maanantai 25. heinäkuuta 2022

Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

 


Useimmat suomalaiset dekkarikirjailijat voivat vain haaveilla ruotsalaisten kollegojensa huippumenestyksistä. Mutta välillä kotimaisetkin osaavat yllättää! Pohjanmaalla Oravaisissa asuva Nilla Kjellsdotter -nimellä dekkaristin uraa rakentava kirjailija näyttää melkoiset taivaanmerkit: esikoisdekkari I rättvisans blod julkaistiin Ruotsissa vuonna 2020 Boklund Publishingin kustantamana. Loppukesästä 2021 Kjellsdotter solmi kustannussopimuksen ruotsalaisen Nordstedts-kustantamon kanssa kolmesta uudesta dekkarista, ja pian suomalainen Gummerus teki sopimuksen samojen teosten suomentamisesta.

Menestys on ollut huikea. Kuka sitten oikein on komeettamaisen nousun dekkaritaivaalle tehnyt Nilla Kjellsdotter? Vuonna 1987 syntynyt Kjellsdotter asuu Oravaisissa miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Sen lisäksi, että on toisen diabetesta sairastavan lapsensa omaishoitaja, Kjellsdotter on työskennellyt lakitoimiston sihteerinä ja ajanut perheyrityksessään rekkaa.



Esikoisdekkari I rättvisans blod aloittaa Murhia Pohjanmaalla -sarjan, jossa rikoksia ratkoo Vaasan poliisin rikoskonstaapeli Mija Wadö kollegoineen. Marraskuun lopulla pohjalaiselta pihamaalta löytyy pikkulapsiperheen äiti murhattuna. Poliisi alkaa nopeasti epäillä tekijäksi perheen isää, joka on tunnetusti pahoinpidellyt vaimoaan. Kun sitten löytyy toinen samanikäinen tapettu nainen, tapaus mutkistuu.

I rättvisans blod -dekkaria ei ole suomennettu, eikä Gummerus ole sitä näillä näkymin suomentamassa. Ilmeisesti kustantajan vaihdos Ruotsissa on aiheuttanut vähän kummallisen käänteen sarjan osalta, sillä nyt suomeksi ilmestyvän Kivipuiston tytön takakannessa lainataan Dagens Nyheteriä, joka kuvailee teosta ’raikkaaksi debyytiksi’. Sarjassa on siis kaksi aloitusosaa. Harmi, jos varsinainen aloitusosa jää pimentoon, sillä Kivipuiston tyttö on erinomainen dekkari.

Teini-ikäinen tyttö löydetään pahasti paleltuneena Oravaisten Kivipuiston keskellä olevan taideteoksen juurelta. Viikkojenkaan jälkeen tyttö ei suostu puhumaan mitään. Kukaan ei kaipaa tyttöä eikä kukaan tunnista häntä, vaikka hänen kuvansa julkaistaan. Tyttö on pahasti aliravittu, ja hänessä on myös erilaisia vammoja. Ranteissa on selvät merkit vuosia kestäneestä kiinnisitomisesta.

Vaasan poliisin rikososasto saa tytön arvoituksen lisäksi tutkittavakseen murhan. Varakas ja arvostettu diabetestutkija David Heselius löydetään hulppeasta talostaan kuoliaaksi pahoinpideltynä. Talosta ei kuitenkaan löydy pienintäkään johtolankaa, jonka avulla tutkinta saataisiin käyntiin. Kuten lukija aavistaa, jutut liittyvät yhteen, mutta miten, sen selviäminen kestää aikansa.

Kjellsdotterin dekkarisarjan päähenkilö on 37-vuotias Mija Wadö, joka asuu Oravaisissa. Mija on selkeä työnarkomaani, joka ilahtuu, kun orastava suhde alkaa takkuilla. Kun miesystävästä ei tarvitse välittää, voi tehdä töitä niin paljon kuin haluaa. Mijan perhe- ja ihmissuhteet ovat kiemuraiset, mutta ne saavat Kivipuiston tytössä valaistusta, kun tapauksen tutkinta alkaa mennä hänellä ja muulla tutkintaryhmällä pelottavankin syvälle ihon alle.

