maanantai 23. kesäkuuta 2014

Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa



Reippaat kolme vuotta jatkuneen kirjabloggaajan ”urani” aikana olen ehtinyt kokea monenlaista mukavaa, kuten saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin eli toisiin kirjabloggaajiin. On ollut myös mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea kirjablogeista ja bloggaamisesta on seurannut joillekin ”kollegoista”. Jotkut ovat näiden vuosien aikana kirjoittaneet ja julkaisseet kaunokirjallisen teoksen, toiset taas ovat kunnostautuneet tietotekstirintamalla. Kirjoittaminen on muuttunut ainakin osittain työksi, tai ainakin siten virallisemmaksi, että tekstit on painettu kirjan muotoon tai julkaisun sivuille.

Vuosi sitten pitelin käsissäni bloggaajaystävieni Katja Jalkasen (Lumiomena) ja Hanna Pudaksen (Kirjainten virrassa) kirjablogikirjaa Rivien välissä, joka on yksi konkreettinen esimerkki siitä, mihin kirjabloggaaminen saattaa johtaa. Blogimaailman yhteisöllisyydestä kirjoitetaan Rivien välissä -teoksessa paljon, eikä yhteisöllisyys ainakaan ole vuoden mittaan vähentynyt. Siitä taas on konkreettinen todiste hiljattain painosta putkahtanut Linnasta humisevalle harjulle -teos, jossa Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen esittelevät kirjabloggaajien äänestämät 50 parasta kirjaa. Myös Savolainen on pitkän linjan kirjabloggaaja Amman lukuhetki -blogista.

Tekijät avaavat teoksen syntyideaa kirjan esipuheessa. Alkuaan idea putkahti esiin Kirjakantti-tapahtumaa suunniteltaessa, kun kirjabloggaajilta pyydettiin tapahtumaan ’rohkeaa tempausta’. Tästä idea lähti jalostumaan ja jatkokehittyi lopulta kirjaksi asti. Amman lukuhetki -blogissa järjestettiin kaksivaiheinen äänestys maailman parhaiden kirjojen löytymiseksi. Ensimmäinen vaihe oli kaikille avoin, eli ehdokkaita varsinaiseen äänestykseen saivat antaa kaikki, jotka vain blogiin sattuivat löytämään. Alustavaan listaan saatiin yli 500 ehdotusta vaikuttavista kaunokirjallisista teoksista. Näistä sitten kirjabloggaajat saivat äänestää kolmea suosikkiaan, joita ei onneksi tarvinnut laittaa paremmuusjärjestykseen.

Olen innokas listaihminen ja olen omassa blogissanikin esitellyt monenlaisia suosituslistoja, mutta tälle äänestykselle en oikein ollut lämmetä. Tehtävä tuntui ja tuntuu edelleen ylivoimaiselta. Mistä voin tietää, mikä kirja on ollut juuri minulle vaikuttavin lukukokemus? Olenhan aivan eri ihminen nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Muisti on petollinen kaveri. Maailmakin tässä muuttuu, ja kirjallisuus. Osallistuin sitten kuitenkin, koska äänestäminenhän on kansalaisvelvollisuus, tässä tapauksessa kirjabloggaajavelvollisuus. Olen hukannut onnistuneesti sähköpostin, jolla ääneni annoin, enkä ole enää varma, mitä kirjoja sitten lopulta äänestin. Ainakin viiden kovimman kärkiteoksen kesken jouduin arpomaan. Onneksi mistään kovin lopullisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, kuten tekijätkin huomauttavat. Jos lista laadittaisiin nyt, se olisi todennäköisesti ainakin osittain erinäköinen.

Äänestys oli lopulta kärjen osalta hyvin tiukka, sillä ensimmäisen ja toisen sijan välinen ero oli vain yksi ääni. Tekijät eivät paljasta äänimääriä tms. seikkoja, vain tulokset. Teokseen on otettu 50 parasta kirjaa, mutta paremmuusjärjestys on kuulemma selkeä vain kymmenen parhaan osalta. Sen jälkeen on paljon samoja pistemääriä saaneita, joten paremmuusjärjestys on todellakin vain viitteellinen.

