keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Reijo Mäki: Intiaani



”Reijo Mäen Vares-sarjan puhuttelevuus perustuu paitsi Turun mystifointiin, perussuomalaisiin arvoihin ja myyttisiin renttutyyppeihin, myös epäloogiseen ja kaoottiseen juonenkehittelyyn.” Tätä rehtori Mauri Ylä-Kotolan lausahdusta olen näemmä lainannut viimekesäisessä Reijo Mäki -postauksessani kirjoittaessani Sheriffistä. Kyseinen teos aloitti ”uudistuneen” Vares-trilogian, jonka kakkososa Intiaani ilmestyi jo vakiintuneeseen tapaan kesäkuussa eli hyvissä ajoin kesän dekkarisesonkia silmällä pitäen. Vares on seikkaillut nyt siis jo 24 romaanissa. Lisäksi on vielä joukko Vares-novelleja. Kaveri alkaa olla varsin tuttu tyyppi uskollisille lukijoille, joihin itsekin lukeudun. Valitettavasti on sanottava, ettei tämä viimeisin seikkailu oikein sytyttänyt.

Mäellä on ollut loistava idea Intiaanin perusjuonen pohjalle: sumuisena heinäkuun aamuna Turun saaristossa yhteysalus M/S Västernin kaikki matkustajat ja henkilökunta ammutaan. Tekijät katoavat sumuun kuin tuhka tuuleen. Kuinka ollakaan juuri Jussi Vares on ensimmäinen alukselle nouseva henkilö joukkosurman jälkeen. Hänen naisystävänsä entisen miniän piti olla mukana aluksella, mutta tämä on kadonnut jäljettömiin.

Alkuasetelma saa siis melkein niskakarvat nousemaan odottavasti pystyyn: nyt seuraa jotakin oikeasti pelottavaa. Mutta ei. Valitettavasti Mäki tällä kertaa hukkaa hyvän ideansa parinsadan sivun ajaksi. Kun lopulta palataan itse asiaan, arvoitus ratkeaakin sitten varsin vaivattomasti. Harmittaa.

Mietin lukiessani jälleen, onko Mäki sellaisessa asemassa, että hänen teoksiaan ei sen kummemmin toimiteta. Nimittäin kunnon kustannustoimitus olisi taas kerran pelastanut paljon. Pois olisi kannattanut ainakin jättää alusta takauma, jossa paljastetaan, miten Jussi Vares törmäsi puumanaiseensa Petraan. Aivan silkkaa sivujen täytettä. Samaten loppupuolelta olisi kannattanut jättää pois kliseiset nimeämättömän henkilön ajatukset jostakin pahasta paikasta. Ne kun paljastivat ihan liian ajoissa keskeisen juonenkäänteen, joka muutenkin lässähtää pahasti. Vares ei joudu edes kunnon vaaraan kertaakaan. Ainoa jännittävä episodi sijoittuu jo kirjan alkupuoliskolle, kun sankari hiippailee kaarinalaisen puutarhaviljelmän tienoilla.

Eniten kuitenkin ihmettelin, miksi puolet kirjasta on sijoitettu Montanaan Yhdysvaltoihin. Tarinan kannalta keskeisten kahden henkilön Montanaan sijoittuvia seikkailuja seurataan tiiviisti, vaikka ne eivät sen kummemmin sitten liity mihinkään. Takakannessa jo paljastetaan, että kyseiset mies ja nainen lopulta kumpikin tulevat Turkuun, jolloin asiat alkavat lopulta rullata. Siihen asti Vares puuhastelee enemmän tai vähemmän väärien johtolankojen parissa. Turhauttavaa.

Tutut ainekset ovat jälleen sopassa mukana. Panokohtauksia on pari kappaletta, joten ei huolta. Vares vaikuttaa addiktoituneen itseään selvästi vanhempaan tuliseen naiseen, mutta sivupolkujakin matkan varrelle sattuu. Yhtä vähän juoneen liittyvät tälläkin kertaa inhan novellikirjailija Luusalmen äklöt kapakkajorinat. Luusalmi saisi kevyesti vastenmielisimmän romaanihenkilön arvonimen, jos sellaisia jaettaisiin. Kuvittelisin, että Mäki on Luusalmen hahmoon yhdistellyt useammankin todellisen kapakkafilosofin piirteitä. Ainakaan kukaan ei voi oikeasti yksin keksiä kaikkia niitä väsyneitä juttuja, joita Luusalmen suuhun on kirjoitettu. Turku on keskeinen osa kirjaa, ja siinä Mäki jälleen korjaa pisteet. Kaupunki tuntuu tutulta ja elävältä, ja on mukava kirjan sivuilla sen kaduilla ja jokilaivoilla seilailla.

