lauantai 1. helmikuuta 2014

Rakkaudentunnustus kirjastolaitokselle osa II

Kiskon vanhan kirjaston pääovi.
Rollaattorilla ei sisälle ollut portaiden takia asiaa.

Minusta tuli kirjaston asiakas syksyllä 1972, kun aloitin peruskoulun ensimmäisen luokan kuntamme keskustaajamassa. Koulukampuksella sijaitsi kaksi koulurakennusta: puinen, vuonna 1923 rakennettu, sekä matalampi tiilirakennus vuodelta 1958. Tämän uudemman rakennuksen kellarissa toimi silloinen Kiskon kunnan pääkirjasto. Koulun johtajaopettaja Olavi Varho hoiti kirjastoa sivutyönään, ja kirjasto oli auki ainakin yhtenä välituntina viikossa oppilaitten kirjastokäyntejä varten.

Lasten ja nuorten kirjat olivat kirjaston etäisimmässä nurkassa ikkunaseinällä. Muistikuvissani kokoelma oli valtava, mutta aikuisen silmin tila ei niin järisyttävältä enää näytä. Kaikki on suhteellista. Kodin kirjahylly kuitenkin vertailussa jäi kevyesti toiseksi. Mutta tuossa valossa on helppo uskoa niitä, jotka muistelevat lukeneensa koulukirjaston tai vaikkapa koko kunnankirjastonkin läpikotaisin. Kyllä se on ollut ennen ihan mahdollista.

Kirjastokortteja ei koululaisille ollut, vaan opettaja/kirjastonhoitaja merkitsi meidän lainamme vihkoonsa. Sieltä sitten ruksattiin tai yliviivattiin, kun kirja palautettiin. Muistaisin myös, että meillä oli jokin rajoitus sen suhteen, montako kirjaa sai ottaa lainaan kerrallaan. Perusteluna taisi olla, ettei kirjojen lukeminen haittaisi sitten liikaa koulunkäyntiä eli läksyjen lukemista.

Kirjastoelämä oli tutun opettajan suojissa turvallista ja vakaata. Lainailimme ainakin Selja-sarjaa, Neiti etsiviä, Viisikoita ja muita Blytonin sarjoja uskollisesti. Minä taisin Tarzaneita ja Robinson Crusoen tapaisia ’poikien kirjojakin’ lueskella tyytyväisenä.

Täydellinen muutos tapahtui, kun siirryimme yläasteelle kaupunkiin. Oli aika luksusta, että kaupungin pääkirjasto sattui sijaitsemaan koulun naapurissa. Vaikka tilat olivat ahtaat ja kirjaston työntekijöiden mielestä varmaan kammottavat, minä viihdyin! Pääovi sijaitsi katutasossa. Siitä noustiin kapeita portaita pieneen eteiseen, ja vasemmalla oli lasten- ja nuorten osasto. Kokonainen huone! Uskomatonta. Sain myös ensimmäisen kirjastokortin. Lastenosaston asiakkailla se oli vaaleanpunainen pahvikortti, jonka virkailija kirjoitti koneella ja jota säilytettiin muovitaskussa. Kortti ’uusittiin’ vuosittain kirjaston leimalla. Vaaleanpunainen kortti vaihtui jossain vaiheessa keltaiseksi, kun aloin yhä useammin kääntyä eteisestä oikealle eli aikuisten osastolle. Hieman harmitti, kun vaaleanpunaisen kortin leimarivi ei vielä ollut tullut täyteen.

Lukioaikana meillä oli tapana poiketa kirjastossa myös välituntisin, mikä tuntui melkoiselta luksukselta sekin. Yläasteaikana välituntisin ei nimittäin saanut poistua koulun alueelta. Parhaat ystäväni opiskelivat lähellä sijaitsevassa toisessa oppilaitoksessa, ja meillä oli tapana treffata ruokatunneilla nimenomaan kirjastossa. Myös hyppytunneilla aikaa tapettiin lukupisteissä ja hyllyjen välissä. Lukiovuosina ahmin melkoisen pinon romanttista naisviihdettä opintojen vastapainoksi.
 
Kiskon kirjaston vanha pääsali ylätasanteelta kuvattuna.


Kouluvuodet kaupungissa tekivät minusta siis kaupungin kirjaston asiakkaan, ja oman kunnan kirjasto jäi sivuun. Sama ilmiö tapahtuu kirjastonhoitajamme mukaan edelleen. Minulla paluu tapahtui lukion jälkeisenä välivuotena, jonka aikana olin töissä kotikunnassa ja asuin kotona. Koska olin jo aikuinen, minutkin siirrettiin pois vihkojärjestelmästä. Sain asiakasnumeron, kuten muutkin aikuiset. Omani oli 1576. Jokaisen kirjaston kirjan takakannen sisällä oli tasku, jossa oli pahvinen kortti. Siihen korttiin kirjastonhoitaja merkitsi lainauspäivän leimalla ja käsin kirjoittamalla lainaajan numeron. Tämä oli varsin kätevää, kun haahuili hyllyillä etsimässä luettavaa: tuosta pahvikortista näki, oliko jo kirjan joskus lainannut! Tätä palvelua kaipaisin edelleen.

Opiskelut veivät sitten Turkuun ja yliopiston laitoskirjastojen notkuvien kirjahyllyjen ääreen. Hankin myös pääkirjastosta itselleni kirjastokortin. 1980-luvulla Turun pääkirjasto oli juhlallinen ja arvokas, enkä kuollaksenikaan muista, mitä olen sieltä joskus uskaltanut lainata. Kotoisemmalta tuntui myöhemmin upouudelta vaikuttanut Varissuon sivukirjasto, josta ainakin dekkareita hain tenttiruuhkia tasapainottamaan.

Saloon rakennettiin 1980-luvun loppupuolella (muistaakseni) upea uusi kirjastotalo vanhan tunnelmallisen ahtimuksen tilalle. Sittemmin uuttakin kirjastoa on vielä laajennettu reilusti. Aikanaan Kiskon kirjastoonkin alettiin palkata ihan oma kirjastonhoitaja, eikä enää ajateltu, että esimerkiksi opettaja voisi sivutöinään homman hoitaa. Tosin taisi virka olla ainakin välillä jonkinlainen kunnan kulttuurisihteerin ja kirjastonhoitajan yhdistelmä. Seudullinen yhteistyökin tiivistyi, ja jossain vaiheessa sai Kiskon kirjastokortilla jo lainata kirjoja vaikka Salon pääkirjastosta ja päinvastoin. Minulla oli kortti molempiin, ja ne olivat jo nykyaikaisia luottokortin kaltaisia muoviläpysköjä viivakoodeineen. Kerran erehdyin asioimaan Salossa infotiskillä ja virkailija hoksasi koneeltaan, että minullahan on kaksi korttia. Jouduin luovuttamaan oitis toisen, ja virkailija leikkasi sen kahtia! Valinta ei ollut vaikea: säilytin Kiskon kirjastokortin, ja se minulla on vieläkin. Yrittäkääpä vaihtaa se joksikin Salomo-kortiksi!


Opiskelujen lomassa olin asettunut asumaan vanhalle kotipaikkakunnalleni, joten minusta tuli taas vanhan lähikirjastoni asiakas. Vanhan rakkauden uudistaminen ei ollut vaikeaa, sillä kirjasto oli edelleen vanhalla tutulla paikallaan. Tilaa oli vain hieman pariin otteeseen laajennettu koulun kellaritiloista lohkaistuilla huoneilla. Kuntaliitos toi lisää yhteistä kaupungin kirjaston kanssa, ja uusi virkailija raivasi rohkeasti tilaa hyllyihin. Jo aikaisemmin alettiin huomata, että vanhat hyvät tilat ovat ehkä sittenkin alkaneet tulla tiensä päähän. Sisällä oli huonetiloja useissa eri tasoissa ja jo itse kirjastotilaan tultaessa piti laskeutua muutama porras. Liikuntarajoitteisia ei ollut otettu mitenkään huomioon sen paremmin ulkona kuin sisälläkään. Tilanahtaus vaivasi. Valaistus oli kehno. Lattia oli puhki.




Jotain piti tehdä. Suunnitelmiakin oli. Yksi ajatus ainakin oli laajentaa tiloja silloisella paikalla eli kaivaa lisätilaa maan alle. Rahaa vain ei ollut. Sitten ehdotettiin kirjaston siirtämistä keskeisemmälle paikalle eli vanhaan kunnantaloon. Haittapuolena olisi ollut etäisyys koulusta ja päiväkodista. Ja rappusten määrä olisi ainakin kolminkertaistunut. 

Kaupungin kiinteistöjen käytön järkiperäistäminen ei ole helppoa, mutta jotenkin kuitenkin lopulta päädyttiin vuoden 2013 alussa tekemään päätös, että kirjastomme siirtyykin vieressä sijaitsevaan nuorisotalon nimellä kulkeneeseen entiseen suojeluskuntataloon eli Kiskolaan. Asia ei ollut ihan helposti nieltävissä, sillä Kiskolaa oli kunta aikanaan vuokrannut huokealla myös juhlatilaksi. Monet syntymäpäivät ja häät olen minäkin talossa vieraan roolissa juhlinut. Koulu piti siellä myös joulujuhlansa ennen urheiluhallin valmistumista. Mutta päätös oli yhtä kaikki tehty, ja remonttikin saanut määrärahat. Koska kunnallisella sektorilla hitaasti hyvä tulee (ja kaikki muukin), muuttamaan kirjasto pääsi joulukuun alussa.

