lauantai 21. heinäkuuta 2012

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa




”Hän tajusi, ettei hänen ollut koskaan aikaisemmin tarvinnut pukea sanoiksi, miksi hän rakasti Holmes-tarinoita. Oliko tällaisiin pakkomielteisiin edes olemassa järkiperäisiä syitä? Jos Sarah olisi kysynyt Haroldilta, miksi hän rakasti äitiään, hänellä ei olisi ollut vastausta. Miten hän siis olisi myöskään osannut selittää rakkauttaan Holmesia kohtaan?”

Voisikohan tuon nyt paremmin sanoa? Holmes-tarinoita rakastan itsekin, ja dekkareita ylipäätään, joten Graham Mooren esikoisromaani Kuolema Sherlock-seurassa (KSS) oli aivan luonnollinen valinta yhdeksi tämän kesän kesädekkariksi. Valinta olikin aivan nappiin osunut, sillä KSS:ssa on mukana niin historiaa kuin nykypäivää, seikkaluja ja romantiikkaa, arvoituksia ja takaa-ajoa. Lisämausteena on vielä kirjallisuusihmisiä, sekä lukijoita että kirjoittajia. Aivan oivallinen sekoitus siis!

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Nykypäivässä eletään tammikuuta vuonna 2010. Holmes-tarinoihin hurahtanut Harold White pääsee jäseneksi Baker Streetin apujoukot
-nimiseen Sherlock Holmes -tukimukselle omistautuneeseen seuraan. Seuran jäsenet kihisevät jännityksestä, sillä tunnettu Sherlock Holmes -tutkija Alex Cale oli tulossa kokoukseen kertomaan löydöstään. Kaikki olettivat, että tuo sensaatiomainen löytö olisi Arthur Conan Doylen kadonnut päiväkirja vuoden 1900 lopulta.

Toisessa aikatasossa kerrotaan useammastakin vuodesta, mutta tärkein tapahtumien kannalta on juuri tuo vuoden 1900 loppu. Siinä ajassa päähenkilö on itse kirjailija Arthur Conan Doyle, joka on seitsemän vuotta aikaisemmin päättänyt päästä eroon Sherlock Holmesista hukuttamalla hänet Reichenbachin putoukseen. Kirjailija oli itse lopen kyllästynyt hahmoonsa ja halusi kirjoittaa jotakin muuta. Sitä hän ei tosin ollut osannut aavistaa, kuinka raivoihinsa lukeva yleisö joutuisi sankarinsa kuoleman takia.

Kaikki Holmes-fanit kuitenkin tietävät, että Doyle herätti sankarinsa eloon. Katkon jälkeinen ensimmäinen Holmes-tarina Baskervillen koira ilmestyi jatkokertomuksena vuosina 1901–1902. Miksi Doyle jatkoi kirjoittamista? Kysymys tietysti kiehtoo Sherlock Holmes
-tutkijoita, ja ratkaisun arveltiin löytyvän kadonneesta päiväkirjasta.

KSS:ssa Doyle saa haasteen ryhtyä tutkimaan merkillistä nuoren naisen murhaa. Nainen on murhattu hääpäivänään nuhruisessa hotellihuoneessa ja murhaaja on kaikesta päätellen tuntemattomana pysytellyt sulhanen. Nainen on kuristettu kylpyammeeseen. Valkoinen vihkipuku on levitetty vuoteelle kuin näytteille. Ongelmaa mutkistaa vielä se, että morsian on kirjautunut hotelliin keksityllä nimellä. Ainoa kunnollinen tuntomerkki on naisen jalkaan tatuoitu kolmipäinen varis. Doyle ryhtyy selvittämään murhaa uskollisen ystävänsä Bram Stokerin kanssa. Teatteria johtava Stoker ihailee menestynyttä ystäväänsä kuin Watson Holmesia ja suree, ettei kukaan tule muistamaan hänen kreivi Draculaansa muutaman vuoden päästä, mutta Holmes kyllä muistetaan.

Nykyajassa Harold tempautuu murhatutkimukseen, kun Alex Cale löytyy hotellihuoneestaan kuristettuna. Arthur Conan Doylen päiväkirja on tiessään, ja kirjailijan sukulainen palkkaa Haroldin etsimään murhaajan ja samalla arvokkaan päiväkirjan. Mukaan matkaan lähtee myös viehättävä mutta salaperäinen toimittaja Sarah. Heti Lontooseen saavuttuaan etsiväkaksikko huomaa, että heitä varjostetaan. Onko murhaaja sittenkään löytänyt kaivattua päiväkirjaa?

Moore kirjoittaa lyhyitä lukuja vuorotellen kummastakin ajasta. Tarinat ovat tietyllä tavalla paralleelisia; kun toisessa edetään vauhdilla, edetään toisessakin. Kun Haroldin tutkimukset tökkivät, on Doylekin heittämässä pyyhettä kehään. Loppuhuipennuksessa tarinat aivan kuin leikkaavat toisensa. Rakenteeltaan kirja on siis nautittavan kekseliäs. Pidin myös aika vauhdikkaista juonenkuljetuksista ja tarkasta ajankuvasta, jonka Moore on rakentanut kirjan historiallisiin osuuksiin. Arthut Conan Doyle on ehkä elävämmän tuntuinen hahmo kuin hieman ohueksi jäävä Harold. Moore onkin ammatiltaan elokuvakäsikirjoitta, mikä osaltaan selittänee tarinan luistavan kuljettamisen.

Tämän kirjan luettuaan kannattaa vielä lukea kirjailijan loppuun kirjoittamat jälkisanat, joista selviää, että osa uskomattomista tapahtumista on kuin onkin faktaa. Oikeastaan ällistynein olin siitä, että Sherlock-seuroja on oikeasti olemassa!

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa (The Sherlockian/The Holmes Affair)
Suom. Taina Wallin. Atena 2012. 475 s.

7 kommenttia:

  1. Kiehtovaa kerrassaan! Tähänhän voisin vaikka tarttua, vaikka ääriharvoin dekkareita luenkin :) Sanoisitko, että pitää olla Sherlockinsa lukenut että pääsee sisälle kirjaan, vai voiko siitä nauttia vaikka Holmes-tietous rajoittuisi muutamaan sata vuotta sitten nähtyyn tv-sarjan jaksoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tv-sarjapohja riittää vallan mainiosti!

      Poista
  2. Totta, kun toinen tarina etenee vauhdilla, on toisessa suvantoja. Luin kirjan nyt tällä viikolla osana omaa heinä(puoli)kuista dekkariprojektiani ja pidin kyllä. Pidin itse asiassa sen verran, että tämän jälkeen lukemani Camilla Läckbergin Majakanvartija tuntui hieman - hmm - tavanomaiselta. Minun jännityskirjamielessäni Brittein saarissa on taikaa ja oli hauska kurkistaa Arthur Conan Doylen maailmaan osana fiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ensin vähän ihmettelin, kun tapahtumat alkavat Yhdysvalloissa, mutta onneksi hyvin nopeasti siirryttiin sekä menneeseen että nykyiseen Lontooseen!

      Poista
  3. Kuulostaa kiehtovalta lukuelämykseltä, rakastan tarinoita joissa liikutaan kahdessa tai useammassa eri ajassa. Tosin toteutuksen pitää olla onnistunut ja tämän postauksen perusteella tässä kirjassa ollaan onnistuttu. Pitänee siis lisätä kirja luettavien listalle. Hih, en minäkään kyllä olisi arvannut, että Sherlok-seuroja on oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ainakin juuri rakenteen kekseliäs ja oivallinen toteutus oli tässä se jokin.

      Poista
  4. Sherlock Holmes-harrastajat ovat todella aktiivista porukkaa. Seuroja ja yhdistyksiä on ympäri maailmaa ja on myös vain Holmes-asioita käsitteleviä blogeja ja lehtiä. Kirjallisuuttakin ilmestyy koko ajan, tietokirjoja, pastisseja, eräänlaisia fiktiivisä elämänkertoja jne. Olen itsekin aika lailla kiinnostunut aiheesta, joten pitänee tutustua tähän dekkariin. :-)

    VastaaPoista