tiistai 27. marraskuuta 2012

Kymmenen ihanaa mieskirjailijaa


Viime viikolla listasin TTT:hen innoissani löytämiäni kotimaisia naisfantasiakirjailijoita ja heidän hienoja teoksiaan. Pikkuisen jäi kaivelemaan listani sukupuolisyrjivä lähtöasetelma, joten ihan tasa-arvon nimissä (sen kiihkeä kannattaja kun olen) ovat tämän tiistain kärkikympin kirjailijat kaikki miehiä. EB eli ennen blogia kuvittelin lukevani jos ei nyt enemmän mies- kuin naiskirjailijoita, niin ainakin tasapuolisesti kumpiakin. Jotenkin olin ajatellut, että kirjamakuni olisi jotenkin miesmäinen. Blogin sivulle kokoamani Vuoden luetut -listat kuitenkin paljastavat miesten olevan pahasti alakynnessä!

Tällä kertaa TTT-listalle pääsevät ne kotimaiset mieskirjailijat, joiden jonkin teoksen olen lukenut tänä vuonna ja pitänyt. Joukosta uupuu siis monia suosikkimiehiäni. Lisäksi säästän ihan tarkoituksella dekkarikirjailijat myöhempään käyttöön. Järjestys noudattelee omaa lukemisjärjestystäni.

TTT 27.11.2012: Kymmenen ihanaa kotimaista mieskirjailijaa

  1. Pasi Ilmari Jääskeläinen
Hieman epäröiden tartuin alkuvuodesta Harjukaupungin salakäytäviin, koska sitä oli kovasti monissa blogeissa viime vuonna kehuttu. Ihastuin, tykkäsin kovasti. Oikeastaan vielä enemmän pidin tämän jälkeen lukemastani Lumikosta ja yhdeksästä muusta, kenties siksi, että yksi keskeisistä henkilöistä on äidinkielen opettaja. Jääskeläinen tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta minä kuulun vankkumattomaan ihailijakaartiin, ei mahda mitään. Kolmatta romaania odotellaan!

  1. Turkka Hautala
Hiukan oikeastaan hävettääkin, kun tällainen täti-ihminen fanittaa estoitta itseään melkoisesti nuorempaa mieskirjailijaa. Salo vei kuitenkin sydämeni kerralla, eikä se siitä muuksi muutu. Hautala on ehdottomasti suuri suosikkini hänkin. Koko tuotanto, kaikki kolme kirjaa ovat tuolla hyllyssä, myös Paluu ja tämänkeväinen Kansalliskirja.

  1. Tuomas Kyrö
Mielensäpahoittaja on kertakaikkisen loistava kirjallinen hahmo, yliveto. Pitääkö tätä enempää perustellakaan? Miniästäkin pidin, samoin Ruskeakastikkeesta, vaikka alkuperäinen on parempi. Kyrön muusta tuotannosta olen lukenut toistaiseksi vain Urheilukirjan.

  1. Jussi Valtonen
Blogeista sain vihiä tästä taitavasta kirjoittajasta, joka muuten olisi varmasti edelleen täysin tuntematon. Ihastuin hienoon Siipien kantamiin niin, että luin kaikki toistaiseksi ilmestyneet, eli Vesiseinän ja Tasapainoilun. Mieluusti lukisin Valtoseltakin jotain uutta.

  1. Aki Ollikainen
Kertarysäyksellä teki tämä mies minuun melkoisen vaikutuksen! Nälkävuosi on hieno kirja. Oikeastaan kirjoitin siitä turhankin laimean blogiesittelyn, sillä kirja on vain kypsynyt mielessäni.

  1. Reidar Palmgren
Kirjailija, jonka tuotantoon suhtauduin aluksi karsaasti, koska minusta julkkisten, ts. näyttelijöiden yms. on Suomessa ihan liian helppoa julkaista kirjoja ja alkaa kutsua itseään sitten kirjailijoiksi. Palmgren kuitenkin on saanut minut vakuuttumaan, että hänen kohdallaan ei ole tästä kyse. Alkuun pääsin äänikirjan muodossa, kun kuuntelin Lentämisen alkeet. Tänä syksynä luin uudenkarhean Sudenmarjan ja pidin luonnon onnistuneesta mystifioinnista ja odottamattomista juonenkäänteistä. Mielenkiintoinen kirja.

  1. Juha Itkonen
Itkoselta olen lukenut Myöhempien aikojen pyhiä silloin, kun se oli Finlandia-ehdokkaana, eli vuonna 2003. Myöhemmin luin teoksen Kohta samaten uutena, ja tänä syksynä Hetken hohtavan valon. Itkonen tuntuu kirjoittavan yhä laveampia teoksia, mutta pidin uusimman tarkasta ajankuvasta ja eräänlaisesta tavallisen elämän tapahtumattomuudesta.

  1. Riku Korhonen
Korhonen, tuo Turun massahurmaaja, on minulle uusi kirjallinen tuttavuus. Olen lukenut hänen kirjoistaan vain uusimman eli Nuku lähelläni (jossa by the way on Korhosen omistus, mulle). Kahden ja yhden yön tarinoita on jo vuosia odotellut tuolla hyllyssä, ja Lääkäriromaanin kohdalla jouduin harjoittamaan taannoin kirpputorilla melkoisia itsehillintämenoja. Kielellisesti Nuku lähelläni on hiottu kauniiksi. Paikoin lauseet muistuttavat aforistisia pienoisrunoja. Tykkäsin kyllä.

