perjantai 10. kesäkuuta 2016

Marisha Pessl: Yönäytös



Dekkariviikko jatkuu vanhan lehtijutun elvytyksellä. Marisha Pesslin järkälemäinen romaani Yönäytös on syöpynyt mieleeni tiheän tunnelmansa ansiosta pidemmäksi aikaa kuin osasin odottaakaan ensivaikutelmani perusteella. Kyseessä ei ole mitenkään tavanomainen dekkari, vaan mennään selvästikin kauhun puolelle. Mutta jännittäviä juonenkäänteitä riittää, ja koska kirja on muhkea, yli seitsemänsataa sivua, jännittää saa parikin iltaa (ja yötä). Oivallista kesäluettavaa siis!

Tässä lehtiarvioni parin vuoden takaa:

Mikä on totta ja mikä elokuvaa? Missä menee reaalimaailman ja harhojen raja? Näillä kysymyksillä leikittelee yhdysvaltalainen menestyskirjailija Marisha Pessl kauhujännitysromaanissaan Yönäytös, jota kansilievetekstissä verrataan tunnelmaltaan Twin Peaks -tv-sarjaan.

Kulttimaineen itselleen luoneen elokuvaohjaaja Stanislas Cordovan huippulahjakas ja kuvankaunis Ashley-tytär on löydetty kuolleena. Onko nuori nainen tehnyt itsemurhan vai onko hänet työnnetty alas hylätyn rakennuksen katolta? Miksi Ashley olisi halunnut kuolla? Mitä hänelle oli tapahtunut perheen syrjäisessä ja suljetussa palatsissa The Peakissa?

Nämä kysymykset haluaisi kiihkeästi ratkaista jokainen newyorkilainen journalisti, mutta ennen kaikkea ne kiehtovat vastustamattomasti Scott McGrathia. Viisi vuotta aiemmin McGrath arveli saaneensa kaikkien aikojen skuupin Cordovan iljettävistä puuhista, mutta huomasikin nopeasti sekä uransa että avioliittonsa tuhoutuneen.

Cordova on pitänyt yllä myyttistä mainettaan paitsi äärimmäisen pelottavien elokuviensa avulla myös pysyttelemällä visusti poissa julkisuudesta. Sama on koskenut tytär Ashleyta. Tästä on löydettävissä vain äärimmäisen harvoja faktoja. Niinpä kuoleman olosuhteiden selvittäminen osoittautuu valtavaksi, turhauttavan hitaaksi sekä hengenvaaralliseksi urakaksi.

Tosielämä ja kauhuelokuva tuntuvat sekoittuvan kaikkialla, missä Cordovan tai Ashleyn nimi mainitaan. Pessl leikittelee myös kerrontateknisesti lomittamalla omaan tekstiinsä tarinaan liittyviä kuvakaappauksia nettisivuista ja muuta näennäisesti fakta-aineistoa. Menetelmä ei ole ainutlaatuinen mutta toimiva yhtä kaikki.

Kun McGrath apureineen alkaa yhä useammin törmätä tutkimuksissaan mustaan magiaan, alkavat järkälemäisen romaanin kierrokset hiljalleen kiihtyä. Todellinen huippukohta on pelottava soluttautuminen itse kauhujen linnaan The Peakiin, jossa McGrathilta apureineen menevät lopullisesti totuus ja mielen harhat sekaisin.

Pessl hämmentää niin McGrathia kuin lukijaakin olan takaa. Jokainen esiin seulottu tiedonmurunen tuntuu oudosti sopivan kaikkiin esiin nouseviin teorioihin. Matto vedetään alta ties kuinka monesti ennen viimein koittavaa loppua, joka on kuin suoraan mestariohjaaja Cordovan elokuvasta.

Marisha Pessl: Yönäytös (Night Film)
Suom. Laura Beck. Otava 2013. 725 s.


Arvostelukappale. Juttu on ilmestynyt Salon Seudun Sanomissa 13.12.2013.

#dekkariviikko 2016



Pistetään nyt poikkeuksellisesti vielä mainoskin: Adlibriksestä näyttää saavan tätä järkälettä kovakantisena versiona huippuedullisesti eli hinta on 7,60 euroa ja Elisa Kirjasta e-kirja lähtee hintaan 10,90 euroa. 

2 kommenttia:

  1. Taisin lukea tämän alkuvuodesta ja sivumäärästä huolimatta todella nopeasti hotkaistu! Pessl Marisha saisi kirjoittaa lisää:)

    VastaaPoista
  2. Tämä on jäänyt minunkin mieleeni yhtenä viihdyttävimmistä jännityskirjoista parin edellisen vuoden ajalta. Täydellinen kesäkirja, ehdottomasti.

    VastaaPoista