tiistai 7. elokuuta 2012

Onko kirjablogi pudonnut kärryiltä?


Olemmeko kirjablogini ja minä kokonaan pudonneet kirjamaailman kärryiltä? Luenko vain menneen ajan kirjallisuutta, kirjailijoita, joita kukaan muu ei enää lue? Hieman näin ajatukseni ensin kulkivat, kun lukaisin Suomen kirjakauppaliiton julkaiseman Mitä Suomi lukee? -listan kesä-heinäkuulta. Kovin vierailta nimittäin vaikuttivat monet nimikkeet. Tarkempi silmäys kuitenkin osoitti, että pudonnut olen ainoastaan käännöskirjallisuuden kelkasta. Kotimaisten topkympistä luettuna on sentään puolet. Asiaan helpottaa se, että listan kärkeä hätyyttelevät Kyrön teokset, joista toisen luin jo viime vuonna. 

Listaa kaunistavat vielä hyvät aikomukset. Lasketaanhan nekin? Sheriffi kolahti nimittäin eilen illalla yöpöydälleni miehen suosituksin. Ei kuulemma ole huonoimmasta päästä Mäen kirjoja, vaan hieman erilainen Vares tällä kertaa. Sipilän kirjojakin olemme lukeneet, joten sekin hankittaneen talouteen lähiaikoina. Tarhapäivä sai tänään ylistystä ystävältä, jonka sana painaa aika paljon. Olen ajatellut, että Yösyöttö ja tämä uusin eivät ole minua varten, koska pikkulapsiajat ovat jo niiiin mennyttä omalta kohdalta. Mutta ehkä siis sittenkin. Jos nämä aikomukset toteutuvat, jää kympistä uupumaan vain kaksi. Kaunasin sivut ovat kyllä myös mahdollinen luettava, joten varmasti lukematta jääkin vain tuo yksi.

Käännöspuolen tilanne onkin sitten murheellisempi: vain yksi luettu teos, tosin se onkin sitten tosi hyvä! Taivasten vanki on harkinnassa, sillä edelliset Ruiz Zafonit ovat olleet hyviä; erittäin hyvä esikoinen, kakkonenkin kohtalaisen hyvä. Majakanvartija on toivelistalla, katsotaan, miten sen käy. Varmaankin luen sen jossakin vaiheessa. Läckbergin sarjasta uupuu ennen sitä vain Kivenhakkaaja, joka on hyllyssä. Donna Leonin kaikki käännetyt olen myös lukenut, varmasti siis tämä uusinkin päätyy vielä luettujen pinoon. Nesbøn kirjat olen ajatellut jossain vaiheessa lukea kaikki, alkupään kirjat uudelleen ja lukematta jääneet uudemmat suoraan perään. Sarja on laadukas. Mma Ramotswet olen melkein kaikki lukenut, joten myös Harhapolkuja savannilla on erittäin todennäköinen luettavaksi. Sen sijaan EN aio lukea kilon järkälettä nimeltä Ulysses.

Mitkä suositut kirjat sinä olet lukenut tai mitä aiot näistä lukea? Mitkä karsiutuvat?



Tilasto perustuu laajan valikoiman kirjakauppojen ja muutamien marketketjujen kirjamyyntiosastojen kyseisen kuukauden/kuukausien kirjamyyntiin.
Kotimainen kaunokirjallisuus
1Mäki ReijoSheriffiOtava
2Kyrö TuomasMielensäpahoittaja ja ruskeakastikeWSOY
3Kyrö TuomasMielensäpahoittajaWSOY
4Sipilä JarkkoSuljetuin ovinCrime Time
5Jokinen SeppoHervantalainenCrime Time
6Isokallio Kalle, Valtonen MatoElämä on - AprilliaReadme.fi
7Erra JyrkiKaunasin sivutOtava
8Vuori KristiinaNäkijän tytärTammi
9Kettu KatjaKätilöWSOY
10Hietamies EveTarhapäiväOtava
Käännetty kaunokirjallisuus
1Ruiz Zafon CarlosTaivasten vankiOtava
2Läckberg Camilla                         MajakanvartijaGummerus
3Leon DonnaUskon asiaOtava
4Nesbø JoAaveJohnny Kniga
5Larsson ÅsaUhrilahjaOtava
6Harris CharlaineVeren sitomatGummerus
7McCall Smith AlexanderHarhapolkuja savannillaOtava
8Ward J.R.Minun rakastajaniBasam Books
9Joyce  James                                            UlyssesGaudeamus
10Egan JenniferAika suuri hämäysTammi

