Arna Tuuli: Mielikuvitusmurha

On myönnettävä, että ihan kaikki ’dekkarit’ eivät ole minua varten. Selvästikin psykologinen jännitys on alalaji, jonka suhteen olen erityisen vaativa. Jutussa on oltava kunnon juju, muuten homma on helposti pelkkää sanahelinää ja saman idean veivaamista joka kantilta ilman edistymistä.

Valitettavasti kirjailijanimimerkki Arna Tuulen teos Mielikuvitusmurha on juuri sellainen, joka saa niskakarvani pörhölleen mutta ei suinkaan jännityksestä, kuten olisi tarkoitus. Idea on ollut yksinkertainen ja ihan toimivakin, mutta se ei ole kantanut kokonaisen romaanin mittaa, joten sivujen täytteeksi on pitänyt kirjoittaa kosolti koukeroisia lauseita ja yleviksi oletettavasti tarkoitettuja mietteitä vihasta, mustasukkaisuudesta, kateudesta, katumuksesta ja omastatunnosta. Hohhoijaa.

Kuten sanottu, idea on ihan kelvollinen. Pienen arkkitehtitoimiston arkkitehti Joonas on palaamassa firman mökiltä eli Takapajulasta. Hän on juuri tehnyt murhan, jota on ehtinyt hautoa jo vuoden verran. Mutta nyt oli siis siirrytty mielikuvituksesta tekoihin, vaikka ihan kaikki Joonaksen mielen sopukat eivät sitä vielä suostu tajuamaankaan. Kenen itsemurhan Joonas lavasti, jää lähes koko tarinan ajaksi arvoitukseksi, mutta oikeasti lukijan ei ole sitä kovinkaan vaikea arvata.

Lukija pääsee seuraamaan vuoroin Joonasta nykyhetkessä murhan jälkeen, jolloin hän toimii minäkertojana, vuoroin muita henkilöitä menneisyydessä ulkopuolisen kertojan kautta. Tosin välillä yksi näkökulmista on Joonaksen, eli häntä seurataan sekä sisältä että ulkoa. Murhaa edeltäneen vuoden kronologia on rikottu, joten kokonaisuuden on tarkoitus muotoutua pala kerrallaan ja lukijan oivaltaa, mikä oikein sai Joonaksen tekemään äärimmäisen tekonsa.

Oikeasti Tuuli piinaa lukijaa selostamalla pilkuntarkasti arkkitehtitoimiston työilmapiiriä, joka ei todellakaan ole kummoinen. Joonaksen pettymykseksi yrityksen perustajan kuoleman jälkeen firmassa tapahtuu monia muutoksia. Hän ei saa toivomaansa asemaa eikä arvostusta, vaan katkeroituu vähitellen yhä enemmän. Pettymyksiä tulee myös rakkauselämän puolella. Sopivia uhreja on siis vilisemällä, mikä tietysti on mukavaa vaihtelua. Mutta mikä saa Joonaksen tekemään murhan, ei kuitenkaan ihan aukene.

Pian käy ilmi, että huolellisesta etukäteismietinnästä huolimatta Joonas tekee useita virheitä, joista jokainen voisi koitua hänen kohtalokseen. Myös sattumalla on sormensa pelissä, ja Mielikuvitusmurhan mehukkaimmat hetket vietetäänkin, kun Joonas joutuu miettimään, surmasiko hän kenties tietämättään toisenkin ihmisen. Mutta mitään tutkintaa ei koskaan tule, koska kukaan ei jostain syystä kaipaa mökkilaiturin alle uitettua ruumista.

Tarina etenee kuin eteneekin kohti vääjäämätöntä, pateettista loppuaan, joka olisikin omalla tavallaan vaikuttava, mikäli turhat rautalankamallinnokset olisi suosiolla karsittu. Mutta jostain syystä kirjailija on päätynyt ratkaisuun, jossa hän vetää maton tarinan alta lapsekkaalla epilogilla. Käsittämätöntä.

Arna Tuuli: Mielikuvitusmurha
Kvaliti 2016. 252 s. 

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas


P.S. eli lisäys kirjoitukseeni 19.2.2017 klo 15.20.

Teatterinna -blogin Susanna kirjoittaa Mielikuvitusmurhasta mm. näin: 

"Kokonaisuutena pidin kirjasta, mutta se loppuratkaisu... En ole vieläkään varma, mitä mieltä siitä olen. Tuli vähän sellainen olo, että minua huijattiin lukijana, mutta ei se huono tunne ole. Loppu haastoi ajattelemaan kirjaa ihan uudessa valossa, käymään kaikki tapahtumat läpi lopun näkökulmasta ja juurikin pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei.

Kiinnostava kirja tosiaan, kannattaa lukea."

Ruumiin kulttuuri -lehden (4/2016) Kirjakäräjillä Keijo Kettunen toteaa:

Tuuli pitää psykologiset viritykset mainiosti otteessaan ja höystää tarinaa mustalla huumorilla - - -
Työyhteisön ja yksityiselämän suhdekuviot on maalailtu ilmeikkäin vedoin.

Loppuratkaisu herättää ristiriitaisia tunteita - se on pieni pettymys --- Kokonaisuutena Tuulin kiero psykologinen jännäri nousee kuitenkin reilusti myönteisten lukukokemusten joukkoon."