maanantai 8. kesäkuuta 2020

Nicci French: Murheellinen maanantai



Kirjailijanimen Nicci French taakse kätkeytyy aviopari Nicci Gerrard ja Sean French. Kummallakin puolisolla on taskussaan tutkinto Oxfordin yliopistosta sekä takanaan mittava ura kirjallisuuden, kirjoittamisen ja journalismin parissa. Sean French on julkaissut elämäkertoja ja romaaneja ja Nicci Gerrard romaaneja. Yhdessä he ovat kirjoittaneet jo yli kaksikymmentä psykologiseksi jännitykseksi luettavaa teosta.

Nicci Frenchin läpimurtoteos oli vuonna 1999 ilmestynyt kolmas romaani Killing Me Soflty, jonka Otava julkaisi pari vuotta myöhemmin nimellä Pimeyden syli. Kaikkiaan Otava julkaisi suomennoksia viisi, ja viimeisin niistä on Syöksykierre vuodelta 2006. En ole näitä aiempia Nicci Frenchin teoksia lukenut, mutta löytämieni teosesittelyjen perusteella ne vaikuttavat itsenäisiltä teoksilta.

Vuonna 2011 Nicci French julkaisi ensimmäisen lontoolaisesta psykoterapeutti Frieda Kleinista kertovan niin sanotun Viikonpäivä-sarjan (kirjat on nimetty viikonpäivien mukaan) teoksen Blue Monday, joka on nyt ilmestynyt suomeksi dekkarikustantamo Blue Moonilta nimellä Murheellinen maanantai. Sarjassa on ainakin toistaiseksi ilmestynyt kahdeksan osaa, jotka toivottavasti saadaan kaikki myös suomeksi.

Murheellinen maanantai käynnistyy vähän verkkaisesti. Alkuun kerrotaan kaksikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneesta viisivuotiaan Joanna-tytön sieppauksesta, joka on jäänyt poliisilta selvittämättä. Kymmenvuotiaan Rose-siskon tehtävänä oli pitää koulumatkalla huolta arasta ja kiltistä mutta isosiskon mielestä lähinnä rasittavasta pikkusiskostaan. Rose poikkeaa hetkeksi karkkikauppaan, ja sillä välillä sisko katoaa jäljettömiin.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Lontoossa katoaa viisivuotias Matthew. Tapauksen tutkintaa johtava rikosylikomisario Malcolm Karlsson kiinnostuu Joannan katoamisesta, koska tapauksilla tuntuu olevan yhteneväisiä piirteitä. Hän käy jututtamassa varhaisemman tapauksen jo eläköitynyttä tutkinnanjohtajaakin. Ratkaisevaa vihjettä ei kuitenkaan tule, ja Matthew’n katoaminen roikkuu pelottavasti avoimena.

Samaan aikaan psykoterapeutti Frieda Klein saa asiakkaakseen Alan Dekkerin. Mies kertoo Friedalle pakkomielteestä saada oma poika, jonka hän kuvailee yksityiskohtaisesti. Alanin mielikuva pojasta tutuu olevan identtinen kadonneen Matthew’n kanssa. Frieda ei näe muuta mahdollisuutta kuin kertoa tietonsa poliisille. Näin rikosylikomisario Karlssonin ja Friedan polut risteävät, vaikka vihje ei tuotakaan ratkaisevaa johtolankaa.

Koska kyseessä on sarjan aloitusosa, sekä Malcolm Karlssoniin että Frieda Kleiniin tutustutaan vasta pintapuolisesti. Frieda kärsii kroonisesta unettomuudesta, jota hän hoitaa tekemällä pitkiä öisiä kävelyretkiä Lontoon kaduilla ja kujilla. Hän tuntuu myös kärsivän pahalaatuisesta sitoutumiskammosta. Mielenkiintoinen hahmo on Friedan elämään dramaattisesti tupsahtava ukrainalainen rakennusmies Josef, jonka kanssa Frieda huomaa yllätyksekseen ystävystyvänsä.

Verkkaisen alkupuoliskon jälkeen tarina saa vauhtia, kun Frieda muutamien onnekkaiden johtopäätösten ja uskaliaidenkin tutkimusten jälkeen tuntuu pääsevän kiinni tukevasta johtolangasta. Ratkaisut ovat kieltämättä yllättäviä ja vähän karmiviakin. Lisäksi ainakin minua huojentaa tieto, että osa juonilangoista jatkuu seuraavissa kirjoissa. Mielenkiintoista nähdä, mitkä ja miten. Olen siis vakuuttunut, että tätä sarjaa seuraan, mikäli lisää saadaan suomeksi.

Nicci French: Murheellinen maanantai (Blue Monday)
Suom. Raimo Salokangas.
Blue Moon 2020. 330 s.





Nicci Frenchin Murheellinen maanantai aloittaa kesän 2020 dekkariviikon blogissani. Koko viikon ajan on siis luvassa dekkarijuttuja niin Kirsin kirjanurkassa kuin monissa muissakin kirjablogeissa. Listan mukaan ilmoittautuneista blogeista voit kurkatan Luetut.net-blogista.

Perinteinen kesän #dekkariviikko on Kirjakauppaliiton järjestämä tempaus.






2 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä!
    Tämä sarja pitää ottaa seurantaan!

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin eka osasta ja niistä aiemmin suomennetuista trillereistä. Alku oli minustakin turhan jähmeä, mutta tuttuun tapaan vauhti kiihtyi.

    VastaaPoista