16 kommenttia:

  1. Minä olen pudonnut kärryiltä jo ajat sitten, jos niillä koskaan olen ollutkaan. Luen niin paljon vanhempaa kirjallisuutta, että uusille ei riitä aikaa.

    Noilta listoilta olen lukenut ainoastaan Ketun kirjan. Donna Leonista tykkään, joten varmaan joskus luen tuon uusimmankin. Zafonin ensimmäisen luin ja pidin siitä, mutta toista en jaksanut kovin pitkälle kun jo luovutin.

    Melko dekkaripainotteisia ovat molemmat listat.

    VastaaPoista
  2. Minä olen lukenut viisi kummaltakin listalta vaikken tunnekaan olevani kamalan hip tai pop. Jarkko Sipilää voisin suositella, oli se sähäkkä tapaus. Mäkeä en ole tainnut lukea muutamaan vuoteen, ehkä tuota erilaista Varesta voisi kokeillakin. Åsa Larsson ansaitsisi kyllä ihan ykköspaikan käännöslistalla...

    VastaaPoista
  3. Voi voi, vain 3 + 2 luettuna listoilta - ja käännöskirjat olen kyllä lukenut jo englanniksi. Aikomuspisteillä voisi kuitata toisen mokoman, mutta en enää luota aikomuksiini, niin paljon niitä jo on! :D

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut tänä vuonna uutuuksia enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta näiltä listoilta en kyllä ole lukenut kuin kolme kummastakin. Eli kai minäkin luen ihan vääriä kirjoja :) Jaanan tavoin pistin merkille listojen dekkaripainotteisuuden. Olisi mielenkiintoista, jos listoja olisi saatavilla genreittäin.

    VastaaPoista
  5. Listoista olen lukenut vain Kyrön kirjat, mutta harvoin luen kirjoja silloin kun ne ovat uusinta uutta. Luen yleensä vähän kotimaista kirjallisuutta, mutta minua on alkanut kiinnostaa Eve Hietamies, Kalle Isokallio ja Kaari Utrio. (Keneltäkään en ole koskaan lukenut mitään.) Ehkä tämä blogimaailma laajentaa lukumakuni. Olen Maijan kanssa samaa mieltä genrelistoista, ne olisivat mielenkiintoisia, kun kaikkia ei löydä samaan läjään. :D

    VastaaPoista
  6. En selvästikään ole kärryillä kun luettu on vain Kyrön ensimmäinen Mielensäpahoittaja.
    Joskus tulevaisuudessa varmaan tulee se toinenkin luettua, ja varmaan myös tuo McCall Smith. Leoneja olen lukenut mutta viime aikoina vähemmän, eikä ole mitenkään valtava draivi jatkaa Brunetti-kirjojen parissa...eikä tuossa muutenkaan mitään valtavan houkuttavaa ole eli pysynen poissa kärryiltä.

    VastaaPoista
  7. Heh, mä taidan olla aika kaukana mistään kärryistä, koska olen lukenut näiltä listoilta vain Jennifer Eganin kirjan ja sekin oli pieni pettymys. Edes aikomuksia ei ole lukea yhtään listan kirjoista, joten ehkä mun makuni ei vain mene yksiin ns. "suomalaisen" kirjamaun kanssa.

    VastaaPoista
  8. Minä luen miltei pelkästään uutuuskirjoja. Näin ollen moni "vanhus" menee valitettavasti ohi. Hietamies, Kyrö, Kettu, Zafon, Läckberg ja Larsson on käyty läpi ja nyt odottelen jo innolla syksyn uutuusteoksia.

