Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö

Jos kirjassa suunnitellaan ja toteutetaan pankkiryöstö, onko kyseessä rikoskirja eli dekkari? Jos kyseisen rikoksen suunnittelijat ovat persaukisia pirkanmaalaisia perheenäitejä, tekeekö se tyylilajista cozy crimea vai humoristisen dekkarin? Kuinka paljon mukana saa olla romanttista väreilyä, että lajityyppi vaihtuukin hyvän mielen kirjallisuudeksi?

Näitä kysymyksiä pähkäilin vilkaistessani otsikkotasolla, mitä Päivi Alasalmen teoksesta Unelmien pankkiryöstö on kirjoitettu muualla. Sitä luonnehdittiin cozy crimeksi, välityöksi ja rikosromaaniksi, joka pursuilee romantiikkaa.

Eipä siinä, varmaankin kaikki luonnehdinnat pitävät tietyllä tavalla paikkaansa. Unelmien pankkiryöstö on alun perin kirjoitettu Anna-lehden jatkokertomukseksi. Kirjailija on sen nyt muokannut yhtenäiseksi tarinaksi, joka on julkaistu äänikirjana ja painettuna versiona. Aikakauslehden jatkokertomuksen kirjoittaminen saattaa kuulostaa välityöltä, kun tekijä on kuitenkin pitkän linjan romaanikirjailija, mutta ammattikirjoittaja on toki paneutunut tehtävään sen ansaitsemalla vakavuudella.

Jostain otsikosta nappasin senkin tiedon, että tarinassa nimeämättömän maalaistaajaman esikuvana on kirjailijan mielessä ollut Viiala. Sen verran tutunoloista menoa paikkakunnalla on, että olisin voinut sen ihan hyvin sijoittaa omaan lähitaajamaani. Kylänraitti on nopeasti ajettu läpi, eikä siellä juuri ole kaupan lisäksi kuin hipihiljainen pubi ja aukioloaikojaan jatkuvasti vähentävä pankkikonttori.

Nelikymppinen Elisa on muuttanut miehensä Maken kanssa paikkakunnalle reippaat kymmenen vuotta aikaisemmin omakotiunelmaa toteuttamaan. Nyt Elisa on kahden kouluikäisen lapsen ja kahden kissan yksinhuoltaja, koska Make on muuttanut takaisin Tampereelle uuden nuoremman vaimon kanssa. Lisäksi auto-onnettomuus on tehnyt Elisasta ainakin toistaiseksi työkyvyttömän omaan toimistosihteerin työhönsä. Rahasta on siis armottoman tiukkaa.

Yhtään helpompaa ei ole Elisan parhaalla ystävällä Maritalla, jonka miehen firma kamppailee kannattavuuden rajoilla ankarasta työnteosta huolimatta. Kuinka kauan Kyläpankin herrojen pinna kestää, ennen kuin kotitalo menee pankille erääntyvien velkojen takia?

Toukokuisena iltana teekupposen äärellä Marita heittää ilmaan villin ehdotuksen. Mitäpä jos he kaksi ratkaisevat kaikki rahahuolet kerralla ryöstämällä Kyläpankin paikalliskonttorin? Ajatus on pähkähullu mutta toisaalta myös virkistävä. Kerrankin olisi mahdollisuus oikeasti saada raha-asiat laakista kuntoon. Muut vaihtoehdot kun tuntuvat karkaavan yhä kauemmas, ja kummankin pankkitilillä pohja on paistanut jo pitkään. Ja onko pankki muka aina toiminut reilusti asiakkaitaan kohtaan?

Vitsinä heitetty idea alkaa yllättävän nopeasti realisoitua, kun räväkkä ja määrätietoinen Marita alkaa improvisoida kaksikolle harjoittelukeikkoja. Alkuun naiset näpistävät karkkipatukat lähikaupasta, mutta pian he jo ryömivät kommandopipoihin sonnustautuneina entisen pankinjohtajan puutarhassa tähtäimessään tämän puutarhaveistos.

Kun Elisa huomaa pankin ovessa ilmoituksen elokuussa yhä supistuvista aukioloajoista, täsmentyy ryöstön aikataulu. Paineet alkavat kummasti kasvaa!
Paineita on kerääntynyt myös toisaalla, sillä kesän alussa naapurustoon on tullut uusi kasvo. Risto on tullut remontoimaan entistä kotitaloaan. Erittäin timmissä kunnossa oleva komistus on kummallisen salaperäinen työasioidensa suhteen, ja Elisan kiinnostusta hieman suitsii oletus, että Risto saattaa olla ammatiltaan poliisi. Romantiikkaa on vahvasti ilmassa, mutta kaksikko lähestyy toisiaan varoen ja maltilla.

Unelmien pankkiryöstö on mukava välipalakirja (ei siis kirjailijan välityö vaan lukijan hengähdystauko), jonka parissa vierähtää muutama tunti mukavasti. Huumoria ja kommelluksia on kudottu juoneen ihan näppärästi, samaten romantiikan väreilyä. Ääneen ei tarvitse nauraa, mutta positiivinen vire säilyy tiukoissakin käänteissä. Romanssi etenee kepeään suukkoon asti, joten punastelematta tämän lukee kainompikin. Entä se pankkiryöstö sitten? Kannattaa selvittää itse, miten siinä käy!

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö
Saga Egmont, 2026. 201 s.

Arvostelukappale.

Anu Patrakka: Sydänvaras

Portugalin Portoon asettuneen kirjailija Anu Patrakan henkirikosyksikön päällikkö Nelson Monteiron tutkimuksista kertova dekkarisarja on edennyt neljänteen osaansa. Sydänvaras-dekkarissa Monteiro on jo sujahtanut työyksikköönsä ja pieni tiimi on hyväksynyt hänet esihenkilökseen, joten työt sujuvat asianmukaisesti elleivät jopa tyydyttävämmin.

Yksityiselämän puolella sen sijaan riittää pulmia. Iäkkään isän muistisairaus pahenee tasaisen varmasti, ja Nelson on asettunut isän taloon huolehtimaan arjesta. Huoli isästä kulkee mukana jatkuvasti. Suhde Emilian kanssa on jämähtänyt jonkinlaiseksi tapailuksi, mikä ei enää naisystävää tyydytä. Emilia asettaa Nelsonin seinää vasten: he joko muuttavat yhteen tai Emilia palaa Suomeen. Nelson on tyrmistynyt. Miten Emilia voisi muuttaa hänen isänsä taloon? Mutta tämän lähtö Suomeen tietäisi suhteen loppua. Sitäkö Emilia haluaa? Entä hän itse?

Portoon iskee kuitenkin sarjamurhaaja, joka sysää Nelsonin yksityiselämän jos ei nyt taka-alalle niin sivummalle kuitenkin. Joku ottaa raa’asti päiviltä keski-ikäisiä parrakkaita miehiä, jotka ovat etsineet treffiseuraa deittisovelluksen kautta. Uhrien suusta ja rinnalta löytyy murskattu vadelmatäytteinen suklaakonvehti. Koska uhrien ulkonäkö sattumalta sopii kuin valettu Nelson Monteiroon, päätetään hänelle tehdä valeprofiili deittisovellukseen. Some- ja digimaailmaa kartteleva poliisi on hämillään kokemuksesta, jossa asetutaan tarjolle kuin lihatiskillä.

Poliisien tuskaillessa olemattomien johtolankojen ja kovaan aikapaineen kanssa lukijalle näytetään lyhyitä välähdyksiä uhrien elämästä juuri ennen murhaa. Erilainen tapaus on plastiikkakirurgi Paulo Valente, joka saa uhkauksia. Yksi niistä on kirjekuori, jonka sisällä on murskattuja vadelmatäytteisiä suklaakonvehteja. Mies miettii kuumeisesti, kuka uhkailujen takana voisi olla. Joku pettynyt asiakas? Naisystävä? Salainen toinen nainen, jonka kanssa välit on jo katkaistu? Tilanne muuttuu nopeasti yhä uhkaavammaksi.

Murhajuoni on kertakaikkisen ovela, eikä Monteiro tiimeineen pysty täysin varmistumaan tekijän henkilöydestä ennen kuin vasta aivan viime metreillä. Silloin tosin saattaa olla Monteiron itsensä kannalta jo liian myöhäistä. Kun tulee vahva tunne, ettei kehenkään voi lopulta luottaa, saattaa tehdä kohtalokkaita virheitä.

Olen pitänyt kovasti Patrakan Nelson Monteiro -sarjasta, ja Sydänvaras on ehkä sarjan paras osa. Nelsonista on tullut jo tuttu tyyppi, josta on alkanut kaikkine pinttyneine tapoineen ja vähän luutuneine asenteineen pitää. Iäkkään isän muistisairautta Patrakka kuvaa todella taitavasti ja sydäntä särkevän todentuntuisesti. Kirjan lopun käänteet Nelsonin yksityiselämässä lupaavat hyvää seuraavan osan suhteen.

Myös rikostarinan perinteisen asetelman kääntäminen nurinniskoin on piristävää. Uhrit eivät tällä kertaa olekaan kauniita nuoria naisia, joita saalistetaan netin deittisovelluksesta. Erinomaista!

Anu Patrakka: Sydänvaras
Otava 2026. 272 s.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Arvoton (Otava, 2023)
Kiusaaja (Otava, 2024)
Ihailija (Otava, 2025)
Sydänvaras (Otava, 2026)

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjossa

 

VAKAVA VAROITUS EDELLISEN OSAN JUONIPALJASTUKSISTA!
Koska Hämeen linna -sarja on jatkuvajuoninen historiallinen sarja, on sen toisesta osasta miltei mahdotonta kirjoittaa mitään ilman, että ensimmäisen osan juonesta paljastuu olennaisia asioita. Jos siis Hämeen linnan Kerttuli on vielä jostain syystä lukematta, voit lukea eteenpäin ainoastaan omalla vastuulla.

 

Hämeen linnan varjossa on U. M. Susimetsän historiallisen Hämeen linna -viihderomaanisarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa Hämeen linnan Kerttuli vapaaherra Karl Ulvhufvud ja fatabuuripiika Kerttuli kokivat huumaavan romanssin Hämeen linnassa vuonna 1613. Romaani päättyy dramaattisesti, kun Karl Ulvhufvud lähtee kuninkaan käskystä seurueineen pois Hämeestä ja juuri raskautensa havainnut Kerttuli jää linnaan. Karl on surmannut parhaan ystävänsä kaksintaistelussa, ja rakastavaisten eroon liittyy myös koko joukko väärinymmärryksiä.

Hämeen linnan varjossa alkaa rivakasti. Syyskuussa 1614 Kerttuli synnyttää Karl Ulvhufvudin pojan, Tomasin (Kuninkaan rakuunat -sarjan lukijoille tämä vinkiksi!). Synnytys on vaikea ja pitkittynyt, ja lopulta lapsenpäästäjä pyytää avuksi Kerttulin aviomiehen seppä Matiaksen. Lapsi syntyy lopulta elävänä, mutta Kerttuli on vähällä menehtyä verenvuotoon.

Karl Ulvhufvud tavataan ryömimästä Outovan linnoituksen muurien alla. Ruotsin armeija on piirittänyt Inkerin sotaan liittyen Outovan linnoitusta. Nyt sen muurien alta on saatu puhkaistua tunneli ja Ruotsin armeijan joukot hyökkäävät vihollisen kimppuun sen kautta. Tilanne on erittäin kiperä ja monin tavoin tukala, ja Karlin taistelutoveri Johan Järnhielm haavoittuu pahasti. Taistelukohtaus on mitä parhainta Susimetsää!

Karl tapaa haavoittuneen ystävänsä luona tämän sisaren jungfru Kirstinin, joka on karannut veljensä matkaan sotatantereille. Kotona nimittäin odottaa järjestetty avioliitto isän saksalaisen ystävän kanssa. Mikä tahansa kohtalo tuntuu Kirstinistä paremmalta. Muutamien kiperien seikkailujen jälkeen Karl palaa kuninkaan käskystä kotiinsa Ruotsiin perustamaan rakuunakomppaniaa. Varsinaisena vastuksena projektissa on Karlin jääräpäinen äiti, joka ei hyväksy mitään muutoksia kartanossaan ja on sen lisäksi päättänyt naittaa poikansa mitä pikimmin kenelle tahansa soveliaalle morsianehdokkaalle. Pojan on aika tehdä velvollisuutensa ja hankkia suvulle perillisiä!

Hämeessä Kerttuli on siis päätynyt seppä Matiaksen vaimoksi. Miten se on tapahtunut, kerrotaan kyllä lukijalle. Kyse on Matiaksen puolelta aidosta rakkausavioliitosta, mutta Kerttulin puolelta järjestely on oikeastaan viimeinen oljenkorsi, johon hän epätoivoisessa tilanteessaan tarttuu. Kerttulin on vaikea unohtaa suurta rakkauttaan Karlia, vaikka tämä onkin osoittautunut pettymykseksi. Aviopuolisoiden lähentymistä seurataan tiiviisti, ja tarvitaan melkoinen katastrofi, ennen kuin he lopulta päätyvät toistensa syliin. Tunteiden sanoittaminen ei ole oikein kummankaan vahvuuksia.

Sarjan päähenkilöt ovat siis ajautuneet varsin kauas toisistaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vieläkö heidän tiensä risteävät? Kyse on lähinnä siitä, saako vapaaherra Karl Ulvhufvud itsensä liikkeelle erilaisten velvoitteiden keskeltä ja matkattua Hämeeseen tarkistamaan, mikä Kerttulin tilanne on.

Hämeen linnan varjossa on edeltävää osaa vähemmän keskittynyt rakastavaisten petipuuhiin ja tunteiden leiskuntaan, vaikka toki niillekin on oma siivunsa suotu. Tarinassa on enemmän vetoa, koska niin Karlin kuin Kerttulinkin osalle kertyy tahoillaan vastuksia ratkottavaksi. Tässä on myös muutama aste enemmän seikkailuromaania kuin aloitusosassa, mikä on ainakin minun mielestäni pelkästään hyvä juttu.

Kun Hämeen linnan Kerttuli ilmestyi, olin sydänjuuriani myöden iloinen, että Ulla ja Marko Susimetsä olivat tehneet paluun kirjallisuuden kentälle. Vieläkään en ole antanut kustantamo Otavalle anteeksi Kuninkaan rakuunat -sarjan kohtaloa.

Mielelläni luen lisää Hämeen linna -sarjaa, jota voisi olettaa olevan tulossa, mutta ei liene kenellekään epäselvää, että palavammin himoitsen paluuta kolmikymmenvuotisen sodan syövereihin! U. M. Susimetsä (eli M. & U. Susimetsä) on erinomainen vetävän historiallisen viihteen taitaja.

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjoissa
Hämeen linna osa 2.
Karisto 2026. 446 s.

Arvostelukappale.

Kuninkaan rakuunat -sarja:

Upseerin miekka
Kuriirin viitta
Salamurhaajan merkki

Hämeen linna -sarja:

Hämeen linnan Kerttuli
Hämeen linnan varjossa

Suvi Eriksson: Linnan varjossa

 

Vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen pääpoliisiaseman vakavien rikosten yksiköstä on Suvi Erikssonin esikoisdekkarin Linnan varjossa ja mitä ilmeisimmin myös tulevan dekkarisarjan päähenkilö. Raaseporista kotoisin oleva nelikymppinen poliisi on tyytyväinen tiimiinsä ja sen esihenkilöön. Lapsuus on ollut melko rankka, eikä Tuulilla varsinaisesti ole perhettä.

