tiistai 3. toukokuuta 2011

Johan Theorin: Verikallio

Anna Jansson ja Mari Jungstedt ovat lähes ryöstöviljelleet idyllisen Gotlannin saaren ja nyttemmin myös sen pohjoispuolella sijaitsevan Gotska sandön, joten on virkistävää välillä lukea huolella kirjoitettua dekkaria, joka sijoittuu karummalle ja pienemmälle Öölannin saarelle. Johan Theorinilta on ilmestynyt kolme Öölantiin sijoittuvaa kirjaa, joista Verikallio on uusin suomennos tältä keväältä. Olen lukenut ensimmäisen eli Hämärän hetken, ja jotenkin kuvittelin lukeneeni myös toisen, Yömyrskyn, mutta muisti petti jälleen kerran. Puute on korjattava pikimmiten.

Theorin ei kirjoita varsinaista sarjaa, tai se on ainakin hyvin löyhä. Kaikki kirjat sijoittuvat Öölantiin, ja niissä kaikissa on ollut mukana eläkkeellä oleva merikapteeni Gerlof Davidsen. Verikalliossa Gerlof on jo 83-vuotias ja häntä kolottaa melko monesta paikasta. Hoitokodissa hän vakuuttuu keväällä siitä, että hän kuolee pian. Hän ei kuitenkaan aio kuolla hoitokodissa vaan omassa kodissaan Stenvikissä. Jääräpäinen vanhus ei anna periksi, ja niinpä hän muuttaa takaisin kotiinsa. Vaimo on kuollut jo vuosia aiemmin, ja aikuiset lapset asuvat perheineen mantereella.

Gerlofin mökki sijaitsee lähellä merta ja vanhaa, hylättyä kalkkikivilouhosta. Kylässä ei asu muita vakituisia asukkaita, mutta louhoksen lähelle on juuri rakennettu kaksi upeaa kesähuvilaa pienen vanhan kivenhakkaajan mökin naapuriin. Mökin on perinyt Per Mörner, joka saapuu poikansa Jesperin kanssa viettämään pääsiäistä Öölantiin. Jesperin kaksossisko Nilla on tutkimuksissa sairaalassa. Per joutuu huolehtimaan myös isästään Jerrystä, joka on vuotta aiemmin saanut aivoverenvuodon. Perin ja Jerryn välit ovat etäiset, sillä Jerry on ollut aktiiviuransa aikana jonkinlainen pornomediatuottaja, joka on julkaissut alan lehtiä ja elokuvia. Per ei ole halunnut tietää mitään isänsä vastenmielisistä bisneksistä.

Toisessa luksushuvilassa viettää viikonloppua pariskunta, Max ja Vendela. Max on itseriittoinen tietokirjailija. Vendela taas on kotoisin Stenvikistä. Hän on kiinnostunut saaren mytologiasta, sillä hänen isänsä, kivenhakkaaja, on lapsena kertonut hänelle peikoista ja keijuista ja näyttänyt hänelle alvarilla sijaitsevan kuppikiven, jonne ihmiset jättävät uhrilahjoja keijuille. Alvariksi kutsutaan katajaa ja varvikkoa kasvavaa karua maastoa, jonka peitossa suurin osa Öölannista on.

Kirja alkaa rajulla vappuyön kohtauksella, jossa Per on kuolemanvaarassa, sillä hänet aiotaan polttaa elävältä. Lukija tietää siis alusta asti, että Per aiotaan murhata. Outoja asioita tapahtuu koko ajan, mutta Per ei oikein tunnu tajuavan, mistä on kysymys. Joku kuitenkin vainoaa hänen isäänsä. Jerryn elokuvastudio poltetaan, ja sitten Jerry joutuu onnettomuuteen. Per yrittää selvittää, mistä Jerryn liiketoimissa oikein oli kysymys, mutta isä puhuu vain yksisanaisia lauseita eikä ole muutenkaan oikein läsnä. Uhka lisääntyy päivä päivältä.

Samaan aikaan Gerlof lukee mökissään vaimonsa vanhoja päiväkirjoja, joissa kerrotaan oudon peikkopojan vierailuista. Rinnalla kulkee myös aikataso, jossa kerrotaan Vendelan lapsuudesta. Keijut ovat täyttäneet hänen toivomuksensa kammottavan perusteellisesti, mutta silti Vendela kaipaa niiden apua aikuisena.

Theorin kuvaa eristynyttä ja autioitunutta, vain kesäisin eloon heräävää Öölantia hienosti. Pieni yliluonnollinen, myyttinen vire sopii tunnelmaan, vaikka tapahtumat saavatkin ”luonnollisen” selityksensä. Perin isään liittyvät asiat ratkeavat myös, ainakin osittain.

Verikallio on mainiota jännitysviihdettä, huolella kirjoitettua. Jollakin tavoin sympaattista on sekin, että jonkinlaisena salapoliisina toimii lähes liikuntakyvytön vanhus.

Kirjaa esittelee myös Leena Lumi täällä ja Järjellä ja tunteella -blogi täällä.
Johan Theorin: Verikallio (Blodläge)
Suom. Outi Menna. Tammi 2011 (alkukielellä 2010). 448 s.

7 kommenttia:

  1. Olen suositellut lukemaan tämän Theoronin Öölanti-sarjan järjestyksessä, sillä siinä seurataan Gerlofin elämää järjestyksessä. Ja häneltähän katosi Hämärän hetkessä lapsenlapsi...Siis kirjassa seurataan myös Gerlofin tyttäriä. Yksi Öölanti kirja saadaan vielä. Yömyrsky on ollut niin menestyksekäs, että päihitti Britanniassa Stieg Larssonin. Asiasta ja palkinnosta enemmän blogissani Johan Theorin -postauksessa.

    Theorin sekoittaa kansanuskomusta, rikosta ja vanhan ajan kummitusjuttua taitavasti. Minun on myönnettävä, että Johanin myötä en ole enää lukenut Janssonia ja Jungstedtia eli olen siirtynyt Öölantiin. Ainakin Jungstedtin kirjat alkoivat mielestäni muistuttaa tosiaan niin, että en niitä enää toisistaan erottanut.

    Taso on pitänyt ja kannetkin vain komistuvat!

    VastaaPoista
  2. Mie oon lukenut vain Yömyrskyn (på svenska). Tykkäsin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  3. Harmittaa tosiaan, että kuvittelin lukeneeni Yömyrskyn. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna tuskin haittaa, vaikka kirjat lukeekin epäjärjestyksessä, sillä tässä ei viitattu ensimmäisen osan tapahtumiin oikeastaan mitenkään eikä tyttärillä ollut siivousavun lisäksi roolia tapahtumissa.
    En käynyt Leenan postausta kurkkaamassa ennen omaa kirjoitustani, koska olen päättänyt, että kirjat, jotka varmasti luen lähiaikoina, arvioin ihan "puhtaalta pöydältä" itse :)Muuten tästä ei tule mitään, sillä en ehdi koskaan ekana.

    VastaaPoista
  4. Kirsi, minäkään en enää ehdi koskaan ekana;-) Se ihan oikeesti vähän harmittaa...

    No, minä en lue toisten postauksia niistä kirjoista, jotka minulla jo odottavat pinossa. Luen ja kommentoin sitten jälkikäteen.

    Nyt kun kaikki tuntuvat jo tehneen Piiat ja muutaman muun, minulta on kadonnut intohimo noihin kirjoihin. Pitäisi pystyä ajattelemaan itsenä 'irti' ja mennä vain omaa blogiaan kuin hevonen laput silmillä.

    VastaaPoista
  5. PS. Siis ei välttämätöntä lukea järjestyksessä. Minä vain tykästyin niin Gerlofiin, että olen nyt tyytyväinen, että tiedän myös hänen taustat.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hyytävältä... Mutta tulin kertomaan, että sinulle on tunnustus blogissani :).

    VastaaPoista
  7. Kirsi, linkitän tämän nyt omaan arvosteluuni.

    VastaaPoista