Kirsin kirjanurkka

torstai 8. marraskuuta 2018

Anu Ojala: Petos #nuortenkirjatorstai

Peruskoululainen Eliisa Malkki arvioi Lukufiilis-lehdessä Anu Ojalan vuonna 2014 ilmestynyttä nuortenromaania Pommi muun muassa näin:

”Kirjan menoon ja tunteisiin oli välillä vaikea päästä mukaan. Siitä jäi mieleen vain hyvin ärsyttävä ja lapsellinen päähenkilö ja pitkän oikeudenkäynnin loppu. Vaikken kirjasta juurikaan pitänyt, toivoisin, että siihen tulisi toinen osa, joka omasta mielestäni sopisi teokseen. Olisi kiva lukea, miten Mian muuttuminen ja tapahtumat vaikuttavat hänen elämäänsä. --- Teos ei tuntunut todentuntuiselta, koska päähenkilölle tapahtui liian paljon ikäviä asioita toisensa perään ja vain pari hyvää asiaa, jotka lopulta päätyivät ikäviksi myöskin.”

Eliisa Malkin toive on toteutunut, sillä tänä syksynä ilmestyi Pommin jatkoksi Petos. Jouduin itse hyppäämään Petosta lukiessani tuntemattomaan, sillä en ole Pommia lukenut. Ojala paljastaa Petoksessa aika ronskilla kädellä Pommiin liittyviä juonenkäänteitä, joten siihen tuskin enää tulen palanneeksikaan. Jos siis aikoo lukea molemmat kirjat, kannattaa ne ehdottomasti lukea ilmestymisjärjestyksessä.

Pommin tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Mia on perheineen joutunut jättämään kotikaupunkinsa ja muuttamaan nimensäkin aiempien tapahtumien aiheuttaman kohun takia. Jostain syystä vanhaa kotia ei kuitenkaan ole myyty, vaan se odottaa tyhjänä mahdollisesti joskus palaavia asukkaitaan. Tämä osoittautuu käytännölliseksi, kun Mia saa kutsun osallistua kuolleen ystävänsä muistotilaisuuteen. Mia on saanut itsensä jotenkuten kokoon ahkeran terapian avulla, mutta Ninan kohtalon muistelu nostaa kaiken taas pintaan. Onneksi Thomas pelastaa hänet ja vie kotiin. Sitä ennen Ninan äiti kuitenkin tyrkkää heille mukaan Ninan jäämistöstä löytyneet muistiinpanot.

Eliisa Malkin mielestä Mia oli Pommissa ärsyttävä ja lapsellinen. Petoksessa Mia on 20-vuotias aikuinen, jonka asiat eivät ole kovin hyvällä mallilla. Mieskuviot ovat ainakin kunnolla sekaisin. Ilmeisesti sekä Nina että Mia ovat aikanaan rakastuneet salaperäiseen Kimiin. Sitten Mialla on ollut jotain meneillään Thomasin kanssa, mutta on jättänyt tämän kylmästi taakseen muuttaessaan kaupungista. Uudessa kaupungissa Mialla on iki-ihana poikaystävä Antti. Mutta veto Thomasiin ei olekaan lainkaan heikentynyt, päinvastoin, ja seurauksena on kuumottavaa vatulointia, miten menetellään tilanteessa, jossa kummallakin on seurustelusuhde juuri sillä hetkellä poissa olevan ihmisen kanssa. Kyllä, Mia on kuin onkin hieman ärsyttävä.

Ärsyttävyys tulee ilmi myös Mian jääräpäisenä käytöksenä, kun vaikeuksia alkaa ilmaantua. Mian ollessa muualla kaupungin ympärillä oleva maaseutu on joutunut TaikaMaito-konsernin haltuun ja joen yläjuoksulle on perustettu valtava löyhkäävä eläintehdas. Sen yllä leijuu keltainen saastepilvi ja kaupunkia piinaa paitsi haju myös kärpäsparvet. Kukaan ei ole pystynyt asettumaan kunnolla yhtiötä vastaan, vaan kaupungin johto ja paikallinen poliisi ja jopa sanomalehti tuntuvat olevan sen palveluksessa tavalla tai toisella. Vain Thomaksen vanha ystävä Aarne pitää sitkeästi kiinni pienestä hevostilastaan.

Mia tekee joesta inhottavan löydön, mutta se on vasta alkua kammottaville tapahtumille. Ei aikaakaan, kun Mia on putkassa kuulusteltavana. Harmillisesti on juuri ehditty säätää uudet terrorismilait, joiden suojan piirissä ovat myös tuotantoeläintilat. Terrorismista epäiltynä Mialla ei ole mitään oikeuksia ja häntä on lupa jopa kiduttaa. Tilanne alkaa olla todella tukala.

Eliisa Malkki viittaa Pommin pitkään oikeudenkäyntiin. Petoksessa on peräti kaksi piinallisen pitkää oikeusistuinkäsittelykohtausta. Anu Ojala on koulutukseltaan juristi, mikä näissä kohdissa pääsee turhan vahvasti pintaan. Houkutus harppoa pitkien lakijargonpätkien yli oli suorastaan infernaalinen (ja ehkä siihen hieman sorruinkin). Sen sijaan esimerkiksi jakso, jossa Mia joutuu pakenemaan vainoajiaan yksin ilman puhelintaan ja rahaa halki kaupungin, on hyvällä tavalla ahdistava ja jännittävä.

Petos on loistavaa luettavaa lukioikäisille ja koulukäyttöön, kun tarvitaan kirjaa, jossa ovat teemoina esimerkiksi eläinten oikeudet, globaalin talouden mekanismit, oikeus ja laki eri näkökulmista, median toiminta ja nuorten vaikutusmahdollisuudet. Ojalan tapa kärjistää asioita varmasti keskusteluttaa nuoria lukijoita. Kustantaja kuvaa Pommia ekotrilleriksi, mutta itse luonnehtisin Petosta YA-dystopiaksi.

Anu Ojala: Petos
Otava 2018. 392 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

Veera Salmi: Saari

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea!

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot!

Essi Ihonen: Ainoa taivas
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia

Mervi Heikkilä: Tuulenkala

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus

Anu Ojala: Petos
Tulossa:

Minna Roininen: Heda 15.11.2018

Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat 22.11.2018
Anu Holopainen: Sydänhengitystä 29.11.2018

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia 6.12.2018
Maria Turtschaninoff: Maresin voima 13.12.2018
Heidi Silvan: John Lennon minussa 20.12.2018

Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska 27.12.2018

tiistai 6. marraskuuta 2018

Seppo Jokinen: Lyödyn laki #dekkaritiistai

Hervannassa hieman kyseenalainen todistaja vakuuttaa nähneensä parkkipaikalla verisen miehen puukko rinnassaan keskellä yötä, mutta uhria ei löydy mistään. Kaksi kommandopipomiestä hakkaa ja potkii lenkkeilijän metsässä henkihieveriin. Silminnäkijöitä on vain yksi, kahdeksanvuotias Milena, eikä hän uskalla kertoa näkemästään ja kuulemastaan kenellekään. TAYSin johtava kardiologi katoaa kummallisesti juuri ennen tärkeää leikkausta, mutta onko kyse sieppauksesta vai vapaaehtoisesta häipymisestä, on poliisille arvoitus. Sitten sattuu vielä tuhoisa tulipalo, joka paljastuu tahallaan sytytetyksi.

Mitään oikein kunnolla varteenotettavaa ei tapahdu Seppo Jokisen 23. komisario Koskisesta kertovassa dekkarissa Lyödyn laki ennen puolta väliä. Edellä lueteltujen rikosten tai mahdollisten rikosten selvittely-yritysten välissä Koskinen asettuu Ullan kanssa ostamansa omakotitalon isännäksi. Katto pitäisi remontoida ja kylpyhuoneen kaakelitkin valita. Raija pistäytyy kylässä ja on omituisen hapan. Työpaikalla alaisten keskinäiset välit alkavat olla huolestuttavan tulehtuneet, ja Koskisen pitäisi hoitaa hankala esimiestehtävä eli puhutella vanhoja työkavereitaan, mutta ei ole helppoa.

Vaikea kuvitella, että kukaan muu kuin Seppo Jokinen saisi tämän kuvion vielä elvytettyä ja lukijan myhäilemään tyytyväisyydestä. Jokisen tutut henkilöt ovat, kuten olen ennenkin jo monesti sanonut, kuin perhetuttuja, joiden kuulumisia on nautinto päivittää. Siitäkin huolimatta siis, että en vieläkään sulata Koskisen ja Ullan, siis esimiehen ja alaisen, suhdetta. Niin lutuinen kuin se onkin. Oliko ihan pakko viedä tämä kuvio näin pitkälle? Harmiahan siitä tulee kuitenkin, tulee tässäkin tarinassa.

