Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö

Jos kirjassa suunnitellaan ja toteutetaan pankkiryöstö, onko kyseessä rikoskirja eli dekkari? Jos kyseisen rikoksen suunnittelijat ovat persaukisia pirkanmaalaisia perheenäitejä, tekeekö se tyylilajista cozy crimea vai humoristisen dekkarin? Kuinka paljon mukana saa olla romanttista väreilyä, että lajityyppi vaihtuukin hyvän mielen kirjallisuudeksi?

Näitä kysymyksiä pähkäilin vilkaistessani otsikkotasolla, mitä Päivi Alasalmen teoksesta Unelmien pankkiryöstö on kirjoitettu muualla. Sitä luonnehdittiin cozy crimeksi, välityöksi ja rikosromaaniksi, joka pursuilee romantiikkaa.

Eipä siinä, varmaankin kaikki luonnehdinnat pitävät tietyllä tavalla paikkaansa. Unelmien pankkiryöstö on alun perin kirjoitettu Anna-lehden jatkokertomukseksi. Kirjailija on sen nyt muokannut yhtenäiseksi tarinaksi, joka on julkaistu äänikirjana ja painettuna versiona. Aikakauslehden jatkokertomuksen kirjoittaminen saattaa kuulostaa välityöltä, kun tekijä on kuitenkin pitkän linjan romaanikirjailija, mutta ammattikirjoittaja on toki paneutunut tehtävään sen ansaitsemalla vakavuudella.

Jostain otsikosta nappasin senkin tiedon, että tarinassa nimeämättömän maalaistaajaman esikuvana on kirjailijan mielessä ollut Viiala. Sen verran tutunoloista menoa paikkakunnalla on, että olisin voinut sen ihan hyvin sijoittaa omaan lähitaajamaani. Kylänraitti on nopeasti ajettu läpi, eikä siellä juuri ole kaupan lisäksi kuin hipihiljainen pubi ja aukioloaikojaan jatkuvasti vähentävä pankkikonttori.

Nelikymppinen Elisa on muuttanut miehensä Maken kanssa paikkakunnalle reippaat kymmenen vuotta aikaisemmin omakotiunelmaa toteuttamaan. Nyt Elisa on kahden kouluikäisen lapsen ja kahden kissan yksinhuoltaja, koska Make on muuttanut takaisin Tampereelle uuden nuoremman vaimon kanssa. Lisäksi auto-onnettomuus on tehnyt Elisasta ainakin toistaiseksi työkyvyttömän omaan toimistosihteerin työhönsä. Rahasta on siis armottoman tiukkaa.

Yhtään helpompaa ei ole Elisan parhaalla ystävällä Maritalla, jonka miehen firma kamppailee kannattavuuden rajoilla ankarasta työnteosta huolimatta. Kuinka kauan Kyläpankin herrojen pinna kestää, ennen kuin kotitalo menee pankille erääntyvien velkojen takia?

Toukokuisena iltana teekupposen äärellä Marita heittää ilmaan villin ehdotuksen. Mitäpä jos he kaksi ratkaisevat kaikki rahahuolet kerralla ryöstämällä Kyläpankin paikalliskonttorin? Ajatus on pähkähullu mutta toisaalta myös virkistävä. Kerrankin olisi mahdollisuus oikeasti saada raha-asiat laakista kuntoon. Muut vaihtoehdot kun tuntuvat karkaavan yhä kauemmas, ja kummankin pankkitilillä pohja on paistanut jo pitkään. Ja onko pankki muka aina toiminut reilusti asiakkaitaan kohtaan?

Vitsinä heitetty idea alkaa yllättävän nopeasti realisoitua, kun räväkkä ja määrätietoinen Marita alkaa improvisoida kaksikolle harjoittelukeikkoja. Alkuun naiset näpistävät karkkipatukat lähikaupasta, mutta pian he jo ryömivät kommandopipoihin sonnustautuneina entisen pankinjohtajan puutarhassa tähtäimessään tämän puutarhaveistos.

Kun Elisa huomaa pankin ovessa ilmoituksen elokuussa yhä supistuvista aukioloajoista, täsmentyy ryöstön aikataulu. Paineet alkavat kummasti kasvaa!
Paineita on kerääntynyt myös toisaalla, sillä kesän alussa naapurustoon on tullut uusi kasvo. Risto on tullut remontoimaan entistä kotitaloaan. Erittäin timmissä kunnossa oleva komistus on kummallisen salaperäinen työasioidensa suhteen, ja Elisan kiinnostusta hieman suitsii oletus, että Risto saattaa olla ammatiltaan poliisi. Romantiikkaa on vahvasti ilmassa, mutta kaksikko lähestyy toisiaan varoen ja maltilla.

