torstai 1. tammikuuta 2015

Neljäs blogivuosikatsaus 2014

Luettavaa riittää myös vuonna 2015!


Uusi vuosi, uudet kujeet. Ennen uuden aloittamista on aika hetkeksi pysähtyä kertaamaan menneitä. Blogitapoihini on jo jonkin aikaa kuulunut osavuosikatsauksen laatiminen neljännesvuosittain, joten nyt on vuorossa vuoden 2014 viimeinen kvartaali.

En ole mikään syksyihminen, oikeastaan kaikkea muuta. Lounais-Suomeen lokakuussa saapuvat kylmyys, märkyys ja pimeys ovat joka vuosi vähällä musertaa alleen. Ainoa toimiva vastalääke tuntuu olevan aktiivinen sosiaalinen kulttuuritoiminta, jota tänäkin syksynä ihan mukavasti tulin harrastaneeksi. Tästäkin loskakaudesta taas selvittiin! Apuna olivat perheen ja työn lisäksi kirjat ja kirjalliset riennot, teatteri ja runoillat sekä muutama elokuvakin.

Lokakuu on kirjaihmiselle vuoden kohokohtia kaksien merkittävien kirjamessujen ansiosta. Tänä vuonna messuilin oikein urakalla sekä Turussa että Helsingissä. Antoisaa, hauskaa ja mukavaa oli! Messuilla karttuneet kirjapinot eivät ole vieläkään huvenneet, joten iloa riittää pitkälle kevääseen asti, jotain saattaa jäädä heinäkuullekin. Suunnitelmissa on nimittäin uusia paksujen kirjojen teemakuukausi silloin.

Lokakuussa elvytin myös lanu-kirjateemaviikkoni. Syyslomalla luin vain lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Jälkikäteen huomasin, että olin tullut valinneeksi pinoihini vain kotimaista lanua, mutta mikäs sen parempaa. Viikko osoittautui kuitenkin jälleen harmillisen lyhyeksi ajaksi ja ehdin lukea vain viisi kirjaa muhkeasta kirjastopinostani. Niinpä jatkoin teemaa vielä marras- ja joulukuussakin, ja onpa muutama kirja edelleen odottamassa luentaansa. Tämä teemaviikkoidea saa varmasti jatkoa viimeistään ensi lokakuussa, kenties jo aiemminkin.

Marraskuussa jännitettiin tietysti kirjallisuuspalkintoehdokkaita ja sitten myöhemmin kisojen voittajia. Tällä kertaa esiraatilaiset olivatkin valinneet kosolti minulle tuttuja ja hyviksi havaitsemiani ehdokkaita, vaikka sen paremmin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto kuin Finlandia-palkinto ei ihan omalle suosikilleni osunut. Omaa marraskuutani elävöittivät myös 4-vuotissynttärit blogissani sekä niiden kunniaksi järjestetty suurarvonta. Arvonta saavutti suursuosion, kuten suuren arvonnan pitääkin, mutta suurin voittaja taisi kuviossa olla Itella. Postipakettien lähettäminen on mukavaa mutta tuhottoman kallista. Mutta arvonnan ja onnittelujen vauhdittamana oli hyvä lähteä joulukuuta kohden.

Joulukuu oli kiireinen ja pimeä, työntäyteinenkin, vaikka loma jo loppukuussa häämöttikin. Kaikista lupailuista ja aikomuksista huolimatta jouluvalmistelut nielivät aikaa, mutta siitä huolimatta myös kirjoille jäi aikaa. Viimeisen kvartaalin aikana luin ja kuuntelin melkoisen pinon hyviä kirjoja. Tällä hetkellä tätä juttua kirjoittaessani päällimmäisenä on edelleen huima Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Hieno romaani jäi mieltä askarruttamaan. Välipäivinä taas jo ehdin poiketa pariinkin otteeseen kirja-alessa…


Vuosi 2015 on ihan virallisestikin Kirjan vuosi. Mitenpä sitä voisi paremmin viettää kuin hyvien kirjojen merkeissä? Ainakin minä aion myös tänä vuonna lukea paljon ja hyvää kirjallisuutta. Edelleen jaan ajatuksiani lukemastani ja kokemastani täällä blogissa. On enemmän kuin mukavaa, jos jaksatte tänäkin vuonna kulkea rinnallani, lukea tekstejäni ja joskus vaikka jonkin kommentin jättää. Oikein kirjaisaa vuotta 2015 kaikille teille!

