Reijo Mäki: Sheriffi

Turun Pajamäen rauhallisella omakotitaloalueella tapahtuu raaka kaksoismurha. Rauhanturvatehtävissä ansioitunut mutta parhaillaan sairauslomalla ollut poliisi löytyy omasta pihakeinustaan alasti, silvottuna, silmät puhkottuna ja äitinsä ja vaimonsa morsiushuntu päässään. Myös poliisin entinen naisystävä on surmattu, mutta vähemmän dramaattisesti.

Tämä asetelma on taustalla, kun yksityisetsivä Jussi Vares saa keväällä toimeksiannon. Koko talven täydellisenä mysteerinä säilynyt kaksoismurha on edelleen selvittämättä poliisin kaikista ponnisteluista huolimatta. Poliisin naisystävän äiti pyytää Jussia selvittämään, miksi hänen tyttärensä tapettiin. Vastahakoisesti Jussi ottaa tehtävän, vaikka ei usko voivansa asian hyväksi paljoakaan tehdä. Yllättävältä taholta tulee kuitenkin toinenkin toimeksianto samasta jutusta. Paikallisen alamaailman kerma on kyllästynyt tehostettuun poliisitoimintaan Turussa ja haluaa työrauhansa takaisin. Vares on entistä varautuneempi, mutta suostuu, koska palkkio on suolainen ja sama juttu jo muutenkin työn alla.

Raatimiehiksi kutsuttu rikollispomonelikko pyörittää muiden bisnestensä lisäksi Satamasaluunaa, jossa on monenlaista toimintaa laillisesta vähemmän lailliseen. Mielenkiintoisin toimintamuoto taitaa olla säännöllisesti pidettävä runoilta, joka onkin todellinen menestyskonsepti. Paikalliset tunnetut nykyrunoilijat lausuvat runojaan ja kesämekkoiset keski-ikäiset naiset kirkuvat lavan reunalla ja viskovat esiintyjille nimettömiään. Seuraa häslinkiä, kun Jussin pitkäaikainen ystävä novellikirjailija Luusalmi saa itsensä puhuttua yhdeksi kesän runoillan esiintyjäksi.

Tutkimukset eivät etene kovinkaan rivakkaan tai loogisesti. Tapansa mukaan Jussi Vares kaljoittelee ja kuuntelee, mitä ympärillä puhutaan, ja yleensä vahingossa tai ainakin puolivahingossa kaiken puheen keskeltä alkaa hahmottua jotain, josta voi napata jo vähän kiinnikin. Tälläkin kertaa mukana on varsin dramaattisia käänteitä, ennen kuin totuuden siemen alkaa pilkottaa kaiken muun sälän keskeltä ja Jussikin sen huomaa. Raatimiehet ovat tasa-arvoinen nelikko. Kuka oikein on pomo eli Sheriffi kaiken taustalla? Vastaus on moninkertainen yllätys niin Jussille kuin lukijallekin. Loppuratkaisu on lievästi sanoen onnistunut, vanhojen dekkariperinteiden mukaan toteutettu kaksoishämäys. Kaikki todisteet ovat koko ajan lukijankin silmien alla, ne vain pitäisi osata yhdistellä. Vaan osasinko? No en.

Reijo Mäki on siis kirjoittanut 23. Vares-dekkarin. Sheriffi on miehen omien sanojen mukaan aloitusosa kolmen sarjaan, jonka muut osat ainakin työnimiltään ovat muistaakseni Cowboy ja Intiaani. Miten pitää tällainen ikuisuussarja tuoreena? Siinä kysymys, jota Mäkikin on varmasti monesti pohtinut. Välillä on poikettu Turusta Pohjanmaalle, sitten on tehty aikahyppy tulevaisuuteen. Mutta suurin osa kirjoista sijoittuu nykyhetkeen ja tiukasti Turun kaduille ja kujille. Jotain uutta pitäisi saada mukaan, jotta ei ihan puudu ainakaan kirjailija. Lukijat tuntuvat varsin mielikuvituksettomilta ja odottavat aina sitä samaa.