Lopulta saadaan sitten kaivattu ruumiskin ja tutkintoihin kaivattua sähköä. Sen verran on jo koottu pohjatietoja, että Koskiselle ryhmineen alkaa pikku hiljaa avautua kuvio irrallisilta näyttävien tapausten takaa. Lukijalla on hieman paremmat edellytykset yhdistellä pisteitä, sillä välillä seurataan tapahtumia muustakin kuin poliisien näkökulmasta. Taustalta löytyykin melkoisen uskomaton kuvio, mutta ei niin uskomaton, etteikö se nykymaailmassa olisi aivan mahdollinen. Osa alun tapahtumista osoittautuu lopulta joukkoon kuulumattomiksi.

Lopulta päästään (melkein) kunnon toimintaankin, mutta siskonmakkarasoppa sentään ehditään kattotalkooväelle kiehauttaa, vaikka osa keskeisistä todistajista ihan vapaaehtoisesti tulee arvoituksia avaamaan niin Koskisen ja Ullan kotiin kuin poliisilaitoksellekin kesken kaiken. Ehtiipä Koskinen haikailla katoavan vanhan Tampereen perään mittavia rakennustyömaita työpaikkansa liepeillä tutkaillessaan.

Dekkariharrastajien riemuksi Jokinen on kirjoittanut Tampereen poliisilaitokselle nyt myös dekkarin julkaisseen poliisin. Järjestyspoliisin konstaapeli Siiri Peippo on nimittäin hiljattain debytoinut esikoisdekkarillaan 'Viikatemies Viikinsaaressa'. Peippo tuo kirjansa tupaantuliaislahjaksi Koskiselle ja Ullalle, ja muutkin paikalla olevat kiinnostuvat kirjasta. Myöhemmin käy ilmi, että Peippo on kirjoittanut poliisidekkarin, jonka päähenkilöissä on joidenkin mielestä kummallisen paljon tuttuja aineksia. Jopa niin paljon, että yhden Koskisen alaisen avioliitto alkaa uhkaavasti nitistä liitoksissaan.

Tuttua, turvallista Jokista Lyödyn laki tarjoilee. Jokisen suhtautuminen ihmisiin on lämpimän ymmärtävä, ja se huokuu läpi tekstistä. Tiukkaa toimintaa ja piinaavaa jännitystä kaipaavat lukijat eivät Koskisiin tartu, mutta meitä uskollisia Koskis-faneja on edelleen sankka joukko. Jään odottelemaan keväällä toivottavasti ilmestyvää 24. Koskista. Niin varmasti moni muukin. Ehkä ensi kerralla saadaan taas hieman tiukempaa tavaraa?

Seppo Jokinen: Lyödyn laki
CrimeTime 2018. 407 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 11 h 15 min.

Painettu kirja sekä ostettu että saatu arvostelukappaleena, äänikirja ostettu.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Antti Tuomainen: Pikku Siperia
Tuire Malmstedt: Pimeä jää
Seppo Jokinen: Lyödyn laki

Tulossa:

Lone Theils: Noitapoika

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Nordic Noir Festival 2019

Markkinointiyhteistyö*

Suomessa kaltaiseni innokas dekkariharrastaja on nyt jo neljänä vuonna päässyt kaltaistensa seuraan nauttimaan kirjailijahaastatteluista ja kirjallisesta ohjelmasta Dekkarifestivaalilla Helsingissä. Kauempanakin on järjestetty hienoja dekkarifestivaaleja, kuten Gotlannissa Crimetime Gotland, joka tänä vuonna siirrettiin Göteborgin kirjamessujen yhteyteen ja muuttui samalla nimeltään Crimetime Göteborgiksi. Edinburghissa järjestettävä vastaava tapahtuma on nimeltään Bloody Scottland.

