Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto

 

Nostin Linnea Kuuluvaisen esikoisromaanin Metsän peitto lukupinoni päällimmäiseksi, kun olin ollut kuulemassa häntä Lohjan kirjallisuusseminaarissa kesäkuun alussa. Kirjailija kertoi kirjastaan ja sen taustoista innostuneesti ja innostavasti. Lisäksi saimme kirjailijan lukeman lukunäytteenkin teoksesta.

Linnea Kuuluvainen lukee romaaniaan
Metsän peitto Lohjan kirjallisuusseminaarissa
7.6.2025.

Metsän peitto on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, ja mielestäni varsin synkkä sellainen. Tapahtumia seurataan kahdessa aikatasossa siten, että päätarinan kertoja Ingrid osallistuu Suopursu-projektiin vuoden 2084 seitsemäntenä kuukautena ja toisen aikatason tapahtumat kertoo turvakeskukseen päätynyt Edla vuonna 2060. Lukijalla on luonnollisesti odotus, että tarinat liittyvät yhteen, mutta miten, se selviää vasta aivan romaanin lopussa.

Isoäidin ja äidin kanssa elänyt Ingrid on jäänyt yksin, kun vanha isoäiti on viety muurin ulkopuolelle. Samaan paikkaan on päätynyt myös Ingridin äiti, mutta sentään jo kuolleena. Äidin tutkimuslaitoksen työtoveri Caius ottaa yhteyttä Ingridiin ja tarjoaa tälle paikkaa testiryhmässä, jonka on tarkoitus kartoittaa Valtion muurien ulkopuolella olevaa metsää ja sen mahdollisia muutoksia. Tavoitteena on jossakin vaiheessa laajentaa asutusta muurien ulkopuolelle, kunhan metsää on tarpeeksi lepytetty ihmisruumiilla. Retki on vaarallinen, mutta siitä saa tuntuvan palkkion, joka houkuttelee. Myös metsä itsessään kiinnostaa Ingridiä.

Vuonna 1860 Turussa on menossa pormestarivaalin äänestys, kun metsä hyökkää kaupunginmuurien sisäpuolelle. Perheensä mukana äänestämään menossa ollut Edla herää myöhemmin turvakeskuksen uumenista, jonne hengissä selvinneet turkulaiset on suljettu. Eletään totalitaarisessa Valtiossa, joka on perustettu kaoottisissa oloissa Turun raunioille. Kaikkia valvotaan tarkasti, ja jokaiselle on tarkasti määrätty tehtävänsä. Syntyvyyttä kontrolloidaan erityisen kovin ottein, ja kauhukseen perheensä ja rakastettunsa kadottanut Edla huomaa olevansa raskaana.

Aikatasot vuorottelevat tiheästi, ja kummassakin tarinassa käänteet käyvät yhä ahdistavammiksi. Edla ja hänen syntymätön lapsensa ovat todellisessa vaarassa turvakeskuksen uumenissa. Tyttö tekee kaikkensa salatakseen tilansa, mutta ahtaissa oloissa vihamielisiä silmiä on kaikkialla. Ingridin retkikunta kohtaa ennakoimattomia vaaratilanteita heti kaupunginmuurien kadottua näkyvistä, ja tehtävän suorittaminen tuntuu yhä mahdottomammalta. Metsä tunkee kirjaimellisesti retkikuntalaisten iholle ja sisimpään.

Metsän peitto -romaanin on sanottu olevan harvinaisen kypsä esikoisteos, enkä sitä suinkaan kiistä. Kuuluvainen on rakentanut romaanin pelottavan ja synkeän maailman taitavasti, ja sekä Edla että Ingrid ovat kiinnostavia, elävän oloisia henkilöitä ristiriitaisine tunteineen ja ajatuksineen. Kun valoa ei näy tunnelin päässä ja käsittämättömät vaarat uhkaavat, eivät ihmiset aina toimi loogisesti. Mieli on koetteilla, eikä välttämättä kestä. Tämä käy romaanin tarinassa hienovaraisesti ilmi, ja paljon lasketaan myös lukijan tulkintojen varaan.

