perjantai 14. helmikuuta 2020

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata



”Tinderistäkin on vaikea löytää seksiä.
Miesten kiihkeimmät fantasiat kohdistuvat perhokalastukseen.
Kaikki ovat savuttomia vuoroviikkoisiä, jotka etsivät seuraa Ikeaan.”

Lakanpunaisena kiiltelevä kansi ja kirjan nimi Suhteellisen vapaata eivät varsinaisesti houkutelleet minua tarttumaan Riikka Suomisen esikoisteokseen. Chick lit kun ei oikein ole sitä kaikkein ominta kirjallisuuttani. Takakansitekstikään ei oikein napannut:

Klaara rakastaa Ilmaria, mutta seitsemän vuoden jälkeen parisängyn toiselle puolelle jaksaa könytä kerran kvartaalissa. Asiantuntijat neuvovat piristämään seksiä, mutta työn ja lapsen nukuttamisen jälkeen voimat eivät riitä sirkustemppuihin.

Saamani arvostelukappaleen välissä oli kirjailijan saatekirje, jossa Suominen kertoo kiinnostuneensa siitä ilmeisestä epäsuhdasta, joka vallitsee pitkän parisuhteen ihannoinnin ja arjen todellisuuden välillä. On kirjoitettu hyllymetreittäin oppaita siitä, miten parisuhde saadaan toimimaan ja pysymään koossa tekemällä työtä sen eteen. Ei kuulosta kovin hauskalta saati romanttiselta.

Nelikymppisten Klaaran ja Ilmarin aviovuoteesta hauskuus, romantiikka ja intohimo ovat kadonneet seitsemässä vuodessa, itse asiassa jo kahdessa, kun Klaara asiaa tarkemmin miettii. Silloin syntyi pariskunnan tytär Alma. Mutta tyttären syntymä ei oikeastaan ole syy Klaaran seksihaluttomuuteen. Hän on omasta mielestään ollut aina samanlainen: kahden vuoden seurustelun jälkeen häntä ei enää seksi oman kumppanin kanssa kiinnosta.

Ilmarin kanssa kaiken piti olla toisin, tietenkin. Mutta nyt Klaara huomaa ajattelevansa seksiä koko ajan, tosin aivan toisesta syystä kuin hän haluaisi. Avioseksistä on tullut velvoite, ikävä rutiini, joka pitää hoitaa alta pois. Kuinka kauan onkaan jo edellisestä kerrasta? Haluaisiko Ilmari tänään ja miten voisi kiemurrella irti suorituksesta? Ajatteleeko Ilmari, että Klaara on pihtari? Miksi Klaara ei saa itseään haluamaan seksiä Ilmarin kanssa, vaikka tämä on muuten edelleen kaikin puolin ihana ja rakastettava? Miksi sen sijaan työpaikan Ihana-Niklas kyllä kelpaisi vaikka heti siinä toimiston pöydällä?

Kirjan takakannessa jo paljastetaan keskeinen juonenkäänne, joten kerron sen nyt myös tässä. Klaara ja Ilmari saavat lopulta puhuttua ongelmastaan ja päätyvät yhdessä käytännölliseen ratkaisuun. Jos kerran pariskunta ei enää nauti seksistä toistensa kanssa mutta molemmat haluavat kuitenkin seksiä elämäänsä mutta ei avioeroa, kumpikin saa luvan kanssa etsiä seksikumppaneita suhteen ulkopuolelta. On vain sovittava reunaehdoista, ja sitten voikin antaa palaa.

Voiko tällainen suhde toimia? Miten Klaaran ja Ilmarin käy?

