sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Neljäntienristeys Turun kaupunginteatterissa



Kun itselle tärkeästä kirjasta, lempikirjasta, tehdään näytelmä (tai elokuva), ovat etukäteistunnelmat usein ristiriitaiset. Ensinnäkin on innostunut ja iloinen: muutkin ovat ymmärtäneet kirjan hienouden ja sen mahdollisuudet. On mahtavaa, että teksti muuntuu toiseen taiteenlajiin ja on mielenkiintoista nähdä, millainen siitä on tullut. Miten muut ovat tulkinneet itselle rakasta tekstiä? Lukeminenhan on hyvin intiimiä kaksinoloa tekstin kanssa. Toiseksi on hieman pelokas tai ainakin varuillaan. Mitäköhän on odotettavissa? Onko osattu tai haluttu ottaa tekstistä ne asiat, jotka minua puhuttelivat? Ei kai vain ole tehty mitään kummallista tai outoa? Meneekö lukukokemukseni pilalle?

Kun syksyllä alkoi tihkua tietoa, että Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä on tulossa kantaesitys Turun kaupunginteatteriin, olivat tunteeni juuri yllä kuvatun kaltaiset. Nyt, puolitoista vuorokautta perjantain ensi-illan jälkeen, olo on edelleen hieman kaksijakoinen, mutta voittopuolisesti positiivinen. Näytelmä on vaikuttava ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Heti seuraavana aamuna en pystynyt kirjoittamaan tunnelmiani auki, koska mielen päällä oli ja on edelleenkin niin paljon. Olo oli pakahtunut.

Koska olen kirjoittanut kirjasta mielestäni perusteellisen esittelyn aiemmin, en aio tässä enää kerrata juonta tai tapahtumia sen kummemmin. Tosin vertailen häpeämättä kirjaa ja näytelmää, koska niin tein katsomossa istuessanikin. Mielenkiintoista on sekin, että kirjan lukeneelle (jopa kahdesti) näytelmän tapahtumat aukenivat kohtalaisen helposti, mutta sitä lukemattomalle tuotti hieman vaikeuksia seurata juonta. Seuralaiseni yhteenveto olikin tiukka: synkkää ja sekavaa.

Neljäntienristeys on kirjanakin epäkronologinen ja aukkoinen, ja se jättää paljon lukijan oman tulkinnan varaan. Näistä piirteistä erityisesti pidän Kinnusen kerronnassa. Näytelmän dramaturgi Paula Salminen on luonnollisesti halunnut säilyttää epäkronologisuuden ja on rakentanut hienosti ajan kerroksellisuuden näyttämölle. Eri aikakaudet ja sukupolvet risteävät ja rinnastuvat kohtauksissa tiheään, ja vaikka taustalla oleva romaani on tuttu, joutuu katsoja keskittymään huolellisesti pysyäkseen mukana. Tämä ei missään nimessä ole moite. En odota enkä haluakaan teatterin olevan (aina) kevyttä ja helppoa.

Surullisuus ja jopa synkkyys ovat tunnelmat, jotka minullekin jäivät näytelmästä päällimmäisiksi. Kirjan olen kokenut toisin. Tarinassa on raskaita tapahtumia ja synkkiä kohtaloita, mutta kaikesta huolimatta kirja ei ole ollut raskas, surullinen saati synkkä lukukokemus. Kirjoitettuna siinä on tiettyä ilmavuutta ja keveyttä ja myös toiveikkuutta siitä, että parempaa kohti kuitenkin ollaan menossa.

Näytelmässä jostain syystä korostuvat synkemmät sävyt. Syynä saattaa olla tummasävyinen yleisvaikutelma lavastuksessa, valaistuksessa, puvustuksessa ja taustalla soivassa äänimaailmassa, mutta eniten ehkä siinä, että kirjasta on haluttu tuoda näyttämölle kaikki ne kohtaukset, joissa elämä pahimmin henkilöitä runtelee. Ilolle on jäänyt liian vähän tilaa.

Yllätyin siitä, kuinka uskollisesti näytelmä seuraa kirjan juonta ja paikoin valitettavasti tyytyy kuvittamaan sen tapahtumia. Rohkeamminkin olisi voinut alkuperäistekstistä irtautua, sillä nyt lopputulos on jollain tavoin tukkoinen, täyteen ahdetun makuinen. Vähemmän olisi kenties voinut olla sittenkin enemmän?

Kuulostanpa nyt nuivalta. Se ei ole tarkoitus, sillä olin ja olen edelleen kokemastani vaikuttunut. Liikutuinkin illan aikana, mikä osaltaan todistaa, että näytelmässä on onnistuttu tavoittamaan tarinan ydintä. Näyttelijäsuoritukset olivat hienoja: Kirsi Tarvainen rohkeana ja omapäisenä Mariana vaikuttava, Riitta Salminen avioliitossaan katkeroituvana Lahjana riipaiseva ja paikoin ilkeänä, kostonhimoisena anoppina kylmäävä, Joonas Saartamo syyllisyyden kanssa painivana Onnina koskettava ja uskottava.

Joonas Saartamo Onnina.
Kuva Otto-Ville Väätäinen, TKT.


Jo etukäteen kuhistiin ratkaisusta sijoittaa näyttämö kahden katsomon väliin. Ratkaisu ei liene kovin yleinen, joskaan ei ainutlaatuinenkaan. Varsinaisesta katsomosta katsottuna näyttämön taakse on rakennettu toinen, pienempi (ja kuulemma jalkatiloiltaan ahtaampi) katsomo, joten yleisöt voivat katsoa toisiaan näyttämön yli. Tämä vaikutelma tosin unohtuu nopeasti näytelmän alettua. Ratkaisu vaikutti kyllä toimivalta ja mielenkiintoiselta, mutta meille ei lopulta avautunut, mitä lisäarvoa sillä saatiin. Katsoja voi kuitenkin olla vain yhdellä puolella näyttämöä kerrallaan. Hieman oudoksutti myös se, että tämän ratkaisun vuoksi näyttelijöiden rintamasuunta on pääasiassa sivuille, ei eteen.

Kuva Otto-Ville Väätäinen, TKT.

Osa puvuista on myös hämmentävästi toispuoleisia. Esimerkiksi Onnin vihkipuvun takista puuttuu toinen hiha, eli riippuen kummasta katsomosta hänet näkee, hän on paitahihasillaan ja takki päällä. Mitä tällä haluttiin kertoa? Hieman hämmentävää, mutta ei häiritsevää. Pieni hämmennys on toki teatterissa eduksi! Lavastus kurkottaa samanaikaisesti korkealle (ja huojuvat rakennelmat välillä huolestuttivatkin) ja maan alle. Vesi roiskuu ja tuli loimottaa. Pyrotekniikka on vaikuttavaa, ja sitä olen Turussa nähnyt aiemminkin. Erityisesti ensimmäisen näytöksen päätteeksi tapahtuva kylän polttaminen on visualisoitu vavahduttavasti. Tässä kohtaa kyllä kaipasin esirippua, sillä teho latistuu, kun katsomovalot sytytetään ja yleisö ryntää lämpiöön.

Kokonaisuutena Turun kaupunginteatterin Neljäntienristeyksestä voi huoleti sanoa, että se on kunnianhimoisesti toteutettu näytelmä, joka puhuttelee ja koskettaa syvältä. Toteutukseen on panostettu tinkimättä ja siihen on paneuduttu kaikin puolin huolella. Lopputulos on komeaa teatteria.

Olisi enemmän kuin mielenkiintoista päästä katsomaan Kotkan kaupunginteatterin versio Neljäntienristeyksestä. Kotkassa näytelmän ensi-ilta on lauantaina 6.2.2016. Kuvista päätellen tulkinta on hieman toisenlainen.




Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Turun kaupunginteatteri, ensi-ilta 29.1.2016.