Näissä ulkomaisissa festareissa yleisöllä on mahdollisuus nautiskella kirjallisuusohjelmasta ja monenlaisesta oheisohjelmasta useampana päivänä peräkkäin. Niitä olen seuraillut kasvot kateudesta vihreinä netin kautta, mutta Helsingin Dekkarifestivaaliin olen osallistunutkin jo kolmena kertana ja viihtynyt mainiosti. Kun näin ensimmäisen kerran jossakin päin nettiä mainoksen Nordic Noir Festival 2019 -tapahtumasta, huokaisin syvään. Aivan mahtavalta kuulostava tapahtuma! Oikeastiko tällainen järjestetään Suomessa?!

Nordic Noir -festivaalin ohjelmassa näyttäisi olevan vaikutteita minulle tutuista konsepteista eli Helsinki Lit-tapahtumasta ja Dekkarifestivaalista. Kahtena päivänä, tai oikeastaan iltapäivästä puolenyön korville saakka, nähdään esiintyjälavalla nimekkäitä pohjoismaisia dekkarikirjailijoita ja heitä haastattelemassa tunnettuja suomalaisia kulttuurialan ihmisiä. Lisäksi on tarjolla oheisohjelmaa, kuten elävää musiikkia.

Esiintyjälista on vaikuttava:

Stefan Ahnhem, Samuel Bjørk, Agnete Friis, Kati Hiekkapelto, Ragnar Jonasson, Jens Lapidus, Ninni Schulman, Max Seeck, Erik Axel Sund, Yrsa Sigurðardòttir ja Antti Tuomainen.

Kotimaiset nimet listalla eli Hiekkapelto, Seeck ja Tuomainen ovat myös tämän hetken kuumimmat nimet, kun puhutaan suomalaisten dekkarikirjailijoiden menestyksestä kansainvälisillä dekkarimarkkinoilla. Ulkomaiset nimetkin ovat dekkariharrastajille tuttuja, ja myös heidän kirjojaan on palkittu ja osaa myyty hurjiakin määriä.

Ohjelma on rakennettu niin, että lavalla on pääsääntöisesti haastattelijan lisäksi kaksi haastateltavaa ja aikaa kutakin keskustelua varten on varattu vajaa tunti. Kyse ei siis ole messumaisesta pikahaastatteluiden ketjusta. Lisäksi useimmat esiintyjät ovat mukana vähintään kahdessa eri keskustelussa. Sekä perjantaina että lauantaina ilta päättyy kirjallisen ohjelman osalta kirjailijapaneelikeskusteluihin.

***

Huomasit varmasti tuossa tekstini alussa maininnan Markkinointiyhteistyö*? Niitähän ei blogissani ole turhan tiheästi ollut, itse asiassa vain kerran aikaisemmin. Miten siis minä liityn Nordic Noir -dekkarifestariin ja hyödyn tästä jutusta? Kuten sanottu, olin netistä bongannut tämän festivaalin ja sen esiintyjälistan, mutta ajattelin, että tapahtuma on turhan etäällä enkä millään voisi olla niin hurjapäinen, että lähtisin paikan päälle Kuusamoon asti.

Mutta sitten sain yllättävän yhteydenonton tapahtuman järjestäjältä eli Is This Art -firmasta. He ehdottivat, että voisin kirjoittaa heidän tapahtumastaan blogissani ja jakaisin siitä tietoa blogini some-kanavissa. Vastineeksi he kutsuisivat minut mukaan itse tapahtumaan. Ehdotus oli niin houkutteleva, että miltei epäröimättä suostuin. Ehdottomasti haluan kirjoittaa tästä Suomessa uudenlaisesta dekkaritapahtumasta – ja niin huimapäinen olen myös, että näillä näkymin olen lähdössä tammikuussa Rukalle!

Vilpitön tarkoitukseni oli kirjoittaa jo tähän juttuun tarkempia esittelyjä festivaalin kirjailijoista, joista suurimmalta osalta olen ainakin joitakin kirjoja lukenut, muutamalta koko tuotannonkin. Ajatuksena oli koota yhteen aikaisempia kirjoituksiani niistä kirjoista, joita olen lukenut ja joista olen jotain kirjoittanut blogiini tai muualle. Ajan puutteen takia se saa nyt kuitenkin jäädä myöhempään. Luulenpa, että käyn esiintyjälistaa läpi hieman rauhallisemmalla tahdilla. Uuttakin luettavaa tämä festarireissu putkautti lukulistalleni, joten onneksi aikaa on vielä muutama kuukausi ennen H-hetkeä.