Teos on myös melkoinen runsaudensarvi. Analysoitavaa ja pohdittavaa on vaikka kuinka. Ympäristöteema on tietysti ilmeinen, mutta siihen otettu hurja metsän kosto -näkökulma on raikas. Mukana on runsaastikin fantasia- ja mytologia-aineksia yhdistettyinä terävästi kantaa ottaviin yhteiskuntakriittisiin näkemyksiin. Näitä ei kannata mitenkään säikähtää, sillä ne on taiten kudottu tarinaan. Romaani on kohtalaisen helppolukuinen siihen nähden, miten monenlaisia ajatuksia ja tunteita se onnistuu lukijassa herättämään.

Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto
Gummerus 2024. 361 s.

Arvostelukappale.

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 

Kirjoitettuaan kaksi romaania perin synkistä naiskohtaloista (Margaretan synti, 2021, ja Punainen noita, 2024; Aula & Co) Jenna Kostet on kertonut halunneensa tehdä jotain aivan muuta.

Tuloksena on lähihistoriaan eli 1930-luvulle ja Turkuun sijoittuva romaanitrilogia, jonka keskiössä ovat fiktiivisen Ahlgrenin suvun nuoret naiset. Parikymppiset serkukset kuuluvat vakavaraiseen mutta perin vanhoillisia arvoja kunnioittavaan sukuun.

Sinisiipisten saari aloittaa sarjan. Romaanin keskiössä on 24-vuotias Aina Ahlgren, joka on jäänyt lapsena orvoksi ja kasvanut kahden ikäneitotätinsä hoivissa. Säännöt ovat olleet ankarat mutta kuudennessa kaupunginosassa miltei Puolalanmäen kyljessä sijaitseva koti muuten hyvä ja turvallinen. Aina on saanut käydä koulua ylioppilaaksi asti, mutta nyt tulevaisuus avautuu eteen ankeana ja vaihtoehdottomana. Pian olisi Ainan vuoro huolehtia iäkkäistä tädeistään.

Harmaa, mukautuvainen ja kiltti Aina kuitenkin haaveilee jostakin aivan muusta, kuten matkoista eksoottisiin paikkoihin.

Kuten arvata saattaa, Ainan elämä muuttuu sattuman oikusta. Hän kirjaimellisesti törmää kadulla kiinnostavaan mieheen, joka hieman myöhemmin palkkaa hänet kesäksi assistentikseen. Mies on Turun yliopiston biologisen tiedekunnan tutkija Veikko Honkonen, jonka mielenkiinnon kohteena ovat sittisontiaiset. Niitä tutkitaan yliopiston vaatimattomalla tutkimusasemalla Turun saaristossa.

Kaikkien sukulaisten kauhuksi Aina siis lähtee saaristoon käytännössä tuntemattoman miehen matkaan. Saarella työskentelee kuitenkin muitakin tutkijoita ja heidän apulaisiaan, myös nuoria naisia, joten Ainan pitäisi olla turvassa.

Aina tarttuu työhön rivakasti ja järjestää Honkosen kaoottiset arkistot käden käänteessä. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös piirtää kuvia kerätyistä näytteistä. Työn kuvaus toi mieleen Iida Turpeisen Elolliset-romaanin episodin, joka kertoo kiehtovasti piirtäjä Hilda Olsonista ja tämän hämähäkkipiirroksista.

Valitettavasti Sinisiipisten saari jää melko vaisuksi lukukokemukseksi. 1930-luvun alun poliittisia jännitteitä sivutaan ohuelti Ainan tunteman juutalaisperheen kohtaamien ongelmien kautta, ja herättävätpä radikaalit poliittiset mielipiteet jonkin verran kipinöintiä pienessä saariyhteisössäkin. Sen kummempaa draamaa asiasta ei kuitenkaan rakennu.

Ainan sydämenasiat ovat enemmän framilla, ja romaanin tyylilaji onkin lähinnä lempeä historiallinen romantiikka. Asiat etenevät hitaahkosti ja tutun turvallisesti kohti odotettua päämäärää. Loppuratkaisu on onneksi kuitenkin raikas, ja se lopulta pelastaa koko kirjan.

Trilogian toinen osa Valkoisen linnun kaupunki ilmestyy elokuussa. Sen keskiössä on Ainan serkku Fanny Ahlgren, joka opiskelee Turun piirustuskoulussa.

