sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mikko Kamula: Iso härkä. Metsän kansa 2.




Kirjailija Mikko Kamulan ja kustantamo Gummeruksen jättihankkeelta vaikuttava kuusiosaiseksi suunniteltu Metsän kansa -sarja on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja kakkososa Iso härkä on ilmestynyt tänä kevään melko tarkalleen vuoden kuluttua aloitusosan eli Ikimetsien sydänmailla -romaanin ilmestymisestä. Historiaa, kansanperinnettä ja fantasiaa rohkealla kädellä sekoitteleva Kamula tutustutti lukijat aloitusromaanissa Savon metsien kätköihin 1400-luvulla muuttaneeseen Juko Rautapartaan ja tämän huonekuntaan.

Ison härän tapahtumat ovat saumatonta jatkoa aikaisemman romaanin tapahtumiin, joten suosittelen lämpimästi lukemaan Kamulan sarjan kirjat järjestyksessä. Juko Rautaparran lapset Heiska, Varpu ja Tenho nousevat kakkososassa aikaisempaa enemmän etualalle. Kaksitoistavuotias Tenho, joka jo aikaisemmin osoitti selvää taipumusta tietäjän vaativaan tehtävään, näkee toistuvasti yhä pahempia painajaisia suunnattomasta härästä, joka tuntuu vainoavan erityisesti häntä. Unet ovat pelottavan konkreettisia, ja kaiken lisäksi valtava härkä tuntuu vain suurenevan yö yöltä.

Jukon pahaksi harmiksi kruununveroja keräävä neljännesmies Tönius Ikäheimonen löysi Rautapartojen tiluksille jo aiemmin. Miesten kohtaaminen ei päättynyt suotuisissa merkeissä ja Ikäheimonen langetti Juholle moninkertaisen verotaakan muihin uudisraivaajiin verrattuna. Neljännesmiehestä koituu kosolti lisäharmeja tälläkin kertaa, sillä mies ei malta olla poikkeamatta Rautaparran talossa ohikulkumatkallaan. Käynti kärjistyy lopulta avoimeksi tappeluksi ja ruumiita tulee. Juhon vanha Mallu-äiti menehtyy väkivaltaisesti, eikä Ikäheimosen aseenkantajalle käy sen paremmin.

Isoäidin hautaan valmistelusta ja hautaamisesta ei selvitä ongelmitta, vaikka Yörnin äijä ottaa vetovastuun. Mallun henki on levoton, eikä ruumis ota rauhoittuakseen sekään. Vielä pahempaa on, että neljännesmies väittää Heiskan murhanneen hänen palvelijansa. Heiska joutuu Rautalammelle käräjille vastaamaan teosta. Kyseessä ei ole leikin asia, sillä murhasta rangaistaan kuolemalla. Tenho onnistuu kuitenkin ujuttamaan Heiskan mukaan taikakalun, joka pelastaa nuoren miehen hengen. Tämän episodin seurauksena Heiska päätyy lopulta rakentamaan Olavinlinnaa ja joutuu siellä uusiin seikkailuihin. Linnoituksella kiusana ovat vihamielisten ryssien lisäksi maksulliset naiset ja Kyrönsalmen vetehinen.

Tenhon ja Yörnin äijän huolena on kuitenkin valtaviin mittasuhteisiin paisuva härkä. Pelottavan konkreettiseksi Tenhon painajaiset muuttuvat, kun he kohtaavat lapinnoita Askan, vanhan Rautapartojen vihollisen. Myös Aska näkee unissaan härän. Lisäksi hänellä on tieto, että härkä on ilmaantunut aikaisemminkin ihmisten kiusaksi (härkä on Kalevalansa lukeneille tuttu Pohjolan häävalmistelujen kuvauksesta, tosin siinä yhteydessä ei ole puhetta sen tuhoisasta puolesta).

Varpu kapinoi edelleen osaansa vastaan. Metsien keskellä sulhasehdokkaista ei ole tietoakaan, ja varttuvalle tyttärelle tuntuu olevan tarjolla vain työtä työn perään. Välit äitipuoli Mateliin ovat viileät, eikä asiaa auta, että Mateli koettaa ratkaista perhettä uhkaavan nälän vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Varpu hieroo edelleen tuttavuutta lähiseudun maahisten kanssa, ja saakin sitä kautta selville lisätietoa isosta härästä. Maahisten sukupolvien takainen perimätieto kertoo, että härän on aikoinaan onnistunut kukistamaan järvestä noussut pieni musta mies.

Yliluonnollinen, valtava härkä siis alkaa kylvää tuhoaan ja talloo alleen ihmisasumuksia, jopa kokonaisia kyliä. Uhka ja vaaraa kasvavat nopeasti, mutta on vaikea saada esimerkiksi kruunun edustajia uskomaan sadulta kuulostavia tarinoita vuorenkorkuisesta härästä. Lopulta kuitenkin päädytään tilanteeseen, jossa metsistä ja kylistä kootut joukot nihdeillä ja huoveilla vahvistettuina liittoutuvat lappalaisnoitien kanssa härän nujertamiseksi. Apua on luvassa myös odottamattomalta taholta maan alta. Mutta saapuuko järvestä ajoissa pieni musta mies? Kuka hän on? Pystyykö hän nujertamaan härän?

Kamula siis pysyy tiukasti valitsemallaan linjalla nivoessaan yhteen historiaa eli 1400-luvun arjen kuvausta sekä mytologiaa, kuten maahisia, haltijoita, tietäjiä ja noitia, taikuutta ja shamanismia, vetehisiä ja muita taruolentoja. Esimerkiksi vetehisen kohtaaminen Kyrönsalmen kuohuissa on Heiskan mielestä toki pelottavaa mutta ei varsinaisesti yllättävää. Kun Varpu tuo kotiin maahisilta saamansa valkoisen ehtymättömästi maitoa antavan lehmän, sekin herättää ympäristössä lähinnä arvostavaa uteliaisuutta.

Nämä fantasiaelementit lukijankin on hyväksyttävä. Tiedän, että tämä ulottuvuus karsii osan historiallisen romaanin lukijoista tämän sarjan ympäriltä, mutta se on todella sääli. Itse nautin juuri Kamulan vaivattomasta juonenkuljettelusta yliluonnollisine yllätyskäänteineen kaikkineen. Sen sijaan edelleenkin paikoin kummeksuin kovin modernia kieltä, erityisesti dialogin osalta. Toiveeni Savon murteen hyödyntämisestä sen elävöittämiseksi ei ole toteutunut. Mutta vastustamattoman vetävä ja viihdyttävä romaani Isä härkäkin on, se on myönnettävä. Kuusisataasivuinen tiiliskivi selättyi kuin huomaamatta. Ja taas on vuosi jaksettava odottaa jatkoa!

Mikko Kamula: Iso härkä. Metsän kansa 2.
Gummerus 2018. 603 s.


Arvostelukappale.

13 kommenttia:

  1. Luin juuri tämän sarjan ensimmäisen osan, enkä ihan ollut vakuuttunut. Toivon silti, että moni sen puutteista menee hieman yli-innokkuuden ja esikoisuuden piikkiin, joten aion todennäköisesti tämän toisen osankin vielä joskus lukea. Vaikkakin nyt kuulostaa hieman siltä, että aika samalla kaavalla tarina edelleen jatkuu.. :D Tuo kielivalinta 1400-lukulaisten suussa häiritsi minuakin, samoin fantasiaelementtien vähän kömpelö tunkeminen jokaisen probleeman ratkaisuksi alkoi jo rasittaa, mutta toisaalta, ehkä etenkin jälkimmäinen on se tämän sarjan "juttu", Kamulan omaleimainen tapa tuoda mytologiaa arkeen. Mielenkiinnolla tätä kirjaa edelleen taidan odottaa joka tapauksessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvin samalla tyylillä tosiaan jatketaan tässä osassa, enkä usko, että on tarkoituskaan kovin paljoa matkan varrella sitä varioida. Tai mistäpä minä tiedän :D

      Fantasia-mytologia-elementit ovat tosiaan Kamulan 'juttu', omintakeisuus, joka joko viehättää tai sitten ei. Minua ne ainakin toistaiseksi ovat pääasiassa kiehtoneet, ja tässä kakkososassa on mielenkiintoisia ulottuvuuksia silä alueella ykköseen verrattuna.

      Tällä sarjalla on jokin kummallinen koukutusvaikutus, näemmä!

      Poista
  2. Minusta tämä kirja oli hyvä ja luin sen melkein samalla kerralla. Eka kirja hiukan mietitytti mutta ei enää. Ehkä alkuun itsellänikin oli odtuksia kirjan suhteen mutta kun päätin että luen kirjan vain kirjana ja sitä kautta viihdyttävänä enkä minään muuna, olikin kirja aivan erikokemus. Odotan innolla seuraavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, menetelmäsi on aivan oikea. Tarinan tarinana kannattaa tosiaan ottaa ja antaa sen viihdyttää itseään. Kaiken ei aina tarvitse olla niin ryppyotsaisen vakavasti otettavaa.