Sheriffi ei ole mikään rohkea hyppy uudenlaiseen tyyliin, vaikka monista edeltäjistään paikoin edukseen poikkeaakin. Uudistaminen on siis tehty huolellisen varovasti, etteivät uskolliset Vares-fanit ota nokkaansa. Ei ole pelkoa. Vares on entisellään; viihteelle helposti eksyvä, viinan takia muistinsa menettävä, naisia puoleensa vetävä miekkonen, jolla on työssään yleensä enemmän sitä hyvää tuuria kuin rautaista ammattitaitoa tai ahkeruutta. Renttumainen charmi puree siis edelleen niin elähtäneempiin kapakkaruusuihin kuin tarinan hehkeimpään neitoonkin. Samaten Uuden Apteekin tiskillä filosofoidaan ja Mantun grillillä vedetään rasvakeitoksia yöpalaksi. Luusalmi pitää huolen, että rasvaa ei puutu myöskään vitseistä. Tällä kertaa Vares kuitenkin lopussa tietää, kuka oli roisto ja millaisen rangaistuksen hän saa. Välillä kun mies on tullut pelastaneeksi ihan maailmankin, mutta ei vielä tänäkään päivänä sitä itse tiedä.

Salonseutulaista lukijaa ilahdutti, että mukana on ripaus tuttuja maisemia täältäkin. Erään kartanonisännän elkeisiin on taidettu lainata hippunen yhden halikkolaisen kartanon omistajan habitusta, vaikka huolella onkin rajat häivytetty. Tällaisen virneen olin rivien välistä lukevinani. Harmi, että kirjassa kovasti kehuttu huumevieroitusklinikka Kiskon peräkorvesta on jo lakkautettu, muuten olisi sekin saanut mukavaa ja asiantuntevaa mainosta.

Ehkäpä Mäen useiden kirjojen siirtäminen elokuvamuotoon on vaikuttanut myös kirjoittamiseen? Onko alitajunta jo valmiiksi miettinyt, miten tarinan saisi vaivatta muunnettua leffaksi? Kenties, eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut. Mahdottoman pitkät ja juonta minnekään viemättömät jaarittelu- ja jauhantajaksot on nyt siistitty napakammiksi ja osa karsittu kokonaan pois. Kaikki kirjassa kuvattu liittyy pääjuoneen tavalla tai toisella. Kyseessä on siis varsin ryhdikäs Vares tällä kertaa, ja viihdyinkin herran matkassa taas oikein mukavasti.

Reijo Mäki: Sheriffi

Otava 2012. 412 s.

Hesarin Veli-Pekka Leppänen on omassa arviossaan täysin vastakkaista mieltä kuin minä lähes kaikesta. Aamulehden Jorma Pokkinen on pitänyt pääasiassa, vaikka moittiikin. Tosin olemme pitäneet ihan eri asioista…Turun Sanomien Matti Komulainen esittelee kirjan varsin perusteellisesti ja ylistävään sävyyn, ainakin pääosin. Mielenkiintoinen tieto muuten, että runoillan muut esiintyjät ovat ihan oikeita turkulaisia runoilijoita! Kummasti lehtiarviot ovat kaikki miesten kirjoittamia. Kyllä Mäkeä lukevat naisetkin, veikkaisin, että jopa yli puolet lukijoista on naisia. 

P.S. Onpa tämän epäloogisen ja epätodennäköisen sankarin suosiota pohdiskellut ihan professorikin:

Rikos saattaa perustua sattumaan, jolloin loogiset päättelyketjut osoittautuvat katteettomiksi. Reijo Mäen Vares-sarjan puhuttelevuus perustuu paitsi Turun mystifointiin, perussuomalaisiin arvoihin ja myyttisiin renttutyyppeihin, myös epäloogiseen ja kaoottiseen juonenkehittelyyn.