Arjen rutiinit heilahtavat yllättävään asentoon, kun Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle tulee virka-apupyyntö Skotlannista. Raaseporilainen kolmikymppinen muotisuunnittelijaopiskelija Emilia Holmström on löytynyt kallo murskana Eilean Donanin linnan rantakivikosta. On epäselvää, onko kyseessä murha vai onnettomuus, mutta joka tapauksessa Skotlantiin kaivattaisiin apuun joku, joka osaa suomea.

Tuuli siis lähetetään Kyle of Lochalsin poliisiasemalle avustamaan paikallisia viranomaisia Emilian liikkeiden selvittämisessä. Tehtävä ei osoittaudu kovin helpoksi, sillä vaikka aseman esihenkilö Angus Blair on reilu ja ottaa Tuulin avun mieluusti vastaan, kaksi muuta poliisia suhtautuvat häneen melkoisen ynseästi. Samaan asenteeseen Tuuli törmää myös paikallisia asukkaita haastatellessaan.

Idyllinen ja maisemiltaan upea Skotlannin länsirannikko kärsii liikaturismista, ja paikallinen väki suhtautuu kaikkialla parveileviin ja törttöileviin turisteihin hyvin nuivasti. Pian Tuuli jo pohtiikin, onko myös paikkakunnalle suunnitteluinspiraatiota etsimään tullut Emilia törmännyt tähän ilmiöön. Olisiko joku turismia vastustava aktivisti ärsyyntynyt pikkupaikkakunnalle tulleeseen suomalaisnaiseen niin pahasti, että olisi tönäissyt tämän kuolemaansa?

Toinen merkittävä tutkintalinja ovat Emilian miessuhteet. Suomeen on jäänyt kontrolloiva ex-poikaystävä. Uudessa maassa Emilia on kuitenkin aloittanut deittailun ja ilmeisesti tavannut ainakin yhden kiinnostavan lintubongarin. Vanha ystävä Timi on myös ollut mukana kuvioissa. Olisiko tästä joukosta joku voinut aiheuttaa Emilian kuoleman?

Kun Emiliaan kytkeytyviä ruumiita alkaa sitten tulla myös Suomessa (ja niistä ensimmäinen vielä Raaseporin linnanraunioiden edestä), saa tutkinta uusia kierroksia.

Linnan varjossa on siis esikoisdekkari. Hieman yllätyin, kun ymmärsin murhapaikan olevan sama kuin Paula Hotin esikoisdekkarissa Murha Ylämaalla (Otava, 2024). Tämä kertoo ehkä muutenkin jo vuosia jatkuneesta ja yhä kiihtyvästä trendistä, jossa suomalaiset kirjailijat sijoittavat dekkarinsa (tai muun teoksensa) ulkomaille. Syitä tähän on monia, ja niistä yksi yleisimmistä lienee, että kirjailija itse asuu jossakin Suomen ulkopuolella. Siitä ei kuitenkaan Erikssonin kohdalla ole kyse, sillä hän asuu kirjan kansiliepeen perusteella Karjaalla.

Myönnän, että Erikssonin ratkaisu lähettää suomalainen poliisi Skotlannin poliisin avuksi tutkimaan suomalaisnaisen epäselvää kuolemantapausta on jokseenkin epäuskottava.  Samoilla linjoilla on romaanissa päähenkilökin, mutta kun tilaisuutta tarjotaan, otetaan se tietysti vastaan. Tämä virka-apukuvio ei jäänyt valitettavasti ainoaksi asiaksi, jonka epäuskottavuutta tarinan edetessä jouduin nieleksimään (kuten sattumalta lukitsemattoman löytyvän polkupyörän tavaratelineeltä murha-aseeksi löytyvä kirves!). Juonikuviot itsessään ovat mukavan kimurantteja, mutta välillä joistakin ratkaisuista jää vähän turhan simppeliin ratkaisuun päätymisen sivumaku.

Mutta Skotlanti toki minulle kelpaa dekkarimiljööksi erinomaisesti! Itsekin menetin sydämeni Edinburghille ja Glasgow’lle viime kesänä. Oli mukavaa päästä kurkistamaan vähän karummille seuduille Tuulin ja Emilian matkassa. Jospa joskus vielä ihan oikeastikin pääsisi siellä käymään, vaikka tämän dekkarin jälkeen olo ei aivan täysin tervetullut olekaan.

Suvi Eriksson: Linnan varjossa
Myllylahti 2026. 336 s.

Kiitän vielä kirjan ensilehdille painetusta Skotlannin rannikon ja Skyen saaren kartasta, se on mainio apu. Mielenkiintoinen lisäys on teoksen lopussa oleva kysymyssarja esimerkiksi lukupiirikeskustelujen pohjaksi.

Jørgen Jæger: Varjojahti

 

Myöhäiskeski-ikäinen Ole Vik on norjalaisen Fjellberghavnin pikkukaupungin nimismies. Vik on järjestänyt poikamieselämänsä mukavasti. Asunto on samassa kiinteistössä poliisiaseman kanssa, joten siirtyminen vapaalta töihin ja takaisin tapahtuu viimeistellyn hiotusti. Seuranaan hänellä on kolaripaikalta pelastettu bordercollie Birk, jonka omistaminen ei ole aivan mutkatonta, sillä Vikin pitää kouluttautua tottelevaisuuskilpailussa palkitun koiransa tasoiseksi isännäksi. Sitä kautta Vik tutustuu ihanaan Hildeen, jonka kanssa hän yrittää epätoivoisesti saada sovittua treffejä.

