sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Terveisiä Oxfordista! Vinkkejä kirjamatkailuun.

Christ Church Collegen puutarhaa.

Kun keski-ikäinen dekkareihin hurahtanut ja historiasta kiinnostunut kirjanörtti suunnittelee itselleen lahjaksi lomamatkaa, ei kohteeksi valikoidu etelän aurinkoranta vaan jotain vallan muuta: Oxford. Merkkipäivän kunniaksi vietimme miehen kanssa kolme vuorokautta uskomattoman upeassa ilmapiirissä. Tähän kirjoitukseen olen poiminut muutamia kirjallisia vinkkejä matkaltamme iloksi muillekin reissua kenties suunnitteleville.



Valitsimme hotelliksi Thamesin rannalla ja Follyn sillan kupeessa sijaitsevan pienen hotellin nimeltä The Head of the River. Hotellissa on tusinan verran huoneita, joista saimme numero ykkösen, nimeltään T. S. Eliot. Numero kolme oli J. R. R. Tolkien, kulmahuone sekin. Hotelli ei sovi liikuntaesteisille (jyrkät portaat) eikä herkkäunisille (melu terassilta ja kadulta kuuluu suoraan huoneeseen, eikä vuodekaan ole mukavimmasta päästä), mutta on todella romanttinen ja idyllinen. Vuoteen päätyseinä on tapetoitu kirjatapetilla!

Vain parin sadan metrin päässä hotellilta sijaitsee Thames Valleyn poliisiasema, joka on tuttuakin tutumpi paikka kaikille komisario Morsen ja Lewisin tutkimuksia seuranneille, kuten meille. Tätä kohdetta ihailimme vain ulkoa käsin.



Hotellin takapihalta pääsee suoraan poluille, jotka johtavat Christ Church Collegen niityn ohi collegen puutarhaan ja pihaan tai joenrantaan soutujoukkueiden venevajoille. 



College on kirjallisesti kiinnostava ainakin, koska siellä syntyivät Lewis Carrollin Liisan seikkailut Ihmemaassa ja esimerkiksi sen Great Hall on toiminut Harry Potter -elokuvien Tylypahkan suuren lumottukattoisen ruokasalin esikuvana. Valitettavasti kyseinen halli on parhaillaan remontissa, joten sinne ei päässyt kurkistamaan. Collegen sisäpihalla kasvavaa pajua (?) englantilainen pikkutyttö epäili tällipajuksi.


Meidän mielestämme puistossa kasvava hieman isompi puu olisi ollut parempi tällipajuksi:


Christ Church Collegen ohi kävelypolut jatkuvat eri suuntiin, muun muassa ohi kuuluisan Merton Collegen. Polun päässä sijaitsee kasvitieteellinen puutarha, joka sekin oli tutustumisen arvoinen kohde.

Kasvitieteellistä puutarhaa.



The Radcliffe Camera.

Ensimmäisenä päivänä meitä kehotettiin kiipeämään St Mary the Virginin torniin ihailemaan Oxfordin torneja. Kiipeily kannatti, vaikka loppumatkan kierreportaat ovat todella ahtaat ja jyrkät. Tornista on huima näköala joka suuntaan, ja sieltä tosiaan saa parhaan kuvan Radcliffe Camerasta, joka toimii Bobleianin kirjaston yhtenä lukusalina. Valitettavasti sinne ei ollut matkamme aikana pääsyä, mutta sitä ympäröivään aitaan oli lukittu lukuisia polkupyöriä aivan kuten olemme tv-sarjoista nähneet. Kävimme myös kävelemässä Huokausten sillan alta.


Minulle antoisin ja mieleenpainuvin kohde taisi olla Bodleianin kirjaston opastettu kierros. Kierroksia on tarjolla eripituisia ja hintaisia. Pienin mahdollinen taitaa olla pistäytyminen Divinity School -salissa, jossa on kuvattu ainakin ensimmäisen Harry Potter -elokuvan sairastupakohtaus. Varasin itselleni tunnin mittaisen peruskierroksen, enkä katunut. Opas oli miellyttävä ja asiantunteva herrasmies, entinen kirjaston työntekijä, joka puhui kirjastosta koko ajan me-muodossa. Opastus oli tietysti englanninkielinen, mutta opas puhui rauhallisesti ja selvästi, joten tunsin ymmärtäväni lähes kaiken kehnosta (ruostuneesta) kielitaidostani huolimatta.

Divinity School.


Kirjaston varsinaiset vanhat kokoelmasalit ja lukuhuoneet sijaitsevat toisessa kerroksessa, ovat edelleen aktiivikäytössä sekä hengästyttävän upeat! Valitettavasti näissä tiloissa kuvaaminen oli kiellettyä (kuvia löytyy kuitenkin helposti Googlen kuvahaun avulla, kannattaa kokeilla!). Jos olisin opiskelija, joka saa kunnian tehdä tutkimustyötään tuon kirjaston loossissa, en varmasti kykenisi muuhun kuin ihmettelemään suunnatonta onneani ja ihailemaan upeaa ympäristöäni. Poikkesin nopeasti myös kadun toisella puolella sijaitsevassa kirjaston uudessa osassa, jossa on näytteillä kirjaston upeimpia esineitä, muun muassa ensipainos Shakespearen kootuista murhenäytelmistä ja käsikirjoitusversioita Kaislikossa suhisee -kirjasta…

Bodleianin kirjaston uuden osan lukusalin sisäänkäynti.



