perjantai 22. maaliskuuta 2013

Mikael Niemi: Veden viemää




Ruotsalainen toimittaja Martin Ezpeleta kirjoittaa Norrbottens Kuriren-lehden blogissaan 18.2.2009 artikkelisarjastaan, joka julkaistiin Ruotsissa vuonna 2007. Sarja käsitteli Ruotsin ja Norrbottenin surkealla tolalla ollutta patoturvallisuutta, jota voimalaitosyhtiöt itse valvoivat. Löytyi myös todisteita siitä, että yhtiöt eivät hoitaneet patoja niin huolella kuin väittivät. Ezpeleta kirjoitti kauhuskenaarion tapahtumaketjusta, joka seuraisi Suorvan padon murtumisesta Luulajanjoen yläjuoksulla.

Luulajanjoki on 460 km pitkä runsasvetinen joki, jonka varteen on rakennettu 15 voimalaitosta. Joen latvavesille rakennettiin jo 1900-luvun alussa Akkajauren tekoallas, jota patoaa Suorvan pato, joka säännöstelee vettä Porjuksen voimalaitokseen. Pato on kokonaisuudessaan 1530 metriä pitkä ja 67 m korkea. 1972 valmistuneen viimeisen laajennusvaiheen jälkeen padon kapasiteetti on 6000 miljoonaa kuutiometriä. Tämä vesimassa siis lähtisi vyörymään kohti Perämerta, jos pato murtuisi.

Ezpeleta aloitti omat tutkimuksensa etsimällä käsiinsä jokivarren kuntien ja kaupunkien laskelmat ja turvallisuusohjeet patoturman varalta. Tulos oli lohduton. Löytyi lähinnä vanhoja pölyttyneitä papereita laatikoiden pohjilta. Ezpeletan artikkeli Suorvan padon pettämisestä on hiuksia nostattava. Seuraukset olisivat katastrofaaliset: kaikki elämä huuhtoutuisi Luulajanjokilaaksosta hyökyaallon mukana, Luulajan kaupunki jäisi veden alle, Ruotsin sähköntuotanto saisi vuosikymmeneksi pahan iskun. Pelastusviranomaisilla oli valmiit suunnitelmat ihmisten evakuoimiseksi, mutta niistä ei ollut koskaan tiedotettu väestölle.

Aikaa evakuoimiselle ei olisi kovin paljon. Ezpeletan artikkelin mukaan Suorvan murtumisen jälkeen Porjuksen voimalan pato murtuisi kahdeksan tunnin kuluttua. Vesimassa kasvaisi jokaisen uuden padon myötä entistä suuremmaksi. Luulajaan vesimassa vyöryisi 30 tunnin kuluttua tapahtumien alkuhetkistä. Sähköjen katkeaminen Pohjois-Ruotsista hidastaisi evakuointia, samoin puhelinlinjojen nopea ylikuormittuminen. Hyvistä suunnitelmista huolimatta liikenne ajautuisi nopeasti kaaokseen ja monet onnettomuudet työllistäisivät ennestäänkin äärirajoilla työskentelevää pelastushenkilöstöä.

Yläjuoksun kunnissa evakuointia ei olisi ehditty tehdä. Kuolonuhreja tulisi tuhansia, ja aineelliset vahingot olisivat todella mittavat. Koko jokilaakson infrastruktuuri tuhoutuisi hetkessä.

Ezpeletan raflaavasti kirjoitettu artikkelisarja ei mennyt hukkaan. Norrländska socialdemokraten-lehdessä kirjoitetiin 11.8.2011, että Luulajan ja Bodenin kaupungit olivat laatineet uudet ohjeet patokatastrofin varalle. Strategiaa oli hiottu, jotta kaaokselta onnettomuuden sattuessa vältyttäisiin. Artikkelista käy ilmi, että evakuointia on tarkoitus hajauttaa eri suuntiin, jotta tiet eivät tukkeutuisi kaikkien pyrkiessä samaan suuntaan.

6.12.2012 Piteå-Tidningenissä kerrottiin, että joulukuussa oli jaettu Luulajan ja Bodenin yhteensä yli 53 000 talouteen kirjalliset pelastautumisohjeet pato-onnettomuuden varalta. Jos Suorvan pato murtuisi, vedenpinta alajuoksulla nousisi arviolta 8-9 metriä. Artikkelissa rauhoitellaan, että onnettomuus on äärimmäisen epätodennäköinen ja toivotaan, että ohjeet jäävät vain hyllyntäytteiksi koteihin.

