torstai 6. heinäkuuta 2017

Jussi Katajala: Romuluksen pojat



Diplomi-insinööri ja ohjelmistosuunnittelija Jussi Katajalan novellituotanto on runsas ja monipuolinen. Omia novellikokoelmia mieheltä on julkaistu kaksi, Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita (Osuuskumma, 2013) ja Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita (Osuuskumma, 2015), ja lehdissä ja antologioissa on julkaistu yli viisikymmentä novellia. Historia ylipäätään ja erityisesti keskiaika ja viikingit ovat hänen rakkaita harrastuksiaan.

Tiivis, napakka kerronta ja huima historiantaju hiottuine yksityiskohtineen yhdistyvät mainiosti Katajalan esikoisdekkarissa ja samalla ensimmäisessä romaanissa Romuluksen pojat. Se sijoittuu tosin antiikin ajan Roomaan, tarkemmin sanoen vuoteen 22 eaa. Lukiessani ajattelin moneen otteeseen, että se sopisi mainiosti esimerkiksi lukiolaisten oheislukemistoksi antiikin ajan kurssille. Eikä se ole moite, päinvastoin. Itse ainakin nautin kovasti poimiessani tarinan virrasta latinan sanastoa, jota ei selitetä vaan annetaan lukijan itse päätellä merkitykset.

Tarinan päähenkilö on entinen pankrationin olympiavoittaja Marcus Sertorius Merula, jonka kukkaro on keventynyt lähes painottomaksi ja tulevaisuus vaikuttaa lievästi sanoen epäselvältä. Pelastukseksi ahdinkoon tupsahtaa henkitoreissaan paikalle kannettu Merulan kanssa samassa majatalossa asuva kauppias. Majatalon isäntä palkkaa Merulan selvittämään kauppiaan kuolemaa, koska majatalon maine kärsii asiakkaiden epäselvistä kuolemantapauksista.

Merula tarttuu ilahtuneena tarjoukseen ja alkaa seurata hataria johtolankoja. Kauppias mutisi viimeiseksi sanakseen: ”Lupus.” Miten susi liittyy tapaukseen? Entä miksi kauppiaan toogan liepeistä löytyi hänen kukkaronsa, vaikka hänet oli pahoinpidelty kuin ryöstössä? Miksi senaattori Picens seurueineen vaivautui kantamaan verisen kauppiaan majataloon kuolemaan eikä jättänyt tätä epämääräisen kaupunginosan kadunkulmaan?

Selvitystyö johtaa Merulan pian yllättävän korkean tahon juttusille. Kauppiaan kuoleman selvittämisestä tuntuu olevan moni merkittävä henkilö kiinnostunut, mutta tutkimukset on paras pitää visusti salassa. Ilman kovaa fyysistä kuntoaan ja pankrationin taitojaan Merula olisi moneen kertaan ollut vainaa tutkimusten pyörteissä. Apua on myös kumppanista, joka hänelle osoitetaan työpariksi, sekä arvovaltaisen toimeksiantajan määräyskirjasta, jolla aukenevat jopa Rooman muurien portit.

Onnekkaat yhteensattumat johtavat lopulta Merulan kumppaninsa kera omituisen kultin jäljille. Susinaamiot ja kiihotuspuheet peittävät alleen vertahyytävän salaliiton, joka onnistuessaan suistaisi koko valtakunnan sekasortoon. Tässä kohdassa salapoliisitarinaan tulee mukaan yhteiskunnallinen allegoria, jonka yhtymäkohtia nyky-Suomeen ei tarvitse kovin paljoa arvuutella.

Nettihaastattelussa Katajala kertoo kirjoittamistyylistään: ”Tyylini on hyvin tiivis ja sen sijaan, että joutuisin tiivistämään novellejani tiettyyn sivu- tai sanamäärään, on minua toisinaan pyydetty laajentamaan niitä.” Niinpä niin. Osuvasti sanottu. Nimittäin Romuluksen poikien äärellä minäkin, ainaisesti karsimista ja tiivistämistä peräänkuuluttava lukija, olisin toivonut hieman laajempaa käsittelyä, vähän enemmän lihaa luiden ympärille. Romuluksen pojat kun on mittansa puolesta lähellä pienoisromaania: 139-sivuinen dekkari on jo tiiviydessään mestariluokkaa. Erityisesti lopun ratkaisevassa toimintakohtauksessa Katajalan lause lyhenee entisestään, ja homma paketoidaan ennätysnopeasti.

Pankrationmestari Merulan tutkimuksia lukisin mieluusti lisääkin.


Jussi Katajala: Romuluksen pojat
Kuoriaiskirjat. 139 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti