tiistai 20. kesäkuuta 2017

Affinity Konar: Elävien kirja



Kun seurasin tätä kaaosta sairaalan ikkunasta, mietin kumpi läpäisee taivaan tehokkaammin, luoti vai ihmisen huuto.”

Kaksitoistavuotiaat identtiset juutalaiskaksoset Pearl ja Stasha saapuvat Auschwitzin keskitysleirille äitinsä ja zayden, isoisän, kanssa lokakuussa 1944. Tytöt erotetaan perheestään ja sijoitetaan Tarhaan, Josef Mengelen ihmiskoelaboratorioon tutkimusmateriaaliksi. Tarhan asukkailla on keskimääräistä paremmat oltavat kuin muilla tuhoamisleirin uhreilla, koska heidät halutaan ainakin pääsääntöisesti pitää hengissä tutkimusten takia. Toisaalta hinta on kova. Tutkimukset ovat tosiasiassa tuskallista, epäinhimillistä ja mielivaltaista kidutusta, eivätkä olot mitenkään ruhtinaalliset ole Tarhassakaan.

Stashan ja Pearlin yhteys on (poikkeuksellisen?) vahva, ja sen Setä Mengele kokee haasteena. Tytöt myös tietävät, mihin ovat joutuneet ja mikä heitä odottaa. Alistuminen, jopa miellyttäminen, on välttämättömyys, mutta koston hautomisesta saa yllättävää voimaa.

Sain Affinity Konarin Elävien kirjan ennakkokappaleen joitakin viikkoja sitten. Sen kannen sisäpuolella kustantaja Henrikki Timgren kertoo, miten hänelläkin teokseen tarttuminen pitkittyi pitkittymistään. Aihe ei tosiaankaan houkutellut! Vaikka Timgren sitten lopulta kirjaan tartuttuaan kertoikin lukukokemuksen olleen huikea ja että mukana on ennen kaikkea myös toivoa ja kauneutta sodan ja kärsimyksen keskellä, ei siihen tarttuminen ollut helppoa minullekaan. Holokausti ja toinen maailmansota ovat ylipäätään aiheita, joista kuvittelen saaneeni jo tarpeekseni ja joita kuvittelen kuvatun kaikista mahdollisista kulmista. Silti aina vain uudelleen löydän itseni uuden kirjan parista ja yllätyn.

Stasha ja Pearl saavat olla äänessä vuoron perään. Kuvaukset Mengelen klinikan vastaanotosta ovat kylmääviä, vaikka Konar taitavasti kuvaa tapahtumia niin, että suurin osa raakuuksista tapahtuu lukijan korvien välissä, ei kirjan sivuilla. Tiedä sitten, onko se niin helpompaa vai ei. Tarkoituskaan ei tietenkään ole tehdä julmuuksista viihdettä vaan ravistella lukijaa. Miten helppoa ihmisen on tehdä kammottavia asioita toiselle? Aivan liian helppoa! Kuviota sekoittaa vielä sekin, että tyttöjen kertomuksissa sekoittuvat paikoin kuvitelmat ja unet reaalimaailmaan. On luonnollista, että lapsen mieli tekee taikojaan, kun todellisuus on liian kammottavaa kestettäväksi. Muistikin on petollinen.

Lukijaa piinaa tieto, että sota on jo loppumetreillään mutta sen päättymiseen on kuitenkin vankien kannalta toivottoman pitkä aika. Kaksosten tilanne on siis poikkeuksellinen, koska heidät halutaankin pitää hengissä. Jos toinen parista kuitenkin kaikesta huolimatta, kokeiden, huonon ravinnon, tautien tai jonkin muun takia, menehtyi, oli toisenkin kohtalo sinetöity. Elävien kirjan takakansiteksti paljastaa, että Stasha ja Pearl joutuvat eroon toisistaan, kun Pearl katoaa. Onko Pearl kuollut? Minne hänet on viety ja miksi? Stasha on epätoivoinen, eikä suinkaan pelkästään siksi, että Pearlin katoaminen on vaarallista myös Stashalle. Tyttö tekee kaikkensa saadakseen sisarensa olinpaikan ja kohtalon selville. Turhaan.

Ainakin minulle on jäänyt kaikesta aiemmin lukemastani ja oppimastani kuva, että juutalaiset ja muut natsien vainojen uhrit pääasiassa vain alistuivat kaikille käskyille ja kauheuksille. Maastamuuttoa olen pitänyt radikaaleimpana vastarintana. Elävien kirja kuitenkin raottaa hieman toisenlaista kuvaa. Juutalaisilla oli kuin olikin järjestäytynyttä vastarintaa. Tähän päästään enemmän teoksen jälkipuoliskolla, kun sodan loppu jo häämöttää ja venäläiset miehittävät Itä-Euroopan, kuten Puolan. Seuraa ennennäkemätön sekasorto ja väkivallan kyllästämä anarkia. Ihmisjoukot vyöryvät pitkin ja poikin Eurooppaa, seassa vielä taistellaan, eikä ruuasta tai lääkkeistä, edes vaatteista, ole tietoakaan. Ihmisiä kuolee edelleen kuin kärpäsiä, eikä tulevaisuudesta ole mitään tietoa. Onko turvallista koettaa hakeutua kotiin? Mihin voi jäädä? Entä missä ovat perheenjäsenet? Konar kuvaa myös tätä sodan vaihetta armottoman tarkkanäköisesti henkilöidensä silmin.

