kuitenkin katkeaa kesken kaiken. Tontilla on kutsumattomia vieraita, joilla ilmiselvästi on pahat mielessään. Neuvostoliiton erikoisjoukkoihin koulutettua Viktor Kärppää alias majuri Gornostajevia ei kuitenkaan niin vain yllätetä. Tilanne eskaloituu nopeasti, ja aamun jo sarastettua mies tavataankin sitten käsiraudoissa lähikaupungin miliisiasemalta. Jostain syystä useampikin taho on kiinnostunut Viktor Kärpästä, mutta miehellä itsellään ei ole hajuakaan, mistä voisi olla kysymys.

Miliisiasemalta päästyään Kärppä tapaa vanhan tuttunsa Artemi Loktevin Venäjän alamaailmasta. Artemilta hän kuulee, että hänen opiskeluaikainen hyvä ystävänsä Pavel Ljudin on kuollut asuttuaan vuosia Suomessa. Haudan takaa Kärppä saa viestin: Pavel on toivonut, että Viktor hoitaisi hänen jälkeen jääneet keskeneräiset asiansa. Artemilla on tähän vielä lisäys. Pavelilla oli hallussaan tietoja, jotka eivät saa joutua vääriin käsiin. Kärpän on syytä toimittaa tiedot Artemin edustamalle taholle.

Viktor Kärpästä tulee siis vanhan neuvostoaikaisen ystävänsä uskottu mies, jonkinlainen pesänselvittäjä. Mitä Pavel oikein on Suomessa puuhaillut? Miksi kovin monet tahot ovat kiinnostuneita värittömän yksinään eläneen paluumuuttajan jäämistöstä? Kärpälle selviää varsin nopeasti, että tämäkään toimeksianto ei ole toteuttajalleen kovin terveellinen. Jälleen kerran on ylitettävä itäraja ja hoidettava hämärähköjä asioita.

Uskottu mies on hyvässä mielessä hyvin tyypillinen Viktor Kärppä -dekkari. Viktor on edelleen jonkinlainen yksinäinen susi, joka on monella tavalla pudonnut erilaisten todellisuuksien väliin. Hänen koulutuksensa ehti juuri päättyä, kun silloinen vakiintunut maailmanjärjestys mureni ympäriltä. Suomalaisten sukujuurten takia Viktor ja osa suvusta muutti Suomeen. Kotoutuminen onnistui verrattain hyvin, mutta silti miestä vedetään sekä itään että länteen, eikä hän oikein tunnu kuuluvan kumpaankaan. Hän on ikuinen muukalainen menipä minne hyvänsä.

Ikä alkaa painaa Kärppää yhä enemmän, ja Uskotussa miehessä hän kärsii polvivaivoista ja muistakin krempoista. Asiasta puhutaan niin paljon, että lopussa vietetyt 50-vuotisjuhlat tuntuvat jonkinlaiselta hauskalta yllätykseltä: mieshän on parhaassa iässä!

Perhe-elämä ei ole koskaan oikein Viktorilta onnistunut, mutta Marja on edelleen hänen vaimonsa (mitä kyllä vähän ihmettelen). Rakennusalalla liiketoiminta on nopeasti muuttunut niin, ettei Kärppä viihdy oikein firmassaankaan, jossa hänen luottomiehensä Matti Kiuru on ottanut käyttöön päivänvaloa huonosti kestäviä menetelmiä. Niinpä aikaa voi kulutella Pavelin pesänselvityksen parissakin, vaikka perässä roikkuva kirjava joukko venäläisiä ja suomalaisia toimijoita harmittaakin.

Slaavilainen melankolia on siis edelleen Viktor Kärpän pääasiallinen mieliala, joka sävyttää koko teosta. Mutta on mukana jälleen huumoriakin, kun vain osaa katsoa. Hurja pakomatka Karjalan korvessa esimerkiksi on vertaansa vailla. Alla on vanha Lada ja kyydissä suomalaisen rikoskonstaapelin lisäksi muistisairas karjalaismummo. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin siis riittää. Kaiken pyörityksen keskellä Viktor Kärppä pitää huolen sekä itsestään että ennen kaikkea kaikista niistä ihmisistä, jotka on hänen vastuulleen sysätty.

Ei kuolema minua pelottanut. Vaan elämä.
Kuinka muut pärjäävät, kun minua ei enää ole.