Aihe ylitti uutiskynnyksen Suomessakin 3.1.2013, kun Yle kertoi tästä ohjekirjasen jakamisesta Luulajanjokilaakson koteihin. Tässä jutussa jo viitataan Mikael Niemen aiheesta kirjoittamaan romaaniin, joka ilmestyi suomeksi noin kuukautta uutisen jälkeen. Evakuointioppaani nimi on Jos pato murtuu. Siinä kuitenkin toisin kuin Niemen kirjassa väitetään, että veden nousu olisi maltillista eikä hylkyaaltoa muodostuisi. Jutussa on haastateltu Norrbottenin lääninhallituksen tiedottajaa, joka kiistää ajatuksen siitä, että Niemen romaanin ilmestyminen Ruotsissa vuonna 2012 olisi vaikuttanut kriisisuunnitelmien päivittämiseen. Yllä olevan tekstini perusteella tiedottaja puhuu totta. Viranomaiset heräsivät Ezpeletan artikkelin takia, luulisin. Siitä ja seuranneesta kirjoittelusta on Niemikin saattanut idean kirjaansa napata.

Mikael Niemen katastrofiromaani Veden viemää on mielestäni todella hyvä, kuten voi jo tästä maratonmittaisesta pohjustuksesta päätellä. Kirjan loppuun saatuani nimittäin vietin melkoisen tovin kartan ja Googlen parissa. Nykyaikana on niin vietävän helppoa hakea tietoa kiinnostavista asioista! Odotukset olivat jo varsin korkealla kirjaan tarttuessani, sillä Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kuuluu ehdottomasti kymmenen parhaan ikinä lukemani kirjan joukkoon. Hieman epäröin kyllä raamatulliselta ja dystooppiselta kalskahtavaa aihetta, mutta turhaan. Niemen lyömätön tarinankertomistaito takaa, että ensimmäisen sivun luettuaan on koukussa ja siinä pysyy. Jouduin jakamaan lukemisen kolmeen päivään, mutta jos suinkin olisi ollut mahdollista, olisi tämä mennyt kevyesti kerrallakin. Välillä tuntui, ettei malta silmiään räpäyttää, koska silloin lukeminen harmillisesti katkeaa. Tunnustan myös, että jouduin pariin kertaan peruuttamaan aukeaman verran, koska katse riistäytyi silmäilymoodiin. Oli pakko saada nopeasti tietää, mitä seuraavaksi. Mutta sitten oli palattava kiduttaviin yksityiskohtiin, koska mitään ei halunnut menettääkään.

Heti ensimmäisessä luvussa vesimassa vyöryy kohti viatonta uhria Adolf Pavvalia, joka lähtee pakoon tsunamia erikoisvarustellulla Saabillaan. Mitään alkuhöpinöitä tai pohjustuksia ei ole, vaan mennään suoraan asiaan. Muutama muukin henkilö esitellään, kuten itsemurhalennolle helikopterillaan aikova Vincent Laurin, hänen raivostunut ex-vaimonsa Henny sekä pariskunnan raskaana olevat tytär Lovisa. Heidät kaikki tulva-aalto yllättää heti alkumetreillään. Myös padolla ollaan sen murtuessa. Onnettomuuden alkuhetkeä todistavat ainakin Barney Lundmark sekä pari onnetonta naistyöntekijää. Lisää henkilöitä tulee mukaan vielä myöhemminkin.

Veden viemää on rakennettu lyhyistä, cliffhangeriin päättyvistä luvuista, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin hyökyaallon tavoin, vauhdilla ja esteet tieltään raivaten. Mieleen tuli jo alkuvaiheissa, että Niemellä on ollut takaraivossaan elokuvamainen mielikuva tapahtumien vyörystä. On helppo kuvitella omassa mielessään tapahtumasarja valkokankaalle siirrettynä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä dramatiikkaa ainakin olisi kylliksi! Henkilöt Niemi onnistuu herättämään eloon lukijan mielessä niin, että sydän kurkussa jännittää, miten kunkin käy.

Kirjailija kirjoittaa fiktiota, ja Niemikin on ottanut tiettyjä vapauksia yllä esitettyihin arvioihin nähden. Veden vyöryminen toistuu kerta toisensa jälkeen vaikuttavana ja tyrmistyttävänä näkynä: ”Lena käänsi ihmeissään katseensa joenmutkaa kohti. Hän ällistyi nähdessään sen katoavan. Samalla hetkellä pari naista nousi jaloilleen, he huusivat, mutta kohina hukutti äänen alleen. Lena tunsi näkökenttänsä kapenevan putkeksi. Sydän alkoi takoa. Pois! Hänen allaan alkoi potkinta ja sätkintä, ne olivat hänen jalkansa. Puut, rantaviiva, jokainen piirre joka piti maailmaa koossa, nielaistiin olemattomiin. Jalat tärisivät kuin rummut, kurkku haukkoi henkeä, kova valkoinen tunneli. Nyt pimeys kohosi, se vyöryi heidän kaikkien ylle. Ehkä pelkkä eläminen ei riitä, Lena ehti ajatella. Ehkä tarvitaan jotain muutakin. Sitten kaikki hävisi pauhuun.”

