sunnuntai 1. elokuuta 2021

Someton heinäkuu takana - Mitä kuuluu kirjabloggaajalle?

 

Heinäkuun hellettä
Bergvikin kartanon Cafe Smörren pihalla.

Ensimmäisen kerran Kirsin kirjanurkka -blogin yli kymmenvuotisen olemassaolon aikana takana on kokonainen kalenterikuukausi, jonka aikana en julkaissut ainoatakaan kirjajuttua tai muutakaan postausta. Myös blogin somekanavat – Facebook-sivu, Twitter- ja Instagram-tilit – ovat olleet kesätauolla koko heinäkuun.

Heinäkuu on aina ollut kirjablogin kannalta hankala kuukausi. Olen silloin lomalla, joten aikaa blogin kanssa puuhailuun on tavallista enemmän, ainakin teoriassa. Mutta heinäkuussa myös monet muut suomalaiset lomailevat, eikä heitä mitä ilmeisimmin kiinnosta kirjablogin sisältö, sillä kesäkuukausina blogissa vierailevat pääasiassa vain venäläiset ja erityisesti amerikkalaiset botit. Dekkareita luetaan laiturinnokissa ahkerasti, mutta dekkareista ei.

Tänä keväänä huomasin, että aloin olla aika kurkkuani myöden täynnä yhä lisääntyvää koneen äärellä kökkimistä. Pandemian takia työ siirtyi jälleen yhä tiiviimmin ruudun ja näppäimistön ääreen. Lisäksi aloitin syksyllä 2020 opinnot avoimessa yliopistossa, ja koska pandemian takia nekin kurssit ovat nykyään täysin etäopintoina suoritettavia, lisäistumista koneen äärellä kertyi taas ja yllättävän runsaasti. Kevätkausi oli myös blogissa melko aktiivista aikaa ainakin omalla mittapuullani. Luin paljon, ja kirjoitin koko joukon esittelyjä.

Toinen paljon aikaani nielevä asia elämässäni alkoi olla some. Huomasin roikkuvani koko ajan jonkin somesovelluksen päässä. Puhelin oli aina käden ulottuvilla, myös kirjoja lukiessani. Blogijuttujen kirjoittamisaika venyi kohtuuttomaksi, kun jokaisen ajatuskatkon kohdalla koneelta avautuikin taas jokin somesivu. Puheet keskittymiskyvyn menettämisestä olivat konkretisoituneet omalla kohdallani. Jotain piti tehdä.

Kevään mittaan aloin ahdistua tai ainakin ärtyä myös lukemisistani. Kirjastosta lainattuja kirjoja en ehtinyt laina-aikaan lukea, ostamani kirjat siirtyivät suoraan kirjahyllyyn ’luen ehkä joskus’ -osastolle ja arvostelukappaleiden päivämäärät alkoivat vanheta. Luettavien kirjojen pinot kohoilivat vaarallisen korkeiksi jälleen kerran, vaikka kuinka yritin tehdä valintoja, karsia ja poistaa kirjoja ja ennen kaikkea lukea ahkerasti.

Kesän lähestyessä luin yhä enemmän uutuusdekkareita. Dekkarit ja ylipäätään jännityskirjat ovat ihan aidosti minulle rakkaimpia genrejä, joiden lukemisesta nautin. Mutta nyt niidenkin lukemisessa alkoi tuntua kummallinen velvoitteen sivumaku. Yritinkö suorittaa jotain tehtävää? Ainakin olisi mahdotonta lukea kaikkea uutta ja kiinnostavaa edes näistä genreistä, sen tajusin.

Ajattelin, että voisin vähän keventää oloani lukemalla välillä vanhempia dekkareita, joten aloitin juttusarjan, jossa esittelen kaikki Johtolanka-palkinnon saaneet dekkarit. Loistava idea, mutta onneksi tajusin olla hirttämättä sitä mihinkään aikatauluun. Hyvin alkanut sarja jatkuu vielä, kunhan sopiva hetki sille koittaa. Samaten kirjallisuuslehtijuttusarjani on toistaiseksi huilailemassa, mutta tekee kyllä vielä paluun sekin.

Kun kesäkuussa aloin puutua jopa dekkareiden lukemiseen, alkoi ajatus dekkarittomasta heinäkuusta muovautua. Päätin, että heinäkuun aikana en lue enkä kuuntele ainoatakaan dekkaria. En, vaikka juuri dekkaripinoni huojui jo tuolloin ennen juhannusta kaikkein korkeimpana ja vaikka siinä on viime vuonnakin julkaistuja kirjoja, jotka vielä ehdottomasti haluan lukea ja esitellä. Päätös oli tehty, ja jo se tuntui helpottavalta. Nyt voisin lukea jotain ihan muuta!

Mutta mitä tehdä jatkuvalle somessa roikkumiselle? Olen normaalisti kohtalaisen aktiivinen Facebookin lukuisissa kirjallisuusryhmissä ja osallistun innokkaasti kirjallisuus- ja lukemisaiheisiin Twitter-keskusteluihin. Vain Instagramissa olen jokseenkin laiska somettaja.

Lisäksi minulla on kolme someroolia.

Ensinnäkin olen siellä ihan omana itsenäni, yksityis-Kirsinä. Yksityis-Kirsi on myöhäiskeski-ikäinen naisihminen, joten hänen aktiivisin välineensä on Facebook-seinä. Toiseksi olen somessa kirjabloggaaja. Kirsin kirjanurkka -blogin bloggaaja on kohtalaisen aktiivinen Twitter-keskustelija. Instassa yksityis-Kirsi ja Kirsin kirjanurkka sekoittuvat. Kolmantena on vielä työ-Kirsi, jolla on tili Twitterissä ja työyhteisön yhteisen Facebook-sivun ylläpito-oikeus.

Työ-Kirsin suhteen ratkaisu oli helppo. Työsome on lomalla tauolla. Yksityis-Kirsinkään ei ollut lopulta kovin vaikea päättää, että Facesta ja Instasta otetaan kuukauden irtiotto. Mutta kirjablogin tilien, erityisesti Twitter-tilin, hiljeneminen olikin mutkikkaampi kysymys. Miten jakaisin tietoa uusista jutuistani, jos sometilini olisivat hiljaa? Sitten päätin, että en heinäkuun aikana päivitä blogia, joten en tarvitse myöskään blogin sometilejä. Sanottu ja tehty. Poistin kaikki kolme somesovellusta puhelimestani. Huh!

Heinäkuun hellettä
Söderlågvikin taidemuseon
kattoterassilla.

Takana on siis kuukauden mittainen ihmiskoe. Millaista oli? Mihin säästetty someaika kului?

En ilmoittanut some- ja blogitauostani etukäteen tai sen alettua julkisesti missään *, mutta muutamassa (kasvokkain käydyssä!) keskustelussa asia on tullut esille. Ensimmäisinä päivinä huomasin kaipaavani esimerkiksi Facebookia, mutta yllättävän nopeasti tämä kaiherrus lakkasi. Hyväksi ratkaisuksi osoittautui sovellusten poistaminen puhelimesta, sillä sometilien selailu oli jo tullut automaattiseksi tavaksi.

Tosin jatkokehittelyä paastoni kaipaisi, sillä Ylen ja HS:n sovelluksia tulin selanneeksi ennätyspaljon. Myös sääsovellukset ynnä muut koukuttavat härpäkkeet kannattaisi ehkä poistaa sometauon ajaksi. Älypuhelin koukuttaa käyttäjänsä niin monilla tavoilla!

Huomasin myös, että ’pakko’ ottaa kaikesta koko ajan kuvia väheni, koska niitä ei nyt voinutkaan heti ladata someen. Mielestäni en ole normaalistikaan kovin innokas somekuvien julkaisija, mutta muutoksen kuitenkin omassa toiminnassani ja ennen kaikkea ajattelussani huomasin selvästi.