Muuttolaatikot vanhassa kirjastossa odottamassa täyttöä.

 Vuodenvaihteen jälkeen alkoi lopulta olla valmista! Lopputulosta katsellessa on aika vaikea löytää valittamisen aihetta! Upeaa. Viihtyisää. Tilavaa. Valoisaa. Vai mitä? Kiitos, Salon kaupunki ja meidän oma Anna S., joka suunnitteli ja toteutti tämän kaiken!

Uuden kirjastotilan lehtienlukuosasto.


Uudet kalusteet ovat värikkäitä ja houkuttelevia.



Samassa kiinteistössä toimii myös kaupungin nuorisotoimen pyörittämä nuorisotila, ja toiveissa olisi saada nuoria houkuteltua myös kirjaston asiakkaiksi. Ainakin luulisi olevan helppo samasta eteisestä poiketa, ja tilat ovat todella herkullisen houkuttelevat. Uusien hyllyjen alla on pyörät, joten tarvittaessa voidaan kirjastosaliin raivata tilaa tapahtumille. Runoiltoja, kirjallisia konsertteja, lukupiirejä, keskustelu- ja kirjavinkkausiltoja…Mitä vain! Kyll kelppa!



18 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Näyttäisi olevan ikkunoita melkein joka seinällä. Täydet kirjahyllyt korvaavat sen, mitä pitkä ja korkea sali tekee kirjaston intiimille tunnelmalle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ison salin kolmella seinällä on isot ikkunat, joihin remontissa asennettiin sälekaihtimet. Mukavasti tulee luonnonvaloa, ja valaistus oli jo entuudestaankin hyvä. Minusta tosiaan tunnelma on samaan aikaan viihtyisän intiimi että valoisan avara :)

      Poista
  2. Ero on kyllä melkoinen jo näiden muutamien kuvien perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan! Kirjat ovat nyt upeasti pääosassa. Asiakkaat ovat kuulemma kyselleet, paljonko valikoimaa muuton yhteydessä oikein lisättiinkään. Totuus on kuitenkin, että muuton yhteydessä vähennettiin kokoelmaa jonkin verran.

      Poista
  3. Hieno "kirjastobiografia"! Meillä oli Jousenkaaren kansakoulussa kirjastokaapit, joista lainasin, sekä hyvin pian myös kirjastokortti Tapiolan sivukirjastoon. Se sijaitsi Tapiontorin liikehuoneistojen yläkerrassa, kunnes siirtyi myöhemmin isompiin tiloihin keskustan laidalle. Tärkeä paikka, sieltä raahattiin perjantaina uimahallissa käynnin jälkeen kassi kirjoja kotiin viikonlopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaston asiakkaaksi olet siis Sinäkin ihan jo pienestä kasvanut. Omat lapseni ovat olleet mukana kirjastokäynneillä kantokoppavaiheesta alkaen. Vaihteleva on ollut menestys, mutta uskon, että osaavat tarvittaessa kirjastoon poiketa vastakin.

      Poista
  4. Tunnet varmaan Eila Mamian, Kirsi?
    Hän järjestää runomatineoita yleisölle, ja uskoakseni on aika kuuluisa.
    Lähettäisin hänelle sylintäydeltä lämpimiä terveisiä, jos näet häntä, vie Aili-mummon terveiset perille asti.

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Kirsi.♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toki, olemme Eilan kanssa ystäviä. Terveiset menivät jo eteenpäin, ja tiedän, että Eila ja hänen miehensä joskus lukevat blogianikin :) Aurinkoista sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  5. Ihana lukea tällaisia kirjastotarinoita! Nuo sinun lähikirjastosi nykyiset tilat näyttävät superviihtyisiltä ja tykkään tosi paljon noista kirjatorneista, joita on ilmestynyt moneen kirjastoon - meillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjatornit ovat tosiaan kivoja. Niihin voi laittaa houkutuksia asiakkaille hauskasti esille. Minua taas viehättävät nuo valtavat säkkituolit, joihin en vielä ole kehdannut lysähtää.

      Poista
  6. Olipa mukava lukea juttuasi, Kirsi! Huikeaa! Ihanan kirjaston olette kyllä saaneet.

    Tuli ihan haikea olo, meillä oli myös alakoulun koulurakennuksen päässä pieni kirjasto jonne piti mennä rappusia pitkin. Sieltä ne Blytonit sun muut haettiin. Yläkoulussa myös meillä oli kirjasto vieressä, Tikkurilan, ja sinne kyllä mentiin välitunneilla kun myöhemmillä luokilla sai livahtaa koulun pihastakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kouluaikaiset kirjastomuistot ovat aika nostalgisia!