Markkinointiyhteistyöni on tarkoitus ilahduttaa myös teitä blogini lukijoita. Sen lisäksi, että tulen esittelemään festivaaliin osallistuvia kirjailijoita ja heidän tuotantoaan lähiviikkoina (ja kenties arpomaan heidän kirjojaankin) ja välitän tunnelmia itse tapahtumasta, arvon tämän markkinointiyhteistyökuvion kunniaksi pääsylippuja Nordic Noir Festival 2019 -tapahtumaan. Katso osallistumisohjeet kuvan alta!

Arvonta menee tällä kertaa näin:

Arvon 2 kappaletta viikonloppulippupaketteja Nordic Noir Festival 2019 -tapahtumaan (18. – 20.1.2019, Ruka). Yhden lippupaketin arvo on 60 euroa. Liput lahjoittaa tapahtuman järjestäjä.

Lippupaketteja on kaksi kappaletta, ja arvon ne eri henkilöille. Yksi henkilö voi siis voittaa vain yhden lippupaketin.

Osallistuminen tapahtuu jättämällä kommentin alle. Kerro kommentissa mielellään, ketä kirjailijaa haluaisit mennä festarille kuuntelemaan ja miksi. Jätä kommenttiin myös jonkinlainen yhteystieto, jotta saan Sinuun yhteyden sähköpostitse tms., jos Onnetar on suosiollinen.

Osallistumisaikaa on viikko, eli jätä kommentti sunnuntaihin 11.11.2018 klo 21.00 mennessä. Onnea arvontaan!

***
Jos onni ei kuitenkaan suosi arvonnassa, ei hätää! Tapahtumaan myydään pääsylippuja täällä.

***
Onnetar on jälleen ahkeroinut ja osoittanut tällä kertaa voittajiksi Satu Kohon ja Tuulevin Tuulevin lukublogista! Lämpimät onnittelut voittajille!

Lämmin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

lauantai 3. marraskuuta 2018

Päivi Alasalmi: Riivatut

Syksyllä 1891 alkaa pirullinen räyhähenki riehua Sunilan rusthollin Lauhan torpassa Ylöjärvellä. Ensimmäistä tapausta ovat todistamassa vain torpan emäntä Lahja ja 16-vuotias keuhkotautinen piika Hertta. Torpan ovi paiskautuu itsestään voimalla auki ja kiinni, eikä edes lukittu salpa estä sen tempoilua.

Hertta on pakotettu palveluspaikkaansa, sillä kotona ei ole ollut leipää kaikkien suuhun, ei vaikka isän pontikkapannu tuottaakin mukavasti sivutuloa. Lauhan torppa on ankea paikka. Palkkaan on sovittu kenkäpari tytölle, mutta kun on huomattu tämän tauti, hankintaa on lykätty. Todennäköisesti pian kuolevalle ei kannata kalliita nahkakenkiä teettää.

Tauti ei kuitenkaan estä Herttaa palavasti rakastumasta koko nuoren sydämensä voimalla rusthollin kampurajalkaiseen Niklas-renkiin. Tytön suureksi harmiksi pikkupiika Eugeniakin on huomannut Niklaksen ystävällisesti tuikkivat silmät. Onneksi Hertalla on tarvittavat konstit hallussaan, vaikka häntä yleisesti pidetään heikkolahjaisena.

Sana torpassa riehuvasta räyhähengestä leviää kulovalkean tavoin kylässä ja pian sen ulkopuolellakin. Uteliaat ja sensaationnälkäiset kyläläiset alkavat viettää aikaansa torpan tuvassa odotellen räyhähengen tekosia. Samalla kuluu runsaasti niin sahtia kuin pontikkaakin, eikä väen tarvitse kertaakaan odotella turhaan hengen tekosia. Sen raivo tuntuu vain kiihtyvän, ja pian alkaa olla ilmeistä, että joku pääsee vielä hengestään. Siis joku muukin, kuin olkipatjallaan veriysköksiä sylkevä Hertta.

Sunilan rusthollin kasvattipoika Hugo Untamo on päässyt tamperelaisen Aamulehden toimittajaksi. Ura kaipaisi kuitenkin kunnon skuuppia vauhdittajakseen. Onnekkaasti juuri sopivalla hetkellä Hugo saa tiedon Sunilan tapahtumista ja päätoimittaja antaa hänelle tehtäväksi lähteä tapahtumapaikalle tekemään juttuja lehteen.

