torstai 18. heinäkuuta 2013

Mikaela Sundström: Alati taivaat (lukumaratonsatoa)



Keskipaljon lukevana (tai ainakin jatkuvasti lukevana) ihmisenä olen monesti hämmästellyt sitä, miten ainakin näennäisesti täysin sattumanvaraisesti luettaviksi valitut kirjat näyttävät jollakin tavalla keskustelevan keskenään tai asettuvan jatkumoksi. Näin kävi taas Blogistanian kesälukumaraton I:nkin aikana. Luin alkajaisiksi Inka Nousiaisen osittain sota-aikaan sijoittuvan sukupolviromaanin Kirkkaat päivä ja ilta. Seuraavaksi käteeni osui jostakin kirjaston poistolaarista pelastamani Mikaela Sundströmin vuoden 1999 Finlandia-ehdokas Alati taivaat, jonka kaunis nimi soitti siellä laarin ääressä jotain vaimeaa mieleni kelloa.

Jo nimet ovat sukua toisilleen. Nousiaisen kirjan nimi tulee papin pitämästä vihkipuheesta, jossa lainataan Raamattua. Sundströmin kirjan nimi taas on vanhasta virrestä. Kirkollis-kristillistä kuvastoa siis, jotain hyvin perisuomalaista. Nykyajan menossa on vaikea muistaa, kuinka vahvasti hyvinkin vanhoillinen luterilaisuus vaikutti esimerkiksi koulujen arkeen esimerkiksi 70-luvulla, peruskoulussakin.

Alati taivaat on myös jonkinlainen sukupolviromaani, ja siinäkin sota-aikaisilla tapahtumilla on merkityksensä nykyajan eli 1980- ja 1990-luvun tapahtumiin. Keskiössä on Katarina, itäuusmaalaisen, suomenruotsalaisen maatilan nuorempi tytär, joka jo 16-vuotiaana riuhtaisee itsensä lähes väkivalloin irti näännyttävistä perheriidoista ja taakse jääneestä koulukiusaamisesta. Hän pakenee Lontooseen ja koettaa etsiä paikkaansa maailmassa vain omana itsenään, ilman suvun ja perheen ongelmien taakkaa. Sattuma johdattaa hänet valokuvaamoon apulaiseksi. Omistaja päättää opettaa Katarinan valokuvaamaan, ja se osoittautuukin hänelle tärkeäksi itseilmaisun tavaksi. Valokuvauksella on kirjassa keskeinen osuus. Lontoossa tapahtuu kuitenkin jotain, mitä Katarina olisi viimeiseksi voinut kuvitella: hän rakastuu. Rakastuu ehdoitta ja korviaan myöten, kertakaikkisesti.

Rakastettu on suomenruotsalainen lukion historianopettaja Harri, jonka kanssa Katarina päättää uskaltaa palata kotiin Suomeen. Se ei kuitenkaan suju ihan niin kuin on kuviteltu. Perheen ongelmat eivät ole vuosien aikana kadonneet minnekään, ja hetken vieraskoreuden jälkeen ne vyöryvät Katarinan ylle kuin tsunami. On päästävä irti. Katarina rikkoo kaiken voidakseen ehkä koota paloista itsensä.

Kirja on pienikokoinen, vain 153 kapeaa sivua käsittävä teos. Sen kansien väliin mahtuu kuitenkin monta mielenkiintoista tarinaa. Katarinan isosisko Helena alkaa elää oman rakkautensa kanssa, mutta päätyy lähinnä helsinkiläisten seurapiirien kutsuille osoitukseksi isäntäväen suvaitsevuudesta. Myös dramatiikkaa on mahtunut mukaan. Katarinan ja Harrin häät ovat jonkinlainen kulminaatiopiste, jota kierrellään pitkään, ennen kuin lopulta paljastuu lukijallekin, mitä oikein tapahtui. Sundström ei kuori koko tarinan kaikkia kerroksia auki, vaan menneisyyden salaisuudet jäävät osittain hämärän peittoon, kutkuttamaan lukijan mielikuvitusta.

Ilkeämielisesti voisi ajatella, että Alati taivaat valittiin Finlandia-ehdokkaaksi kiintiöpaikalle, pitihän mukaan saada jokin suomenruotsalainen, ruotsiksi kirjoittava sekä mielellään esikoiskirjailija. Sundström täytti kätevästi molemmat vaatimukset. Mutta Alati taivaat kyllä lunasti paikkansa kisassa ihan oikeilla ansioillaan, vaikka aika kovassa seurassa kilpailikin. Muut ehdokkaat nimittäin olivat Antti Hyry, Jari Järvelä, Jari Tervo, Veronica Pimenoff ja Kristina Carlson, jonka teos Maan ääreen vei palkinnon. Vuoden 1999 ehdokkaat siis noudattivat mallikelpoisesti sukupuolijakaumaa, ja mukana on konkareita, joista toiset ovat olleet myöhemmin palkinnon suhteen onnekkaampia kuin toiset. Tervohan on ollut kestoehdokas, jolle voittoa ei ole herunut. Hyry taas korjasi potin vuoden 1999 Aitan rinnakkaisteoksella Uuni.

Sundströmin tuotanto alkoi tämän esikoiskirjan perusteella kiinnostaa aika lailla, mutta näyttäisi siltä, että tuotanto on suppeahko eikä kaikkea ole suomennettu.

Mikaela Sundström: Alati taivaat (Dessa himlar kring oss städs)
Suom. Katriina Savolainen.
Tammi 2000 (alk. 1999). 153 s.


Ostettu.

1 kommentti:

  1. ei ole tuttu kirjailija eikä kirja, mutta jos sattuu kohdalle, niin mikäpä ettei :)

    VastaaPoista