Kirjan tapahtumia ja kaksosten kohtaloita ei kannata tässä avata sen enempää, sillä teos on rakennettu koukuttavaksi ennakointeineen ja vihjeineen. Alkuun päästyään sen lukemista on vaikea lopettaa kesken, vaikka kammottaville tapahtumille ei tunnu olevan loppua.

Mikään hyvän mielen kirja Elävien kirja ei totisesti ole. Toivonpilkahduksia siitä kyllä löytää, vaikka minulle lähinnä heräsi jälleen kysymys selviytymisen mahdollisuudesta. Miten äärimmäisestä kauheudesta, jota ymmärtämään ja tajuamaan mieli ei veny millään, voi selviytyä? Ruumis voi toipua, mutta entä sielu? Miten jatketaan elämää? Näihin kysymyksiin Konar antaa joitakin viitteellisiä vastauksia, jotka jäävät askarruttamaan mieltä.


Affinity Konar: Elävien kirja (Mischling)
Suom. Hanna Tarkka.
WSOY 2017. 457 s.


Arvostelukappale.

Lukiessani mieleen tuli pari vuotta sitten lukemani Audrey Mageen Sopimus. Sattumalta törmäsin Goodreadsissa myös teokseen Auschwitzin seitsemän kääpiötä - Ovitzin perheen selviytymistarina. Stasha ja Pearl tutustuvat Tarhassa muutamaan kyseisen perheen jäseneen (niin ainakin itse päättelin).

Kirjabrunssi-blogin Pirjoliisa on koonnut juttunsa perään hyvän lukuvinkkilistan aiheesta.


Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika on pukenut sanoiksi minunkin tuntemuksiani tämän rankan romaanin äärellä. Mitä voi kirjoittaa kirjasta, joka koskettaa sydäntä ja sielua raastaen mutta samalla hellästi? Unohtaa ei saa, eikä tosiaan katsoa toisaalle.

8 kommenttia:

  1. Kirja kuulostaa rankalta ja koska pääosassa on kaksoset voi olla, että en pysty kirjaa lukemaan, sillä itselläni on kaksoset. Tunteet voivat vyöryä liiaksi päälle. Mutta en sano koskaan "en koskaan...". Kirja on kovasti kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän lukeminen rohkeutta vaatii kaikilta, mutta kaksosten vanhemmilta varmasti erityisesti.

      Poista
  2. Kirsi, minäkin sain tämän lukukappaleen ja luin, mutta en pystynyt bloggaamaan. Lopussa koin jonkinlaisen kriisin kerronnan sadunomaisen tyylin ja lopussa paljastuvien asioiden yhteydessä: Menin ihan lukkoon. Olen lukenut niin paljon sekä yleensä toisesta maailmansodasta että juutalaisten kohtalosta leireillä kuin myös juuri Menegelen elämäkerran, että aivoni eivät suostuneet tätä teosta käsittelemään.

    Audrey Mageen Sopimus on yksi parhaita kirjoja, mitä olen lukenut. Siinä sekä natsien että myötäjuoksijoiden kannalta niin todenmakuinen tarina, että kirja ei jää unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tulee näitä, kirjoja, jotka koskettavat erityisesti.

      Hypistelin eilen kirjakaupassa yhtä Mengelen elämäkertaa, mutta päätin jättää sinne. En kykene siihen kuitenkaan. Joitakin asioita ei vain voi ymmärtää.

      Samaa mieltä olen tosiaan tuosta Sopimuksesta. Ei mikään helppo teos, mutta avasi silmiä taas uudella tavalla. Ja ravisti.

      Poista
  3. Onpa rankka tarina. Pitää olla vahva hetki, jotta voi tarttua tähän. Minulla on lukematta yksi tositarina Auschwitzin eloonjääneestä, en ole siihenkään rohjennut tarttua. Mageen Sopimus on muistissa vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli lähellä, ettei ollut tarpeeksi vahva hetki. Kevät on ollut monella tavalla kova ja olisin kaivannut jotain lohdullisempaa. Mutta ei tätä voinut sitten enää keskenkään jättää. Hienovireisempi tämä on kuin ikuisiksi ajoiksi mieleen syöpynyt, nuorena luettu Polttouhrit.

      Poista
  4. Hyvinkin samanlainen lukukokemus meillä, Kirsi! Toisaalta juuri tuo, ettei raakuuksista kerrottu, vaan ne jäivät arvailujen varaan, teki tästä ehkä vieläkin kammottavamman. Tosin sitä korvan puhkaisua en voi unohtaa... En ymmärrä, kuinka kukaan saattoi tuolla selvitä, en vain tajua. Mutta kiitos linkityksestä <3 Otetaan seuraavaksi joku rento dekkari :D

    VastaaPoista