keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Helena Immonen: Jakov Korina ja synkiön salaisuus

 


Kotitonttu Jakov Korinaa on kohdannut se kaikkein pahin: hänen kotinsa on palanut. Tonttutuomioistuin toteaa onneksi kuitenkin, että Jakov on syytön tapahtumaan. Hänellä on vedenpitävä alibi. Silti moni kollega kääntää selkänsä Jakoville. Hänen hyvä kotitonttumaineensa on mennyt. Oikeuden päätös kuitenkin takaa, että Jakov saa itselleen uuden kodin. Vanha Jeremias-kotitonttu jää eläkkeelle ja jättää tällä hetkellä perhe Mielisen asuttaman omakotitalon Jakovin vastuulle.

Jeremias liukenee paikalta ällistyttävän nopeasti antamatta juuri lainkaan asiaankuuluvaa perehdytystä seuraajalleen. Häkeltynyt Jakov tekee pian kaksi merkittävää havaintoa. Ensinnäkin perheen pihasaunaa asuttaa kärttyinen haltija Uggi. Toiseksi Mielisen perheen kymmenvuotias tytär Elsa puhuttelee Jakovia! Ennenkuulumatonta, että ihminen näkee tontun, ainakin ilman, että tonttu itse on aktiivinen osapuoli (eikä sellainen ole todellakaan sallittua!).

Uuteen kotiin asettuminen ei siis tapahdu aivan sulavasti. Sitten Jakov saa yllättäen kutsun lähteä henkilökohtaisesti tapaamaan tonttuneuvoston puheenjohtaja Helga Ruohokasta, jolla on järisyttävää kerrottavaa. On käynyt ilmi, että Jakovin ensimmäinen koti poltettiin tahallaan ja että tuhopolttaja kuuluu todennäköisesti ylimaallisiin eli ei-ihmisiin, jolloin asia on kaksin verroin huolestuttava.

Kuka haluaisi polttaa Jakovin vastuulla olevan kodin ja miksi? Sen Jakov haluaa palavasti tietää, eikä uteliaisuudesta kihisevä Elsa juuri jää toiseksi arvoituksesta kuultuaan. Johtolankoja on vähänlaisesti, ja lisäksi Helga Ruohokas antoi Jakoville lisätehtävän kotitonttuhommien päälle. Hänen olisi kartoitettava tonttuovia, joista pääsee kulkemaan Untoloniaan, rinnakkaistodellisuuteen, jossa ylimaalliset asustavat.

Luonnollisesti Jakov ja Elsa päätyvät Untoloniaan ja siellä heti melkoisiin vaikeuksiin. mutkien kautta he ryhtyvät ratkaisemaan paitsi Jakovin kodin polttaneen tuhopolttajan arvoitusta myös järjestelmällistä yksisarvisten salametsästystä. Vai liittyvätkö nämä katalat rikolliset puuhat jotenkin toisiinsa? Ainakin kammottava synkiö vilahtelee molempien rikosten liepeillä. Kuka tai ketkä ovat lopulta kaiken takana?

Jakov Korina ja synkiön salaisuus on Helena Immosen kolmas lastenkirja. Aiemmat Milanna-kirjat ovat saaneet rinnalleen vauhdikkaan fantasiaseikkailun, jossa tavallinen kotitonttu päätyy salapoliisiksi. Jakov vaikuttaa mukavalta kaverilta, jonka seikkailuille varmasti kaikki synkiön salaisuuteen paneutuneet lukijat toivovat kanssani innokkaasti jatkoa.

Immonen kuljettaa juonta vakaan varmasti. Seikkailu on jännittävä, mutta ei liian pelottava tai synkkä, vaikka välillä melkoisessa kiipelissä ollaankin. Mytologiasta, satu- ja fantasiaperinteestä ammennetut tontut, haltijat, menninkäiset ja keijut saavat Immosen käsittelyssä ravakan päivityksen nykyaikaan. Kotitonttujen tehtävätkin on jo pitkälti digitalisoitu, ja tonttuovien käyttötarkoitus on kutkuttava yhdistelmä Narnian vaatekaappia ja perusscifiä. Ihan mainiota!

Kymmenvuotias Elsa on mukava valinta Jakovin pariksi. Tyttö on reipas ja pystyvä, vaikka ylihuolehtiva äiti ei haluaisi päästää häntä edes kouluun.

Jakov Korina ja synkiön salaisuus sopii mielestäni oivallisesti alakouluikäisille lukijoille. Jos lapsille on luettu paljon, nuoremmatkin lapset varmasti kuuntelevat sitä ääneen luettuna mielellään. Ääneen yhdessä luettavaksi kirja sopiikin mainiosti, sillä tarinan huumori puhuttelee myös aikuista eivätkä juonenkäänteetkään ole liian helposti ennalta arvattavissa. Jos ei halua jostain syystä itse lukea lapselle (tai haluaa vain itse kuunnella), äänikirjaversiota voi myös suositella. Markus Niemi lukee juuri sopivasti eläytyen. Väljä taitto taas kannustaa itse lukevia alakoululaisia painetun kirjan äärellä.

Helena Immonen: Jakov Korina ja synkiön salaisuus
Kumma 2022. 304 s.
Kansi ja kuvitus Maya Hahto.
Äänikirjan lukija Markus Niemi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti