Rouva Michelissä
on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta
minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin
siili, näennäisen penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin – mutta
suunnattoman elegantti.
Kun viitisentoista vuotta sitten sukelsin kirjablogistaniaan
(kirjasomea ei silloin vielä ollut olemassa), tuntui, että ihan jokainen
itseään kunnioittava kirjabloggaaja oli lukenut Muriel Barberyn romaanin
Siilin eleganssi ja oli siitä aivan fiiliksissä. Itse en sen aallon
imuun päässyt, vaikka mitään selkeää syytä ei ollut. Ei vain tullut hankittua
teosta luettavaksi. Sitten vuosia myöhemmin nappasin kirjan jostakin
alennuskorista. Siitä saakka se on kärsivällisesti lämmittänyt hyllyäni odottaen
hetkeään.
Hetki koitti, kun toinen lukupiirini eli Kiskon lukupiiri
päätti valita Muriel Barberyn tuotannon luettavaksi ja ruodittavaksi.
Luonnollisesti tartuin omasta hyllystäni löytyvään Siilin eleganssiin.
Muriel Barbery on vuonna 1969 Casablancassa syntynyt
ranskalainen kirjailija ja filosofianopettaja. Siilin eleganssi ilmestyi
vuonna 2006 ja oli hänen läpimurtoromaaninsa. Teos myi valtavat määrät
Ranskassa ja käännöksinä eri puolilla Eurooppaa. Suomennos ilmestyi vuonna 2010
ja elokuvaversio vuonna 2009.
Barberylta on suomennettu toistaiseksi kolme romaania eli Siilin
eleganssin lisäksi esikoisromaani Kulinaristin kuolema (Gummerus, 2011,
suom. Lotta Toivanen) ja Haltiaelämää (Gummerus, 2016, suom.
Lotta Toivanen).
Haltiaelämää ilmestyi Ranskassa vuonna 2015. Sen jälkeen
on ilmestynyt vielä kolme romaania, mutta toistaiseksi niitä ei ole
suomennettu. Viimeisin romaani Une heure de ferveur eli englanniksi One
Hour of Fervour oli International Dublin Literary Award
-kirjallisuuspalkinnon ns. pitkällä ehdokaslistalla.
Barberyn filosofiatietämys näkyy ainakin pintatasolla Siilin
eleganssissa selvästi. Myös syvempää elämän tarkoituksen, hyvän elämän
edellytysten ja ihmisyyden olemuksen analyysia teoksessa on paljon. Kuinka syvällistä
se lopulta on, jää kyllä minulta tämän yhden luennan perusteella arvioimatta. Mutta
päähenkilöiden suusta ja ajatuksista saa helposti poimittua aforismeiksi
tiivistettyjä ja jonkinalaisiksi viisauksiksi tarkoitettuja lausahduksia:
Rikkaiden
velvollisuus on huolehtia kauneudesta. Muuten he joutavat kuolla.
Tapahtumat sijoittuvat Pariisissa osoitteessa rue de Grenelle
7 sijaitsevaan rikkaiden ihmisten asuttamaan upeaan kerrostaloon, jonka ylellisyyksiin
kuuluu oma ovenvartija. 54-vuotias leskirouva Renée Michel on toiminut ovenvartijan
tehtävässä 27 vuotta, kun romaani alkaa. Hän luonnehtii itseään näin:
Kouluja en ole käynyt, ja olen aina ollut köyhä, syrjäänvetäytyvä ja
merkityksetön. Asun yksin seuranani vain kissa, iso laiska kolli, jonka ainoa
poikkeuksellinen piirre on, että se harmistuessaan alkaa lemuta tassuista. Kumpikaan
meistä ei pahemmin pyri mukaan kaltaistensa piirileikkiin.