Työssään Ole Vik on arvostettu ja kunnioitettukin virkamies. Hänen tiiminsä tärkeimmät jäsenet ovat luotettava Cato Holgersen ja huipputaitava nuori Cecilie Hopen. Harmillisesti poliisipiiri on saanut hiljattain nuoren ja kunnianhimoisen uuden poliisimestarin, jolla on kova halu tehdä nopeita uudistuksia. Hyvä keino saada vanhoja jääriä pois viroistaan on alkaa vaatia näiltä erilaisten tietoteknisten taitojen hallintaa ja sen osoittamista testien avulla. Vik on kauhuissaan, sillä hän ei todellakaan hallitse tietotekniikkaa. Hän on taitava delegoimaan siihen liittyvät tehtävät alaisilleen, erityisesti tutkintasihteeri Evalle.

Fjellberghavnin rauha järkkyy, kun Cato Holgersenin eläköityneen romukauppiasisän uskollinen taloudenhoitaja kuolee omituisissa olosuhteissa. Skitsofrenian takia eläköitymään joutunut varakas Ingolf Holgersen on ilmeisesti sairastunut jälleen, koska hän hälyttää poliisipoikansa hätääntyneenä luokseen. Mustapukuinen ja kommandopipoon sonnustautunut tunnistamaton mies on ampunut Ingolfia kohti tämän omalla pihalla. Cato Holgersen ei kuitenkaan löydä tunkeilijasta merkkiäkään. Seuraavana yönä tunkeilija on jälleen Ingolfin tontilla. Kun Cato saapuu isänsä hälyttämänä paikalle, makaa taloudenhoitaja rantakivikossa kallo murskana. Naamioituneesta miehestä ei löydy todisteita, joten alkaa olla ilmeistä, että Ingolf on aiheuttanut naisen kuoleman.

Poliisimestari vaatii Cato Holgersenin hyllyttämistä murhatutkinnan ajaksi. Ole Vikin mielestä ajatus on absurdi. Hänen paras työntekijänsä ei voi olla sekaantunut rikokseen.

Alkaa vaikea tutkinta, jota poliisin ylempi johto ei venkoilullaan ainakaan helpota. Vähitellen poliisikin alkaa lukijan lisäksi saada näyttöä siitä, että Ingolf Holgersen ei ehkä sittenkään nähnyt harhoja ja aiheuttanut taloudenhoitajansa kuolemaa. Kuvio kääntyy yhä uusiin asentoihin kiihtyvällä vauhdilla. Ingolf Holgersen on suljetulla osastolla, mutta hänen kuntonsa ei ota kohentuakseen. Onko vanhus turvassa sairaalassa? Kuka hänet haluaa hengiltä ja miksi? Motiivi tuntuu olevan kovin monella, ja pelissä on huomattava omaisuus.

Norjalaisen Jørgen Jægerin rikostutkija Ole Vikistä kertova sarja on kotimaassaan erittäin suosittu, ja sen käännösoikeuksia on myyty lukuisiin maihin. Suomessa sarjan kirjat ovat ilmestyneet vain sähköisessä muodossa Gyldendal Astran kustantamina, ja ne ovat kuunneltavissa ja luettavissa useimmissa kuuntelu- ja lukuaikapalveluissa. Sarjassa on ilmestynyt viitisentoista teosta, ja suomennoksia on tähän mennessä julkaistu yhdeksän. Kymmenes osa Kaikkivaltias on ilmestymässä vielä tänä vuonna.

Kuuntelemani Varjojahti aloittaa sarjan ja on ilmestynyt Norjassa vuonna 2003. Tämä näkyy kirjassa esimerkiksi osittain vanhentuneina tutkintamenetelminä. Vaikkapa matkapuhelinten paikantaminen tukiasemien avulla on vielä uutta tekniikkaa, jonka hyödyntämistä vasta opetellaan.

Varjojahti on kelpo dekkari, jossa on paljon tuttuja aineksia (ilkeät sanoisivat kliseitä), kuten johdon mielivaltaisten päätösten kanssa kamppaileva suoraselkäinen päähenkilö. Juoni on ovelasti punottu, ja vaikka lukijalle näytetäänkin enemmän kuin poliiseille, on ratkaisu kuitenkin riittävän yllättävä. Herkuille perso ja rakkaushuolien kanssa kamppaileva Ole Vik vaikuttaa leppoisalta ja mukavalta tyypiltä, josta on helppo pitää. Muihin poliiseihin, kuten Cecilieen, ei vielä juurikaan tutusta. Oikein hyvä avaus pitkälle sarjalle siis.

Kirjasarjan markkinoinnin yhteydessä mainitaan, että Suomessakin keväällä näytetty tv-sarja Vuonomurhat perustuu Jørgen Jægerin Ole Vik -dekkareihin (MTV Katsomo). Game of Thrones -sarjassa (ja myös uusissa Beck-sarjan jaksoissa) esiintynyt punapartainen jättiläinen Kristofer Hivju esittää ylikomisario Ole Vikiä. Varjojahtia kuunnellessani mietin moneen otteeseen, mitä oikein olin ymmärtänyt väärin.

