Heikki Hietala: Tuhkat

 

Luin heinäkuussa naistenviikon teemajuttuja varten kokonaisen pinkan pääasiassa naislukijoille suunnattuja hyvänmielen romaaneja. Jossain näitä juttuja ja kirjoja koskevassa keskustelussa pohdiskeltiin, onko vastaavia kirjoja olemassa miehille. Vastausta ei suorilta käsin löytynyt, mutta vähän (yli puoli vuotta) tuumailtuani vastaan, että kyllä on. Niitä ei vain yleensä nimetä hyvänmielen romaaneiksi

Tähän johtopäätökseen tulin lukiessani Heikki Hietalan romaania Tuhkat. Huomasin viihtyväni vallan mainiosti tämän hyvin miehisen romaanin maailmassa, ja kun mietin syytä siihen, totesin, että tulin sen parissa hyvälle mielelle.

Päähenkilö on Pekka Haarakoski, keski-ikäinen tylsän virkamiehen perikuva. Pekka työskentelee syyttäjänvirastossa yleisenä syyttäjänä, mutta työ on salakavalasti menettänyt kaiken hohtonsa. Mies on täysin leipiintynyt työhönsä, mutta edes lomaa ei voi pitää, sillä silloinhan koko systeemi kaatuisi. Kukaan muu ei pystyisi hänen töitään tekemään. Niin ainakin Pekka vakaasti uskoo.

Elämässä ei ole oikein muutakaan sisältöä. Avioliitto on aikanaan päättynyt Pekan työholismin takia eroon, ja aikuiset lapset ovat vieraantuneet tai Pekka on vieraantunut heistä. Äiti on kuollut ja isä, jonka kanssa välit ovat vuosia sitten katkenneet täysin, on muuttanut eläkepäivien viettoon Malagaan. Omien siskojensa kanssa Pekka on mahdollisimman vähän tekemisissä. Pekan elämässä kaikki on täysin harmaata, yksitoikkoista ja innotonta.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun faija, joksi Pekka sitkeästi isäänsä kutsuu läpi kirjan, kuolee Espanjassa. Faija olisi halunnut vielä tavata ja puhua poikansa kanssa, mutta viikatemies ehti sairaalaan ennen Pekkaa, joka vastusteli matkaan lähtemistä turhan pitkään. Nyt hänen tehtäväkseen jää toimittaa faijan maalliset jäännökset Suomeen ja hoitaa tämän asiat loppuun Espanjassa.

Faijan jäljiltä paljastuukin koko joukko yllätyksiä, joiden parissa Pekalla vierähtää tovi poikineen. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin islantilaisen tulivuoren purkauksen seurauksena Euroopan ylle levittyvä paksu tuhkapilvi. Pian Pekka tajuaa, että faijan ruumiin lennättäminen Suomeen ei niin vain onnistukaan, ja hän päättää tuhkata ruumiin ja kuljettaa tuhkat sitten maata pitkin kotimaahan. Tuhkaa on siis tarinassa ainakin kahdenlaista.

Erinäisten käänteiden jälkeen Pekka saa selville, mistä faija olisi halunnut hänen kanssaan ennen kuolemaansa puhua. Tämä on alkanut selvittää biologisen isänsä henkilöyttä. Pekalle tulee täytenä yllätyksenä, että faijan isä ei olekaan ollut se mies, jota hän on koko elämänsä pitänyt ukkinaan. Isoäidillä oli jatkosodan aikaan ollut Saksan armeijan sotilas sulhasenaan. Faija oli saanut alkunsa tästä suhteesta.

Faija oli tehnyt hyvin vaatimattomien tiedonmurusten pohjalta mittavan selvitystyön ja löytänyt Saksasta joukon isäehdokkaita. Sitten tuli kuolema, eikä faija koskaan ehtinyt ottaa yhteyttä näihin ihmisiin tai heidän sukulaisiinsa saadakseen lopulta selville, kenen poika hän oikeasti oli. Nyt tehtävä odottaa, että joku tekee sen valmiiksi. Pekka asettuu tiukkaan vastahankaan, mutta kuten arvata saattaa, hän ryhtyy lopulta toimeen.

Alkaa mielenkiintoinen ja yllätyskäänteiden värittämä matka Malagasta Helsinkiin halki Euroopan, jossa kaikki muutkin yrittävät hoitaa matkustamisensa vaihtoehtoisilla menetelmillä lentoliikenteen lamaantumisen takia.

Aika nopeasti huomasin alkavani pitää Pekasta. Hän on jäykänoloinen, vähän epäsosiaalinen virkahenkilö, mutta kun elämä häntä vähän töykkii ja lempeästi heittelee, alkaa alta paljastua ihan sympaattinen ja oikeudenmukainen (eikä pelkästään lain kirjaimen mukaan toimiva) kaveri.

Tarinassa on jonkinlaista dekkarimaisuuttakin, koska erilaisia arvoituksia ja ongelmia ratkotaan, isoimpana tietysti isoisän tapaus. Mistään raaoista rikoksista tai kovin ikävistä asioista ei kuitenkaan ole kyse. Ikävimpiä osuuksia tarinassa ovat ne kohdat, joissa Pekka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, joita varjosti faijan käytös. Aikuisen miehen tapa kohdella omaa poikaansa on lähinnä pöyristyttävä. Ei ihme, että miesten välit ovat olleet vuosikymmeniä lähinnä jäiset.

Mutta isoisän arvoitusta selvittäessään Pekka alkaa kuin varkain myös ymmärtää, miksi faija oli sellainen kuin oli. Miten mies, joka on saanut kokea sellaista kohtelua kuin faija omalta isältään, edes osaisi olla kunnollinen isä omalle lapselleen. Vähitellen hän myös tajuaa itse toteuttavansa aivan samaa kaavaa. Onko jo myöhäistä korjata virheitään?

Itselleni tämä konkreettinen kadonneen isoisän (tai tämän jälkeläisten) etsintä kolahti erityisesti, koska innostuin ennen joulua katsomaan Puolet sinusta -sarjan, jossa etsittiin puolisisaruksien isiä. Hurahdin sen perusteella katsomaan joululomalla kaikki Yle Areenasta löytyvät jaksot Kadonneet perijät -sarjasta, jossa siis etsitään tanskalaisille kadonneita sukulaisia eri puolilta maailmaa. Ihan samasta ideasta on kyse Tuhkissakin. Ihmisiä kiinnostaa kovasti, keitä he ovat ja ketkä ovat heidän sukulaisiaan, ihan kuten Pekkaakin.

Pidin siis Tuhkat-romaanista kovasti. Hietala kirjoittaa vaivattoman oloisesti ja hauskasti. Huumori on leppoisan lempeää, ja kommellukset, joihin Pekka matkallaan ajautuu, ovat oikeasti hauskoja, aavistuksen absurdejakin, mutta niitä ei ole ahdettu tarinaan liikaa. Oikein onnistunutta hyvänmielen miesviihdettä siis!

Heikki Hietala: Tuhkat
Sitruuna 2023. 319 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale.