torstai 6. tammikuuta 2022

Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla

 


Olen ollut vaikuttunut ja ihastuksissani Veera Salmen nuortenromaanista Saari. Teos ei ole ihan helpoimmasta päästä, mutta sitäkin antoisampi. Ihan samat sanat voin vilpittömästi sanoa Salmen nuortenromaanista Kaunis ilma kuolla. Lisäksi olen kuullut hänen säeromaanistaan Olin niinku aurinko paistais vain arvostavia ja ihastuneita kommentteja. Salmi mitä ilmeisimmin kuuluu kotimaisen nykynuortenkirjallisuuden kärkinimiin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, oletpa nuori tai aikuinen!

Kaunis ilma kuolla alkaa toisen minäkertoja Leon virkkeellä: ”Kuolin kolme päivää pandojen näkemisen jälkeen.” Aloitusluvussa selviää myös, että Leon ei pitänyt kuolla, vaan Isran, jolle oli tapahtunut pahaa. Isra on romaanin toinen minäkertoja.

Leo ja Isra ovat peruskoulun viimeistä luokkaa käyviä nuoria Itä-Helsingistä. Leon tausta on venäläinen, ja Isran muslimiperhe on muuttanut Suomeen Marokosta. Leon äiti on aikanaan kavaltanut rahaa työnantajaltaan, joutunut vankilaan ja sieltä vapauduttuaan kadonnut poikansa elämästä. Isä on kertonut olevansa pilvitutkija, mutta totuus on ollut kuitenkin jotain muuta. Leo on kiertänyt lyhyen elämänsä aikana useissa itähelsinkiläisissä sijaisperheissä löytämättä kotia.

Isralle taas ovat kääntäneet selkänsä kaikki ystävät ja koulun väki sekä oma perhe ja suku sen jälkeen, kun nettiin on julkaistu eräs video. Koulun kovis on kuollut onnettomuudessa, johon Israsta kuvattu video liittyy. Ei siis ihme, että tyttö on päättänyt kuolla. Sitä ennen hän on kuitenkin päättänyt vapauttaa Ähtärin pandat.

Erinäisten vaiheiden jälkeen Isra ja Leo päätyvät epätoivoiselle automatkalle halki Suomen. Auto on varastettu tai ainakin otettu käyttöön omin luvin. Romaanin aloitusvirke jo paljastaa, että matka ei tule päättymään hyvin. Sen Leo on oikeastaan tiennyt alusta asti, koska kaikki hänen elämässään tuntuu tapahtuvan kahdesti ja hän on jo aikanaan vanhempiensa kanssa kokenut yhden huonosti päättyneen pakomatkan.

Kaunis ilma kuolla -romaanissa on siis juoni, mutta se ei ole pääasia. Ainakin itse pidin eniten Salmen henkilöistä. Sekä Leo että Isra ovat rikkinäisiä mutta rakastettavia nuoria, joille toivoo sydämestään parasta. Ja vaikka heidän pakomatkansa päättyykin traagisesti, on romaanissa silti lopulta enemmän toiveikkuutta kuin epätoivoa.

Nuorten maahanmuuttajataustaa ei alleviivata, vaan se tuodaan tarinaan luonnollisesti. Lukija saa itse oivaltaa monia asioita. Leo ja Isra eivät ole mitään yksioikoisia taustojensa uhreja ja stereotypioita, vaan itsenäisiä kiinnostavia persoonia. Heidät on kumpikin heitetty epätoivoiseen ja näköalattomaan tilanteeseen, jossa elämä ei näytä tarjoavan mitään ulospääsyä. Onneksi heillä on sentään toisensa ja taivaansininen Huyndai.

Nuorten henkilöiden persoonallisuus tulee esiin myös heidän käyttämässään kielessä. Leo haaveilee tiedemiehen tai palkkamurhaajan urasta, ja hänen kielensä on säntillistä. Isra taas viljelee reippaasti englantia ja sensuroimatonta nuorisokieltä.

Kaunis ilma kuolla voi olla vähän vaikeahkosti lähestyttävä nuortenromaani kokemattomalle lukijalle, mutta se ei haittaa. Ei nuorille pidäkään kirjoittaa vain helppoa luettavaa, vaikka sillekin on tilauksensa. Kyllä kirja saa myös vähän haastaa lukijaansa. Haaste kannattaa ottaa vastaan, sillä Kaunis ilma kuolla palkitsee monin tavoin sen, joka lukee loppuun asti. Sopii mainiosti myös aikuisille!

Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla
Otava 2020. 221 s.


Arvostelukappale.

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä! Tarkoitus olisi laajentua lukemaan myös nuortenkirjoja välillä. :)

    VastaaPoista