 

Matti Rönkä: Uskottu mies
Gummerus 2019. 303 s.

Arvostelukappale (luullakseni).

Viktor Kärppä -sarja:

Tappajan näköinen mies (2002)
Hyvä veli, paha veli (2003)
Ystävät kaukana (2005)
Isä, poika ja paha henki (2007)
Tuliaiset Moskovasta (2009)
Väärän maan vainaja (2012)
Levantin kyy (2013)
Uskottu mies (2019)
Ikkunasta pudonnut mies (2026)

Tommi Laiho: Kuolevaiset

 

Kuolevaiset-niminen rikosromaani täydentää Tommi Laihon teossarjan trilogiaksi. Aiemmat osat Uhanalaiset ja Rikotut ilmestyivät vuosina 2021 ja 2022, joten päätösosaa on saatu hieman odotella. Odotus kuitenkin palkitaan, sillä Kuolevaiset lunastaa hienosti siihen ladatut odotukset.

Trilogian osat ovat itsenäisiä teoksia jopa siinä määrin, että kustantaja Myllylahti (tai kirjailija) ei ole nimennyt sarjaa mitenkään. Kustantamon sivuilla ja Kuolevaisten kansiliepeessäkin puhutaan vain rikostrilogiasta.

Vaikka sarjan osat ovat rikosjuonensa osalta täysin itsenäisiä, seurataan niissä kuitenkin päähenkilöiden työurien ja yksityiselämän käänteitä jatkumona. Jos siis haluaa seurata, miten helsinkiläiset rikostutkija Karita Haapakorpi, psykiatri Amina Rehmann ja tilastomatemaatikko Juha Huhtala tutustuvat toisiinsa ja ryhtyvät tekemään yhteistyötä, kannattaa aloittaa sarjan alusta. Mutta Kuolevaiset voi aivan mainiosti lukea, vaikka ei olisi aiempia osia vielä ottanutkaan haltuun ja palata sitten aiemmin ilmestyneiden teosten pariin.

Kolmannessa romaanissa Aminan ja Juhan suhde on kehittynyt siihen pisteeseen, että Juha on useaan kertaan kosinut ja saanut rukkaset. Kuviosta on tullut jonkinlainen pariskunnan keskinäinen lempeä vitsi, mutta Juha on kyllä ehdottoman tosissaan. Hänen tilanteensa kuitenkin muuttuu tarinan aikana merkittävästi, kun hän saa lääkäriltään huonoja uutisia. Miten kertoa tilanteesta Aminalle tai ylipäätään kenellekään?

Karita Haapakorven tilanne kriisiytyy työpaikalla, kun vakavien rikosten yksikkö saa uudeksi esihenkilökseen rikostarkastaja Jääskeläisen. Uuden pomon toimintatavat lamauttavat yksikön työskentelyn nopeasti, ja Karita ajautuu avoimeen konfliktiin esihenkilönsä kanssa kesken kiperän tutkinnan.

Kuolevaiset alkaa aivan loistavalla, kirjaimellisesti räjähtävällä prologilla. Iäkäs rouva saapuu kutsumattomana vieraana teollisuusalueella sijaitsevalle Pirados-moottoripyöräjengin kerholle, jossa on paikalla vain jengin presidentti. Kun mies tarjoaa rouvalle tämän pyytämää vesilasillista, vetää vanhus käsilaukkunsa uumenissa käsikranaatista sokan irti.

Räjähdys moottoripyöräjengin tiloissa herättää tietysti laajaa huomiota. Poliisi on kuitenkin täysin ymmällään. Miten iäkäs nainen on päätynyt jengin tiloihin? Miten ja miksi räjähdys on tapahtunut?

Kun kuolemansairas nainen ampuu keskellä kirkasta päivää ravintolan portieerin kadulle, alkaa Karitan aivoissa kehkeytyä uskomattomalta tuntuva teoria. Yhdistikö tapauksiin liittyviä naisia jokin? Ainakin he kumpikin tiesivät päiviensä olevan luetut. Mikä on ollut tekojen motiivi? Entä mistä ihan tavalliset naiset ovat hankkineet armeijatason aseita käyttöönsä? Ohjaileeko joku tappajia taustalla? Onko tapauksia kenties tulossa lisää?