Klaara on Suhteellisen vapaata -romaanin näkökulmahenkilö, jonka kautta Suominen ruotii perusteellisesti teoksensa teemaa. Klaaran ja Ilmarin suhteen lisäksi materiaalia ovat heidän ystävänsä ja näiden parisuhdekuviot. Klaaran paras ystävä Rita on muuttanut Tanskaan tyttöystävänsä luokse ja nyt pariskunta toivoo toista lasta. Helsinkiläiset Helena ja Rikke ovat onnellisen pariskunnan prototyyppi. Klaaran vanhemmat ovat aikanaan rakastuneet ja menneet yhteen erottuaan ensin aiemmista puolisoistaan.  Klaara on ammatiltaan freelance-valokuvaaja, joka tekee myös hääkuvauskeikkoja. Niillä hänellä on mainioita tilaisuuksia tarkkailla ihmisiä ja tehdä päätelmiä rakkaudesta.

Henkilöiden lomaan tarinaan livahtaa aina välillä myös hankala kaveri nimeltä Parisuhde. Klaarasta tuntuu, että on juuri Parisuhteen vika, että seksielämästä katoaa hohto. Hän pohdiskelee ja tutkii aihetta monelta kantilta ihan vakavissaan. Tekstissä on välillä pitkähköjäkin jaksoja, joissa ihan nimeltä mainitaan alan teoreetikkoja ja esitellään heidän näkemyksiään asioista, jotka Klaaraakin askarruttavat. Kirjan lopussa on lyhyt lähdekirjallisuusluettelo.

Suhteellisen vapaata on hankalasti luokiteltava. Siinä on ainakin päällisin puolin chick lit -aineksia, mutta luettuani kirjan kyllä tulkitsin nämä viittaukset lähinnä ironisiksi silmäniskuiksi. Se on vetävä romaani, jossa on sujuvaa kieltä, hyvää henkilö- ja ajankuvausta sekä kiinnostava joskin aika löyhä juoni. Siinä on kuumia seksikohtauksia ja huumoria, välillä jopa näitä molempia samaan aikaan (!). Lisäksi siinä on esseemäisyyttä ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Miksi yhteiskunta edelleenkin median ja viihteen suosiollisella avustuksella runnoo läpi ajatusta pitkän (hetero)parisuhteen paremmuudesta muihin elämäntyyleihin verrattuna?

Alan selvästikin toistaa itseäni, sillä taas on todettava, että onneksi tulin kuitenkin kaikista ennakkoluuloistani huolimatta avanneeksi tämän teoksen kannet. Tykkäsin nimittäin kovasti, mikä näin jälkikäteenkin vielä tuntuu vähän kummalliselta. Mutta niin nyt vain kävi. Klaara ei alkuun vaikuttanut ihan sellaiselta ihmiseltä, josta välttämättä pitäisin, mutta paremmin tutustuttuamme aloin ihailla hänen määrätietoista pyrkimystään aidosti ratkaista ongelmat niin, että kaikki osapuolet hyötyisivät. Hän rakastaa Almaa ja Ilmaria ja haluaa heille kaikille vain hyvää. Halusin tietää, miten heidän lopulta käy.

Luin teosta viihdyttävänä romaanina, mutta Suomisen tarinaan leipomat väitteet, huomiot ja pohdinnat saivat kyllä omatkin ajatukseni liikkeelle. Hymähtelin muun muassa huomiolle, että naistenlehtien kansissa parisuhdeonneaan hehkuvat pariskunnat mitä todennäköisimmin eroavat pikapuoliin. Olen itse pannut aivan saman merkille! Klaaran mutkaton tapa suhtautua omaan seksuaalisuuteensa ja partnerin etsintään oli virkistävää luettavaa. Vaikka en kaikkia Klaaran mielipiteitä allekirjoitakaan, asioihin voi tosiaan suhtautua myös hänen tavallaan!

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata
Otava 2020. 380 s.


Arvostelukappale.

Itse luin painetun kirjan, mutta tämä varmasti toimii hyvin myös äänikirjana.

