sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Merete Mazzarella: Ensin myytiin piano



Mielestäni luen ihan liian vähän suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksia. Viime kevään hieno lukukokemus oli Märta Tikkasen Emma ja Uno, ja sen luettuani vakaa aikomukseni oli lukea enemmänkin Tikkaselta, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Syksyllä sain lämpimiä suosituksia Merete Mazzarellan kirjoittamista ja lukemista käsittelevästä teoksesta Silloin en koskaan ole yksin. Pidin sen rennosta tyylistä kovasti, ja jälleen kerran ajattelin, että pitää lukea lisää tämänkin kirjailijan tuotantoa. Taannoin esimerkiksi Illalla pelataan Afrikantähteä kiinnosti mutta jäi kuitenkin sitten lukematta.  Mazzarella on jälleen ajankohtainen, sillä häneltä on juuri hiljattain ilmestynyt uutuusteos Ainoat todelliset asiat. Siinä Mazzarella kertoo omasta avioliitostaan ja uudesta rakkaudestaan, joka syttyi varttuneemmalla iällä. Kirjan on esitellyt mm. Maria Sinisen linnan kirjastossa.

Kiinnostuin kovasti tuosta uutuusteoksesta, kun siitä ja Mazzarellasta hiljattain oli juttu Helsingin Sanomissa. Valitettavasti juttu on luettavissa vain maksullisessa digilehdessä, jos paperilehti on jo joutunut hukkaan, kuten minulla. (Juttu on julkaistu 10.1.2012, Suvi Ahola.)

Ajattelin kuitenkin lähteä lukemaan Mazzarellan elämäkerrallisia romaaneja aikajärjestyksessä, koska ne ovat kirjastosta helposti saatavilla. Sarja alkaa jo vuonna 1979 julkaistulla teoksella Ensin myytiin piano, jossa Mazzarella kirjoittaa omasta lapsuudestaan ja nuoruusvuosistaan sekä käy läpi vanhempiensa, isovanhempiensa ja muidenkin kiinnostavien sukulaistensa elämänvaiheita. Kirja luokitellaan kaunokirjallisuudeksi, vaikka aineksina ovat oikeat tapahtumat ja ihmiset sekä esimerkiksi vanhat kirjeet. Mazzarella kuitenkin käyttää kaunokirjallisia kerrontakeinoja, kuten dialogia, vaikka ote onkin muistelmallinen. Jotenkin tuntuu, että romaaniksi luokittelu on niin tämän kuin tuon Tikkasenkin kirjan kohdalla aavistuksen kikkailua. Kirjailijat esiintyvät omana itsenään kirjojen sivuilla ja kertovat eri lähteisiin perustuen tositarinoita taustastaan ja omasta elämästään. Tämän kirjan kannessa on helposti tunnistettava valokuva Merete Mazzarellasta. Ymmärrän, että vetoaminen kaunokirjallisuuteen tavallaan turvaa tekijän selustan. Ei tarvita lähdeviitteitä ja kertoa voi vain sen minkä haluaa. Ja jos jollakulla lukijalla on tapahtumista erilainen käsitys tai näkemys, aina voi sanoa, että kyseessähän on fiktio. Tavallisen lukijan kannalta tällä luokittelulla ei sinänsä ole merkitystä, tietenkään.

Ensin myytiin piano on mukava kirja. Se on juuri sopivan pituinen, vain 190-sivuinen. Riitta Kaukon suomennos on sujuva ja selkeä, ja Mazzarella kertoo lämpimästi mutta samalla humoristisesti paikoin ankaristakin elämänkohtaloista. Kirjan jälkimaku on jollakin tavoin kotoisa. Tuntuu, että on päässyt osalliseksi Mazzarellan perheen ja suvun lämpimästä yhteenkuuluvuudesta. Vaikka Mazzarella tosin toteaa monien sukulaistensa olleen melko kylmiä tai ainakin heidän on ollut vaikea pukea tunteitaan sanoiksi, vaikutelma on kokonaisuutena lämminhenkinen ja välittävä.

Mazzarella aloittaa kertomalla, miten hänen vanhempansa tapasivat Tanskassa vuonna 1943. Äiti oli Kööpenhaminassa opiskelemassa kirjallisuutta ja ansaitsi samalla elantonsa toimittajana. Sattuman oikusta hänet haluttiin lähettää juttukeikalle Suomeen. Lähetystössä hän tapasi suomalaisen miehen. Vuonna 1945 syntyikin sitten esikoistytär Signe Merete. Perheen isän diplomaatinura vei sittemmin nelihenkistä perhettä eri puolille maailmaa, mm. Kiinaan, Sveitsiin, Englantiin ja Bulgariaan. Juurtumista ei päässyt tapahtumaan. Mazzarella kirjoittaa aiheesta näin:

Kun olen joskus keskustellut äitini kanssa siitä, oliko lapsuuteni onnellinen vai onneton, äitini on yleensä hiukan huokaissut ja huomauttanut, että veljeni ja minä olemme saaneet osaksemme enemmän huomiota ja huolenpitoa kuin useimmat muut hänen tuntemansa lapset. Uskon toki hänen olleen oikeassa, mutta toisaalta on mahdollista että ongelma onkin juuri siinä.