    VastaaPoista
  9. Apua, olen lukenut näistä vain Larssonin ja Mielensäpahoittajan. Kätilö minulla sen sijaan on jo yöpöydällä. Sanoisin kuitenkin roikkuvani korkeintaan akselissa. :D

    VastaaPoista
  10. Minä olen iloisen tietoisesti pudonnut kärryiltä: kannatan kirjastoja ja kaikkien aikakausien kirjoja. On tosin muutamia suomalaisia kirjailijoita, joiden vuoksi olen ostanut uutuuden, kuten noista Eve Hietamies.

    VastaaPoista
  11. Myös minä tunnustaudun kärryiltä pudonneeksi, muttei se edes minua haittaa. Olen lukenut kotimaisista vain Kätilön ja kuunnellut vähän Mielensäpahoittajaa ja ruskeaa kastiketta. Käännöskirjallisuudesta taas olen lukenut vain Majakanvartijan.

    Sitä paitsi olen aktiivisena kirjaston käyttäjänä sitä mieltä, että Mitä Suomi lukee? -lista voi antaa hiukan yksipuolisen kuvan siitä, mitä suomalaiset todella lukevat. Jos otettaisiin huomioon kirjat, joita lainataan kirjastoista, niin tulos voisi ehkä olla toisenlainen (toki on hyvin mahdollista, että lainatuimmat kirjat ovat noita samoja). On paljon aktiivisia lukijoita (esimerkiksi minä), jotka eivät juurikaan osta uusia kirjoja. Kiinnostaisi itse asiassa se, onko tuossa listassa huomioitu kirjastojen ostot (suurin osa kirjastoista käsittääkseni kyllä tekee hankinnat muualta; ainakin meidän seutukirjasto tilaa suurimman osan kirjoista BTJ:ltä).

    Jos suurin osa kirjabloggaajista ei lue tai ole lukenut listan kirjoja, niin eikö lista ennemminkin ole harhaanjohtava eikä suinkaan kerro siitä, että olisimme pudonnett kärryiltä? Luottaisin siis enemmän siihen, mitä me aktiivilukijat oikeasti luemme kuin siihen, mitä tuo lista kertoo.

    Huh, kun minä innostuin....

    VastaaPoista
  12. Ilmeisesti olen pudonnut kärryiltä ja pahasti, sillä listoista olen lukenut tasan yhden kirjan! Kätilön, josta en edes liiemmin pitänyt, vaikka muu Suomi ilmeisesti rakastaa.

    Mutta eikös tärkeämpää olekin lukea omaksi iloksi sitä, mitä milloinkin haluaa? Väliäkö sen, kuinka moni muu niitä kirjoja lukee ;)

    VastaaPoista
  13. Jee, minä taidan vetää pohjat: en ole lukenut noista yhtä ainutta! Enkä välttämättä edes lue. Minusta on hienoa että on myös niitä jotka lukevat ja bloggaavat muutakin kuin bestsellereitä. Ei kaikkien tarvitse olla ajan hermolla ;)

    VastaaPoista
  14. Auts, minä olen lukenut kummaltakin listalta vain yhden eli Mielensäpahoittajan (äänikirja laskettaneen :-)ja Harrisin joskus kauan sitten. Kettu ja Egan ovat lukulistalla...

    VastaaPoista
  15. Kettu, Larsson ja Läckberg siinä ne, jotka minusta kannattaa näiltä listoilta lukea. Tosin Zafon taitaa olla tulossa minulle kokeiluun, kun hänestä on blogeissa kirjoitettu niin paljon. Olen siis ihan iloisesti kärryiltä pudonnut, helposti ikävystyvää sorttia, joka tarvitsee vahvoja makuja.

    VastaaPoista
  16. Kovin tyhjänä kolisee ärry täälläkin: Kyrö, Kettu ja Egan... ja siihen taitaapi jäädäkin tämän listan osalta.

    VastaaPoista