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Aula & Co 2025. 271 s.

Arvostelukappale.

Maisku Myllymäki: Valvoja

 

Lopulta taide on kai olemassa sitä varten,
että voimme sen äärellä tarkkailla ennen kaikkea itseämme.

 

Maisku Myllymäen romaani Valvoja kertoo nimensä mukaisesti naisesta, joka työskentelee taidemuseon salivalvojana. Romaanin minäkertoja Maia on opiskellut taidehistoriaa, mutta toisin kuin saman museon kuraattoriksi päätynyt kurssikaverinsa Maia valvoo näyttelyitä.

Valvoja on yhdenpäivänromaani, mutta samalla se kertoo Maian ja Peterin kahdeksan kuukauden mittaisesta suhteesta. Saman ajanjakson ajan museossa on ollut esillä sama näyttely. Maia hyväksyi Peterin Facebook-kaveripyynnön näyttelyn keväisenä avajaispäivänä, ja hän muistelee suhdettaan työpaikallaan viimeisenä ruuhkaisena näyttelypäivänä joulukuussa.

Siinä, että äkkirakastuu taiteeseen ja siinä, että äkkirakastuu ihmiseen, on paljon samaa. Molemmissa on kyse kuvaan hullaantumisesta.

Maia rakastuu Peteriin, vaikka kaikki varoitusmerkit ovat ilmassa. Hän yksinkertaisesti kieltäytyy huomaamasta niitä. Ironisesti ammattivalvoja Maia kärsii vaikeasta kroonisesta unettomuudesta, mutta kun Peter on hänen kanssaan, hän pystyy nukkumaan. Unettomuus on keskeinen romaanin motiiveista. Mihin kaikkeen Maian univaikeudet lopulta vaikuttavat? Kuinka rationaalisesti ihminen toimii valvottuaan kahdeksan vuorokautta yhteen menoon?

Museo on jo lähtökohtaisesti tila, jossa aistit valpastuvat ja jossa aivan kaikki alkaa kerätä ympärilleen symboliikkaa ja konnotaatioita. Missä tahansa on yhtäkkiä mahdollista nähdä taiteilijan kädenjälki. Moni on jäänyt katsomaan museon seinällä olevaa valokatkaisijaa kuin miettien, onko se todella valokatkaisin vai sittenkin taideteos.

Peterin suhteen Maia vaikuttaa sokealta, mutta taidetta hän osaa katsoa. Romaanissa on paljon puhetta taiteesta ja yksittäisistä taideteoksista. Moni arjen yksityiskohta nostaa Maian mieleen jonkin hänen tuntemansa taideteoksen. Peter, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja, ei ole lainkaan kiinnostunut taiteesta. Hän pitää enemmän jalkapallosta.

Kuvasta on tullut kokemusta tärkeämpi, ja yhä harvempi meistä osaa enää tehdä asioita vain itseään varten.

Myös somella on oma keskeinen osuutensa romaanissa. Maia seuraa miltei pakkomielteisesti kaikkea, mitä Peter ja tämän ystävät postaavat someen. Hän kommentoi museovieraiden kuvaamisintoa ja lyhytjännitteisyyttä. Miksi ihmiset oikeastaan tulevat museoon?

Museovalvojan näkökulma on herkullinen. Kalustoon sulautuvat valvojat tarkkailevat ihmisiä työkseen. He näkevät, mutta nähdäänkö heidät? Ensi kerralla taidemuseossa tai ylipäätään museossa katson valvojia aivan toisin silmin. Lämpimiä terveisiä sille kansallismuseon valvojalle, joka kuorsasi keisareiden muotokuvien äärellä…

Romaanin rakenne on suunniteltu ja toteutettu taiten. Aikatasot kirivät lopulta toisensa kiinni, ja sitä odotellessa myös jännite alkaa uhkaavasti kiristyä. ’Jonkinlaiseen katastrofiin tämä vielä päättyy’ -ajatus pyörii lukijan mielessä – ja se myös toteutuu.

Maisku Myllymäki: Valvoja
WSOY 2024. 302.

Arvostelukappale.