Tietokoneen suosikeista en sivuja poistanut, mutta vain pari kertaa huomasin olevani avaamassa niitä, kuten tapanani koneelle istahtaessa yleensä on ollut. Koska blogikin oli tauolla, työ- ja opiskeluasiat samaten, koneella istuminen ylipäätään väheni rajusti eikä kiusausta avata vaikka Facebook juuri tullut. Erityisen hyvin huomasin eron kirjoittaessani blogijuttuja. Kun ei ollut lupa selailla somea samalla, jutut syntyivät ennätysajassa! Juuri tästä haluaisin ottaa opiksi jatkoakin ajatellen. Kun kirjoitan, kirjoitan enkä someta.

Vaikka siis blogini ei heinäkuussa päivittynytkään, kirjoitin kyllä blogijuttuja, ja itse asiassa vielä melkoisen pinon. Ne ilmestyvät ajastettuina elo- ja syyskuussa, ja tällä hetkellä ajastettuna on peräti 16 blogijuttua! Alkuun ilmestyvät ne, jotka jäivät varastoon jo kesäkuun puolelta, ja perään ne jutut, jotka olen kirjoittanut heinäkuun aikana lukemistani kirjoista.



Ainakin osan someroikkumisesta säästyneestä ajasta käytin lukemiseen, ja luinkin heinäkuussa omasta mielestäni melkoisen pinon kirjoja:

Juha Hietanen: Huuhkajan siivet (2021, Aula & Co)
Fredrika Runeberg: Katarina Boije ja hänen tyttärensä (1981, WSOY, suom. Tyyni Tuulio)
Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti (2007, Faros, suom. Eeva-Liisa Järvinen)
Juha T. Hakala: Vähemmällä enemmän (2020, Alma Talent)
Wendela (Wendla Randelin): Elisabeth (1999, WSOY, suom. Kati Launis)
Ruth Hogan: Lauluja variksille (2020, Bazar, suom. Susanna Tuomi-Giddings)
Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit (2020, Otava)
Inka-Maria Laitila ja Tarja Strandén: Tukaattityttö (2002, WSOY)
Paula Nivukoski: Mainingin varjo (2020, Otava)
Salla Leponiemi: Jumalainen kipuna - Laulajatar Hanna Granfeltin ihmeellinen elämä (2018, Gummerus)
Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti (2020, Icasos)
Yaa Gyasi: Maa ja taivas (2020, Otava, suom. Arto Schroderus))
Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun (2020, Sitruuna, suom. Hilla Hautajoki)
Urpu Strellman ja Kimmo Svinhufvud: Kupliva kirjoittaminen - Iloa ja tehoa työelämän teksteihin (2020, Art House)
Anu Lahtinen: Ebba kuningattaren sisar (2021, Atena,)
Nazanine Hozar: Aria (2020, Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia (2021, Like)
Riitta Konttinen: Aino Sibelius (2019, Siltala)
Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän (2021, Aula & Co)

Listan tummennetuista kirjoista ilmestyy aikanaan blogikirjoitus. Mutta kuten huomaatte, pidän edelleen oikeutenani olla kirjoittamatta kaikesta lukemastani blogiin. Tällä kertaa ulkopuolelle jäivät talvella lukemani lehtijuttusarjan innoittamana lainaamani vanhimpiin suomalaisiin romaaneihin lukeutuvat Fredrika Runebergin, Fredrika Carstensin ja Wendelan teokset. Ne roikkuivat kirjastolainapinossani lähes puoli vuotta, ja oli vapauttavaa saada ne lopulta luettua ja palautettua. Lisäksi blogin ulkopuolelle jäävät pari lähinnä työn takia lainaamani ja lukemani tietoteosta.