Mielestäni juuri mikään ei kuuntelemassani kirjassa vastannut tv-sarjassa näkemääni, alkaen nyt vaikka pääosan esittäjästä, joka on yhtä paljon kirjan Ole Vikin kaltainen kuin Eero Aho on Seppo Jokisen kirjojen komisario Koskinen. Eli ei siis yhtään. Ilmeisesti myös Vuonomurhat-sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa on yhdistelty useiden kirjojen juonia varsin vapaasti. Vaikka siis olisi jo tv-sarjan katsonut, voi mielestäni vallan mainiosti kuunnella kirjat.

Jørgen Jæger: Varjojahti (Skyggejakten)
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
Gyldendal Astra, 2023. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale eli äänikirjan mediatiedosto kustantajalta.

Ole Vik -sarjan osat (suomennoksen ilmestymisvuosi):

 

1. Varjojahti (2023)
2. Kameleontit (2023)
3. Kuoleman sinfonia (2023)
4. Verellä kirjoitettu (2024)
5. Karma (2025)
6. Ääni (2025)
7. Ritarin risti (2025)
8. Hirviö (2026)
9. Kätketty (2026)
10. Kaikkivaltias (tulossa 2026)

Hélène Gullberg: Suojatti ja Kokelas (Majja Skog -sarjan osat 1 ja 2)

Ruotsissa riittää aina vain uusia hyviä dekkaristeja ja dekkarisarja-avauksia kadehdittavaksi asti. Itselleni tuoreimpia tuttavuuksia on Tukholman kuninkaanlinnan intendenttinä työskentelevän Hélène Gullbergin Majja Skog -sarja, jossa on tähän mennessä ilmestynyt Ruotsissa kolme osaa. Niistä kaksi ensimmäistä eli osat Suojatti ja Kokelas on suomennettu.

Sain Hanni Salovaaran suomentamat teokset kustantajalta luettavaksi keväällä, ja aikomukseni oli esitellä ne naistenviikon lukutempauksen yhteydessä, koska nimenomaan naisenergiaa tämä sarja tuntuu suorastaan pursuilevan. Sarja on nimetty eksentrisen antiikkiasiantuntija Majja Skogin mukaan, mutta aivan yhtä keskeisessä roolissa on Tukholman poliisin rikostarkastaja Karin Klinga. Kun naiset yhdistävät osaamisensa, ratkeavat häijyimmätkin rikokset.

Kirjailija on taide- ja antiikkialan asiantuntija. Hän on työskennellyt aiemmin huutokauppayhtiö Bukowskissa ja Tukholman huutokauppakamarissa sekä esiintynyt ruotsalaisissa antiikkialan tv-ohjelmissa. Tätä taustaansa ja asiantuntemustaan kirjailija hyödyntää nautittavasti dekkareissaan, joissa sukelletaan taidemaailman jos ei nyt pohjamutiin niin ainakin kuohuviin pintakerroksiin. Ylelliset ja huippukalliit antiikkiesineet kiehtovat ja riivaavat ihmisiä, joten ei ihme, että niiden liepeiltä löytyy myös ruumiita.

Majja Skog on kotoisin Östhammarissa sijaitsevalta pieneltä maatilalta. Tyttö on kasvanut lähinnä alkoholisoituvan isänsä ja maatilan aikanaan haltuunsa ottaneen isoveljensä kanssa. Isällä on ollut jonkinlaisena sivubisneksenä tilan yhteydessä toimiva kirpputorin tapainen yritys. Vaikka isä ei kovin kummoinen kasvattaja ole ollut, hän on kuitenkin huomannut tyttärensä erityisyyden ja onnistunut tekemään erikoisen diilin. Lähistöllä sijaitsevan Hammarnäsin kartanoa isännöivä antiikkia ja taidetta keräilevä Sten Hammar otti Majjan eräänlaiseksi suojatikseen, jolle hän opetti kaiken mahdollisen antiikkiesineistä. Majjalle oppiminen ja muistaminen on poikkeuksellisen helppoa, ja esineitä hän on rakastanut aina. Ihmisten suhteen hän on huomattavasti varautuneempi.

Ei tarvitse kovinkaan hyviä hoksottimia huomatakseen, että Majja Skogin hahmon esikuvana on Stieg Larssonin romaanien Lisbet Salander. Sen kirjailija myös avoimesti tunnustaa laittaessaan huomion rikostarkastaja Karin Klingan suuhun. Ihan yhtä vaikeita asioita Majja ei ole joutunut kohtaamaan kuin Lisbet, eikä hänen erityisyytensäkään ole aivan yhtä erityistä.

Rikostarkastaja Karin Klinga on myöhäiskeski-iän kynnyksellä eli päälle viisikymppisenä eronnut miehestään, kun lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Karin on ostanut ihan vain itselleen asunnon Tukholman uudesta tornitalosta ja nauttii täysin siemauksin uudesta elämänvaiheestaan, vaikka irrottautuminen vanhasta ei ole aivan helppoa. Työrintamalla sujuu hyvin, vaikka kehityskeskustelussa esihenkilö toteaakin, että Karinin pitäisi lakata puristamasta mailaa ja yrittää heittäytyä johonkin uuteen. Esihenkilön uusi tarkoittaa poliisin vaihto-ohjelmaa, ja niin Karin huomaa ajelevansa kohti pohjoista eli Östhammaria.

