tiistai 1. marraskuuta 2016

Timo Sandberg: Häränsilmä



Vuonna 2013 ilmestynyt Timo Sandbergin historiallinen poliisidekkari Mustamäki nappasi ansaitusti Vuoden johtolanka -palkinnon. Lahteen 1920-luvun alkupuoliskolle sijoittuvan romaanin keskeisintä antia on taidokas ajankuvaus. Henkilöt ovat myös kiinnostavia, ja olen oman esittelyni loppuun kirjannut toiveen pikaisesta jatkosta.

Toiveeni toteutui, sillä vuonna 2015 ilmestynyt Häränsilmä on suoraa jatkoa Mustamäelle. Eletään tosin jo 1920-luvun loppupuolta ja edellisen kirjan tapahtumista on hujahtanut jokunen vuosi. Moni asia on Lahdessa kuitenkin ennallaan. Punaisten ja valkoisten välit ovat kireät, eikä metallialojen työnantajien asettama työsulku helpota tilannetta. Työttömäksi joutuneet ovat ahtaalla. Onneksi Lahdessa pyörii kuitenkin iso työmaa, kun radiomastojen pystytys alkaa. Tornin Ismokin pääsee mastotyömaalle.

Myös kieltolaki on edelleen voimassa ja työllistää poliisivoimia. Otso Kekki on lähetetty etsiville suunnattuun koulutukseen pääkaupunkiin. Kurssilla on opetettu rikospaikkatutkintaa ja sormenjälkitunnistusta, jotka ottavat Kekin johdolla ensi askeleita Lahdessakin. Tosin kollegat lähinnä naureskelevat ilkeästi Kekin yrityksille ratkaista rikoksia näillä kommervenkeillään. Työilmapiiri poliisiasemalla on edelleen kireä.

Lahdessa ammutaan lyhyen ajan sisällä kuoliaaksi kaksi virkatehtävissä ollutta poliisia. Epäiltyjä ei tunnu olevan, ja tutkimukset polkevat esimiesten painostuksesta huolimatta paikallaan. Kumpikin poliiseista on ollut maineeltaan aavistuksen kyseenalainen. Toisen poika on tiettävästi liittynyt ammattiliittoon, toinen taas on ehkä ollut punaisten puolella kansalaissodan aikana. Tuntuu, että tappohaluja löytyisi niin kiihkeimpien suojeluskuntalaisten kuin työväenliikkeenkin suunnalta. 

Poliisin aika kuitenkin kuluu lähinnä turhauttavissa pirturatsioissa, joissa joko vedetään kokonaan vesiperä tai sitten sumppuun jää vain pikkutekijöitä. Erityisesti Kekki tuntee itsensä voimattomaksi, koska vastuu poliisimurhista on langetettu hänen harteilleen, mutta resurssia ei ole. Sitkeä poliisityö tuottaa kuitenkin lopulta tulosta, eivätkä uudet menetelmätkään ihan pelkkää krumeluuria ole. 

Sandberg jättää jälleen runsaasti tilaa myös ajan arjen kuvaukselle. Tornin perheen elämän pieniä sattumuksia seurataan tiiviisti, eivätkä suinkaan kaikki luvut vie itse juonta eteenpäin. Eliisa alkaa lähestyä neitoikää, mutta seikkailut Antonin kanssa Häränsilmän lammella ja metsäteiden varsilla ovat vielä viattomia. Nuoret kuitenkin osuvat paikalle ratkaisun kannalta otollisella hetkellä. 

Runoja kirjoittava työväenyhdistyksen sihteeri Ismo haluaisi seurustella teollisuuspomon tyttären kanssa, mutta kuilu on liian leveä. Rakkauskaan ei voita kaikkia esteitä. Perheen isä August vajoaa kavereineen yhä syvemmälle alkoholismiin. Ryyppyremmi majailee Häränsilmän rannoilla koko kesän, ja Väinö iskee kivestä pirtua, kunnes kaikki päättyy verikekkereihin.

Näitä historiallisia poliisiromaaneja lukisin mielelläni vielä lisää.

Timo Sandberg: Häränsilmä
Karisto 2015. 349 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

2 kommenttia:

  1. Luin ensimmäisen osan Mustamäen ja kirja oli uskottavan oloinen historiankirjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, eikä tämä ainakaan uskottavuudessa Mustamäelle häviä. Laadukasta.

      Poista