      Poista
  7. Satuinpa löytämään itse nämä Ailin terveiset. :) Todella hauska yllätys. Siitä kuuluisuudesta olemme varmaankin eri mieltä, mutta runot ovat kyllä lähellä sydäntäni. Ne ovat lähellä sinuakin, Aili-mummo, eikä totta!
    Oma blogini on edelleen jäähyllä. Ehdin löytää blogien maailmasta muutamia todella mukavia ja lahjakkaita kirjoittajia, kuten esim. Aili-mummo! Prinsessat ovat kuitenkin edelleen elämässäni ykköstilalla runojen lisäksi.

    Innostuin lukemaan tätä hienoa rakkaudentunnustusta, jonka sinä Kirsi olet suunnannut kirjastolle. Kerrassaan mukavaa luettavaa alusta loppuun. KIITOS!
    Koulun kirjasto oli minulle lapsena kuin aarreaitta. Kotona oli suurperhe, jossa lapset eivät rahaa saaneet.
    Kirjasto tarjosi jotain aivan erikoista kaikille tasapuolisesti. Illalla luin salaa sängyssä jonkin pienen lampun avulla, kun isä ei antanut sähköä kuluttaa. Valoisana aikana ei ehtinyt lainakirjoja lukea, silloin tehtiin töitä. Ne ovat nyt hauskoja muistoja, enkä koskaan ole tuntenut katkeruutta, vaikka en olekaan rahan keskellä saanut kasvaa. Rakkautta oli, ja ruokaakin riitti, joten kaiken tarvittavan sain. :)
    terveisin Eila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eila <3 !

      Kirjaston siirtyminen Kiskolaan ei ollut ihan ristiriidatonta, ja luulenpa, etteivät kaikki kiskolaiset sitä tule koskaan täysin hyväksymään. Mutta aivan loistavat tilat sieltä kuitenkin kirjastollemme saatiin! Ajat muuttuvat, eikä kai ollut enää realistista odottaa, että kaupunki pitää yllä tilaa, jota satunnaisesti vuokrattiin juhlapaikaksi. Nyt talo on taas ahkerassa käytössä ja ilahduttaa kaikkia asukkaita, jotka vain suostuvat sinne menemään.

      Salaa lampun valossa aikoinaan luin joskus minäkin, mutta en sähkön säästämisen takia vaan nukkumaanmenoajan takia :)

      Poista
  8. Vai että näin tässä kävikin! Tämä raportti taisi pelastaa kokohela sunnuntaini, vaikka teknisesti ottaen näin maanantain puolella sen vasta luinkin. On todella loistavaa kuulla, että tuo muutos olikin positiivinen! Minä kun olin jäänyt siihen käsitykseen, että kirjasto muutti jonkinlaisella "no siirretään ne kirjat nyt edes jonnekin sitten"-säästöhälläväliä-mentaliteetilla...

    Olen tässä täten omalla nimelläni valmis riemuitsemaan tästä kirjastouutisesta. Taisin vuosien saatossa noin tusinan humppakeikkaa Kiskolassa ehtiä tehdä erilaisissa juhlissa. Toki juhlatilojakin tarvitaan, mutta kyllä nyt taitaa olla aihetta ennemmin todeta, että aika aikaansa kutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovastihan tätä vastustettiin, eivätkä kaikki varmaan ikinä tule myöntämään, että ratkaisu oli kuin olikin lopulta aivan loistava. Ajat tosiaan muuttuvat, niin se vain on. Kiskola jatkaa näin elämäänsä ja kirjasto sai aivan uutta puhtia toimintaansa. Onnellinen loppu, kerrankin.

      Poista
  9. Viihtyisän näköinen lastenosasto. On varmasti ollut monelle vaikeastinieltävä paikka, että vanha kirjsto vaihtaa paikkaa ja vielä kuvailemasi kaltaiseen juhlatilaan. Minä tiedän kirjaston, joka rakennettiin/kasattiin vanhaan koulun liikuntasaliin. Ensin ajattelin, että ompa kumma ajatus, mutta toteutus onkin toimiva. Se on siten myös osa koulua ja nuorten päivittäistä arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, lastenosasto on oikein viihtyisä ja värikäs.

      Vielä viime viikolla Kisko-päivänä kirjastossa kävi väkeä ihmettelemässä, miten tila on muuttunut. Eräskin herra muisteli, että oli viimeksi käynyt talossa viisikymmentä vuotta sitten ja silloin takaosassa oli näyttämö. Niin olikin, ja sillä näyttämöllä minäkin koulun kuusijuhlassa näyttelin :D

      Vaikeasti asia on varmaan nielty, mutta ainakaan minun korviini ei ole pitkään aikaan enää varsinaisia soraääniä kuulunut. Keskeisellä paikalla oleva talo on saanut elämää sisäänsä. Koulu ja päiväkoti ovat turvallisen ja riittävän lyhyen matkan päässä. Kirjastossa on helppo poiketa!

      Poista