Kysymyksiä on vilisemällä, ja lukija tietää, että aika on nopeasti hupenemassa. Mutta tutkimuksetkin etenevät niin virallisilla kuin vähemmän virallisillakin rintamilla. Myös Juhalla on oma teoriansa taustalla häilyvästä voimasta. Voisiko hän auttaa Karitaa ja Aminaa saamaan salaperäisen johtohahmon kiinni?

Tommi Laiholla on selkeästi erottuva persoonallinen kertojanääni. Aiempien rikosromaaniensa tavoin Laiho pureutuu Kuolevaisissakin syvälle ihmismielen syövereihin. Ihmisiä kuvatessaan hän onkin parhaimmillaan. Tutut päähenkilöt ovat inhimillisiä kaikkine karheuksineen ja pienine heikkouksineen. Heihin on aiemmat kirjat lukenut lukija jo hyvinkin kiintynyt.

Kirjailijan helmasynti taas tuntuu olevan viehtymys jonkinlaiseen saarnaamiseen. Muutamaan kertaan Kuolevaisten kerronta pääsee luiskahtamaan yleiseen maailmantuskaan liittyvän paasauksen puolelle.

Omintakeinen juonikudelma toimii kuitenkin erinomaisesti. Ylempänä kuvaamani prologi on parhaita koskaan lukemiani rikosromaanin aloituksia. Ja kun syyllinen kaiken takaa lopulta paljastuu, voi lukija vain todeta tulleensa pahemman kerran sumutetuksi ja samalla manata, että olisihan se pitänyt arvata!

Tommi Laiho: Kuolevaiset
Myllylahti 2026. 364 s.

Arvostelukappale.

Tommi Laihon rikosromaanitrilogia:

Uhanalaiset
Rikotut
Kuolevaiset

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö

Jos kirjassa suunnitellaan ja toteutetaan pankkiryöstö, onko kyseessä rikoskirja eli dekkari? Jos kyseisen rikoksen suunnittelijat ovat persaukisia pirkanmaalaisia perheenäitejä, tekeekö se tyylilajista cozy crimea vai humoristisen dekkarin? Kuinka paljon mukana saa olla romanttista väreilyä, että lajityyppi vaihtuukin hyvän mielen kirjallisuudeksi?

Näitä kysymyksiä pähkäilin vilkaistessani otsikkotasolla, mitä Päivi Alasalmen teoksesta Unelmien pankkiryöstö on kirjoitettu muualla. Sitä luonnehdittiin cozy crimeksi, välityöksi ja rikosromaaniksi, joka pursuilee romantiikkaa.

Eipä siinä, varmaankin kaikki luonnehdinnat pitävät tietyllä tavalla paikkaansa. Unelmien pankkiryöstö on alun perin kirjoitettu Anna-lehden jatkokertomukseksi. Kirjailija on sen nyt muokannut yhtenäiseksi tarinaksi, joka on julkaistu äänikirjana ja painettuna versiona. Aikakauslehden jatkokertomuksen kirjoittaminen saattaa kuulostaa välityöltä, kun tekijä on kuitenkin pitkän linjan romaanikirjailija, mutta ammattikirjoittaja on toki paneutunut tehtävään sen ansaitsemalla vakavuudella.

Jostain otsikosta nappasin senkin tiedon, että tarinassa nimeämättömän maalaistaajaman esikuvana on kirjailijan mielessä ollut Viiala. Sen verran tutunoloista menoa paikkakunnalla on, että olisin voinut sen ihan hyvin sijoittaa omaan lähitaajamaani. Kylänraitti on nopeasti ajettu läpi, eikä siellä juuri ole kaupan lisäksi kuin hipihiljainen pubi ja aukioloaikojaan jatkuvasti vähentävä pankkikonttori.

Nelikymppinen Elisa on muuttanut miehensä Maken kanssa paikkakunnalle reippaat kymmenen vuotta aikaisemmin omakotiunelmaa toteuttamaan. Nyt Elisa on kahden kouluikäisen lapsen ja kahden kissan yksinhuoltaja, koska Make on muuttanut takaisin Tampereelle uuden nuoremman vaimon kanssa. Lisäksi auto-onnettomuus on tehnyt Elisasta ainakin toistaiseksi työkyvyttömän omaan toimistosihteerin työhönsä. Rahasta on siis armottoman tiukkaa.