Kouluttamaton ja köyhä rouva Michel kyllä on, mutta hän on
myös poikkeuksellisen älykäs ja opinhaluinen. Aikuisena hän on itsekseen
lukenut laajasti ja tutustunut itsenäisesti eri taiteenaloihin. Hänen kissansa
nimi on Leo kirjailija Tolstoin mukaan, ja Anna Karenina onkin
hänen lempiromaanejaan. Mutta kaiken tämän rouva Michel on päättänyt visusti
salata kaikilta, ennen kaikkea talon asukkailta, joista suurimmasta osasta hän
ei pidä yhtään ja joita hän lähinnä halveksuu. Miksi rouva Michel haluaa kätkeytyä
kaikilta, selviää romaanin loppupuolella lukijallekin. Ovenvartijarouvan ainoa
ystävä on talossa siivoojana työskentelevä portugalilainen Manuela.
Romaanin toinen kertoja on kaksitoistavuotias talon asukas
Paloma. Tytön isä on sosialistipuolueen kansanedustaja ja äiti kirjallisuuden
maisteri, joten perhe on sivistynyt ja myös hyvin varakas. Erittäin älykkääksi
itseään luonnehtiva Paloma on kuitenkin vakaasti päättänyt tehdä itsemurhan kolmetoistavuotispäivänään,
koska ei näe oman perheensä ja sen kaltaisten ihmisten elämässä mitään mieltä
ja merkitystä.
Romaanin alkupuolella tutustutaan lähemmin rouva Micheliin
ja Palomaan sekä muihin talon asukkaisiin. Käännekohta on kuitenkin upporikkaan
japanilaisen Kakuro Ozun liittyminen talon asujaimistoon. Hienostunut ja
terävä-älyinen leskimies huomaa heti, ketkä kaksi ovat kerrostalon asukkaista
tutustumisen arvoiset, ja onnistuu murtamaan sekä rouva Michelin että Paloman piikikkäät
kuoret.
Mutta tekeekö Paloma suunnittelemansa näyttävän itsemurhan?
Entä paljastuuko rouva Micheln salaisuus lopulta kaikille?
Oliko Siilin eleganssi sitten maineensa veroinen ihana
kirja ja suuri lukuelämys? Kyllä ja ei. Alkuun pääseminen tuntui pitkään nihkeältä.
Kertojien vuorottelu on toimiva ratkaisu, sillä se tekee kerronnasta ilmavan.
Luvut ovat napakan lyhyitä. Arvioisin, että rouva Michel on enemmän äänessä
kuin Paloma.
En tiedä, onko kyse iästä, mutta pidin enemmän ovenvartijan osuuksista
kuin rikkaan perheen diivaillen kapinoivan esiteinin ajatuksista ja kirpeistä kommenteista.
Kumpikaan henkilöistä ei nyt varsinaisesti loista uskottavuudellaan, mutta erakkomaisen
ja siilin tavoin herkkyytensä visusti kätkevän myöhäiskeski-ikäisen naisen
ajatukset ja tunnemaailma kuitenkin tuntuivat itselleni läheisemmiltä.
Uskoisin, että lukijoiden monet ihastuneet huokailut johtuvat
kirjan kieltämättä yllättävästä ja liikuttavasta lopusta. Itsekin huomasin,
että se vetosi vahvasti tunteisiini. Sen sijaan filosofiset teoriat ja niiden
ruodinnat sekä kulttuurimaailman nimien pudottelu jättivät minut kylmäksi.
Ei kuitenkaan yhtään harmita, että tämä jonkinlainen kirjablogistanian
kulttiteos on nyt ruksittu pois luettavien listaltani. Lukeminen ei vaatinut
kohtuuttomia ponnisteluja. Paksu romaani on armollisen väljästi taitettu ja
nopealukuinen (niitä filosofointijaaritteluja lukuun ottamatta).
Mielenkiintoista kuulla, mitä muut lukupiiriläiset ovat lukeneet ja mitä he
muista Barberyn teoksista tuumivat. Siilin eleganssin perusteella en
vielä niitä laita varaukseen.
Muriel Barbery: Siilin eleganssi (L'Élégance du
hérisson)
Suom. Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2010. 374 s.
Ostettu.