Unelmien pankkiryöstö on mukava välipalakirja (ei siis kirjailijan välityö vaan lukijan hengähdystauko), jonka parissa vierähtää muutama tunti mukavasti. Huumoria ja kommelluksia on kudottu juoneen ihan näppärästi, samaten romantiikan väreilyä. Ääneen ei tarvitse nauraa, mutta positiivinen vire säilyy tiukoissakin käänteissä. Romanssi etenee kepeään suukkoon asti, joten punastelematta tämän lukee kainompikin. Entä se pankkiryöstö sitten? Kannattaa selvittää itse, miten siinä käy!

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö
Saga Egmont, 2026. 201 s.

Arvostelukappale.

Henna Helmi Heinosen jatkis Miinus seitsemän Me Naisissa

Kuten monet blogiani seuranneet tietävät, en ole mikään suuri naistenlehtien lukijafani. Muoti, meikit ja julkkikset eivät kiinnosta minua oikeastaan tipan vertaa, enkä jaksa aina kauheasti innostua sisustamisesta tai puutarhajutuistakaan. Ruokaa kyllä syön ja laitankin mielelläni, mutta lehtien ruokaohjeet ovat usein liian kaukana omasta arjestani. Niinpä olen tyytynyt lukemaan silloin tällöin satunnaisesti käsiini osuneita Kodin Kuvalehteä tai Kotiliettä, joita pidän konservatiivisina ja melko laadukkaina. Nyt kuitenkin oli pakko tehdä poikkeus, sillä Me Naisten nroon 18 on saatu liian monta täkyä. En voinut vastustaa. Tunnustan.

Kannessa poseeraa viimeisen päälle laitettu kirjailija Sofi Oksanen, jonka suusta on kanteen tosin otettu jokseenkin arveluttava lainaus: ”Mukavaa, ettei ruokakaupassa enää tarvitse valita halvinta.” No, onhan se tietysti mahtavaa, että joku onnistuu Suomessakin tienaamaan kirjoittamalla niin paljon, että voi valmistaa itselleen ja miehelleen tryffeleillä täytettyä fasaania. Valintakysymys tietysti, mihin rahansa laittaa. Oksasen haastattelu on lehden pääjuttu, ja se täyttää viisi sivua, joista kolme on pelkkiä kuvia. Kuvissa Oksanen on todella edukseen, ja näyttävä hän on kyllä luonnossakin. Meikkaamisesta ja pukeutumisesta puhutaan tekstissä pitkään. Mutta on kirjoittamisesta ja kirjoittajan työstä ylipäätään kuitenkin aika paljon asiaa. Oksasesta oli melko hiljattain iso juttu Imagessa, joten tässä jutussa ei paljoakaan mitään uutta ollut. Noloa, että uuden romaanin nimessä on ikävä painovirhe. Oksanen muuten taitavasti säännöstelee, mistä puhuu julkisuudessa. Viimekesäinen naimisiinmeno mainitaan, mutta puolta sanaakaan ei puhuta puolisosta. En ole huomannut mainintaa muissakaan Oksasta käsittelevissä jutuissa.

Mutta varsinainen syy, miksi ostin lehden, on Henna Helmi Heinosen jatkokertomus, jonka ensimmäinen osa ilmestyi tässä numerossa. Luin HHH:n esikoisromaanin Veljen vaimo heti tuoreeltaan. Kirja ja erityisesti sen kirjoittamisprosessi herättivät ainakin blogeissa ja myös lehdissä huomiota ja keskustelua, HHH kun avasi jo kirjaa kirjoittaessaan blogin Minusta tulee kirjailija. Kaikkia ei ihan miellyttänyt tulevan kirjailijattaren tapa tuoda tavoitteitaan esille. Itse en ehtinyt blogia juurikaan seurata, sillä kirjoittaja päätti sulkea sen pian kirjan ilmestymisen jälkeen.Uusi blogi toki polkaistiin pystyyn välittömästi. Jatkikseen halusin tutustua ihan siksikin, että HHH:n kirjailijanura kieltämättä alkoi kiinnostaa. Tuleeko hänestä ”oikea” kirjailija, vai jääkö esikoisromaani myös viimeiseksi, kuten aika monelle kirjoittajalle käy.