Yhtään helpompaa ei ole Elisan parhaalla ystävällä Maritalla, jonka miehen firma kamppailee kannattavuuden rajoilla ankarasta työnteosta huolimatta. Kuinka kauan Kyläpankin herrojen pinna kestää, ennen kuin kotitalo menee pankille erääntyvien velkojen takia?

Toukokuisena iltana teekupposen äärellä Marita heittää ilmaan villin ehdotuksen. Mitäpä jos he kaksi ratkaisevat kaikki rahahuolet kerralla ryöstämällä Kyläpankin paikalliskonttorin? Ajatus on pähkähullu mutta toisaalta myös virkistävä. Kerrankin olisi mahdollisuus oikeasti saada raha-asiat laakista kuntoon. Muut vaihtoehdot kun tuntuvat karkaavan yhä kauemmas, ja kummankin pankkitilillä pohja on paistanut jo pitkään. Ja onko pankki muka aina toiminut reilusti asiakkaitaan kohtaan?

Vitsinä heitetty idea alkaa yllättävän nopeasti realisoitua, kun räväkkä ja määrätietoinen Marita alkaa improvisoida kaksikolle harjoittelukeikkoja. Alkuun naiset näpistävät karkkipatukat lähikaupasta, mutta pian he jo ryömivät kommandopipoihin sonnustautuneina entisen pankinjohtajan puutarhassa tähtäimessään tämän puutarhaveistos.

Kun Elisa huomaa pankin ovessa ilmoituksen elokuussa yhä supistuvista aukioloajoista, täsmentyy ryöstön aikataulu. Paineet alkavat kummasti kasvaa!
Paineita on kerääntynyt myös toisaalla, sillä kesän alussa naapurustoon on tullut uusi kasvo. Risto on tullut remontoimaan entistä kotitaloaan. Erittäin timmissä kunnossa oleva komistus on kummallisen salaperäinen työasioidensa suhteen, ja Elisan kiinnostusta hieman suitsii oletus, että Risto saattaa olla ammatiltaan poliisi. Romantiikkaa on vahvasti ilmassa, mutta kaksikko lähestyy toisiaan varoen ja maltilla.

Unelmien pankkiryöstö on mukava välipalakirja (ei siis kirjailijan välityö vaan lukijan hengähdystauko), jonka parissa vierähtää muutama tunti mukavasti. Huumoria ja kommelluksia on kudottu juoneen ihan näppärästi, samaten romantiikan väreilyä. Ääneen ei tarvitse nauraa, mutta positiivinen vire säilyy tiukoissakin käänteissä. Romanssi etenee kepeään suukkoon asti, joten punastelematta tämän lukee kainompikin. Entä se pankkiryöstö sitten? Kannattaa selvittää itse, miten siinä käy!

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö
Saga Egmont, 2026. 201 s.

Arvostelukappale.

Anu Patrakka: Sydänvaras

Portugalin Portoon asettuneen kirjailija Anu Patrakan henkirikosyksikön päällikkö Nelson Monteiron tutkimuksista kertova dekkarisarja on edennyt neljänteen osaansa. Sydänvaras-dekkarissa Monteiro on jo sujahtanut työyksikköönsä ja pieni tiimi on hyväksynyt hänet esihenkilökseen, joten työt sujuvat asianmukaisesti elleivät jopa tyydyttävämmin.

Yksityiselämän puolella sen sijaan riittää pulmia. Iäkkään isän muistisairaus pahenee tasaisen varmasti, ja Nelson on asettunut isän taloon huolehtimaan arjesta. Huoli isästä kulkee mukana jatkuvasti. Suhde Emilian kanssa on jämähtänyt jonkinlaiseksi tapailuksi, mikä ei enää naisystävää tyydytä. Emilia asettaa Nelsonin seinää vasten: he joko muuttavat yhteen tai Emilia palaa Suomeen. Nelson on tyrmistynyt. Miten Emilia voisi muuttaa hänen isänsä taloon? Mutta tämän lähtö Suomeen tietäisi suhteen loppua. Sitäkö Emilia haluaa? Entä hän itse?

