maanantai 17. elokuuta 2020

Delia Owens: Suon villi laulu



Yhdysvaltalainen eläintieteilijä Delia Owens julkaisi esikoisromaaninsa Suon villi laulu miltei 70-vuotiaana. Romaani on ollut huima myyntimenestys, ja tätä kirjoittaessani (heinäkuussa 2020) se on ollut New York Timesin bestsellerlistalla yli 95 viikkoa ja pitää edelleen ykköspaikkaa kovakantisen kaunokirjallisuuden osiossa. Saamani ennakkokappaleen kannessa kerrotaan, että teosta on myyty jo yli kuusi miljoonaa kappaletta.

Ennen romaanin kirjoittamista Owens loi arvostetun ja palkitun uran Afrikan villieläinten, kuten leijonien, hyeenoiden ja norsujen, tutkijana. Aviomiehensä tutkija Mark Owensin kanssa hän asui yli kaksikymmentä vuotta Afrikassa tutkimustyön takia. Pariskunta on julkaissut yhteisestä työstään ja elämästään Afrikassa kolme tietokirjaa.

En kovin aktiivisesti seuraa kirjamaailman käänteitä Suomen ulkopuolella, mutta huomasin jossain vaiheessa viime talvena merkinneeni muistiin Owensin ja hänen romaaninsa kirjamuistivihkooni. Kun sitten sain Suon villin laulun ennakkokappaleen, ei se soittanut mielessäni mitään sen kummempia kelloja ennen kuin törmäsin tuttuni Facebook-päivitykseen. Kaverini suosituksesta päätin tarttua romaaniin hetimiten, ja hyvä niin, sillä tämä teos on mitä parhainta lomalukemista: juoni vetää, miljöö kiehtoo ja päähenkilön tarina koskettaa.

Kya Clark on seitsemänvuotias vuonna 1952, kun hän näkee äitinsä katoavan viimeisen kerran polunmutkan taakse. Kya on viisilapsisen perheen pahnanpohjimmainen, ja muut sisarukset ovat jo lähes aikuisia, vain Jodie-veli on enää murrosikäinen. Sodan vaurioittama isä ryyppää ja on juovuspäissään paha suustaan ja väkivaltainen, joten vanhemmat sisarukset häipyvät Pohjois-Carolinan rannikon marskilla sijaitsevasta hökkelistä yksi toisensa jälkeen, kunnes jäljellä ovat vain Kya ja arvaamaton isä. On vain ajan kysymys, milloin isä ei enää palaa välillä viikoiksi venyviltä ryyppyreissuiltaan.

Vuonna 1969 Barkley Coven pikkukaupungin vähän arveluttavan maineen erityisesti naisasioissaan kerännyt kultapoika Chase Andrews löytyy kuolleena rämeen reunalta. Chase on mitä ilmeisimmin pudonnut hylätystä palotornista. Ruumiin ympäriltä tai palotornista ei löydy jalan- tai sormenjälkiä, mutta kuolleen vaatteissa on vieraita kuituja. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus, itsemurha vai murha? Pian kaupungissa alkavat kiertää huhut, että Chase on nähty useaan otteeseen yhdessä epäilyttävän Rämelikan kanssa. Onko omituinen suolla yksin asuva nainen tappanut Chasen?

Näitä kahta tarinaa ja aikatasoa Owens kuljettaa rinnan, kunnes ne odotetusti aikanaan yhdistyvät. Suolla itsekseen varttunut Kya pidätetään aihetodisteiden perusteella Chasen murhasta. Onko erikoisella nuorella naisella riittävästi ystäviä ja tukijoita pelastamaan hänet varmalta tuomiolta?

Juonivetoisen romaanin tarinasta ei oikeastaan kannata sen enempää tässä paljastaakaan, vaan jokainen lukija nauttikoon itse Owensin punomista käänteistä ja niiden tarjoamista oivalluksista. Kovin realistinen tarina ei ole, vaan paikoin jopa naiivi, mutta sen ei kannata antaa häiritä vaan pikemminkin päinvastoin, kannattaa heittäytyä satumaisen lumoavan tarinan vietäväksi.

Owens on upeasti hyödyntänyt tietämystään luonnosta, sen ihmeistä ja upeasta monimuotoisuudesta. Kya rakastaa kotikontujaan, Pohjois-Carolinan hyljeksittyä ja arvottomana pidettyä marskia ja rämeitä. Hänelle ne edustavat paratiisia ja turvapaikkaa, kotia. Eläinten ja kasvien maailmaan tutustuessaan hän on parhaimmillaan, ja hän tuntee olevansa osa luontoa. Kyan silmien kautta myös lukija saa sukeltaa kiehtovaan, elämää kuhisevaan mutta kovin herkästi haavoittuvaan ekosysteemiin. Tämä on ehkä lopulta romaanin paras ja pisimpään mieleen painuva anti.

Koskettavasti Owens myös kuvaa tytön ja nuoren naisen kaipuuta kuulua laumaan, saada osakseen rakkautta, hyväksyntää ja toisen ihmisen kosketusta. Erilaisuutta on kuitenkin vaikea hyväksyä ja heikommassa asemassa olevaa helppo haavoittaa, sen Kya saa kokea moneen kertaan karvaasti.

Ei ole yllätys, että tästä romaanista on tekeillä myös elokuva. Tarina ja maisema, johon se sijoittuu, ovat kuin tehtyjä valkokankaalle.

Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing)
Suom. Maria Lyytinen.
WSOY 2020. 416 s.


Ennakkokappale.

2 kommenttia:

  1. Kirsi, en arvannut ottaa tätä katalogin perusteella vaikka soista pidänkin, sillä pelkään liikaa luontomaalailua, mieluummin elän ne itse. Onneksi ilm. Ina on profiloinut minut ja kirja tuli kuin kohtalo. Tarinassa ei ollut mitään, jonka olisin jättänyt pois ja tuskin hengitin, sillä marski, vuoksi ja luode, intohimo, meri, suo, kotilot...Olen sanaton!

    ♥♥

    VastaaPoista
  2. Kirsi, siis kyllä sullakin tuo kansi ylemmäs kuin haalistuu...

    Tämä on minulla nyt toka eniten luettu kirja tältä vuodelta, mutta haasta on maaliskuulta eli aikaetumatkaa.

    Tuntuu kuin melkein koko maailma, ainakin läntinen, olisi tästä innostunut.

    ♥♥

    VastaaPoista