  1. Petri Tamminen
Tamminen on jonkinlainen Itkosen kirjallinen vastakohta, niukkuuden mies. Tämänsyksyinen Rikosromaani ei ainakaan ollut paksuudella pilattu. Aiemmin olen nautiskellut myös Enon opetukset sekä Mitä onni on.

  1. Roope Lipasti
Lipastilta naurahtelin läpi äänikirjaversion Rajanaapurista.


Onko listallani yhtään Sinun suosikkikirjailijaasi?

15 kommenttia:

  1. Montakin! Jääskeläinen, Hautala, Ollikainen, Itkonen, Palmgren... Kyrö ja Valtonen ovat edelleen lukulistallani.

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä mielessäni on kaksi kirjaa jotka aion hankkia ja lukea HETI kun ne ilmestyvät, ja toinen niistä on Jääskeläisen kolmas romaani. (Se toinen on Sookie Stackhouse -sarjan päätösosa. :) Hänestä on tullut tähänastisen tuotantonsa perusteella suosikkikirjailijani nro 1.

    Muista olen tutustunut toistaiseksi vain Kyröön, jonka Mielensäpahoittaja on tietysti loistava tapaus. Ollikaiseen rakastumisesta uskallan olla aika varma.

    VastaaPoista
  3. Jo vain: Hautala, Itkonen ja Tamminen. Jääskeläiseen ja Kyröön suhtaudun jostain syystä epäilevästi, muihin voisin tutustua. Lipasti on minulle oikeastaan ihan vieras nimenäkin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, useampikin. Jääskeläinen, Kyrö, Hautala, Ollikainen. Korhonen, Itkonen ja Tamminen odottelevat myös lukulistalla.

    VastaaPoista
  5. Kaikkia muita olen lukenut ja aion lukea vastakin paitsi Hautala ja Jääskeläinen, näitäkin olen yrittänyt, mutta kesken on jäänyt. Ehkä vielä joskus heidänkin aikansa koittaa mutta en kiirehdi. Kyrö, Valtonen ja uusimpana tuttavuutena Ollikainen ovat kärkikolmikko.

    VastaaPoista
  6. Minun pitää oikeasti pistää kaikki nämä pakkolukemisten listalle - en tosiaankaan ole toistaiseksi lukenut kuin Kyrön Mielensäpahoittajan ja senkin kuuntelin äänikirjana...

    VastaaPoista
  7. Kaikkia näistä en ole lukenut, mutta Kyrö ja Jääskeläinen ja Itkonen ovat kovia nimiä.

    VastaaPoista
  8. Olen varmaan ainoa, joka ei ole lukenut Kyröä. Ensin karsastin sitä hypetystä, sitten Miniän myyntitouhua ja lopulta kun etsiskelin niitä kirjastosta, kaikki kappaleet olivat kuka ties miten pitkissä varausjonoissa. Noista suosikini on Itkonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyröä kannattaa kyllä hypestä huolimatta kokeilla. Eihän sekään tietysti ole kaikkien juttu. Miniä oli keväällä Kirjan ja ruusun päivän kirja, jota ei lainkaan saanut ostaa (eikä saa vieläkään), vaan sen sai kylkiäisenä, jos osti jonkin muun väh. 10 euron kirjan. Kyseenalaista kytkykauppaa joidenkin mielestä, minua se ei tökkinyt. Mutta kirjastotkaan siis eivät saaneet tätä ostettua muulla keinoin, ja monet jäivät ilman ja ostivat niitä sitten myöhemmin ihmisiltä lainattavaksi eteenpäin. Se selittänee, miksi ne ovat koko ajan menossa. Mutta kuten sanottu, kaikki ei ole kaikkia varten.

      Poista
  9. Kyrö ja Valtonen ovat näistä suosikkini. Kaikkia en kyllä ole vielä lukenut. Esim. Ollikainen ja Jääskeläinen kiinnostavat kovasti.

    VastaaPoista
  10. Luen niin vähän suomalaista nykykirjallisuutta, että listaamiltasi kirjailijoilta olen lukenut vain Itkosen Anna minun rakastaa enemmän, joka oli minusta täysin ylikehuttu.

    VastaaPoista
  11. Hyviä nimiä ovat, vaikka kaikkia en vielä tunne. Oman listani kärkeen kiilaa Miika Nousiainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousiaisesta olen pitänyt myös, ja olen lukenut sekä Vadelmavenepakolaisen että Maaninkavaaran. Hienoja! Valitettavasti viimeisin on kuitenkin lukematta enkä tänä vuonna ole lukenut hänen teoksiaan, joten ei päässyt nyt listalle.

      Poista
  12. Tuomas Kyrö Mielensäpahoittajan ansiosta ja Reidar Palmgren olemuksensa, äänensä ja Lentämisen alkeiden ansiosta :)

    VastaaPoista
  13. Tämä onkin sellainen lista, että kaikista (paitsi kolmesta) olen kuullut, mutta usko tai älä - yhtäkään en ole lukenut! Nyt kyllä jo ihan hävettää, sillä tuossa on useampikin nimi, joka kiinnostaa kovasti. Tuomas Kyrö varmaan eniten.

    VastaaPoista