maanantai 4. kesäkuuta 2012

Alicia Gimenéz Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt




Espanjalaisen Alicia Giménez Bartlettin komisario Petra Delicado -sarjaa kehutaan humoristiseksi ja vauhdikkaaksi. Makuasia tietysti on, haluaako ylipäätään, että dekkari on vauhdikas ja humoristinen. Onneksi railakkaaksi kehuttu Petra Delicado ei ole ainakaan tekopirteä eikä ylivilkas, kuten vaikkapa amerikkalaisten kirjailijattarien Sara Paretskyn ja Janet Evanovichin sankarittaret. Espanjalainen huumori ainakin Bartlettin tyyliin sopii suomalaiseen dekkarimakuun. Ehkäpä olutta juova ja lähes ruoanlaittokyvytön nainen on eteläeurooppalaisten mielestä sitten railakas?

Vuonna 1951 syntyneen kirjailijan tällä hetkellä kahdeksanosainen Petra Delicado -sarja sijoittuu Barcelonaan, joka on vuosikymmeniä ollut kirjailijan kotikaupunki. Palkitusta sarjasta on Espanjassa tehty myös tv-versio. Ensimmäinen komisario Delicadosta kertova kirja ilmestyi vuonna 1996, ja viisaasti se on suomennettukin ensimmäiseksi, tosin vasta tänä vuonna. On siis ainakin toiveissa, että koko sarja saataisiin ajan myötä myös suomeksi.

Petra Delicado ja merkityt tytöt on siis sarjan avausosa (kirjan nimen suomennosasu on kyllä hieman kökkö). Nelikymppinen komisario Petra Delicado saa ensimmäisen oikean juttunsa hoidettavakseen, koska kaikki muut poliisilaitoksen komisariot ovat muissa tehtävissä tai sairauslomalla. Aiemmin asianajajana työskennellyt Delicado on poliisinuransa aikana joutunut tai saanut toimia poliisin arkistonhoitajana. Säännöllinen ja siisti sisätyö on tietysti ollut mukavaa, mutta ei ole tarjonnut oikeastaan mitään sellaista, mitä Delicado on poliisin työltä odottanut ja toivonut.

Alaisekseen Delicado saa Salamancasta siirretyn keski-ikäisen ja konservatiivisen ylikonstaapeli Fermin Garzónin. Kaksikko edustaa monin tavoin marginaalia 1990-luvun Barcelonan poliisissa, ja sen he saavat myös moneen otteeseen juttua tutkiessaan huomata. Parin keskinäiset välitkin hiertävät pitkään ja niiden selvittelyyn käytetään aika paljon aikaa ja sivuja. Samoin käsitellään etenkin Petra Delicadon sotkuista yksityiselämää. Delicado on ollut kahdesti naimissa, ja molemmat ex-miehet roikkuvat edelleen tavalla tai toisella mukana hänen elämässään. Asettuminen uuteen asuntoonkaan ei ota luonnistuakseen.

Selvitettäväkseen Delicado ja Garzón saavat oudon raiskaussarjan. Naamioitunut raiskaaja tuntuu valikoivan uhreikseen hentoja ja arkoja tyttöjä. Raiskattuaan tytön mies merkitsee hänet omituisella kukanmuotoisella kuviolla, jonka hän painaa uhrinsa käsivarteen jollakin piikikkäällä välineellä. Silminnäkijöitä ei ole, eivätkä uhrit osaa kertoa mitään.

Tutkimukset etenevät verkkaisesti. Hankaluuksia aiheuttavat paitsi ylikierroksilla käyvät tiedotusvälineet, jotka alkavat vainota Delicadoa, myös uhrien omaiset, jotka suhtautuvat poliisiin erittäin vihamielisesti. Nämä seikat ovat selkeästi espanjalaisia tai ainakin erilaisia kuin meillä Suomessa. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan poliisia suoranaisesti rakasta, mutta siihen kuitenkin luotetaan ja sitä kunnioitetaankin huomattavasti enemmän kuin mitä tämän kirjan perusteella näyttäisi Espanjassa tehtävän. Mietin lukiessani, kuinka paljon tähän vaikuttaa Espanjan poliittinen historia. Varmaankin koko lailla. Pöyristyttävästi eräs uhri kivahtaa Delicadolle, että tietysti hän antoi haastattelun mieluummin televisiolle kuin lausunnon poliisille. Eihän poliisi luvannut maksaa lausunnosta mitään!

Lopulta sitkeä jalkatyö palkitsee tekijänsä ja poliisit saavat tärkeän vihjeen, joka johtaa heidät epäillyn jäljille. Kuvio on kuitenkin monimutkaisempi kuin päältä näyttää, ja jälleen kerran menneisyydestä löytyvät teon motiivit. Rikolliset saadaan kiinni, ja Delicado ja Garzón siirretään takaisin vanhoihin tehtäviinsä. Lisää on kuitenkin tulossa, joten varmaankin arkiston järjestely jää Delicadon osalta lopulta kokonaan historiaan.

En luonnehtisi tätä avausosaa kovin vauhdikkaaksi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Ainakin tutkimus etenee verkkaisen rauhallisesti, eikä Delicadon yksityiselämässäkään mitään kovin vauhdikasta tapahdu, onneksi. Varsinaista toimintaa on aika vähän, eikä väkivaltaa kuvata oikeastaan lainkaan. Kirjan tunnelma on mukavan leppoisa ja pikkuisen vanhanaikainenkin. Poliiseilla ei ole kännyköitä tai edes hakulaitteita, vaan yhteyttä pidetään lankapuhelimilla. Tietokonehaut ovat eksoottisia, ja niistä puhutaan vain pari kertaa. DNA-tukimuksista ei edes mainita. Oikeastaan näitä ei edes kaipaa.

Alicia Gimenéz Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt (Ritos de muerte)
Suom. Jukka Koskelainen. Tammi 2012. 323 s.

12 kommenttia:

  1. Hmm.... voisin lukea, kun luin italialaisenkin dekkarin vastikään. Ainakin ihan iloisen oloinen kirjankansi =)

    VastaaPoista
  2. Ihan uusi tuttavuus minulle, kiva kun esittelit. Menee ehdottomasti lukulistalle. Tuo ennakkoluuloinen ja epäkunnioittava suhtautuminen viranomaisiin oli oiva huomio. Se ei nimittäin liity ainoastaan Espanjan fasistihistoriaan, vaan juontaa juurensa syvemmällekin ja on yhteistä myös monille muille eteläeurooppalaisille maille. Itse asiassa sosiaalipsykologiassa arvioidaan eri maiden kulttuureja myös eräänlaisella auktoriteetti-indeksillä, jossa näkyy etäisyys auktoriteettien ja kansalaisten välillä. Usein etäisyys auktoriteetteihin korreloi ns. maskuliinisuuden kanssa, kun mitataan toisella indeksilla kulttuurien sijoittumista maskuliinisuus-feminiinisyys -akselille, kummassakin indeksissä Pohjoismaat ja Välimeren maat edustavat kahta eri ääripäätä, Espanja ja Italia muistuttavat siis suuresti toisiaan. Ja nimenomaan, eteläeuroopasssa (ei ainoastaan 90-luvulla) ei paljon tarvita poikkeamia Sstereotypioista että henkilö koetaan "railakkaaksi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiantuntevasta analyysista, jonka voi uskoa todeksi vaikkei alaa sen pahemmin tunnekaan. Näin varmasti asia on!

      Poista
  3. Minä olen odottanut arviota suomenkielisestä kirjasta. Kiva, että se tuli juuri sinulta, dekkareihin erikoistuneelta. Minähän olen blogissani kehunut espanjankielisiä Petra Delicado -kirjoja. Vaikuttaa sitlä, että et ollut aivan yhtä tyytyväinen kuin minä. Vaikuttaneeko alkukielellä lukeminen minun suhtautumiseeni, ja monet Barcelonassa käynnit. Saattaa olla. Ainakin espanjaa opettelevalle kirjojen nykykieli on mukavaa (ja hyödyllistäkin) luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaapa juhlavalta olla erikoistunut dekkareihin :) Kiitos! Pitääpä käydä kurkkaamassa, mitä olet näistä alkukielisistä versioista kirjoittanut. En osaa espanjaa paria lausetta enempää, joten on tyytyminen suomennoksiin.

      Poista
    2. Olen lukenut Petra Delicado -kirjat ennen blogiaikaani, joten en ole varsinaisesti kirjoittanut niistä. Kirjoitin vain tavallaan "mainoksen" tästä suomennoksesta, kun huomasin, että se on tulossa. Sen sijaan olen kirjoittanut Giménez Bartlettin esikoisromaanista EXIT, joka ei ole rikosromaani.

      Poista
  4. Minulla on nyt kesken (jo toista kuukautta krhm) Petra Delicado -sarjan kolmas osa (Mensajeros de la oscuridad), jonka poimin jostain poistokorista alkuvuodesta. En ole siis lukenut aiempia osia, hauskaa, että ensimmäisen osan suomennos ilmestyikin samana keväänä kun hankin tuon pokkarin :D Kolmososan kohdalla ainakin allekirjoitan tutkimusten verkkaisuuden, siksi se minulta onkin niin hitaasti edennyt. Katsotaan jos sen nyt saisin kahlattua loppuun!

    Olen muuten tehnyt saman havainnon epäluuloisesta suhtautumisesta poliisin (sekä kirjallisuudessa että asuessani Barcelonassa). Oman mausteensa asiaan tuovat useat poliisivoimat, Barcelonassa on/oli ainakin Guàrdia Urbana (kaupunginpoliisi), Mossos d'esquadra (Katalonian poliisi) ja Policía Nacional (valtion poliisi). Sekavaa, eikö! Mossos-poliisilla on minunkin korvaani huono maine, muistan uutisia ja tuttujen kertomaa väärinkäytöksistä, mielenosoittajien pahoinpitelystä ym., joten epäluulo ei kyllä senkään puolesta ihmetytä. Vera Valan sosiaalipsykologinen arvio yllä kuulostaa kyllä paikkansapitävältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisijörjestelmän sekavuus kuulostaa kovin italialaiselta, joten lienee niitä välimerellisen kulttuurin ominaisuuksia ;) Mielestäni kirjassa tämä kyllä sivuutettiin. Verkkaisuus ei minua haittaa, kunhan nyt ei ihan liiallisuuksiin mennä. Henkilöt tuntuivat tässä eläviltä ja kiinnostavilta, se pelastaa jo paljon.

      Poista
  5. Minulla on tämä myöskin työn alla ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, että vauhdikas ei ehkä ole ihan oikea sana kuvaamaan kirjaa. Muutenkin varsinainen rikospuoli tässä jäi mielestäni aika vaisuksi ja ennalta-arvattavaksi. Se ei ihan hirveästi haitannut lukemista, sillä Petra itsessään on aika mielenkiintoinen tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä! Petrasta luen mielelläni vielä lisääkin.

      Poista
  6. Hmm, kuulostaa kiinnostavalta, pitänee kokeilla (kun kaupunkikin on jossain määrin tuttu...)
    Espanjassa vaikuttaa tosiaan useita rinnakkaisia poliisivoimia, oliko niitä Barcelonassa jopa neljä, ja muistelen niitä myös arvostetun vaihtelevissa määrin, joku (oliko juuri tuo Mossos) oli hyvinkin huonomaineinen ja jotain muuta taas pidettiin ihan neutraalina...

    (noin muuten minusta ainakaan Paretskyn Warshawski ei ole mitenkään erityisen tekopirteä. Evanovichin ainoa kirja jota olen yrittänyt jäi sen sijaan kesken kun en kestänyt sitä "oumaigaad"-tyyliä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paretsky ei nyt niin tekopirteä taida olla, mutta kovan luokan toimintaa muistaakseni ainakin riittää ;)

      Poista