      Poista
  3. Kiitos kirjan esittelystä. Muistan, kun minulle suositeltiin tuota ensimmäistä osaa ihan jo siksikin, että olen kotoisin Leppävirralta, siis tuolta seudulta mistä tuo kirja kertoo. Mutta olen näköjään unohtanut täysin tämän kirjan, eli nyt täytyy ottaa lukuohjelmaan tuo ensimmäinen osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tähän tarttua jo tuon paikallisuuden takia! Uskoisin, että tapahtumiin tulee vielä aivan uusi ulottuvuus, kun tietää maisemat. Kolovesi alkoi minua kiinnostaa tämän perusteella kovasti, ja Olavinlinnahan nyt on tuttu jopa tällaiselle täysin epäsavolaiselle :D

      Poista
  4. Mulla on tämä parhaillaan luvussa, joten luin vain lopusta sinun mielipiteesi. Tykkään niin valtavasti tästä lukemisen sulavuudesta! Yhtään ei sivumäärä ahdista, lähinnä harmittaa kun huomaa vähän kuin vahingossa lukeneensa taas sata sivua.

    Mitä tulee nykyaikaiseen dialogiin, niin minä pidän tästä ratkaisusta. Ylipäätään suhtaudun murteisiin nihkeästi, etenkin silloin jos kyseessä on itselle vieras murre (kuten savon olisi). Ehkä tämä tyylivalinta tuo tarinan tapahtumat jollain tapaa lähemmäksi tai tekee eläytymisen helpommaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosaan merkillisen sulavaa luettavaa, juuri noin minullekin kävi! Tuosta dialogista tosiaan voidaan olla monta mieltä. En minäkään mitään litteroitua Savon murretta kaipaa, mutta jotain väriä siitä voisi ehkä saada sekaan. Huvittavaa vain, kun kaiken kansanperinteen keskellä henkilöt puhuvat välillä kuin tv-ohjelmassa tai jossain virastokeskustelussa (pahimmillaan). Mutta en tosiaankaan oleta, että kielen pitäisi olla jotain autenttista ajankohdan suomea. Sitä emme ymmärtäisi todennäköisesti yhtään! Fiktiossa on lupa tehdä näitä ratkaisuja.

      Poista
  5. No niin, tiedän mitä luen tänä keväänä Savon-matkallani. :) Pidin sarjan esikoisosasta sen verran, että mielenkiinnolla odotan tämän lukemista.

    VastaaPoista
  6. Onkohan tarkoituksena luoda joku kotimainen Tolkien-vastine? Kirjan onkin pakko olla fantasiaa, sillä emme pystyisi kommunikoimaan 1000 vuotta sitten eläneiden ihmisten kanssa oikeastaan yhtään, niin paljon kieli muuttuu. Ihmisten ajatusmaailmakin muuttuu. Ei ole minun juttuni, mutta ihailen ihmisiä jotka pystyvät kirjoittamaan fantasiaa. Siihen voi siirtää ne asiat mitä ei nykypäivässä voisi käsitellä. Kiitos palstasi tiedoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Tolkieniin en sentään tohdi tätä verrata! Mutta kansanperinteen ja kansatieteen elävöittämisessä Kamula on kyllä oivallinen.

      Olen Agricolani tenttinyt, joten en tosiaankaan toivo, että kirjassa autenttista aikakauden kieltä käytettäisiin, mutta 2010-luvun ilmaukset välillä hätkähdyttävät vaikkapa nyt kaskenviertämisen lomassa :D

      Poista
  7. Juuri sain kirjan luettua, pitääkö tässä nyt vuosi odottaa jatkoa! Ja kylläpä loppuikin jännittävästi.

    Pidin kovasti molemmista, todella huikeaa tarinankerrontaa ja pidän tästä mytologian/kansanperinteen yhdistämisestä historiaan. Tuo dialogi oli ainoa, joka itseäni hiukan häiritsi, ja no, jotkut asiavirheet. Samoin hahmojen kovin 2000-luvulta kotoisin olevat ajatukset. Tai no, mistäs minä tiedän mitä silloin ajateltiin, mutta hiukan hämmensi esimerkiksi ensimmäisen kirjan Varpun pohdinnat siitä miten eläimen tappaminen on väärin ja pitäisiköhän ryhtyä kasvissyöjäki.

    VastaaPoista