En kauheasti tykkää työhulluista poliisipäähenkilöistä, jotka eivät ehdi kaupassa käydä saati sitten hankkia uutta akkua kännykkäänsä. Työn asettaminen kaiken muun edelle ei ole minun mielestäni mikään ihannoitava asia, mutta Kjellsdotterin Mijalla on kyllä ihan kelvollinen syy siihen, miksi hän on sellainen kuin on. Ehkä se työnarkomaniakin voi jossain vaiheessa pikkuisen hellittää? Mija on nimittäin muuten oikein mukava uusi tuttavuus, jonka tapaan erittäin mielelläni uudelleenkin, mieluusti useastikin. Samoin tykästyin Vaasan poliisin rikostutkintatiimiin ja sen lisävahvistuksiin Hasseen ja Ronnieen. Pieniä jännitteitä työyhteisössä on, muttei mitään ylitsepääsemätöntä. Olisi mukavaa tutustua myös muihin työntekijöihin, kuten vaikka Anyaan, hieman paremmin.

Romaanin miljöönä on ruotsinkielinen Pohjanmaan rannikkoseutu, Vaasa, Oravainen ja Vöyri. Ne, joilla on paikallistuntemusta, nauttinevat kovasti kirjan tapahtumapaikkojen todentunnusta, minä sain turvautua Googleen. Onko siellä Oravaisissa vielä Kivipuistoa vai ei? Tämä jäi vähän hämärän peittoon. Entä ne Kahvituvan pitsat? Ovatko maineensa väärttejä? Joka tapauksessa kevättalvinen hyytävä pohjalaisrannikko on loistava tausta karmeille rikoksille.

Juonenpunonnassa Kjellsdotter on kyllä melkoinen velho. Kirjan keskivaiheilla poliisit istuvat jälleen kerran palaverissa ja joku heistä luettelee, mitkä kaikki rikokset heillä on samanaikaisesti ratkottavanaan. Lista on melkoinen! Ja lopulta kaikki liittyy kaikkeen tavalla tai toisella! Lisäkierteenä nykyhetken lomassa kulkevat vielä 13-vuotiaan tytön muistot kohtalokkaasta vuodesta, jonka aikana hänen maailmansa romahti. Kuka tyttö on, ja miten hänen tarinansa liittyy tapahtumiin? Tämänkin melko kliseisen rakenteen Kjellsdotter saa toimimaan. Arvostan! Ylipäätään Kjellsdotter pyörittelee teemojaan useassa juonen tasossa ihan mallikkaasti. 

Tunnetusti olen viime aikoina kärttyillyt poliisidekkareiden epäuskottavuuksista niitä bongattuani. Kivipuiston tytössä kohauttelin kulmiani oikeastaan vain parille asialle, jotka nieltyäni voin vain todeta, että juoni on totisesti koukuttava. Luin Kivipuiston tytön yhdessä kesälomapäivässä, joten se aiheutti myös keskivaikeaa ahmintaa. Erinomaista!

Milla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö (Flickan i Stenparken)
Suom. Anna Heroja.
Gummerus 2022. 351 s.


Ennakkokappale.

3 kommenttia:

  1. Itsekin tykkäsin kovasti kirjasta.
    Vaikkakin juonirakenne jo niin monesti nähty, se toimi. Voihkaisin kun Mija nuuskasi. Se oli jo niin kliseistä, että odotin kuvailtavan myös maiharit ja vihreät reisitaskuhousut. Itse toivoin siis syvyyttä päähenkilöön myös muutenkin kuin henkilökohtaisen _pakollisen_ tragedian kautta. Ehkä vielä sen saamme. Minä ainakin odotan innolla uutta käännettyä versiota.

    VastaaPoista
  2. Minä kuuntelin juuri äänikirjana Kivipuiston tytön. Oli mielenkiintoinen ja koukuttava kirja, vaikka Mijan tavassa koheltaa yksin tutkimaan paikkoja oli jotain Marja Kallion tyylistä. Minä olen myös Vaasasta ja tutut paikat toivat lisämaustetta. Ainoa mikä häiritsi, oli suomentajan käyttämät väärät taivutukset paikannimissä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä Oravaisissa on edelleen kaivopuisto, vähän kulahtanut, siinä se tönöttää Kahvituvan vieressä...ja pitsat ovat kyllä hyviä, kuten kaikki muu sieltä saatava ruoka! ...jotenkin oli pakko kommentoida😊👌

    VastaaPoista