Aiemmat kvartaalit 2014:

1. kvartaali

15 kommenttia:

  1. Hyvä viimeinen kvartaali siis! Tutkailin tuossa lukupinoasi, muutamia samoja on meillä odotettavissa ilmeisesti. :)

    Hyvää lukuvuotta 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kivaa! Aina on hauskaa vertailla, mitä tutut lukijat ovat yhteisistä luetuista mieltä!

      Oikein kirjaisaa vuotta myös kujerruksiin! Niin, ja teatterikasta!

      Poista
  2. Sinulla on pysynyt bloggaustahti vireänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihme kyllä! Kauhistuneena tosin olen huomannut, että kahtena ensimmäisenä blogivuotena kirjoitin 190 tekstiä tänne per vuosi. Miten ihmeessä ehdin? Mistä revin aiheet? Nyt en saa tahtomallakaan enää 150 juttua aikaan vuodessa. Tahti hiipuu kyllä edelleen, vaikka hitaammin. Toisaalta haluaisin puolustella, että jutut ovat nyt parempia, mutta sekään ei ole totuus. Mutta hyvä, että blogi kuitenkin tuntuu olevan enemmän elossa kuin talviunilla! Enkä halua ottaa tästä päivitystahdista paineitakaan.

      Poista
  3. Oo mikä ihana lukukasa odottaa. <3 Iloista uutta vuotta Kirsi. <3

    VastaaPoista
  4. Täytyy painaa mieleen tuo Jussi Valtosen kirja. Jonkun kirjan olen häneltä joskus lukenutkin...

    Tuo muuten on aivan totta, että kirjojen lähettäminen on hävyttömän hintaista! Muistan joskus lähettäneeni jonkun isomman kirjan, jonka lähetyskuluiksi tuli yli 7 euroa! Silloin ei ollut vielä näitä Smartposteja, joissa joskus on tarjouksiakin. Tosin se tarjouskin taitaa olla monesti 5 euroa tai jotain.

    Mukavaa uutta vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtosta kyllä voi lämpimästi suositella!

      Tiesin kyllä, että postittaminen on älyttömän hintaista, mutta taas karvast totuus oli muistikuviakin karmaisevampi :D Mutta paketit ovat perillä ja toivottavasti kirjat ovat tuottaneet iloa lukijoille!

      Loistavaa vuotta 2015 Sinullekin!

      Poista
  5. Ihan mahtavaa, että blogisi on niin elossa! Ja samoissa lukuluvuissa taidetaan olla, vaikka bloggauksia sulla on enemmän. Eli en ottaisi sinuna paineita siitä, olet kuitenkin aktiivisinta sorttia. Samaa mieltä, postituskulut ovat sikahintaisia, monesti enemmän kuin kirjan hinta. Voisikohan postilta anoa jotain kulttuuritukea? Ja milloin tulet Helsingin bloggaritapaamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elossa ollaan, tosiaan :D Näillä mennään, mitä on.
      Postilta tosiaan voisi anoa jotain alennusta tällaiseen pyyteettömään, voittoa tavoittelemattomaan kulttuuritoimintaan. Voisi kirjojaan lahjoitella enemmänkin, jos se ei maksaisi niin kauheasti.

      Hmm, Helsinki on niin syrjässä, mutta katsotaan :D

      Poista
  6. Kiitos menneestä vuodesta ja kirjaisaa tätä vuotta sinullekin! Blogisi on saanut minut tarttumaan useampaankin kirjaan, joita en ehkä olisi muuten huomannutkaan aukaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo on aina paras kiitos, minkä voi saada! Vaikka kirja ei sitten kolahtaisikaan, on aina mukavaa, että on saanut houkuteltua jonkun avaamaan kirjan kannet :D

      Hyvää vuotta 2015 vielä kerran, Tanja! Luetaan ja kirjoitetaan edelleen!

      Poista
  7. Jep luetaan ja kirjoitetaan edelleen!

    VastaaPoista