Portoon iskee kuitenkin sarjamurhaaja, joka sysää Nelsonin yksityiselämän jos ei nyt taka-alalle niin sivummalle kuitenkin. Joku ottaa raa’asti päiviltä keski-ikäisiä parrakkaita miehiä, jotka ovat etsineet treffiseuraa deittisovelluksen kautta. Uhrien suusta ja rinnalta löytyy murskattu vadelmatäytteinen suklaakonvehti. Koska uhrien ulkonäkö sattumalta sopii kuin valettu Nelson Monteiroon, päätetään hänelle tehdä valeprofiili deittisovellukseen. Some- ja digimaailmaa kartteleva poliisi on hämillään kokemuksesta, jossa asetutaan tarjolle kuin lihatiskillä.

Poliisien tuskaillessa olemattomien johtolankojen ja kovaan aikapaineen kanssa lukijalle näytetään lyhyitä välähdyksiä uhrien elämästä juuri ennen murhaa. Erilainen tapaus on plastiikkakirurgi Paulo Valente, joka saa uhkauksia. Yksi niistä on kirjekuori, jonka sisällä on murskattuja vadelmatäytteisiä suklaakonvehteja. Mies miettii kuumeisesti, kuka uhkailujen takana voisi olla. Joku pettynyt asiakas? Naisystävä? Salainen toinen nainen, jonka kanssa välit on jo katkaistu? Tilanne muuttuu nopeasti yhä uhkaavammaksi.

Murhajuoni on kertakaikkisen ovela, eikä Monteiro tiimeineen pysty täysin varmistumaan tekijän henkilöydestä ennen kuin vasta aivan viime metreillä. Silloin tosin saattaa olla Monteiron itsensä kannalta jo liian myöhäistä. Kun tulee vahva tunne, ettei kehenkään voi lopulta luottaa, saattaa tehdä kohtalokkaita virheitä.

Olen pitänyt kovasti Patrakan Nelson Monteiro -sarjasta, ja Sydänvaras on ehkä sarjan paras osa. Nelsonista on tullut jo tuttu tyyppi, josta on alkanut kaikkine pinttyneine tapoineen ja vähän luutuneine asenteineen pitää. Iäkkään isän muistisairautta Patrakka kuvaa todella taitavasti ja sydäntä särkevän todentuntuisesti. Kirjan lopun käänteet Nelsonin yksityiselämässä lupaavat hyvää seuraavan osan suhteen.

Myös rikostarinan perinteisen asetelman kääntäminen nurinniskoin on piristävää. Uhrit eivät tällä kertaa olekaan kauniita nuoria naisia, joita saalistetaan netin deittisovelluksesta. Erinomaista!

Anu Patrakka: Sydänvaras
Otava 2026. 272 s.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Arvoton (Otava, 2023)
Kiusaaja (Otava, 2024)
Ihailija (Otava, 2025)
Sydänvaras (Otava, 2026)

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjossa

 

VAKAVA VAROITUS EDELLISEN OSAN JUONIPALJASTUKSISTA!
Koska Hämeen linna -sarja on jatkuvajuoninen historiallinen sarja, on sen toisesta osasta miltei mahdotonta kirjoittaa mitään ilman, että ensimmäisen osan juonesta paljastuu olennaisia asioita. Jos siis Hämeen linnan Kerttuli on vielä jostain syystä lukematta, voit lukea eteenpäin ainoastaan omalla vastuulla.

 

Hämeen linnan varjossa on U. M. Susimetsän historiallisen Hämeen linna -viihderomaanisarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa Hämeen linnan Kerttuli vapaaherra Karl Ulvhufvud ja fatabuuripiika Kerttuli kokivat huumaavan romanssin Hämeen linnassa vuonna 1613. Romaani päättyy dramaattisesti, kun Karl Ulvhufvud lähtee kuninkaan käskystä seurueineen pois Hämeestä ja juuri raskautensa havainnut Kerttuli jää linnaan. Karl on surmannut parhaan ystävänsä kaksintaistelussa, ja rakastavaisten eroon liittyy myös koko joukko väärinymmärryksiä.

Hämeen linnan varjossa alkaa rivakasti. Syyskuussa 1614 Kerttuli synnyttää Karl Ulvhufvudin pojan, Tomasin (Kuninkaan rakuunat -sarjan lukijoille tämä vinkiksi!). Synnytys on vaikea ja pitkittynyt, ja lopulta lapsenpäästäjä pyytää avuksi Kerttulin aviomiehen seppä Matiaksen. Lapsi syntyy lopulta elävänä, mutta Kerttuli on vähällä menehtyä verenvuotoon.