Dramatisointi Paula Salminen, ohjaus Susanna Airaksinen, lavastus Jani Uljas, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, äänisuunnittelu ja sävellys Johanna Puuperä, valosuunnittelu Tero Aalto, naamioinnin suunnittelu Heli Lindholm

Rooleissa: Joonas Saartamo, Kirsi Tarvainen, Ulla Reinikainen, Riitta Salminen, Mika Kujala, Stefan Karlsson, Kimmo Rasila.

Lasten rooleissa vuorottelevat Aamu Ahola, Ella Cancara, Sofia Cancara, Kelly Draffan, Elmeri Karlsson, Toivo Kouki, Lilian Salmi

Medialiput.

Ensi-illassa olivat myös Kirjallisia-blogin Taina ja Tomi. Kannattaa käydä lukemassa Tomin hieman erilainen juttu teatterikokemuksesta. Pilkkuun asti -blogin Isa ei säästele ylisanoja: "Turun kaupunginteatterin Neljäntienristeys-esitys tekee kunniaa Kinnusen kirjalle, ja toimii myös hienosti itsenäisenä taideteoksena. Matka on ollut työryhmälle pitkä ja epäilemättä mutkainen, mutta lopputulos on upea. Jo tässä vaiheessa vuotta voidaankin varmuudella puhua yhdestä teatterivuoden 2016 merkkitapauksista."


Odotan kovasti jo Tommi Kinnusen seuraavaa kirjaa Lopotti, joka julkaistaan ihan lähiaikoina. Näytelmän avulla oli hienoa päästä kertaamaan Neljäntienristeyksen tapahtumia, sillä kirjat liittyvät käsittääkseni toisiinsa.

10 kommenttia:

  1. Kiinnostus näytelmään yhä yltyi juttusi perusteella. Huhtikuulle on lippu varattuna!

    VastaaPoista
  2. Hyvä bloggaus :)

    "Neljäntienristeys on kirjanakin epäkronologinen ja aukkoinen", minusta kirja oli kirjoitettu näytelmän tyyliin, eli muuntuu niin kuin toteat melko suoraan näyttämölle, joka ei välttämättä ole kirjan lukijoille hyvä asia.

    En itsekään keksi miksi Onnilta puuttuu hiha. Onnihan on kuvattu hyvin korrektiksi ja kiltiksi mieheksi ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä tuosta, että jo kirja on jollain tavalla näytelmällinen olemukseltaan. Hyvin taipuu näyttämölle.

      Poista
  3. Kiitos Kirsi bloggauksestasi, vielä pitäisi pari viikkoa malttaa odotella omaa teatteri-iltaa :)
    Hankin joululahjaksi liput vanhemmilleni ja itselleni Neljäntienristeykseen ja täytyy myöntää, että odotukset ovat kovat. Jännittää myös hiukan, että miten vanhempani mahtavat esityksen tulkita, kun eivät ole kirjaa lukeneet. Toivottavasti ei heille nyt kovin sekavana näyttäytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein nautinnollista teatterikokemusta toivon teillekin. Eiköhän tarina avaudu kirjaa lukemattomallekin, vaikka keskittymistä toki vaatii.

      Poista
  4. Minä sain kirjan vasta tässä kuussa käsiini. Äitini on saanut sen lahjaksi, ja sen sen nyt häneltä lainaan. Ehkä vihdoin on aika lukea tämä kirja, josta niin paljon on puhuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, toivottavasti pidät kirjasta! (Kummallisesti sitä aina toivoo toistenkin pitävän kirjoista, jotka ovat itselle tärkeitä. Vakkei sillä oikeasti ole mitään väliä!)

      Poista
  5. Sain lipun näytelmään joululahjaksi, enkä lue postaustasi, sillä ilta on vielä edessäpäin. Kirja oli huippuhyvä, julkaisuvuoden paras mielestäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemppareitani on :D Antoisaa teatterikokemusta Sinulle! (Oivallinen lahjaidea!)

      Poista