Moderniin ja rationaaliseen ajatteluun tukeutuva lyseon käynyt lehtimieskin häkeltyy joutuessaan tapahtumien keskipisteeseen Lauhan torpan pirtinpöydän äärellä. Tukevat pöytähirret tanssivat ja kirves lentää ilman halki isäntää kohti. Vielä häkellyttävämpiä kokemuksia nuorelle herralle on luvassa, kun luotettavat lähteet alkavat vierailla iltahämärissä rusthollin vieraskamarissa jakamassa tietojaan.

Torpan tapahtumat alkavat luonnollisesti kiinnostaa sekä kirkollista että maallista esivaltaa, ja yleiseksi ällistykseksi torpan isäntäpari ja jo henkitoreinen piika Hertta joutuvat käräjille syytettynä noituudesta.

Päivi Alasalmen romaani Riivatut perustuu selvästi Suomen tunnetuimpaan räyhähenkitapaukseen eli Ylöjärven Martinin torpan räyhähenki-ilmiöön vuodelta 1885. Asetelma on herkullinen faktan ja fiktion sekoittamisen näkökulmasta. Martinin tapauksesta on kirjallisia lähteitä, koska asia vietiin käräjille samaan tapaan kuin Riivatuissakin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että käräjillä kerrotut havainnot olisivat tieteellisessä merkityksessä faktoja. Itse lukeudun näissä asioissa vahvasti skeptikoihin, mutta erilaisiakin näkemyksiä toki on.

Alasalmi ei tyydy kirjoittamaan Martinin torpan tapahtumia romaaniksi vaan on käyttänyt siitä löytyviä tietoja fiktiivisen romaaninsa runkona. Aika, paikka ja henkilöt ovat toiset, paikoin enemmän, paikoin vähemmän. Lehtimies Hugo Untamo on minäkertoja, mutta Hertan osuuksissa Alasalmi käyttää ulkopuolista kertojaa. Rakenne antaa mahdollisuuksia valottaa tapahtumia mielenkiintoisesti. Romaanissa mystiset tapahtumat saavat osittain realistisen selityksensä, mutta yliluonnollisia aineksiakaan ei työnnetä kokonaan sivuun. Poltergeist-ilmiöön liittyvät keskeiset seikat on taiten punottu sisään juoneen.

Riivatut lienee hurjimpien veriroiskeisten ja kalmanhajuisten kauhutarinoiden ystävien makuun turhan leppoisa, mutta sen jujuna onkin vähittäinen tunnelman tiivistäminen arkisesta yhä ahdistavampaan suuntaan. Varsinaiset tapahtumat alkavat tosissaan kiihtyä vasta oikeudenkäynnin lähestyessä ja sen jälkeen.

Oman suolansa keitokseen tuovat Hugon päivänvaloa kestämättömät kokemukset sekä Hertan ja Niklaksen välinen jännite. Mihin lukija voi luottaa? Mikä on totta, mikä illuusiota ja houretta? Alasalmi tavoittaa 1800-luvun lopun ajattelutavat, jotka tuovat oman ulottuvuutensa faktan ja fiktion kieputteluun. Ajankuva on muutenkin vakuuttava.

Kovinkaan raskaalla kädellä ei tarvitse tarinan pintaa raaputtaa, kun jo löytää hyvinkin ajankohtaisia teemoja sen alta.

Tuosta jo moneen kertaan mainitsemastani Martinin talon tapauksesta kannattaa lukea ainakin Wikipedian artikkeli tämän kirjan jälkeen. Mitä ilmeisimmin rinnakkaisluettavaksi sopisi myös Pasi Klemettisen tuore tietoteos Karjalan räyhähenget (SKS 2018)

Päivi Alasalmi: Riivatut
Gummerus 2018. 267 s.

Arvostelukappale.

torstai 1. marraskuuta 2018

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus #nuortenkirjatorstai

Kymppiluokkaa käyvä helsinkiläispoika Taneli viettää syyslomaa isänsä kanssa isovanhempien maapaikassa Taivassalossa. Taneli on lomaillut myös edeltävän kesän maalla ja ystävystynyt lähellä asuvan saman ikäisen Pekan kanssa. Kesällä poikien uteliaisuus on johtanut vakaviin seurauksiin. Tanelin olkapään ampumahaava ei ole vielä lokakuussakaan kokonaan parantunut. Ampumatapaukseen liittyy jotenkin vaarin ja muorin nurkissa hiippaileva Omituiseksi kutsuttu vanha erakko Santeri Lappalainen.