18 kommenttia:

  1. Chick-lit on minullekin aika vieras genre, mutta huomaan kyllä silloin tällöin viihtyväni kevyemmän, romanttisen kirjan parissa. Tulee kauhean tätimäinen olo, kun sanon että 380 sivua näin seksin ympärillä pyörivää tekstiä tuntuu luku-urakalta, joka ei hirmuisesti nappaa... vaikka tavallaan kirjan aihe on tätä päivää, tulee ihan naistenlehtijutut mieleen juonesta 🙄. Mutta ehkä itse kaipaisin juonentynkää enemmän kuin tässä taitaa olla. Minä muuten tykkään tuosta kannesta! Se on minusta tyylikäs, oikea kirjahyllyn koristus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoin ajattelin tämän ensimmäisen kerran käteen saadessani eli että aihe ei kyllä nappaa yhtään. Jokin tässä kuitenkin iski ja ahmaisin kirjan pikaisesti nahkoineen karvoineen, vaikka loppupuolelta olisin editoinut niitä esseeosuuksia pois.

      Poista
  2. Saattaisin pitää lukemastani, jos kirjaan tarttuisin, mutta nauratti tuo alun Tinder-kuvaus. Itse en ole ikinä moiseen sovellukseen kirjautunut, koska ei ole ollut tarvetta, mutta muutama sinkkuystäväni on. Heille Tinder-matchit alkavat suunnilleen heti lähettää kuvia omista sukuelimistään. Ottaisin mieluummin sen perhokalastusmiehen, jos pitäisi valita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Noista dickpiceista on kirjassakin juttua, koska Klaarakin saa niitä. Ne eivät häntä haittaa, mutta ei hän ihan niiden ideaa ymmärräkään. Omasta puolestani voin sanoa, että ohjaisin kyllä kuvat suoraan poliisille...!

      Poista
  3. Luen chicklitiä jonkun verran, mutta mieluummin ei-kotimaista. Tämä kirja voisi kiinnostaa sen hybridin genrekokeilun vuoksi, mutta sittenkään en tiedä, jaksaisinko lukea lähdeviitteitä viihde kirjassa. Tai sitten olen vain ennakkoluuloinen.

    Lukijoita luulisi riittävän, sillä monille pikkulapsivaiheessa ei nappaa muu kuin vertaistukikirjallisuus seksiin puutteesta tai huonosta seksistä. Itse ehkä lukisin tätä vessassa 2 sivun kertatahdilla, jos minulla olisi pieni lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä sentään lähdeviitteitä ole! Mutta muutama kirja mainitaan lopussa noin niin kuin vinkiksi lisälukemista kaipaaville. Tekstissä mainitaan muutama alan asiantuntija nimeltä, ei muuta.

      Seksi ei ole Klaaran ja Ilmarin suhteessa varsinaisesti huonoa, se ei vain enää jaksa Klaaraa kiinnostaa. Mutta joo, ymmärrän, että tämä ei kaikkia oikein nappaa. Ihmettelen vähän, miksi itseäni tässä jokin puhutteli. Ehkä vähän epätavanomainen aihe ja suorasukainen käsittelytapa.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus kirjasta, joka ei periaatteessa kiinnosta (olen juuri kahlannut läpi Anna-Leena Härkösen uusimman ja olen niiiin kyllästynyt seksin ympärille vieritettyihin tarinoihin) mutta nyt kun luin tämän sinun arviosi kirjasta niin annan sille mahdollisuuden, jos se jossain kirjaston hyllyllä hyppää silmille :) /Mari

    VastaaPoista
  5. Tämä kuulostaa minun painajaiskirjaltani. En oikein jaksa pelkkien ihmissuhteiden ja seksimietteiden ympärille rakentuvaa kirjallisuutta. Luen harvakseltaan (yhden pari vuodessa) chick lit -kirjallisuutta ja olen osannut niiden kohdalla valita teokset hyvin ja olen siis yleensä ainakin jossain määrin pitänyt lukemastani. Tässä kirjassa teemat vaikuttavat sellaisilta, etten vain jaksa kiinnostua – ihan sama, miten hyvin on kirjoitettu. Suosiolla siis skippaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :) Onneksi kenenkään ei ole tätäkään kirjaa pakko lukea. Tarkennan vielä, että tämä ei minusta sujahda ollenkaan chick lit -lokeroon, vaikka esimerkiksi Storytelissa näkyy siinä kategoriassa olevan. Mutta en silti tarkoita, että sinun kannattaisi tätä väkisin yrittää.