Ennen kuin Karin on ehtinyt edes kunnolla perille Östhammariin, hänet kutsutaan jo rikospaikalle katsomaan ruumista. Hammarnäsin kartanon isäntä Sten Hammar on löydetty kartanon eteishallista ilmeisen raa’an ryöstömurhan uhrina. Tieto Sten Hammarin kuolemasta kiirii myös Tukholmaan Walliuksen huutokauppakamariin, josta pyydetään apua Hammarin taide- ja antiikkiesineiden läpikäymisessä sen varalta, että jotakin on varastettu. Tehtävä lankeaa yrityksen parhaalle taideasiantuntijalle eli Majja Skogille. Tieto Sten Hammarin kuolemasta ja edessä oleva käynti Hammarnäsissa saa Majjan miltei pois tolaltaan. Muistot, jotka hän on halunnut haudata lopullisesti, alkavat nousta väkisin pintaan.

Romaani rakentuu kahdesta aikatasosta eli nykyhetkeen sijoittuvasta rikostutkinnasta ja 1990-luvun alun tapahtumista, joissa kerrotaan Majjan lapsuudesta ja nuoruusvuosista ennen kuin hänestä tuli Walliuksen työntekijä.

Sarjan toinen osa Kokelas rakentuu samalla tavalla. Sen menneisyyteen sijoittuvassa osuudessa kerrotaan Majjan uran vaikeista alkuvaiheista. Ne kietoutuvat yhteen nykyhetken rikoksen kanssa, sillä Karin päätyy tutkimaan Tukholman Suurkirkossa tehtyä murhaa. Uhri on kirkon palveluksessa työskentelevä pappi Lars Nyman. Runsaasti verta vuotanut ja rujosti ruhjottu ruumis on aseteltu näytteille kirkkoon. Erikoisin yksityiskohta on ruumiin rintakehän sisään tungettu arvokas lohikäärmeen muotoinen rintakoru.

Kummankin romaanin rikokset liittyvät antiikin ja taiteen lisäksi Majjan henkilökohtaiseen menneisyyteen. Hän avustaa poliisia taideasiantuntijana, mutta hänen tiedoillaan ja kokemuksillaan on myös ratkaiseva osuutensa rikosten selvittelyssä. Molemmat rikokset ovat monisyisempiä kuin mitä ensi silmäyksellä näyttää, eikä kiperiltä tilanteilta loppuhuipennusten tullen vältytä.

Gullberg kirjoittaa sujuvasti ja genren perinteeseen tukevasti nojautuen. Kuumista aalloista kärsivä ja aikuisten lastensa asioista murhetta kantava rikostarkastaja Karin Klinga on mukava poikkeus dekkareiden poliisikaartissa ja tarjoaa samastumispintaa myöhäiskeski-ikäiselle naislukijalle. Majja on tässä kaksikossa kliseisempi erityispiirteineen. Vastaavia huippuälykkäitä mutta sosiaalisesti osaamattomia henkilöitä vilahtelee niin kirjoissa kuin tv-sarjoissakin hyvin taajaan.

Pidin erityisesti elitistisen taide-esinekaupan kuvauksesta, jonka kirjailija siis tuntee perinpohjaisesti. Mitään mullistavaa uutta kirjoista ei tässäkään suhteessa löydy, mutta asiansa osaavan kirjoittajan tekstistä kyllä nauttii.

Myös painettujen kirjojen ylellinen ulkoasu miellyttää. Suomenkielisten versioiden ulkoasun on suunnitellut Lotta Mellberg.

Hélène Gullberg: Suojatti (Adepten)
Suom. Hanni Salovaara.
Docendo 2025. 393 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi.


Hélène Gullberg: Kokelas (Novisen)
Suom. Hanni Salovaara.
Docendo 2026. 336 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi.

Arvostelukappaleet. Äänikirjat itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Sarjan kolmas osa Specialisten on ilmestynyt Ruotsissa lokakuussa 2025. Komentajakapteeni Gustaf Broman löytyy kuolleena antiikkisen sukelluspuvun sisältä Muskön sotilastukikohdasta.

Wilhelmiina Palonen: Suolavedet

 

Kun varaa kirjan kirjastosta, joutuu usein odottelemaan tovin jos toisenkin, että saa kirjan lainaan. Joskus odotus on sen verran pitkä tai varaus tehty ilmeisen kiireen keskellä, ettei noutoilmoituksen saadessaan enää yhtään muista, miksi on kirjan varannut. Yllättyneenä ja vähän ihmeissään sitten kääntelee noutamaansa kirjaa käsissään. Toimiva konsepti, jos haluaa lukuelämäänsä pientä lisäkierrettä!

Tunnustan, että viimeksi minulle kävi näin Wilhelmiina Palosen Suolavedet-romaanin kanssa.  Seuraan kirjailijan Instagram-tiliä, joten ehkä sieltä olen poiminut tästä kirjasta vinkin. Kyse on Palosen toisinkoisromaanista, joka ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa. Esikoisromaani 206 pientä osaa (Gummerus, 2020), oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Esikoisromaania en ole lukenut, mutta sen nimi kyllä kuulostaa tutulta.