Karl Ulvhufvud tavataan ryömimästä Outovan linnoituksen muurien alla. Ruotsin armeija on piirittänyt Inkerin sotaan liittyen Outovan linnoitusta. Nyt sen muurien alta on saatu puhkaistua tunneli ja Ruotsin armeijan joukot hyökkäävät vihollisen kimppuun sen kautta. Tilanne on erittäin kiperä ja monin tavoin tukala, ja Karlin taistelutoveri Johan Järnhielm haavoittuu pahasti. Taistelukohtaus on mitä parhainta Susimetsää!

Karl tapaa haavoittuneen ystävänsä luona tämän sisaren jungfru Kirstinin, joka on karannut veljensä matkaan sotatantereille. Kotona nimittäin odottaa järjestetty avioliitto isän saksalaisen ystävän kanssa. Mikä tahansa kohtalo tuntuu Kirstinistä paremmalta. Muutamien kiperien seikkailujen jälkeen Karl palaa kuninkaan käskystä kotiinsa Ruotsiin perustamaan rakuunakomppaniaa. Varsinaisena vastuksena projektissa on Karlin jääräpäinen äiti, joka ei hyväksy mitään muutoksia kartanossaan ja on sen lisäksi päättänyt naittaa poikansa mitä pikimmin kenelle tahansa soveliaalle morsianehdokkaalle. Pojan on aika tehdä velvollisuutensa ja hankkia suvulle perillisiä!

Hämeessä Kerttuli on siis päätynyt seppä Matiaksen vaimoksi. Miten se on tapahtunut, kerrotaan kyllä lukijalle. Kyse on Matiaksen puolelta aidosta rakkausavioliitosta, mutta Kerttulin puolelta järjestely on oikeastaan viimeinen oljenkorsi, johon hän epätoivoisessa tilanteessaan tarttuu. Kerttulin on vaikea unohtaa suurta rakkauttaan Karlia, vaikka tämä onkin osoittautunut pettymykseksi. Aviopuolisoiden lähentymistä seurataan tiiviisti, ja tarvitaan melkoinen katastrofi, ennen kuin he lopulta päätyvät toistensa syliin. Tunteiden sanoittaminen ei ole oikein kummankaan vahvuuksia.

Sarjan päähenkilöt ovat siis ajautuneet varsin kauas toisistaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vieläkö heidän tiensä risteävät? Kyse on lähinnä siitä, saako vapaaherra Karl Ulvhufvud itsensä liikkeelle erilaisten velvoitteiden keskeltä ja matkattua Hämeeseen tarkistamaan, mikä Kerttulin tilanne on.

Hämeen linnan varjossa on edeltävää osaa vähemmän keskittynyt rakastavaisten petipuuhiin ja tunteiden leiskuntaan, vaikka toki niillekin on oma siivunsa suotu. Tarinassa on enemmän vetoa, koska niin Karlin kuin Kerttulinkin osalle kertyy tahoillaan vastuksia ratkottavaksi. Tässä on myös muutama aste enemmän seikkailuromaania kuin aloitusosassa, mikä on ainakin minun mielestäni pelkästään hyvä juttu.

Kun Hämeen linnan Kerttuli ilmestyi, olin sydänjuuriani myöden iloinen, että Ulla ja Marko Susimetsä olivat tehneet paluun kirjallisuuden kentälle. Vieläkään en ole antanut kustantamo Otavalle anteeksi Kuninkaan rakuunat -sarjan kohtaloa.

Mielelläni luen lisää Hämeen linna -sarjaa, jota voisi olettaa olevan tulossa, mutta ei liene kenellekään epäselvää, että palavammin himoitsen paluuta kolmikymmenvuotisen sodan syövereihin! U. M. Susimetsä (eli M. & U. Susimetsä) on erinomainen vetävän historiallisen viihteen taitaja.

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjoissa
Hämeen linna osa 2.
Karisto 2026. 446 s.

Arvostelukappale.

Kuninkaan rakuunat -sarja:

Upseerin miekka
Kuriirin viitta
Salamurhaajan merkki

Hämeen linna -sarja:

Hämeen linnan Kerttuli
Hämeen linnan varjossa