Kirjaston kirjoissa siis laina-ajat paukkuivat, mikä siirsi niitä ylemmäs luettavien pinoissani. Tällä hetkellä vain yksi kirjaston kirja odottelee lukemistaan, mutta toki varausjonossakin on taas mielenkiintoista luettavaa. Niiden kimppuun sitten aikanaan!

Muuten nautiskelin lukemalla satunnaisessa järjestyksessä luettavien kirjojen pinosta, mitä milloinkin käteen sattui. Seurasin myös mielijohteita, eli kun luettavana olevasta kirjasta nousi ajatus jonkin toisen kirjan lukemisesta, toteutin sen. Yhden kirjan jätin myös suosiolla kesken ja siirsin sen poistettavien pinoon.


Heinäkuun hellettä Seilin saarella.

Olen siis varsin tyytyväinen kuukauden somepaastooni. Syksyn kirjasadon kimppuun käymistä odotan jo kovasti. Sormet ja varpaat ristissä monen muun tavoin toivon, että kaikista koronatakaiskuista huolimatta syksyn kirjallisuustapahtumat ja erityisesti Turun ja Helsingin kirjamessut toteutuisivat. Minulla on nimittäin jo sovittuna kumpiinkin messuihin erittäin mieluisia työtehtäviä, jotka liittyvät uutuusdekkareihin!

Kesää on toki vielä jäljellä, joten toivottelen kaikille erinomaista kesän jatkoa ja erittäin hyviä kirjoja luettavaksi! Olkaahan kuulolla, sillä Kirsin kirjanurkka päivittyy taas!

*) Tämän muistin sitten väärin. Olin ilmoittanut ainakin blogin Facebook-sivuilla heinäkuun blogitauosta kesäkuun lopun viimeisessä päivityksessäni ja sen lisäksi esimerkiksi Facen Dekkariryhmässä.

***
Heinäkuun aikana eniten kuhinaa blogissani herättivät


Antti Tuomaisen Jäniskerroin











ja Rosa Liksomin Hytti nro 6.




5 kommenttia:

  1. Hyviä ja osin myös tuttuja havaintoja. Olen pyrkinyt ottamaan minilomia somesta silloin tällöin ja olemaan stressaamatta bloginpidosta. Kirjoitan kun se hyvältä tuntuu, en väkisin ja aikataulutettuna. Lukemisesta ei saa tulla "pakko"! Luen paljon koko ajan, mutta vain osasta bloggaan. Jännä, että näitä joutuu miettimään ihan tosissaan välillä! On mentävä omien motiiviensa juurille asti. Lukuiloa sinulle, ja toivon myös, että kirjamessuille päästäisiin ja nähtäisiin! ❤

    VastaaPoista
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus! Voisi ehkä itsekin kokeilla jonain päivänä somelomaa, tosin kaikki yhteydenpitoni tapahtuu sovellusten kautta, mikä vähän vaikeuttaa asiaa.

    VastaaPoista
  3. Reipasta toimintaa, eli olla muualla kuin somessa.
    Itse en ole omalla nimellä edes työasioiden puitteissa, on ollut hyvä päätös olla ei-omalla-nimellä.

    Joka somealustalla on näitä pidän tauon, on takki tyhjä. Tämä on parempi ei someta, jos ei huvita.

    Itse olen myös twitterissä ja instassa, mutta öisin puhelin on kiinni, kuten työpäivinäkin.

    Heinäkuu on minusta kiva blogikuu siksi koska silloin luetaan erilaisia juttuja.

    VastaaPoista
  4. Mää oon ollu ilman somea pikkusta vajaan puoli vuotta. Tuli niin älytön ähky somen suhteen, etten oo vieläkään pystyny avaamaan somea. Itse asiassa tulee ahdistus ku ees mietin someen palaamista. Somettomuuden myötä on kyllä tullut ihan hirveästi lisää aikaa elämään. Se on ihanaa.

    VastaaPoista