Lopulta taide on
kai olemassa sitä varten,
että voimme sen äärellä tarkkailla ennen kaikkea itseämme.
Maisku Myllymäen romaani Valvoja kertoo
nimensä mukaisesti naisesta, joka työskentelee taidemuseon salivalvojana.
Romaanin minäkertoja Maia on opiskellut taidehistoriaa, mutta toisin kuin saman
museon kuraattoriksi päätynyt kurssikaverinsa Maia valvoo näyttelyitä.
Valvoja on yhdenpäivänromaani, mutta samalla se
kertoo Maian ja Peterin kahdeksan kuukauden mittaisesta suhteesta. Saman
ajanjakson ajan museossa on ollut esillä sama näyttely. Maia hyväksyi Peterin
Facebook-kaveripyynnön näyttelyn keväisenä avajaispäivänä, ja hän muistelee
suhdettaan työpaikallaan viimeisenä ruuhkaisena näyttelypäivänä joulukuussa.
Siinä, että
äkkirakastuu taiteeseen ja siinä, että äkkirakastuu ihmiseen, on paljon samaa.
Molemmissa on kyse kuvaan hullaantumisesta.
Maia rakastuu Peteriin, vaikka kaikki varoitusmerkit ovat
ilmassa. Hän yksinkertaisesti kieltäytyy huomaamasta niitä. Ironisesti
ammattivalvoja Maia kärsii vaikeasta kroonisesta unettomuudesta, mutta kun
Peter on hänen kanssaan, hän pystyy nukkumaan. Unettomuus on keskeinen romaanin
motiiveista. Mihin kaikkeen Maian univaikeudet lopulta vaikuttavat? Kuinka
rationaalisesti ihminen toimii valvottuaan kahdeksan vuorokautta yhteen menoon?
Museo on jo lähtökohtaisesti tila, jossa aistit
valpastuvat ja jossa aivan kaikki alkaa kerätä ympärilleen symboliikkaa ja
konnotaatioita. Missä tahansa on yhtäkkiä mahdollista nähdä taiteilijan
kädenjälki. Moni on jäänyt katsomaan museon seinällä olevaa valokatkaisijaa
kuin miettien, onko se todella valokatkaisin vai sittenkin taideteos.
Peterin suhteen Maia vaikuttaa sokealta, mutta taidetta hän
osaa katsoa. Romaanissa on paljon puhetta taiteesta ja yksittäisistä
taideteoksista. Moni arjen yksityiskohta nostaa Maian mieleen jonkin hänen
tuntemansa taideteoksen. Peter, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja, ei ole
lainkaan kiinnostunut taiteesta. Hän pitää enemmän jalkapallosta.
Kuvasta on tullut kokemusta tärkeämpi, ja yhä harvempi
meistä osaa enää tehdä asioita vain itseään varten.
Myös somella on oma keskeinen osuutensa romaanissa. Maia
seuraa miltei pakkomielteisesti kaikkea, mitä Peter ja tämän ystävät postaavat
someen. Hän kommentoi museovieraiden kuvaamisintoa ja lyhytjännitteisyyttä.
Miksi ihmiset oikeastaan tulevat museoon?
Museovalvojan näkökulma on herkullinen. Kalustoon sulautuvat
valvojat tarkkailevat ihmisiä työkseen. He näkevät, mutta nähdäänkö heidät?
Ensi kerralla taidemuseossa tai ylipäätään museossa katson valvojia aivan
toisin silmin. Lämpimiä terveisiä sille kansallismuseon valvojalle, joka
kuorsasi keisareiden muotokuvien äärellä…
Romaanin rakenne on suunniteltu ja toteutettu taiten.
Aikatasot kirivät lopulta toisensa kiinni, ja sitä odotellessa myös jännite
alkaa uhkaavasti kiristyä. ’Jonkinlaiseen katastrofiin tämä vielä päättyy’
-ajatus pyörii lukijan mielessä – ja se myös toteutuu.
Maisku Myllymäki: Valvoja
WSOY 2024. 302.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti