perjantai 1. kesäkuuta 2012

Åsa Larsson: Uhrilahja




Olin jo ehtinyt odottaa ruotsalaisen dekkaristin Åsa Larssonin viidettä dekkaria, sillä edellinen, Kunnes vihasi asettuu, ilmestyi suomeksi vuonna 2008. Pitkä odotus kuitenkin palkittiin, sillä uusi romaani Uhrilahja on mielestäni paras hänen tähänastisista kirjoistaan.

Sarjaa lukeneille Kiirunan lähistön karut maisemat ja päähenkilö, syyttäjänä toimiva Rebecka Martinsson, ovat jo vanhoja tuttuja. Rebecka on kotoisin pohjoisesta ja on asettunut asumaan isoäitinsä vanhaan taloon kahden koiransa kanssa. Poikaystävä, menestynyt lakitoimistonjohtaja Måns asuu ja työskentelee Tukholmassa eikä voi ymmärtää, mikä Rebeckaa oikein pitää kylmässä, lumisessa tai hyttysten täyttämässä Lapissa.

Rebecka on varmaankin yksi dekkarikirjallisuuden neuroottisimmista päähenkilöistä. Edellisten kirjojen tiimellyksessä hänen henkensä on ollut useita kertoja hiuskarvan varassa, eikä ole ihme, että häntä on välillä hoidettu sairaalan lisäksi mielisairaalassakin. Edes Liza Marklundin Annika Begtzon ei ole yhtä hutera mieleltään, mutta jollakin tavalla Rebeckaa on helpompi sietää, itse asiassa hänestä jopa pitää.

Parissa aiemmassa kirjassa päähenkilön rinnalle on noussut poliisi Anna-Maria Mella. Anna-Maria joutuu sovittamaan yhteen varsin miehisen uran ja perheen, ja muistaakseni hän jossakin aiemmassa kirjassa on viimeisillään raskaanakin. Kotona vallitsee alituinen kaaos, joka rassaa, mutta jolle ei jaksa eikä ehdi tehdä mitään. Anna-Marian ja Rebeckan välit ovat hieman jännittyneet, vaikka he työskentelevätkin paljon yhdessä.

Uhrilahja käynnistyy tehokkaasti. Koiran tappanut karhu kaadetaan ja sen vatsasta löytyy ihmisen jäänteitä. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa. Varsinainen tarina käynnistyy, kun Rebecka, hänen naapurinsa vanha Sivving ja poliisi Krister Krister Eriksson löytävät Sol-Britt Uusitalon raa’asti tapettuna omasta vuoteestaan. Pojanpoika Marcus on piiloutunut leikkimökkiin, mutta ei pysty kertomaan mitään yön tapahtumista.

Rebeckalle kerrotaan heti, että aikanaan Sol-Brittin isoäiti, opettajatar Elina Pettersson, murhattiin vain kaksi viikkoa aviottoman poikansa syntymän jälkeen. Pojan isä oli huhujen mukaan kaivoskaupungin isännöitsijä Hjalmar Lundbohm, paikallinen kuuluisuus. Myös Marcuksen isän kuolema on selvittämättä. Miehen yli ajettiin, kun tämä oli tavanomaisella aamulenkillään.

Tutkinta on vasta aluillaan, kun Rebeckan arkkivihollinen, lipevä syyttäjä Carl von Post kaappaa sen itselleen. Rebecka on raivoissaan mutta voimaton. Larsson on tehnyt von Postista karikatyyrimaisen sikailijan, itserakkaan ja pöyhkeän idiootin, joka väistämättä sotkeutuu omaan näppäryyteensä mutta vasta, kun aika paljon vahinkoa on ehtinyt syntyä.

Uhrilahjan jännite säilyy hienosti koko matkan, eikä tavanomaista keskivaiheen junnausta pääse syntymään. Osaltaan tähän vaikuttaa Elina Petterssonin tarina, jota Larsson kuljettaa nykyhetken rinnalla hienosti. Lukija tietää alusta asti, että Elinalle käy huonosti, ja aika varhaisessa vaiheessa myös Elinan murhaaja selviää, mutta se ei, miten tarina liittyy Rebeckan tutkimaan juttuun. Lopussa kaikki loksahtaa sievästi paikalleen.

Pidin kovasti myös Larssonin edellisestä eli Kunnes vihasi asettuu -kirjasta. Sen alkukohtaus on varmasti hyytävimpiä ikinä, mutta omassa arvoasteikossani kirjaa pudotti se, että Rebecka sai ratkaisevan vihjeen unessaan uhrilta. Muutenkin uhrin haamu seikkaili tarinassa. Tällaiset yliluonnollisuudet eivät oikein minuun ainakaan kunnon dekkareissa vetoa. Tutkimukset ja ihmisten puhuttaminen ovat ne keinot, joilla tuloksia pitää tulla. Unet ovat turhaa huuhaata. Uhrilahjassa Larsson ei ole sortunut tällaisiin vähän halpahintaisilta maistuviin keinoihin, vaan syyllistä etsitään perinteisemmin. Menneisyys paljastuu kaiken takaa, samoin raha. ”Seuraa rahoja” on Rebeckan ohje, jonka hän on joskus kuullut joltakulta poliisilta. Jälleen se osoittautuu päteväksi.

Åsa Larsson: Uhrilahja (Till offer åt Molok)
Suom. Kari Koski. Otava 2012. 364 s.

Susa ihastui Uhrilahjaan ja antoi viisi pistettä viidestä, ja Unni tykkäsi myös. Ei Rachellekaan oikein moitittavaa löytänyt.

8 kommenttia:

  1. Hyvä postaus varmaankin hyvästä kirjasta. Olen lukenut aiemmat neljä ja joskus vielä tämänkin.

    Huomiosi "neuroottisimmista päähenkilöistä" ikinä pitää paikaansa, mutta monet muut sankarit kokevat murhia, menetyksiä ja menestyksiä, mutta teflonpinta ei tahriinnu. Aurinkomyrskyssä, minusta myrskysi liikaa, ja sitä Sudentaipaleessa poisselitettiin.

    Minusta Musta Polku on ollut ehkä paras, minua jotenkin kiehtoi painonnostajasiskon tarina.

    Sitä olen ihmetellyt, että Åsa Larssonit tulevat jossain vaiheessa aleen, ja kirjaston poistoon, johtuuko se jättipainoksista (toivottavasti) tai mistä, ainakin Blogistan kehuu kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni näistä todellakin otetaan isoja painoksia ja sitten pokkariversiot perään.

      Poista
  2. Siitä alkaa kyllä olla jo vähän turhan kauan aikaa, kun luin viimeisimmän Larssonini. Pitäisiköhän lukaista ne vanhemmat uudelleen ennen kuin lähden tähän kelkkaan (varmaan varausjonotkin ovat kirjastossa pitkät, ehkä). Vai onkohan sillä niin väliä... Joka tapauksessa Kiirunan maisemat kiehtovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän voi mainiosti lukea, vaikka ei olisi lukenut koskaan edellisiä osia ;)

      Poista
  3. Luin juuri Uhrilahjan loppuun ja olen samaa mieltä siitä, että tämä on paras Larssonin tähänastisista. Jostain luin, että hän kirjoittaa vielä yhden "Rebecka Martinsson"-kirjan ja siirtyy sitten johonkin toiseen aiheeseen. Rebeckaa tulee ikävä, sillä häneen voi samaistua vaikka olenkin oikeasti varmaan aivan päinvastainen ihminen kuin Rebecka. Koirista pitävänä minua viehätti Uhrilahjan koirakuvaukset ja se kuinka koirat oli otettu omaan huomattavaan osaansa tarinassa. Pohjois-Ruotsin maisemat pystyy aivan näkemään silmiensä edessä kirjaa lukiessaan (kuten aiempienkin teosten kohdalla). Suosittelen!!

    VastaaPoista
  4. Kirsi, hyvin samaa mieltä eli Kunnes vihasi asettuu ja Uhrilahja ovat parasta Larssonia. Pidän kirjan naishahmoista ja myös heidän tasapainottumuudestaan ja/tai mitä se nyt ikinä onkaan.

    Tämä on minulle tämän vuoden paras dekkari - tähän asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kärjessä tänä vuonna on, ehdottomasti!

      Poista
  5. Tämä oli kyllä aivan loistava, en muista entisistä osista paljon mutta tämä iski kyllä kovaa. Äärimmäisen viihdyttävä. Ja hyvän arvion olet kirjoittanut!

    VastaaPoista