Me Naisissa on jatkiksen alkamisen kunniaksi pieni kuvallinen haastattelu tekijästä. Heinonen kertoo siinä aiheeseen liittyen omasta laihdutushistoriastaan. Jatkokertomus Miinus seitsemän nimittäin kertoo nuoresta naisesta, joka on päättänyt laihduttaa seitsemän kiloa ja laittaa muutenkin elämänsä remonttiin. Heinonen itse tunnustaa laihduttaneensa oikeastaan koko aikuiselämänsä ajan, ja hänellähän on ollut laihdutusblogigin.

Miinus seitsemän sopii siis aiheensa puolesta naistenlehteen kuin nenä päähän. Naistenlehdethän kun tuntuvat olevan aina täynnä laihdutusjuttuja. En ole vuosiin lukenut aikakauslehtien jatkokertomuksia, mutta olettaisin, että ne ovat pääsääntöisesti aiheiltaan keveitä ja että niiden tarkoitus on viihdyttää lukijaa raskaan viikon tai työpäivän päätteeksi kahvin ja pullan tai viinilasin äärellä. Aivot narikkaan ja rentoudu -meininkiä siis. Siihen tarkoitukseen tämä HHH:n seitsemänosaisen jatkiksen nelisivuinen aloitusosa kyllä mainiosti istuu.

Sankaritar Ellun elämä ei ole mallillaan. Avioliitto Vellun kanssa on purkautunut, omat vanhemmatkin ovat eronneet ja töissä on murheita. Lohduksi Elina on ahminut sokeria, rasvaa ja palanpainikkeeksi alkoholia. Nyt peilistä näkyy tuntematon, lihonut naishahmo. Edessä olisi kuitenkin kesä ja ystävättären häät. Jotain pitäisi tehdä. Laihtua ainakin.

Ihan helppoa elämän järjestäminen ei ole, vaikka se mukavasti lähteekin käyntiin kaappien varastoja raakkaamalla. Repsahtaminen on niin helppoa. Repsahduksia tulee avausjaksossa monessakin mielessä.

Elinan liikakiloja kuvataan tekstissä armotta. ”Minä yritän hymyillä, jos nyt ilmeitä paksuilta poskiltani erottaa.” ”Kuvittelen itseni mekkoon. Rinnat pursuilisivat kaula-aukosta kuin Michelin-ukon vyötärörenkaat. Mekko kiristäisi mahamakkaroita kuoressaan ja lantiosaumoissa väijyisi todellinen ratkeamisvaara.” ”Istuessani tunnen takamuksen leviävän tuolin molemmille puolille.” Housut ovat mytyssä Vellun treenikassin päällä. Jättikokoiset housuni.” Ellun pituudesta ei mainita mitään, mutta lopussa kerrotaan paino: 76 kiloa! Ellu on painanut Vellun tavatessaan 69 kiloa, ja siihen painoon hän päättää nyt pyrkiä.

Täytyy tunnustaa, että tässä kohtaa rupesi korpeamaan! Kylläpäs todellakin oli aivan kauhean lihava tämä sankaritar! Kääk! Kirjoittaja korostaa haastattelussa, ettei puhu kotona laihduttamisesta tyttäriensä kuullen, ”koska en halua antaa heille kuvaa, että naisen pitää aina olla hoikempi.”  Kuinka ollakaan, samaisessa lehden numerossa on myös yhden sivun juttu Hoikka kuin morsian, jossa haastatellaan kesällä naimisiin menevää 12 kiloa laihduttanutta morsiota sekä morsiuspukuliikkeen omistajaa, joka kertoo kaikkien laihduttavan ennen häitään. ”Myös hääohjelmat ovat saaneet minut vannomaan, että minä en kyllä pursua puvustani”, toteaa laihtunut morsio. Melkoista laihdutushehkutusta siis!

Koko lehdessä on vain yksi kuva, jossa on ylipainoinen henkilö, nimittäin Kovasikajuttu-elokuvan esittelyn yhteydessä. Muissa kuvissa on joko langanlaihoja tai vain laihoja naisia, normaalivartaloista edustaa näyttelijä Kaisa Mattila. Hän onkin testaamassa Bollywood-jumppaa. Sen sijaan herkuista on kyllä runsaasti mainoksia. Huvittavin on pitkomainos, joka on sijoitettu Miinus seitsemän -jatkiksen kanssa samalle sivulle:

P.S. Piti vielä lisätä, että samassa lehdessä on myös kiva juttu nukkekotiharrastajista. Joillakin innokkaimmilla on useita nukkekoteja, ja jokaisella oma blogi :))