      Poista
  6. Minä luen kyllä välillä chick litiä ja olenkin laittanut tämän äänikirjasovelluksessa kuunneltavien joukkoon. Paperikirjana tuskin tulisi luettua, mutta kuunneltuna pidän jopa ihan todennäköisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ajattelin, että tämä voisi olla hyvä myös äänikirjana. Painettukin oli sujuvalukuinen. Mutta chick litiä tämä ei minusta kuitenkaan ole.

      Poista
  7. Hauska lukea kommenttisi tästä juuri sulkemastani kirjasta! Tykkäsin myös, paitsi sutjakan kerronnan (julistuksia vähän liikaa) ja kirjailijan omakohtaisen kokemuksen takia, ja aloin itsekin miettiä parisuhdekäsityksiä: ehkä ne kaipaisivat tosiaan jotain uudistusta, kun nyt eletään niin eri aikaa kuin avioliittojen keksimisen aikoihin. Vakavaa pohdintaa viihteeksi naamioituna. En laittaisi chick-lit-genreen, vaan jonkinlaiseen viihde-tietohybridiin. Mutta lienee luokittelu lukijasta riippuvainen. Suominen kuitenkin puhuu omasta kokemuksestaan ja kertoo pöllineensä "kaiken" myös kaveripiiristään, ehkä siitä tuli todentuntu ja vakuuttavuus ihan toisella tasolla kuin chick-liteissä tavallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en laita tätä chick lit -genreen :D Olenko piilottanut omat johtopäätökseni niin hyvin, ettei oikein kukaan tunnu niitä huomaavan? Olen jutussani tehnyt luokittelussani saman johtopäätöksen kuin sinäkin.

      Olen todella iloinen, että ehdin lukea tämän täysin 'vain' kirjana ennen kuin tekijän haastattelut ilmestyivät, sillä minua ei kiinnosta, millaisia omia kokemuksia kirjoittajalla aiheesta on. Kirjan pitää toimia itsenään, ja tämä toimii.

      Poista
  8. Tämän ajattelin etsiä käteni ja lukea tai kuunnella ihan pikapuoliin. Olen nyt lukenut muutaman kirjailijan haastattelun lehdistä ja mielestäni hän esittää ajatuksia, jotka ovat kovin virkistäviä ja tervetulleita. Jos ajatellaan kirjallisuuden rakkauskuvauksia, parisuhteista puhumattakaan, niin onhan se segmentti aika ahdas, mitä esitellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tähän kannattaa tarttua ja lukea ennakkoluulottomasti. Virkistävän ajatteluttava!

      Poista
  9. Mä olin sivuuttanut tämän kirjan täysin katalogeja selaillessani, mutta kun se alkoi nousta niin vahvasti esille somessa, kuuntelin sen äänikirjana. Mä huomaan, että tällainen "perinteisten parisuhteiden" kyseenalaistaminen on mulle yllättävän hankalaa. Koin sellaista samanlaista sielun kinnausta myös Prinssi Charlesin tunne -sarjakuvan äärellä. Tätä kirjaa kuunnellessa mietin usein, että mitä jos puolisoni haluaisikin avoimen suhteen. Minusta ei siihen varmaan olisi.

    Toisaalta juuri tällaiste herättelevät kirjat ovat aivan lostavia! Minulle on aivan sama miten muut ihmissuhteensa hoitavat, kunhan eivät riko lakeja tai toisiaan. On kiinnostavaa miettiä, miten ulkoa annettu tämä omakin käsitykseni itselleni sopivasta parisuhteesta on. Se on oikeastaan aika pelottava ajatus! Valtava osa omista mieltymyksistäni ja tavoistani on rakentunut ympäröivän yhteiskunnan vuoksi. Onko edes olemassa jotain aidosti puhdasta ja koskematonta minuutta? -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavasti kuvattu fiilikset tämän kirjan äärellä! Kiinnostavaa, kiusaannuttavaa, vähän pelottavaa, ajatteluttavaa.

      Poista