sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pertti Jarla: Fingerpori - kuntauudistus



Olen aikaisemminkin täällä blogissani tunnustanut, että vaikka en ole mikään sarjakuvien suurkuluttaja tai asiantuntija, luen mielelläni Pertti Jarlan Fingerpori-sarjan strippejä. Meille tulee kaksi sanomalehteä, joissa molemmissa julkaistaan Fingerporia kuudesti viikossa. Stripit ovat siis jo ainakin kahdesti luettuja, kun ne saa ostaa kovakantisina ja värillisinä albumeina. Nämäkin olen itselleni koonnut kaappiin.

Uusiotavaraa ja kierrätystä on myös Fingerpori – kuntauudistus -albumi, jonka ostin viime viikolla poiketessani taidenäyttelyssä käydessäni Ateneumin kaupasta. Ateneumin kirjakauppa on poikkeamisen arvoinen. Tarjolla on hyvän taidekirjavalikoiman ohella hieman valtavirrasta poikkeavaa kaunokirjallisuutta ja ihan hyvätasoinen sarjakuvavalikoima. Jos tuntisin lajityyppiä paremmin, olisin kenties tehnyt muitakin hankintoja, mutta nyt aika ei riittänyt syvällisempään tarjonnan tutkailuun.

Kuntauudistus-kirja on formaatiltaan perinteistä suurikokoista sarjakuva-albumia kätevämpi. Stripit on painettu sivuille vertikaalisesti, eli ne luetaan ylhäältä alaspäin. Tämä toimii mainiosti kolmikuvaisilla ja melko hyvin kaksikuvaisilla stripeillä, mutta jos alkuperäinen piirros on ollut yhden kuvan strippi, joka on kolmen kuvan levyinen, se on pitänyt painaa sivulle poikittain. Näitä poikittaisia kuvia on kirjassa vain muutama. Muuten kirjaa on miellyttävämpi käyttää kuin esimerkiksi Kamppailuni-albumia, joka on muodoltaan pitkulainen. Stripit on siihen painettu alkuperäisten tapaan horisontaalisesti, mutta vain yksi sivua kohden, kuten tässä Kuntauudistuksessakin. Pieni koko on mukava, mutta hintaa olisi saanut varmasti alas, jos olisi tyydytty pehmeisiin kansiin. Nyt Kuntauudistuksessa on kovat kannet.



Kirjan stripit on löyhästi ryhmitelty aihepiireittäin, ja jokaisen aiheen alkuun on kirjoitettu parin-kolmen sivun mittainen johdantoteksti. Nämä jaarittelut eivät aina toimi kovin hyvin, ja olenkin sitä mieltä, että Jarlan huumori puree parhaiten lyhyenä ja ytimekkäänä strippinä. Stripit nimittäin jaksavat hihityttää vielä kolmanteen tai viidenteenkin kertaan luettuina. Tosin en ole aivan varma, ovatko välijaaritukset Jarlan vai albumin toimittajan Vesa Kataiston kirjoittamia. Osa strippien vitseistä on härskejä kaksimielisyyksiä, jotka kuluvat nopeasti, mutta joukossa on kielioivalluksia, jotka kuuluvat helmien joukkoon. Välillä on hierottava älynystyröitäänkin, että vitsi aukenee. Tietysti avuksi on, jos lukijan huumorintaju on jo valmiiksi hieman nyrjähtänyt rahvaanomaisuuden suuntaan J.

Jarlan terveiset kriitikoille!

Fingerpori – sopii yrittää!

Pertti Jarla: Fingerpori – kuntauudistus
Arktinen banaani 2012. 192 s. 

3 kommenttia:

  1. Fingerporit ovat kyllä hauskoja! :) Mieluisimpia ovat ne sanoilla leikittelyt, varsinkin jos en ensin tajua koko vitsiä - silloin se hoksaamisen ilo vielä lisää hauskuutta.

    VastaaPoista
  2. Nuo esimerkit olivat molemmat minulle uusia! Mitähän muuta olen missannut hesarissa... Pitääkin katsoa näitä kirjastosta. Olen samaa mieltä Maijan kanssa, parhaita ovat stripit joita joutuu hetken aikaa tuijoittamaan kummastellen. :D

    VastaaPoista
  3. Kyllähän Fingerporit on törkeitäkin mutta sanaleikkivitsit kantaa. Niistähän on tehty gradukin, joka julkaistiin kirjanakin.

    VastaaPoista