Sheriffistä viime kesänä kirjoittaessani olen ollut selvästikin myönteisemmissä tunnelmissa. Intiaani saa kovemman kohtelun, mutta mielestäni syystä. Kirjassa on aika selvä pakkopullan tai välityön maku, valitettavasti. Kannattaisikohan Vares päästää pienelle paussille välillä? Ensi vuodeksi kai on jo tekeillä trilogian kolmas osa Cowboy. Ehkä sen jälkeen saamme lukea ihan jotain muuta.

Reijo Mäki: Intiaani
Otava 2013. 461 s.


Lainattu ystävältä.

P.S: Piti vielä tehdä googlauskierros, joka taas paljastaa, kuinka väärässä olenkaan.

Aamulehden Jussi Aurén suorastaan hehkuttaa: Nyt uusimmassa Vares-romaanissa Intiaani Reijo Mäki nimittäin jatkaa sitä nousukiitoaan, joka on tuonut maamme tunnetuimman yksityisetsivänkin uraan aivan uutta puhtia. 

Turun Sanomien Mari Viertolakin on pitänyt kovasti: Myös Intiaanin rakenteelliset ratkaisut toimivat hienosti. Samaan aikaan tapahtuu molemmin puolin Atlanttia, ja kerronta vuorottelee Turun ja Montanan välillä. Langat pysyvät kauan erillään, mutta juoni pitää otteessaan ehkä juuri siksi, että Mäki on arvomaailmaltaan selkeä: hyvät ovat hyviä ja pahat todella pahoja joka puolella maailmaa. 

Hmm.

P.S. Lisään tähän vielä Vares-sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Lista on peräisin Wikipediasta, joka yllättävän hyvin palvelee näitä kirjojen järjestyspulmia pohtivia lukuhaluisia. Vareksia ei ole mikään pakko lukea järjestyksessä, sillä juonet ovat täysin itsenäisiä eikä Vareksen elämäkään mitenkään kehity sarjan aikana. 


Moukanpeli. Hämeenlinna: Karisto, 1986. 
Satakieli lauloi yöllä. Espoo: Weilin+Göös, 1987. 
Marraskuu on musta hauta. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1988. 
Sukkanauhakäärme. Helsinki: Otava, 1989. 
Jäätynyt enkeli. Helsinki: Otava, 1990. 
Kuoleman kapellimestari. Helsinki: Otava, 1991. 
Vares ja kaidan tien kulkijat. Hyvinkää: Book Studio, 1992. 
Enkelit kanssasi. Helsinki: Otava, 1995. 
Pimeyden tango. Helsinki: Otava, 1997.
Pahan suudelma. Helsinki: Otava, 1998. 
Keltainen leski. Helsinki: Otava, 1999. 
Mullan maku. Helsinki: Otava, 2000. 
Kolmastoista yö. Helsinki: Otava, 2001. 
Black Jack. Helsinki: Otava, 2003. 
Huhtikuun tytöt. Helsinki: Otava, 2004. 
Nuoruustango. Helsinki: Otava, 2005. 
Hard luck cafe. Helsinki: Otava, 2006. 
Uhkapelimerkki. Helsinki: Otava, 2007. 
Lännen mies. Helsinki: Otava, 2008. 
Valkovenäläinen. Helsinki: Otava, 2009. 
Kolmijalkainen mies. Helsinki: Otava, 2010. 
Mustasiipi. Helsinki: Otava, 2011. 
Sheriffi. Helsinki: Otava, 2012. 

Intiaani. Helsinki: Otava, 2013. 

14 kommenttia:

  1. Kannattaisiko lukaista väliin toisen turkulaisen, Max Mannerin, tuotantoa? Sinuna aloittaisin vaikkapa viimevuotisesta Vapauttajasta ja jatkaisin sitten uusimmalla Räsynukella. Monet dekkareista innostuneet ovat nykyisin sitä mieltä, että etenkin Mannerin uudempi "nordic noir", Stein Storesen -sarja, pesee Mäen höpsötykset 6-0, ei vaan ole ehtinyt tulla vielä niin laajalti tutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olen Max Mannerin tuotantoakin lukenut ainakin parin kirjan verran, mutta jotenkin en ole vielä päässyt ns. imuun. Nordic noiria voisi taas vaikka kokeillakin.

      Poista
  2. Tämä oli riemastuttava arvio, ja luultavasti oikein osunutkin, tätä enkä Sheriffia, enkä Mustasiipeä ole lukenut, mutta muut Mäet.
    Varsinkin seuraava sitaatti on loistava
    "Tutut ainekset ovat jälleen sopassa mukana. Panokohtauksia on pari kappaletta, joten ei huolta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos. Hieman patittaa, että aina vain luen näitä, enkä esim. tätä sitten kuitenkaan halunnut lopettaa kesken. Jokakesäinen Vares on kuitenkin jotenkin sellainen perinne.

      Poista
  3. Muutaman Vareksen olen lukenut ja tykkäsin Mäen huumorista. Olen nähnyt muutaman elokuvankin ja varsinkin Veijosen näyttelemä Vares oli sopivan humoristinen Vareksen osaan. Kirjailija Mäkeä kannattaa mennä kuuntelemaan, sillä hänellä on pilke silmäkulmassa, ja kuulijoilla on hauskaa.
    Ihan sopivaa kuunneltavaa pitkillä ajomatkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yleensä tykkään Mäen huumorista, enhän muuten olisi koko hänen tuotantoaan lukenut ja osaa kirjoista vielä äänikirjoina perään uusintana. En esimerkiksi ole osannut närkästyä hänen tavastaan kuvata naisia. Jotkuthan pitävät Mäkeä misogyynina, mutta minusta tästä ei ole kyse vaan nimenomaan siitä pilkkeestä. Ei Mäki sen kauniimmin miehiä kohtele! Varesta nyt ehkä lukuun ottamatta, mutta hän onkin päähenkilö. Luusalmen jutut sen sijaan menevät paikoin niin överiksi, että ei enää edes hymähdytä.

      Poista
  4. Minä lopetin Mäen Vareksien lukemisen muutama vuosi sitten. En vain enää jaksanut sitä samaa...

    VastaaPoista
  5. Minusta Reijo Mäeltä on aina puuttunut kunnollinen kustannustoimittaja. Tänällään hänen romaaninsa ovat kuin raakatimantteja jotka on pistetty myyntiin hiomatta niitä.

    Mutta ehkäpä Mäki on itse valinnut linjansa - mieluummin hieman raakaa kuin gurmeeta.

    Ja lukijoiden määrästä päätellen gurmeeta ei kaivatakaan.

    VastaaPoista
  6. Kustannustoimittaja on tosiaan vaihtunut muutama vuosi sitten. Luin jostain lehtihaastattelusta.

    Jussi Auren on hyvä ja lahjomaton arvostelija, varsinkin dekkareissa.
    Hänen suosituksestaan luen tämän uusimman, vaikka kaikkia Vareksia en ole lukenut.

    VastaaPoista
  7. On tosi mukavaa löytää sellainen arvostelija, jonka kirjamaku mätsää omaan ja jonka suositukset tai teilaukset tuntuvat sopivan itselle kuin nappi nenään melkein joka kerta. Lukumakuja kun on niin monenlaisia.

    VastaaPoista
  8. En ole lukenut yhtäkään Varesta, mutta mieli kyllä tekisi. Olen vaan niin saamaton, etten jaksa selvitellä järjestystä (pakko lukea järkässä!) jne. Vares kiinnostaa minua nimenomaan siksi, että on niin tunnettu. Haluaisin kokea itse, mitä Reijo Mäen luomasta hahmosta pidän. Jonkun Vares-elokuvan olen vissiin nähnyt joskus sata vuotta sitten. Vai olikohan se sarja, hmm.

    VastaaPoista
  9. Oi, kiitos Kirsi - otitkin nurinani huomioon! Minulle pelkkä googlettelu on joskus liian työlästä saati että muistaisin kaupoilla/kirjastossa, että mikäs se järjestys nyt olikaan. Pitää pistää Moukanpeli ylös pikku kirjaseeni. Tai sitten ei, jos ei kerran järjestyksellä ole periaatteessa väliä. Toisaalta minulla on pakkomielle järjestykseen, joten... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Moukanpelistä voi kernaasti aloittaa. Se tosin on niitä harvoja Vareksia, jotka eivät sijoitu ainakaan pääsosin Turkuun.

      Poista
  10. Kas, kirjoittelin juuri omaan blogiini ajatuksia ko. kirjasta, ja melko samoilla linjoilla tunnumme olevan :) Aloin siis kirjoitettuani googlailla, mitä muut ovat kirjasta tykänneet. Ekan kommentoijan kanssa olen samoilla linjoilla: kannattaa kokeilla Max Mannerin kirjoja myös!

    VastaaPoista