Mazzarella jatkaa sitten kertomalla, miten vaativa isä oli esimerkiksi kouluarvosanojen tai myöhemmin hänen poikaystäviensä suhteen. Myös kuri oli siltä osin ankaraa, että diplomaattiperheen lasten tuli osata käyttäytyä moitteettomasti edustustilaisuuksissa, jota tavallaan oli koko elämä, kun oltiin ulkomailla. Toisaalta Mazzarellalla on lämpimiä muistoja esimerkiksi Tanskasta, jossa perhe tai ainakin lapset viettivät pitkiä aikoja isovanhempien luona maalla lukuisten serkkujen kanssa.

Mazzarella käy varsin perusteellisesti läpi isänäitinsä elämänvaiheet löytämänsä kirjeenvaihdon pohjalta. Tarina onkin mielenkiintoinen. Vaasalaisen opettajaperheen tytär halusi vuosisadan vaihteessa lähteä Helsinkiin opiskelemaan. Suurin hankaluus opintiellä oli rahan puute. Vanhemmat avustivat parhaansa mukaan ja Signe eli suorastaan piinallisen säästävästi. Sitten ruotsin ja suomen kielen opinnot päättyivät usean vuoden jälkeen umpikujaan. Nuori nainen ei kuitenkaan lannistunut vaan päätti vaihtaa pääaineekseen matematiikan. Taloudellista ahdinkoa jatkui kymmenen vuotta ennen kuin Signe valmistui ja pääsi opettajan sijaiseksi Tampereelle. Sitten virka haluttiin vakinaistaa, mutta naisopettajalle tarjottiin huomattavasti pienempää palkkaa kuin miehelle. Signe ei tähän suostunut vaan jätti koulun taakseen. Rohkea teko! Sitten seurasikin avioliitto huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Taloudelliset huolet väistyivät, kunnes alkoivat uudelleen miehen kuoltua.

Kirjan loppupuoli käsittelee Mazzarellan koulumuistoja eri puolilta maailmaa. Kiinassa hän kävi pari vuotta ulkomaalaisille tarkoitettua luostarikoulua, joka oli vallankumouksessa menettänyt loistonsa. Englannissa taas Mazzarella kävi sisäoppilaitosta. Kouluista hän kertoo lähinnä hupaisia muistoja. Viimeinen vaihe tarinassa sijoittuu perheen isän Bulgarian-komennukseen, jolloin Mazzarella asui jo pääosin Suomessa opintojensa takia mutta vietti kaikki lomansa perheensä kanssa. Mukana on huumorilla höystettyjä anekdootteja diplomaattiperheen arjen tapahtumista ja sen aikana tavatuista ihmisistä.
Ranskan suurlähettiläällä oli huhujen mukaan rakastajatar, jonka Mazzarella oli kuvitellut eksoottiseksi ja eroottista viehätysvoimaa uhkuvaksi kaunottareksi. Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen:

Katsoin, ja näin aivan tavallisen noin 50-vuotiaan naisen, jolla oli paksut silmälasit ja hiukset epäpukevalla pikku nutturalla, ja koin itseni hirveän pettyneeksi. Hän oli ulkonäöltään kuin kuka tahansa opettajatar.

Merete Mazzarella: Ensin myytiin piano. (Först sålde de pianot)
Suom. Riitta Kauko. Kirjayhtymä 1979. 190 sivua.

6 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoitit tästä, ja kiitos linkityksestä! Mazzarellan kirjoissa on tosiaan jotain kotoista. Haluaisin seuraavaksi lukea Juhlista kotiin, mutta kaikki kunnankirjastomme kappaleet (2) ovat lainassa - Mazzarellan vanhemmatkin teokset ovat siis suosiossa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, ettei pelkästään uutuuksien peräss juosta!

      Poista
  2. Hyvä bloggaus. Monet suomenruotsalaiset kirjailijat ovat hyvinkin kiinnostavia, kuten ihan suomensuomalaisetkin.
    Pidän hyvistä omakohtaisista, mutta objektiivisista elämänkerroista ihan tavallisine tapahtumineen, tämä tuntuu sellaiselta :)

    VastaaPoista
  3. Kirsi, minun mielestäni minä luen tavallista enemmän suomenruotsalaista kirjallisuutta, sillä jopa kirjastostani löytyy Södergrania, Bergrothia, Von Schoulzia, Donneria, Kihlmania, Tabermannia, Bargumia etc., mutta niin vain on, että Mazzarella jättää minut hieman viileäksi. Tein häneltä Matkalla puoleen hintaan, joten on tietysti epäreilua olla 'viileä' yhden kirjan perusteella, mutta kun on niin paljon muuta 'kuumaa'.

    Nämä ovat niitä makukysymyksiä...Lue ihmeessä Johan Bargumin Syyspurjehdus.

    VastaaPoista
  4. Voi Leena, kadehdin laajaa perehtyneisyyttäsi suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Carpelan on lähellä sydäntäsi monellakin tapaa. Minun todellakin pitäisi skarpata tällä saralla. Tikkasesta ja Mazzarellasta olen lukemani perusteella pitänyt kovasti, mutta olen huomannut, että ihan kaikki eivät ole olleet ainakaan kaikkiin Mazzarellan kirjoihin yhtä ihastuneita. Juhlista kotiin on kuitenkin lukulistallani.

    VastaaPoista
  5. Voi, olipa mukavaa lukea tästä ja kuulla vähän Mazzarellan äidistäkin, jota minulle jäi oikein ikävä Juhlista kotiin -teoksen jälkeen. Haluan lukea tämän(kin) ehdottomasti, mutta ensin odottaa se uutuus. Kiitos arviosta!

    VastaaPoista