Vanhemmat ja isovanhemmat ovat syystäkin huolissaan, että lomaviikon aikana Taneli ja Pekka jotenkin taas saavat itsensä sotkettua johonkin vaaralliseen. Ihan perusteeton pelko ei olekaan, sillä ei aikaakaan, kun Taneli päätyy lähes umpeen kasvaneen vanhan tien varteen. Miettiessään, mihin suuntaan tietä lähtisi seuraamaan, Taneli huomaa tuijottavansa haulikon piippuun. Santeri varoittaa Tanelia ja kehottaa tätä pysymään kaukana metsästä.

Luonnollisesti varoitus on tässä tapauksessa yhtä kuin kehotus. Pian Taneli ja Pekka lähtevät yhdessä selvittämään, mitä metsän uumenissa oikein on salattavaa. Yllätys onkin melkoinen ainakin Tanelille. Tilanne kärjistyy lopulta pisteeseen, jossa heilutellaan kaikenlaisia tuliaseita pistoolista hirvikivääriin.

Autiotalon arvoitus on jatkoa Jasu Rinneojan nuortendekkarille Erakon arvoitus, jota en ole lukenut. Aiempiin tapahtumiin viitataan alituiseen, mutta kohtalaisen hyvin Rinneoja pystyy kuitenkin pitämään edellisen osan tapahtumat peiteltyinä, joten senkin voisi hyvin tämän toisen osan jo luettuaan lukea.

Pitäisin näiden kirjojen kohderyhmänä yläkouluikäisiä nuoria, lähinnä poikia, jotka ainakin jonkin verran harrastavat lukemista ja joiden mielenkiinto ei ihan helposti herpaannu. Taneli ajelee isoisänsä vanhalla Fergusonilla ja Pekka pappamopolla, ja meno maalla on melko verkkaista muutenkin. Aseiden käsittely sen sijaan on jokseenkin vapaamielistä.

Olen lukenut ja esitellyt muutaman Jasu Rinneojan aikuistendekkarin täällä blogissani, viimeksi Kylmäkorpi-sarjan osan viisi eli Paha silmä. Dekkaristina Rinneoja on siis jo kokenut tekijä, mutta valitettavasti ihan ideoiltaan vähintäänkin kelvollista Kylmäkorpi-sarjaa vaivaa hiomattomuus. Ihan kivasta tulisi erinomaista tiukemmalla viimeistelyllä.

Samaa on sanottava nyt tästä nuorille suunnatusta Arvoitus-sarjasta. Juonta olisi ollut varaa tihentää melkoisesti, sillä aikaa ja sivuja kuluu turhan paljon aikuisten saunotteluihin ja pullakahvitteluihin. Puoliväliin saakka näkökulmahenkilöinä vaihtelevat Taneli ja Verneri-vaari, mikä onkin toimiva ratkaisu. Sitten näkökulmia alkaa tupsahdella lisääkin.

Alkupuolella kirjaa vilahtelee tiheähkösti kursivoituja kappaleita, joissa lainataan kulloisenkin näkökulmahenkilön ajatuksia. Tämä kerrontakeino tuntuu sitten unohtuvan lähes kokonaan, kun päästään juonessa tiiviimpään toimintaan. Hiontaa teksti olisi kaivannut niin juonen kuin vaikkapa oikeakielisyyden ja joidenkin termien osalta (esimerkiksi pyörätuoli – rullatuoli).

Sisältönsä puolesta Autiotalon arvoitus tarjoaa kuitenkin runsaasti pohdiskeltavaa erilaisista teemoista, kuten vaikka vaikeuksista selviytymisestä, erilaisuudesta ja sen kohtaamisesta, sukupolvien välisistä yhtäläisyyksistä, maaseudun ja kaupungin turhasta

vastakkainasettelusta ja niin edelleen. Taneli on ihan mukavan tuntuinen nuorimies, vaikka jääkin hieman ohueksi tämän yhden kirjan perusteella.

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus
Reuna 2018. 189 s.