Tiina Salmi: Matilda

 

Matilda on Mäntsälän Soukkion kylän Salmen talon tytär. 1800-luvun lopulla hän on vielä 25-vuotiaana naimaton, mutta Pietalan talon Jannen kanssa tanssiessa on tuntunut siltä, että heidän välillään voisi olla jotain enemmänkin. Mitä siitä, että Matilda on muutaman vuoden Jannea vanhempi?

Unelmat avioliitosta ja emännyydestä valuvat kuitenkin hiekkaan. Vielä pahempi järkytys on, kun äidin kuoltua veli vaimoineen ajaa Matildan tylysti pois kotitalosta.

Matildan kohtalo ei kuitenkaan ole kaikkein ankein mahdollinen. Ystävien avulla hän saa hankittua kortteerin Helsingistä, ja onnekkaat sattumat johdattavat häntä myös elannon hankkimisessa. Käsityötaitoisena hän pystyy elättämään itsensä.

Sattuma johdattaa Matildan tielle myös rakkauden. Kangaskauppaa pitävä Ismael palkkaa Matildan ompelijaksi liikkeeseensä. Pian he huomaavat rakastuneensa ja Matilda muuttaa Ismaelin asuntoon.

Yhteiselo ei ole ongelmatonta. Ismael on tataari ja muslimi, joten avioliitto ei heidän välillään 1900-luvun alun Suomen suuriruhtinaskunnassa ole mahdollinen. Viranomaiset valvovat kaupunkilaisten asumisjärjestelyjä ja siveyttä. Kun olot maassa ja maailmalla käyvät yhä levottomammiksi, alkaa Matilda pelätä. Onko Ismael lähdössä pois Helsingistä ja Suomesta? Pyytääkö mies häntä mukaansa?

Matilda on mäntsäläläisen Tiina Salmen esikoisromaani. Salmi kertoo romaanin idean saaneen alkunsa, kun hän sai käsiinsä oman isoisotätinsä ystävälleen kirjoittamia postikortteja. Lihaa tarinan luiden ympärille kertyi sukutarinoista, joita Salmi on kuullut lapsuudestaan saakka.

Matildan kautta päästään kurkistamaan runsaan sadan vuoden takaiseen historiaan ja elämään naisnäkökulmasta. Matilda on talon tytär, mutta hän joutuu lähtemään maailmalle käytännössä tyhjin käsin. On selviydyttävä hengissä niillä keinoin, jotka ovat käytettävissä.

Aseman ja kasvojen menettäminen ovat itsetietoiselle ja tiettyyn itsellisyyteen pyrkineelle aikuiselle naiselle kova kolaus. On haettava oma paikkansa maailmassa uudelleen, eivätkä vähävaraisen yksinäisen naisen valinnanmahdollisuudet ole kaksiset. Muunlaisiakin kohtaloita romaanissa sivutaan.

Matildan onneksi koituvat oikeat ystävät ja hyvät ihmiset, jotka hänen polulleen osuvat. Vaikka kotiväki kääntää hänelle tylysti selkänsä, jäävät lapsuuden ajan ystävät hänen rinnalleen. Lauluharrastus avartaa hänen elinpiiriään Helsingissäkin.

Salmi kuvaa Matildan tarinan avulla, miten ohuiden lankojen varassa ihmisten elämänkohtalot olivat ainakin maaseudulla. Seurustelu kahden talonpoikaissäädyn edustajan kesken oli käytännössä mahdotonta. Jo yhden yhdessä tanssitun tanssin perusteella alettiin ympärillä vetää johtopäätöksiä. Toisaalta taas hyvinkin pitkälle edennyt epäsäätyinen suhde ei voinut johtaa avioliittoon, koska se olisi ollut talolle eli omaisuudelle haitaksi.

Kerrontaa värittää vahva murre, jota soukkiolaiset puhuvat. Salmi käyttää ylipäätään runsaasti dialogia. Se keventää kerrontaa, jota hieman rasittaa ylenpalttinen arkisten yksityiskohtien tarkka ja toisteinenkin kuvailu. Matilda esimerkiksi kärsii rajusta migreenistä, ja musertavat tautikohtaukset toistuvat tiheästi.

Tiina Salmi: Matilda
Docendo 2025. 376 s.
Äänikirjan lukija Miia Nuutila.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.