Koska olimme Englannissa, piti tietysti virkistäytyä pubeissa. Ensimmäiset virkistävät oluttuopilliset kävimme siemaisemassa The Eagle & Child -pubissa, samaisessa, jossa on The Rabbit Room. Siellä kokoontuivat The Inklings -ryhmän jäsenet keskustelemaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Istuin saman pöydän ääressä kuin J. R. R. Tolkien aikoinaan!

Kirjanörtille Oxfordin kirjakaupat ja museomyymälät ovat todellisia taivaita, joissa saa pidellä kiinni kukkaronnyöreistään.

The Blackwell's Bookshopin dekkarihylly!

Waterstonesin myyjät suosittelevat Tove Janssonia.

Haruki Murakamille pyhitetty 'alttari' Blackwell'sillä.

Murakamin ystäville suositeltiin Paasilinnaa.



Suklaata erilaisiin tarkoituksiin...

Näitä olisi pitänyt hankkia aika monta!



Lisää kirja-aiheisia Oxfordin-matkavinkkejä löytyy Lukulampusta.

23 kommenttia:

  1. Voi että sinulla on ollut mahtava reissu! Täytyy myöntää, että olen "vähän" kade... Oxfordiin asti en ole koskaan päässyt mutta haaveissa on ollut pitkään. Kiitos ihanan seikkaperäisestä ja kuvallisesta raportista, tätä oli tosi kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, matka oli kaikin puolin onnistunut! Suosittelen kohdetta lämpimästi. Oxfordiin on myös tosi helppo matkustaa, bussilla pääsee suoraan lentokentältä.

      Poista
  2. Oi, ihana kirjoitus! Paikka vaikuttaa todelliselta kirjanörtin paratiisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sellainen se tosiaan on! Nähtävää riittäisi vaikka kuinka.

      Poista
  3. Kylläpä vaikuttaa upealta reissulta! Matkakuume kohosi saman tien vaarallisiin korkeuksiin... Kiitos vinkeistä, näiden pariin pitää palata jos Oxford on joskus matkakohteena.

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli ikävä Oxfordiin... Viimeksi olin neljä vuotta sitten erään Readinginssä pidetyn kokouksen jälkeen, yövyin ystävän luona. Minulla oli yksi palautumispäivä ennen paluuta kotiin, silloin satoi Oxfordissa KOKO päivän, mutta silti oli ihanaa vaellella ystävän kanssa kirjakaupoissa, Ashmoleanin museossa, pubeissa. Unohtumaton päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, ne museot! Ehdimme tehdä vain pintaraapaisun niin Ashmoleaniin, University Museumiin kuin Pitt Riversiinkin. Kaikissa voisi viettää päiviä. Ovat myös ilmaisia.

      Poista
  5. Oxford on ihana kaupunki, olin siellä kerran kuukauden kielikurssilla ja asuin paikalliselta perheeltä vuokratussa huoneessa lähellä - kaikkea.

    Ihana tämä sinun postauksesikin. Kielikurssi oli aikaa enen brittiläisiä poliisisarjoja tai ainakaan en niitä katsonut, joten näitä paikkoja en kaikkia nähnyt. Kirjakaupat kyllä. Tuli nostalginen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, aivan mahtava kielikurssipaikka! Selvästikin jokainen katselee maisemia ja paikkoja hieman omasta vinkkelistään. Harry Potter -näkökulma tuntui olevan suosittu.

      Poista
  6. Oi Oxford! Lempikaupunkini, jonne oli ihana päästä kurkistamaan tämän matkajuttusi kautta.

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus. Ja minulla on juuri tuommoinen Books, not bombs -kassi. :) En ole juuri raaskinut käyttää, mutta olisi kyllä valitettavan ajankohtainen juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En raaskinut ostaa mitään, krääsää kun tulvii muutenkin joka puolella, mutta monenlaista hienoa kirjakamaa oli tosiaan tarjolla.

      Poista
  8. Oxfordiin mielisin minäkin, varsinkin nyt, kun luin tämän sinun matkajuttusi. Mulle Morset ei ole tuttuja, mutta Lewisia olen seurannut. Täytyypä kysäistä Lontoossa asuvalta tyttäreltä, lähtisikö hän äidille matkaseuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ei lähtisi?! Morseen voi tutustua myös hienoina dekkareina (oikeastaan kannattaakin!). Colin Dexter on kirjoittaja.

      Poista
  9. Minä haaveilen tällä hetkellä siitä, että voisin kiertää Brittejä joku kerta autolla, ja tämä voisi olla yksi hyvä kohde kyllä. Kiitos paljon inspiroivasta postauksesta, ei yhtään tullut matkakuumetta ei! :D

    VastaaPoista
  10. Olisinpa Oxfordissa! Kiitos raportista ja matkakuumeesta 😊

    VastaaPoista
  11. Kirjallisista matkakohteista on aina ilo lukea, vaikka ei juuri samoille kulmille reissua suunnittelisikaan.Tuo suurempi puu menisi hyvin tällipajusta. Oi miten ihana kirjastopakkaus, tuollaiseen olisi helppo hurahtaa :)

    VastaaPoista