Vähän arvailuksi menee, mutta veikkaan kiinnostuneeni Suolavesistä, koska romaani sijoittuu 1980-luvulle ja saarelle, jonka kaltaiseni siellä koskaan käymätönkin tunnistaa Utöksi. Siitäkin huolimatta, että kirjailija kirjan loppusanoissa toteaa romaanin saaren olevan fiktiivinen. Samassa yhteydessä hän luettelee useita Utöstä kertovia tai sitä käsitteleviä teoksia, joita hän on hyödyntänyt romaania kirjoittaessaan.

Luin taannoin Juha Laaksosen dekkarin Murha lintusaaressa (Some Day Capital Oy, 2015), johon kirjailija on dumpannut läkähdyttävän määrän Utö-tietoa, joten tietyllä tavalla Suolavesien miljöö oli jo tuttua ja tunnistettavaakin.

Toisin on romaanin minäkertoja Kikkin laita. Hän ei tiedä saaresta yhtään mitään pestautuessaan saaren päiväkodin johtajaksi talvella 1987. Ensimmäiseksi paikan saatuaan hän tarkistaa kartasta, missä saari sijaitsee. Melko kaukana kaikesta.

Kikki pakenee saarelle sotkuun menneitä ihmissuhteitaan. Kihlaus Paulin kanssa on purkautunut, mutta varsinaiset ongelmat liittyvät Lottaan, Kikkin parhaaseen ystävään ja kämppikseen, jonka kanssa välit ovat menneet pahasti solmuun. Asia on arka, ja sitä avataan pieni pala kerrallaan romaanin mittaan.

Kikkin asiat eivät kyllä muuttamalla parane, sillä jo lauttamatkalla hän törmää mieheen, jonka kanssa ajautuu nopeasti jonkinlaiseen suhteeseen. Kyse ei ole mistään konventionaalisesta seurustelusta, mutta on kuitenkin. Ainakin Kikki haluaisi sen olevan. Tai sitten ei. Yksinkertaista ja selkeää se ei kuitenkaan ole.

Palosen lause on lyhyt ja ytimekäs, vähän töksähteleväkin, ihan niin kuin Kikkikin on. Kikkistä ei oikein tahdo saada otetta. Hän ei itsekään oikein tunnu ymmärtävän itseään ja sitä, mitä haluaa.

Fiktiivinen mutta erehdyttävästi Utötä muistuttavan kuvaus on kertakaikkisen herkullista. Palonen kuvailee luontoa ja säätä niukahkosti, mutta koska sää vaikuttaa aivan kaikkeen saarella asuvien ja työskentelevien elämässä ja arjessa, siitä puhutaan lopulta aika paljon. Esimerkiksi tuuli on jotain aivan muuta kuin mantereella osaa edes kuvitella. Kikki oppii nopeasti esimerkiksi, miksi päiväkotilasten vanhemmat sitovat pulkat naruista kiinni päiväkodin aitaan.

Saarelaisten yhteisö on erityinen. Vakituisia asukkaita ei ole kovin paljon, ja asunnoista on huutava pula. Kikki yöpyy pitkään päiväkodin sohvalla, koska luvattua asuntoa ei vain ala järjestyä. Kaikki tuntevat toisensa ja monet ovat sukua keskenään. Ovia ei lukita, ja kaikki tietävät toistensa asiat sekä saarella tapahtuvat asiat käytännössä välittömästi. Lisämausteen tähän tuo puolustusvoimien tähystystorni, jossa varusmiehet valvovat kaikkea saarella ja sen ympäristössä tapahtuvaa jatkuvasti. Siviilit ja sotilaat elävät rauhanomaisesti rinnakkain, mutta välillä sattuu pieniä yhteentörmäyksiä. Ainakin Kikkille, joka tuntuu ajautuvan mitä kummallisimpiin tilanteisiin, joissa usein on mukana melkoinen vaaramomentti.

Vakituisen asujaimiston ja puolustusvoimien lisäksi saarta asuttavat väliaikaisesti kesäasukkaat sekä massana liikkuvat lintubongarit. Ja muuttolinnut, joita saapuu uskomattomia määriä niin keväällä kuin syksylläkin.

Oman juuri minuun vetoavan mausteensa romaaniin tuo sen sijoittuminen 1980-luvulle, talvesta 1987 seuraavan vuoden loppukesään ja syksyyn. Eletään aikaa ennen digitaalista vallankumousta, eli ennen kännyköitä ja internetiä. Puhelut soitetaan lankapuhelimella ja uutiset katsotaan televisiosta tai seuraavan päivän lehdestä. Kun tämä yhdistyy maantieteelliseen eristykseen, on käsillä varsin mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen miljöö.

Eletään myös kaksinapaisen maailman viimeisiä aikoja. Neuvostoliiton hajoamiseen on vain muutama vuosi, ja merkkejä siitä on jo näkyvissä jälkiviisaan silmille. Aikalaiset eivät niitä vielä pane merkille.

Suolavedet ei ole kovin juonivetoinen romaani, vaikka lukija saakin ratkottavakseen monenlaisia arvoituksia niin Kikkin menneisyydestä kuin saaren asukkaiden keskinäisistä väleistä ja kytköksistä. Miten Kikki saa ratkottua ihmissuhdesotkut, joihin hän tuntuu jatkuvasti ajautuvan? Kannattaa lukea tämä romaani ja ottaa selvää!

Wilhelmiina Palonen: Suolavedet
Gummerus 2026. 293 s.

Lainattu kirjastosta.