Max Manner: Jääkyynel

Turkulaisen dekkarikirjailija Max Mannerin tuotannosta olen aikaisemmin, viitisen vuotta sitten, lukenut kaksi ensimmäistä eli Revanssin (Minerva, 2007) ja Demi-Secin (Minerva, 2008). En selkeästi yrityksestäni huolimatta päässyt oikein Mannerin tyylin makuun tuolloin, ja sen jälkeen ilmestyneet lukuisat dekkarit ovat jääneet sivuun.

Mannerin viimevuotinen dekkari Jääkyynel (CrimeTime, 2015) on kirjailijan kotisivujen mukaan hänen kolmastoista julkaistu teoksensa ja neljäs niin sanottu Stein Storesen -sarjan dekkari. Minulle Stein oli siis tuntematon ennen tähän kirjaan tarttumista, mistä osittain saattoi johtua hieman nihkeä alkuun pääseminen.

Storesen on taustaltaan vähintään puoliksi norjalainen, ja hänestä käytetään kirjassa myös korvaani särähtäviä epiteettejä norski ja normanni. Turun rikospoliisissa työskentelevä Storesen on ’kadonnut’ työpaikaltaan pitkälle sairauslomalle, jonka jatkumisesta ei edes hänen esimiehillään tunnu olevan tietoa. Lukijalle syntyy mielikuva, etteivät esimiehet edes välittäisi, vaikkei loma päättyisikään.

Sitten Turun yksiköltä pyydetään apua Suomutunturin laskettelukeskuksessa tapahtuneessa katoamistapauksessa ja murhatutkinnassa. Storesen tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta selvittämään kahden nuoren eteläsuomalaisen naisen kohtaloita. Toinen hotellissa työskennelleistä naisista on edelleen kadoksissa, mutta toinen on löytynyt metsästä puuhun sidottuna ja kuoliaaksi jäätyneenä. Kun Storesen lopulta tavoitetaan, hän ei ole yhteistyöhaluinen. Niinpä pohjoiseen lähetetään Meeri Tarvainen.

Meerin käytöksen tulkinta tuottaa ongelmia Sallan alueen vastaavalle poliisille Asta Karukoskelle, mutta myös lukijalle, ainakin minulle. Meeri tuo nopeasti mieleen Silta-sarjan Saga Norénin, sosiaalisesti täydellisen ummikon. Meeri vain ei ole muuten yhtä ylivertaisen älykäs ja tehokas, vaikka niin tuntuu itse uskovankin. Tökerösti käyttäytyvä nainen hämmentää ja kiukustuttaa nopeasti kaikki yhteistyökumppanit tapahtumapaikalla.

Suomu-hotelli on noussut uuteen kukoistukseen venäläisten otettua sen haltuunsa. Liiketoiminta on vilkasta ja paikalliset ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Meeriä toiminta kuitenkin alkaa välittömästi epäilyttää. Hienosti remontoitunakaan hotellin ja laskettelukeskuksen ei pitäisi houkutella ainakaan siinä määrin menestyviä venäläismiehiä kuin se nyt houkuttelee. Mitä tehtäviä selvästikin edullisen ulkomuotonsa perusteella palkatut suomalaiset ja venäläiset nuoret naiset hotellilla hoitivat? Prostituutio kielletään hotellin johdon taholta tietysti jyrkästi, mutta Meeri on epäuskoinen. Sitten hänen tutkimuksensa katkeavat vakavaan sairastumiseen.

Onneksi Stein on tullut ainakin osittain katumapäälle ja päättänyt sittenkin lähteä Suomutunturille Meerin perään ja avuksi, tosin epävirallisesti. Ehkä. Tästä väännetään kättä pitkään ja moneen otteeseen esimiesten kanssa. Steinin tulon vaikuttimena taitaa kuitenkin olla jokin henkilökohtainen Meeriin liittyvä syy. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla eteenpäin ja melkoisia juonenkäänteitä Manner on tarinaan punonutkin. Kaiken lisäksi seassa pyörii mustiin pukeutunut stalkkeri, joka tunkeutuu jopa sairaalan potilashuoneisiin.

Vauhdikkaat käänteet johtavat lopulta tilanteisiin, jossa kirjoittaja on joutunut turvautumaan vähintäänkin epäuskottaviin ratkaisuihin. Steinilla on Bondin kaltaisia kykyjä, joita hän hyödyntää jouduttuaan vertaansa vailla olevaan kiipeliin hyisessä Murmanskissa. Mutta todellinen jumala koneesta -ratkaisu tapahtuu vasta Suomen puolella tunturissa.

Jääkyynel on paikoin erinomaisen viihdyttävä ja vangitsevakin jännitysromaani, ja esimerkiksi aloitus on hyytävä. Mutta teos ei kokonaisuutena kestä lähempää tarkastelua. Alkuaikojen romaaneihin verrattuna kirjoittajan kieli on notkeampaa ja rikkaampaa, mutta jotkut Mannerin maneerit ovat verrattoman ärsyttäviä. Esimerkiksi sietämätöntä on aloittaa luvut jaksoilla, joissa ei mainita tuttuja henkilöitä nimeltä vaan käytetään pronomineja tai substantiiveja nainen, mies. En tiedä, mihin tällä pyritään. Onko tarkoitus luoda salaperäisyyden tai jännityksen ilmapiiriä? Minua ainakin vain puhtaasti ärsyttää.

Suurimpia heikkouksia Jääkyyneleessä on kaikenlainen runsaus. Keskeisiä henkilöitä on liikaa, eikä lukija pääse lähelle heistä ketään. Epäiltyjä on liikaa. Mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja on liikaa, ja poliisit toimivat tuskastuttavan ammattitaidottomasti. Sivujuonteita on liikaa. Vaikutteita on liikaa, ja mielenkiintoisetkin ratkaisut hautautuvat massan alle. Perusidea kirjassa on oivallinen, mutta toteutustapaa olisi kannattanut vielä hioa rutkasti.

Max Manner: Jääkyynel

CrimeTime 2015. 389 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.