Myös aikajännettä Niemi lyhentää draaman korostamiseksi. Bodenilaisilla ei ole aikaa kuin muutama tunti epäonniseen evakuoitumisyritykseensä. Tieto ei ota kulkeakseen. Jostain syystä matkapuhelimet alkavat yläjuoksulla mykistyä jo ennen padon murtumista. Viranomaiset pelkäävät paniikin lietsomista, joten kansalaiset eivät ota uskoakseen vaaran todellista suuruutta. Evakuointisuunnitelmista ei ole kuultukaan, hyvä, että joku tunnistaa yleisen hätämerkin.

Ihmisistä paljastuu alkukantaisia ja pimeitäkin voimia katastrofin edessä. Ihmisluonnon raadollisuuden Niemi paljastaa monellakin tavalla. Ihmiset pystyvät hämmästyttäviin tekoihin, niin hyviin kuin pahoihin, kun vain olosuhteet ovat sopivat.

Niemen teoksen vedenpaisumusta on verrattu puhdistavaan aikaan, joka lopulta pyyhkäisee kaiken turhan tieltään. Niemi itsekin vihjailee jotain tämän suuntaista tekstissään. Minusta vertauskuvallisuutta on turha koettaa ängetä sinne, missä sitä ei tarvita. Ihmisen itsensä aiheuttama katastrofi jo sellaisenaan on riittävä romaanin kantavaksi teemaksi. Niemi ei selittele, mistä ennätykselliset, lakkaamattomat sateet johtuvat. Se jää lukijan itsensä pääteltäväksi.

Tarina loppuu alun kaltaisesti vailla turhia loiventeluja. Osa henkilöiden kohtaloista on pääteltävä omin voimin vain pienten vihjeiden avulla. Mitä katastrofin jälkeen tapahtuu, ei enää kuulu tähän.

Vittulajänkän veroinen mestariteos Veden viemää ei ole, mutta se on genreltäänkin aivan erilainen, joten jälleen kerran vertaaminen ei ole oikeudenmukaista.

Veden voimasta saa pienen aavistuksen Trollhättanin voimalan koskinäytöksessä.
Vattenfallin alkulähteillä, muuten. Kuva viime kesältä.


Mikael Niemi: Veden viemää (Fallvatten)
Suom. Jaana Nikula. Like 2013. 298 s.            

Helsingin Sanomien haastattelu ja arvio.

10 kommenttia:

  1. Olen huomannut, että tämä on ilmestynyt, mutten oikeastaan kuitenkaan sen kummemmin noteerannut. Sait kyllä minut kovasti kiinnostumaan tästä, ehdottomasti lukulistalle!

    VastaaPoista
  2. En uskaltanut kuin silmäillä arviotasi, koska tämä saapunee kirjastovarauksella ensi viikolla. Mulla on n. 10 a.kipaletta työnalla, mutta tämä taitaa etuilla jonossa ;)

    VastaaPoista
  3. Samat kuin Annikalla, pikkuisen vain silmäilin (toinen silmä varmuuden vuoksi kiinni!), sillä tämä on pinossa seuraavana. Odotukseni olivat jo valmiiksi korkealla ja kun sinäkin pidit tästä niin... huh, ihan jännittää!

    VastaaPoista
  4. Kiinnitin huomiota tähän kirjaan, kun kirjailijaa haastateltiin YLEn uutisten kulttuuriosioon ja sivusilmällä katselin haastattelua. Pätkä tuli juuri tänään telkkarista :) Vaikuttaa kyllä erittäin kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  5. Vau, mahtavaa, että Niemeltä on tullut tällainen upea uutuus. luin viimeksi Aivot pellolle, eikä se oikein kolahtanut. Vittulanjänkä tietysti on minustakin hieno, joten iloitsen tästä. Kiinnostavakin kaiken lisäksi.

    Pohjustuksesi oli paikallaan. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ah ihanaa että pidit! Enempää minäkään en uskaltanut juuri lukea, kun tulossa myöskin lukuun (toivottavasti) piakkoin :)

    VastaaPoista
  7. Tämä oli kyllä aivan mainio kirja! Hiukkako rupesi mietityttämään oma koti, kun asutaan joen varrella, vaikkei patoja ole maillahalmeilla.

    VastaaPoista
  8. Luin kirjan, se on hyvä, etenee kuin virran vesi. Arviointi tekijän kirjojen välillä on vaikeaa, turhaa. Tekijä on voittanut sen monen kirjailijan ylipääsemättömän haasteen kuinka kirjoittaa uusi teos suurmenestyksen jälkeen. Aikuisille suunnatut ovat olleet kaikki hyviä, myös ns. nuortenkirjat, joista en ole lukenut viimeisintä. Mutta, Mies joka kuoli kuin lohi oli mielestäni myös aivan erinomainen, kuten tämä uusinkin.

    VastaaPoista
  9. Erinomainen pohjustuksesi toi minun lukukokemukselleni selvästi lisäarvoa, kiitoksia siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella mukava kuulla! Hurahdin "hieman" tähän aiheeseen :)

      Poista