Kirja on mainio kirjavinkkauskirja. Idea myötäilee Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen teosten Lukukirja ja Aloittamisen taito ideoita. Kirjan esittely aloitetaan sitaatilla, minkä jälkeen seuraa tietoa kirjasta, sen juonesta ynnä muusta ja yleensä myös kirjailijasta ja kirjan vastaanotosta lyhyesti. Loppuun on liitetty vinkkejä, mistä voi etsiä lisätietoa sekä suositus, kenelle kirja erityisesti sopii. Esittelyjen laajuutta ei ole tiukasti säädelty, vaan ne vaihtelevat hieman tilanteen mukaan parista neljään sivuun. Tekstit ovat pääosin sujuvia ja mielenkiintoisia, ja tutuista kirjoista lukeminen on hauskaa. Oli pakko jarrutella itseään, sillä kirjan idea menee mielestäni osittain piloille, jos sen ahmaisisi nopeasti. Oli hyvä hieman pysähtyä kunkin esittelyn äärelle ja vertailla omia muistikuvia kirjoista. Kaikkia en toki ole lukenut, mutta muualta ja muuten tuttuja ovat kaikki viisikymmentä. Kyseessä on siis todellinen klassikkokavalkadi.

50 parasta kirjaa vuoden 2014 keväällä kirjabloggaajien mielestä ovat:

50. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Runoteos, jota en ole lukenut mutta toki tiennyt olen kirjasta ja sen merkityksestä.

49. Yann Martell: Piin elämä
Kirja löytyy hyllystäkin, mutta on edelleen lukematta. Lumouduin kirjasta tehdystä upeasta elokuvasta! Hieno, vavahduttava tarina, ja mitkä maisemat!

Upea kirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille.

47. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Klassikko, joka on edelleen lukematta. Osia elokuvasta lienen nähnyt. Tarina tuttu useista yhteyksistä vuosikymmenten varrella.

46. George Orwell: 1984
Luin teoksen hyvin nuorena lähellä nimen vuosilukua. Aika vähän taisin saada kirjasta irti. Elokuvankin lienen nähnyt. Uusi lukukerta ei olisi pahaksi.

45. James Joyce: Odysseus/Ulysses
Saarikosken käännös löytyy jopa omasta hyllystä, mutta en edelleenkään usko, että tätä tulen koskaan lukemaan.
                                          
44. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Loistava kirja, johon uppouduin ja johon ihastuin. Oates päätyi tämän kautta suosikkieni laajaan joukkoon!

43. William Golding: Kärpästen herra
Koulujen lukulistalla edelleen, ja tokihan tämänkin olen joskus nuorena lukenut ihan vapaaehtoisesti. Muistan kokemuksen varsin ahdistavaksi. Pitäisi kerrata.

42. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Koska olen ehdoton ja vannoutunut TSH-fani, on tämäkin luettu ja omaksi omille lapsille ostettu. Elokuvatkin olemme yhdessä katsoneet jo lähes aikuisten lasten kanssa. Pakollinen asianharrastajalle.

41. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Rakastuin tähän! Upea, ihana kirja. Sen jälkeen valitettavasti Hustvedt ei ole onnistunut samanveroisesti lumoamaan.

40. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
Uhh, pitäisi lukea. Olin lapsi kirjan ja siitä tehdyn elokuvan kohuaikaan, enkä ole varmaan elokuvaakaan kokonaan katsonut. Aihepiiri kiinnostaa kyllä.

39. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Lukemisesta on jo kaksi vuosikymmentä, mutta muistan vaikuttavan, verkkaisen kerronnan tehneen suuren vaikutuksen. Myös elokuva hieno!

38. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Luin kirjan hyvin nuorena. Evääksi sain varoittelua, että kirja sitten itkettää. En itkenyt kirjan äärellä, vaan nautin kovasti tarinasta. Kun sitten ystäväni kanssa kävimme katsomassa tämän elokuvan teatterissa, itkin vuolaasti, kuten joka kerta sittemmin elokuvaa katsoessani. Työn takia olen elokuvaan perehtynyt enemmänkin, ja se on edelleen suosikkejani. Jatko-osaan en koskisi mistään hinnasta, pyhäinhäväistys!

37. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Olen elänyt Lindgrenin kyllästämää lapsuutta. Veljeni Leijonamielen ilmestyessä olin jo toisella kymmenellä, ja muistan kirjan tehneen suuren vaikutuksen erilaisena Lindgreninä. Kyseessä oli myös johdatus fantasiakirjallisuuteen, vaikka en tietenkään sitä silloin älynnyt. Nautin vain loistavasta, jännittävästä, pelottavasta tarinasta. En myöskään osannut pitää pahana kuolemaa, jota kirjassa käsitellään. Sittemmin olen useasti kyynelehtinyt kirjan äärellä, muun muassa lukiessani sitä omille lapsilleni, jotka rakastivat kirjaa yhtä lailla kuin äitinsä.

36. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja
Idea ei ole sytyttänyt toistaiseksi.

Kyllä ei olisi voinut listalta jäädä pois!

34. Victor Hugo: Kurjat
Klassikkojärkäle, joka on edelleen kesyttämättä.

33. Tove Jansson: Taikatalvi
Lapsena luettu lukuisia kertoja ja löytyi siis omasta hyllystä. Tänä keväänä olen kuunnellut Muumi-tarinoita äänikirjoina, myös tämän. Kirjat avautuvat aikuiselle aivan toisin kuin lapselle. Hienoja kirjoja, suosittelen kokeilemaan.

32. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Ensikosketus on omilta lukioajoilta, ja taidetaan tätä pienoisromaania edelleen luettaa kouluissa. Eikä syyttä, sillä pieni kirja pitää sisällään suuren tarinan ja paljon viisautta. Uudelleen lämmittelin tämän kokemuksen äänikirjana. Hieno niinkin.

31. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
Dekkareiden ehdotonta kermaa, huippulaatua. Ohittamaton! Vetoaa aina uusiin lukijasukupolviin.

30. Minna Canth: Anna Liisa
Canth on vanha rakkauteni, kirjailija- ja naisidolini. Anna Liisa on synkeä suosikkini hänen teostensa joukossa. Olen lukenut näytelmän, olen katsonut elokuvaversiot useaan kertaan ja nähnyt erilaisia näytelmätoteutuksia. Edelleen vetoaa ja vaikuttaa.
29. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Tämän olen lukenut pariin kertaan, mikä jo itsessään kertoo paljon. Ohittamaton dekkarifanille.

Mikä luonnonolosuhteiden kuvaus! Voi, miten itkin!

27. John Irving: Ystäväni Owen Meany
Kyseinen Irving ei ole suosikkini, mutta kestäisi kenties uudelleen lukemisen?

26. Lionel Shriver: Poikani Kevin
Tätä kirjaa en taida pystyä lukemaan.

25. L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
Lähes puhki luettu kappale lapsuudesta vielä tallessa. Koko suomennettu sarja hankittu hyllyyn.

Hieno pienoisromaani kiinnostavasta aiheesta. Ollikaisen seuraavaa kirjaa odottelen!

23. Leo Tolstoi: Anna Karenina
Kirjan olen jälleen kovin nuorena, ajat sitten lukenut. Elokuva ja Turun kaupunginteatterin massiivinen näytelmä ovat palauttaneet tarinan mieleen sittemmin.

22. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Tämän olen lukenut ja viihtynytkin kauhistellessani kaameita ihmiskohtaloita ja sietämätöntä julmuutta, mutta minusta kirjan pilasi sen siirappimainen ja epäuskottava loppu. En ole muuta Hosseinilta sitten lukenutkaan.

21. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Suurimpia rakkauksiani. Kirja, joka pitää sisällään kaiken. Tätä taisin äänestää. Suosittelen myös äänikirjaa.

20. Louisa M. Alcott: Pikku naisia
Kuten Anna-sarja, tämäkin puhkiluettuna omassa hyllyssä. Kyynelehditty myös elokuvamuodossa.

19. Michael Cunningham: Tunnit
Elokuva avasi äänikirjaversion tästä hieman hankalasta romaanista. Mielenkiintoinen.

18. Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär
Ronja ilmestyi hieman myöhässä minulle, mutta olen toki kirjan lukenut ja lapsille hankkinut. Teatteri- ja elokuvaversiot myös tuttuja.

17. Haruki Murakami: Kafka rannalla
En oikein ole vielä päässyt Murakamin kyytiin, mutta tämä on lukulistalla.

16. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
Kirja on niin tuttu, että en ole varma, olenko lukenut sen vai en. Lapsilla on kuitenkin kirja hyllyssään, joten todennäköisesti.

Kähköstä en lakkaa ylistämästä. Olen lukenut koko Kuopio-sarjan. Jos kaipaa kunnon historiallista romaania, loistavaa ajankuvaa ja hyvin pohjustettuja henkilöitä, suosittelen!

14. John Irving: Carpin maailma
Irving-suosikkejani, jonka elokuvaversioon olen rakastunut. Useakaan katselukerta ei pilaa tarinan lumoa.

13. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Kuten Taikatalvi, myös tämä luettu joskus lapsena ja tänä keväänä kuunneltu äänikirjana. Upea.

Sanattomaksi vetää. Aika velikultia.

11. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Olen lukenut tämän opiskeluaikoina, enkä muista, että olisi tehnyt kummoistakaan vaikutusta. Uusi lukukerta ei olisi pahitteeksi?

10. Leen Krohn: Tainaron
Jotenkin jäänyt välistä.

9. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Kirja ja elokuva nautiskeltu useaan otteeseen. Myös Rhysin Siintää Sargassomeri luettu.

Ahh, ohittamaton! Westö on suosikkejani, ja tämä hänen toistaiseksi parhaansa.

7. Sofi Oksanen: Puhdistus
Vaikutuin heti ilmestymisen jälkeen. Rankka. En halua katsoa elokuvaa, näytelmä ja ooppera kiinnostaisivat.

6. Emily Brontë: Humiseva harju
Syksyn musikaaliin jo liput varattu! Hurja, synkkä, lumoava!

5. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Kenties huutavin aukko kirjallisessa sivistyksessäni…

4. J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
Kenties äänestin tätä? Suuri kirjarakkauteni, löytö teini-iässä. Luettu useaan kertaan, myös elokuvat katsottu monesti.

3. Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen
Mahtava lukujärkäle, uskomaton romaani! Pariin kertaan olen lukenut kirjan, ja silti äänikirja vei mennessään niin, että olen päättänyt kuunnella sen vielä uudelleen.

2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Kirjan olen lukenut vasta elokuva- ja tv-sarjaversioiden katselun jälkeen, mikä hieman pilasi tunnelmaa. Henkilöt eivät millään tahtoneet karistaa yltään näyttelijöiden kasvoja ja puhetapaa. Silti kirja kannattaa ehdottomasti lukea, koska se avaa aivan uusia nyansseja tarinaan.

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
Olinpa iloinen, että tämä sentään veti tiukassa kisassa voiton. Kirja, joka on jo instituutio. Mikään elokuvasovitus ei kykene tästä raaputtamaan kuin pintaa. Jos suomalainen lukee vain yhden kirjan elämässään, toivon, että se on tämä.


Kuten huomasitte, en malttanut olla sörkkimättä listaa omilla kommenteillani. Ilokseni huomasin, että luettuna kirjoista on peräti 38 kappaletta, ja ne on merkitty tummennuksella listaan. Joistakin olen jopa blogannut, ja niihin vie linkki. Mitään suuria yllätyksiä minun mielestäni listalla ei ole.


Tätä juttua suunnitellessani mieleeni palautui Juhani Niemen tietoteos Suomalaisten suosikkikirjat, jossa Niemi listaa eniten painettuja suomalaisia kaunokirjallisia teoksia ja tekee myös analyysia siitä, mikä nostaa teoksen suosituksi:

Mikä on suosikkikirjan, steadysellerin, resepti? Ei liene yllätys, että mitään yhtä selkeää kaavaa ei ole olemassa. Mutta kyllä Niemi vetää aineistostaan joitakin johtopäätöksiä.

Ensinnäkin hyvä, vastaanottajan hallittavissa oleva tarina on eduksi. Juonen ei siis kannata olla kovin monimutkainen. Tästä hyvä esimerkki on Seitsemän veljestä. Juonikaavahan on todella yksinkertainen. Kovin kummoista juonta ei ole Täällä Pohjantähden alla -romaanissakaan, jos vähän raaputetaan tapahtumia päältä pois.

Henkilökuvauksen sen sijaan on oltava mieleen jäävää. Originelliin tyyppiin pitää pystyä yhdistämään riittävän yleispätevää ja mielikuvitukseen vetoavaa myyttistä alkuhämärää, kuten Niemi asian ilmaisee. Yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen kytkeytyminen on henkilölle myös eduksi.

Paras edellytys steadyselleriksi pääsemiselle on julkaisu murros- tai kriisikaudella. Kirjallisuuden kysyntä kasvaa todistetusti kriisiaikoina, ja sen merkitys koetaan samaan aikaan yhteiskunnassa tärkeäksi. Hyötyä on myös eeppisestä muodosta. Se taas johtaa siihen, että tietty realistisuus näyttää olevan yhteistä steadysellereille. Tyylilajeja saa kuitenkin maltillisesti sekoittaa, se voi jopa olla eduksi. Liiallinen idealismi ja siihen liittyvä korostunut eettisyys voi olla haitaksi siksikin, että se on usein aikaansa sidottua. Huumori on vahvoilla.

Keskimääräisen maun myötäily koituu myös nopeasti tuhoksi, jos tavoittelee kestosuosiota. Vastavirtaan kulkeminen ja rehellinen totuudellisuuteen pyrkiminen taas ovat selvästi eduksi. Niemi määrittelee tämän todellisuusilluusioksi, joka vallitsee suosituimmassa suomalaisessa kirjallisuudessa. Imitaation estetiikaksi kutsutaan lukutapaa, jossa ”sanat vastaavat maailmaa”. (Lainaus omasta kirjoituksestani Niemen kirjasta.)

Jos näiden Niemen kriteerien valossa katsoo vaikkapa kymmenen parhaan kirjan listaa, ei ole vaikea huomata, että varsin monen teoksen kohdalla edellytykset täyttyvät: eeppinen muoto, henkilökuvauksen korostuminen, selkeä juonirakenne, yhteiskunnallinen murros, realistisuus, huumori.


Vielä pari huomiota itse teoksesta eli Linnasta humisevalle harjulle. Nautin siis kovasti kirjan lukemisesta, ja pidän sen ideaa hienona. Oman kappaleeni säilytän mieluusti hyllyssä ja tulen siihen varmasti vielä usein palaamaan, kun haluan kerrata asioita tutuista kirjoista.

Valitettavasti kirjan viimeistelyssä on hieman toivomisen varaa. Tekstiin on jäänyt oikolukuvirheitä, kuten puuttuvia sanoja tai sanan taivutuksen unohtumisia. Myös selkeitä oikeakielisyyslipsahduksia poimin, kuten että kirjan nimi Täällä Pohjantähden alla on viimeisessä artikkelissa lähes johdonmukaisesti kirjoitettu muodossa Täällä pohjantähden alla.

Kiire näkyy myös muutamissa artikkeleissa tyyliseikkojen muodossa. Esimerkiksi Kafka rannalla -teosta esittelevässä artikkelissa lainataan samaa kohtaa teoksesta kahdesti. Varmasti laajasta romaanista olisi löytynyt kaksi erilaistakin lainausta, toinen aloitukseen ja toinen sitten tekstiin analysoitavaksi. Muutamissa muissakin artikkeleissa on toistoa jonkin verran.

Olen myös tiennyt, että Joycen Odysseusta/Ulyssesta pidetään hankalalukuisena, mutta hieman jo pisti hymyilyttämään, kun kolmisivuisessa artikkelissa toistuu sana haaste seitsemän eri kertaa, eri muodoissaan tosin: --teos, jota pidetään---lukijansa haastavana kirjana; kieli ja rakenne vaihtelevat tyylillisesti, mikä haastaa lukijan keskittymisen; Joycella oli haasteita saada romaaninsa julkaistua; ---pieni este lukusuoritukselle, jonka läpivieminen voisi olla haasteellinen Paavo Väyrysellekin (Tuomioja); Ulysses haastaa niin kokonsa ---; kieleltään U. on siinä määrin haastavaa luettavaa; Joycen tajunnanvirran seuraaminen voi olla paikoin haastavaa. Huh, haastavaa on, uskotaan!

Hieman kummastelin myös, millaista enää onkaan ’eleettömän vähäeleinen’ näytteleminen (suolapatsastelua?), tai eikö vanha hyvä ’onneton’ enää kelpaa ’onnellisen’ vastakohdaksi (käytetään merkillistä yhdistelmää ei-onnellinen).

Mietin pariin otteeseen myös, kuinka paljon on sopivaa paljastaa selkeän klassikonkin juonesta. Kuten tuosta omasta kommentoidusta listastanikin käy ilmi, tarinat ovat tuttuja, vaikka kirjaa ei olisi lukenutkaan. Silti kavahdin muutaman kirjan kohdalla juonen perinpohjaista läpikäyntiä, kuten Veljeni Leijonamielen ja Tuulen viemän osalta. Kummassakin keskeiset juonenkäänteet paljastetaan loppuratkaisuja myöten sumeilematta. Minuahan se ei haittaa, mutta jos nuo helmet kuitenkin vielä odottavat (nuoren) lukijan lukupinossa, olisi osa lukuiloa kenties mennyttä. Ehkä. Ylipäätään juonipaljastuksia kirjassa tehdään maltillisemmin.

Näistä pikkumaisista nillittelyistäni huolimatta virtuaalivilkutukset Katjalle ja Ammalle! Linnasta humisevalle harjulle on jälleen näyttö siitä, mihin kaikkeen yhteisöllisyyden voimalla voidaan saada ainakin alkusysäys!

Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa
Avain 2014. 260 s.

Ostettu itselle.

Kirjasta muualla:
Tuijata-blogissa analysoidaan Jalkasen ja Savolaisen kirjoitustyyliä ansiokkaasti. Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja oli alkuun skeptinen kirjan suhteen, mutta antautui täysin. Jaan ajatuksen hitaasta luennasta. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Marile on sattumalta lukenut listalta myös 38 kirjaa!
.


20 kommenttia:

  1. Hieno idea kirjalle, hienompi bloggaus, superlatiivin hienoimmat saavat tautologiasta huolimatta hienot kirjabloggarit.

    (Näistä olen reippaasti yli puolet lukenut, en äänestänyt mutta ehdotin kirjoja listalle. Minua ärsyttää ylipäätään sana haastava ja haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Huomaan kyllä itsekin tekstejä kirjoittaessani, että joskus jokin sana tai sanonta takertuu mieleen ja sitä alkaa huomaamattaan toistella. Suosikkejani on mm. 'varsin', jota toistelen varsin mielelläni. Mutta painettavia tekstejä pitäisi juuri tästä syystä jonkun toisen kammata huolella läpi.

      Poista
  2. Virtuaalivilkutus takaisin! Olipa kiva idea, kun kävit kaikki kirjat läpi omasta näkökulmastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Toivottavasti en kuitenkaan listallani pilaa kirjan ideaa, joka siis minusta on oikein kiva. Hyvistä kirjoista ja lukuvinkeistä luen aina mielelläni!

      Poista
  3. Yritin jo kerran kommentoida, mutta blogger teni tenän! ÄH no uusi yritys.

    Minulla on tämä parhaillaan kesken, enkä tiedä saanko tätä luettuakaan alusta loppuun juonipaljastusten vuoksi. Kirjan idea on kiva ja sitä on ollut kiva lukea sen verran, mitä olen uskaltanut - mutta en halua spoilaantua. Toki kirjassa varoitetaan juonipaljastuksista mutta vähän itse mietin, että mikä idea on ruotia kirjat läpi loppuratkaisuja myöten? Tai että onko se ylipäänsä välttämätöntä? No mutta - katsotaan kuinka lukemiseni kanssa käy eli tuonko kirjaa sitten lainkaan blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanottua, tämä varmasti riippuu paljonkin lukijasta ja hänen lukuhistoriastaan. Minua ei yhtään haitannut vaikkapa Tuulen viemän tärkeimpien juonenkäänteiden kertaaminen, mutta jos ei ole kirjaa lukenut ja vielä onnistunut elokuvaakin välttelemään, saattaisi hieman harmittaa. Toisaalta tällaiset yksityiskohdat myös nopeasti haihtuvat mielestä, ainakin minulla :D Tämä kuitenkin lienee ollut yksi keskeinen kysymys. jota on kirjaa laadittaessa pohdittu.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Poistin oman kommenttini. Lähettelen vaan vilkutuksia takaisin!)

      Poista
    2. Vilkutin-vilkutin! :D
      Ehdin lukea kommenttisi, mutta en vastata siihen. Minusta siinä ei ollut mitään aihetta poistoon, mutta vapaus päättää on toki Sinulla. Tuohon Katrin kommenttiin juuri vastasinkin, että juonipaljastukset ovat varmasti pohdituttaneet teitä kirjaa kirjoittaessanne, eikä asia ole aivan yksioikoinen. Käsitellyistä teoksista monet ovat sellaista kulttuurin perusaineistoa, jonka useimpien voisi ajatella tuntevan ainakin yleisellä tasolla. Tätäkin kirjaa kukin lukee tietysti omalla vastuullaan :D

      Poista
  5. Eivätkös juuri kirjabloggarit ole arvostelleet juonipaljastuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ja kirjabloggaajia on myös syytelty juonipaljastuksista :D Asia on varsin monimutkainen. Kuinka pitkälle saa juonipaljastuksissa mennä, vaikka olisi juonipaljastuksista varoitettukin? No, minua ihmetytti parin tunnetun teoksen juonen tarkahko selostus. 45:n kirjan kohdalla minulla ei ole edes pientä moitteen sijaa. Makuasioita.

      Poista
    2. Tuulen viemää teoksen voi ymmärtää vain jos ymmärtää USA:n sisällissodan syyt. Kirja ei katso asiaa puolueettomasti eikä Scarlettin näkemys sodan lopputuloksesta ole mitenkään objektiivinen. Tuulen viemää juonen voi minusta selittää yhdellä virkkeellä, kuten David Copperfieldin, ei ole listalla jostain kumman syystä. Jos jokaisen käänteen kirjaa, ei nähdä metsää puilta.

      Poista
  6. Hienoa, että bloggasit tästä kirjasta :)! Otan ehdottomasti katseluun, kun kirjan kanssa törmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjabloggarillehan tämä on ihan 'pakollinen' luettava :D Vakavasti puhuen, kirjaa ei välttämättä tarvitse lukea tavallani kannesta kanteen, vaan sitä voi myös käyttää hakuteoksena tai selailukirjana. Toimii hienosti niinkin!

      Poista
  7. Kiva bloggaus! Tainaronia suosittelen, lumoava pieni kirja (kyllä, se sai minulta äänen). Toisto on melkoinen vitsaus. Omat kompastussanat ovat suht hyvin hallussa, mutta silti niitä pujahtaa bloggauksiin. Haaste-sanaa tosin on haastavaa vältellä, kun on niin monta haastetta kesken :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen Krohnia monesti harkinnut, joitakin teoksia jo kädessä pitänyt, mutta en vain sitten ole tullut aloittaneeksi. Puute on korjattava kyllä. Vaikka lienee haastava... :D

      Poista
  8. Mäkin innostuin lukemaan näitä luonnehdintoja, kiva että käsittelit kirjaa! Kommentoimaan inspiroi kuitenkin kielellinen asia, ei-onnellisuus. Ei se kovin hyvää suomea (Vielä. Kai.) ole, mutta samoin kuin muissa ei-[adjektiivi]-tyyppisissä ilmauksissa, ei-[adjektiivi] ei hyvin käytettynä kuvaa [adjektiivin] vastakohtaa vaan [adjektiivin] kuvaaman seikan puuttumista. Ei-onnellinen on pöljä yritys sanoa "onneton", mutta jos sillä pyritään kertomaan lyhyesti tilasta, jossa ei ole onnellinen vaikkei suoranaisen onnetonkaan, se on jossain yhteyksissä puolustettavissa.

    Jotenki kuitenkin ajattelisin, että lähinnä näitä tarvittaisiin jossakin tieteellistyyppisessä tekstissä ennemmin kuin esim. kaunossa, jossa ei-onnellinen vois olla aika hiuksianostattava näky. :D Näitä ei-[adjektiiveja] muodostellaan ainaki nettikirjoittelun ja puheen perusteella (näin sanoo siis mun mutu) vähän tarpeen mukaan ja lonkalta, usein ilman muuta syytä kuin että se oikea sana ei just sillä sekunnilla tuu mieleen, harvalla siinä on terminologinen ja semanttinen hienojakoisuus motiivina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin, että sana on jäänyt tekstiin raakaversiovaiheessa. Kyseessä on yksittäinen esimerkki, jota en malttanut olla poimimatta ja vääntelemättä, sellainen lukija nyt vain olen. Ei yksi tai parikaan lapsusta heikennä kokonaisen kirjan kokonaisuutta. Vielä yksi hiomiskerta olisi voinut tämänkin poistaa, mutta näillä mennään nyt.

      Poista
    2. Itsekin olen samanlainen "tarttuva" lukija. En tuota nostoa kritisoinut, innostuinpahan vaan pohtimaan ääneen kyseisestä sanamuotoa, koska olen itsekin kiinnittänyt siihen muunlaisissa yhteyksissä huomiota. :)

      Poista
    3. Aika hyvin tuossa määrittelit kyseisen muodon merkityksen :D Mietin myös, millaista olisi, jos kyseinen menetelmä laajensi: 'Kylläpä on ei-halpaa!' 'Hän todella ei-hyväntuulinen.'

      Mutta kuten sanottu, yksittäinen lipsahdus.

      Poista