torstai 3. marraskuuta 2022

Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu

 

 


Ripauksen vaille kaksi vuotta sitten luin sekavin tuntein Helena Immosen esikoisteosta Operaatio Punainen kettu. Uutuustrilleriä oli jo ehditty arvostamillani tahoilla kehua retostella melkoisesti, ja tulokkaan uhottiin haastavan Ilkka Remeksen ja Taavi Soininvaaran näiden vahvasti hallitsemalla suomalaisen (sota)toimintatrillerikentällä.

Olen lopettanut silloisen ihastuneen blogikirjoitukseni näin: ”Olen valmis yhtymään ylistyskuoroon. Helena Immosen esikoisteos on syksyn kovimpia yllätyksiä! Ilkka Remes on totisesti saanut varteenotettavan haastajan. Aivan loistavaa!”

Yksin ei tosiaan ole tarvinnut Immosen esikoisteosta ihailla, sillä myös Suomen dekkariseuran Johtolanka-palkintoraati valitsi teoksen vuoden 2021 esikoisdekkariksi. Raati ylisti Immosen trilleriä muun muassa näin: ”Immosen kerronta on napakkaa ja alan tietämys erinomaista. Kirja on myös varsin jännittävä ja hyvin todentuntuisena se tuo sodan uhan pelottavan lähelle.”

Sodan uhka tosiaan tulee kirjassa iholle, sillä Ruotsin Nato-jäsenyyshakemuksesta suivaantunut Venäjä miehittää Gotlannin, minkä johdosta Ruotsi pyytää sotilaallista apua Suomelta. Pian ollaankin keskellä painajaista, kun Venäjä hyökkää Suomeen. Operaatio Punainen kettu on kahden kuluneen vuoden aikana muuttunut osittain karmaisevaksi todellisuudeksi, mitä ei silloin sohvannurkassa kylmä hiki otsallaan tohtinut kuin varovasti pelätä.

Operaatio Aavikkokettua odotin siis jo innokkaasti ja, myönnettäköön, suurin odotuksin, mutta kaiken syyskaaoksen keskellä jopa tällaiseen odotettuun herkkupalaan tarttuminen lykkääntyi ja lykkääntyi. Onneksi tilanne lopulta korjaantui. Kirja on nyt luettu ja kuunneltu, eikä se tosiaankaan pettänyt odotuksia yhtään, lähinnä ylitti ne. Melkoinen suoritus!

Suomen ja Venäjän sota päättyi, kuten Operaatio Punaisen ketun lukeneet tietävät. Luutnantti Riina Koivu haavoittui ja kärsii edelleen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin sodasta. Avioliitto Mikaelin kanssa natisee liitoksissaan, mutta pelastukseksi tuntuu osoittautuneen Mikaelin siirto tiedustelu-upseeriksi Tikkakoskelle. Pariskunta ei vietä siis kovin tiivistä perhe-elämää, mikä antaa Riinalle tarpeellista tilaa hengittää, mutta samalla etäännyttää puolisoja entisestään toisistaan.

Operaatio Aavikkokettu alkaa räväkästi. Joensuussa everstiluutnantti Joakim Karhu menehtyy novitšok-myrkytykseen. Viimeisinä tekoinaan hän sujauttaa postikortin Postin laatikkoon (mikä hermostuttaa häntä erityisesti!). Samoihin aikoihin Afganistanissa suomalaisten kriisinhallintajoukkoihin kuuluva ryhmä osuu paikalle, johon tehdään ohjusisku. Osa ryhmästä menehtyy, mutta ylikersantti Joni Koivu ja alikersantti Antti Kajander päätyvät pakenemaan talebantaistelijoita yhdessä CIA:hin kuuluvan pahamaineisen ja häikäilemättömän Pedon kanssa.

Tilanne siis eskaloituu nopeasti niin Suomessa kuin Afganistanissa sekä valtiollisella tasolla että Riinan lähipiirissä. Tutkasta kadonnut Joni Koivu on Riinan pikkuveli, ja myrkytetty Joakim Karhu ja Riina toipuivat aikanaan samassa sairaalahuoneessa sotavammoistaan ja ystävystyivät.

Afganistanissa Joni ja Antti päätyvät Pedon mukana todella kuumiin paikkoihin, joissa kaikki opittu ja koettu joudutaan ottamaan hyötykäyttöön. Suomessa ei ole sen leppoisampaa. Puolustusvoimien upseerin murha on ilmiselvästi venäläisten tekosia, mutta mihin sillä pyritään? Mihin Karhu oikein oli sotkeutunut? Kun terveydenhoidon tietojärjestelmiin tehdään kyberisku, eivät suomalaisetkaan voi jäädä tumput suorina ihmettelemään tilannetta.

Immonen kuljettaa hiuksia nostattavia tapahtumasarjoja lomittain, ja lopulta langat kietoutuvat yhteen, kuten odottaa sopiikin. Rytmitys toimii loistavasti ainakin yli reippaasti puolenvälin, mutta minun makuuni loppupuoli on hieman turhan pitkään loiventelua. Kirjallisuusfriikeille isketään kutkuttavasti silmää, kun vainajan jättämiä viestejä ratkotaan Sally Salmisen Katrinan ja Mika Waltarin Sinuhen avulla! Ihan mainiota.

Oli myös oikein mukava tavata uudestaan niin Riina, Joni kuin Mikaelkin. Heidän erilaiset roolinsa armeijassa tuovat mukavasti ristivaloa tarinaan. Huomautettakoon tässä välissä, että vaikka tietyllä tasolla Operaatio Aavikkokettu on jatko-osa Operaatio Punaiselle ketulle, sen voi aivan hyvin lukea täysin itsenäisenä teoksena. Tärkeimmät henkilöt saavat vähän lisää lihaa luidensa ympärille, mikä tekee heistä kiinnostavampia.

Immonen on tarttunut moneen ajankohtaiseen ja pelottavaan skenaarioon. Erityisen pelottaviksi ne tekee tietysti turvallisuustilanteen heikkeneminen. Kukapa ei nykyään uskoisi esimerkiksi, että venäläisten tekemä myrkytysmurha olisi Suomessakin mahdollinen, tai pelkäisi, että potilastietojärjestelmään tunkeuduttaisiin?

Aavikkokettu ei ollut ihan niin pelottava kuin Punainen kettu, mutta se oli ehkä mielenkiintoisempi. Ainakin viihdyin erinomaisesti, ja samalla koin saaneeni taas ravistelua sinisilmäisyyteni takia. Operaatio Napakettu*, saat jo pian tulla!

Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu
CrimeTime 2022. 414 s.
Kansi Jussi Jääskeläinen.
Äänikirjan lukija Aarne Linden.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

*Jossain somekeskustelussa vitsailin seuraavan osan nimestä, että se on varmaan Operaatio Napakettu. Ilmeisesti se myös on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti