maanantai 25. huhtikuuta 2022

Paula Havaste: Laahus

 


Kun Reeta on kaksitoistavuotias, on kotona ruoka lopussa. Vanhemmat päättävät, että tyttö viedään Turkuun pikkupiiaksi kauppiaan talouteen. Reeta on samaan aikaan sekä innoissaan että kauhuissaan. Turku siintelee tytön mielessä kaukaisena, unenomaisena suurkaupunkina, jossa olisi hänellekin tarjolla mahdollisuus parempaan elämään. Mutta samalla se tarkoittaisi eroa kodista ja vanhemmista. Tuntematon pelottaa, eikä yhtään auta, että kylmäkiskoinen äiti kehottaa hyvästiksi tytärtään olemaan varovainen. Mitä pitää varoa ja miksi?

Syy kyllä aikanaan selviää viattomalle Reetalle. Piika on käytännössä isäntänsä omaisuutta, ja kun kauppiaan sisäpiika palaa kotiinsa maalle synnyttämään kolmatta aviotonta lastaan, on Reetan aika tyydyttää sekä kauppiaan että tämän pojan tarpeet.

Paula Havasten romaanin Laahus alussa oleva tarina Reetan piikomisajasta Turussa on tuttu lukuisista historiallisista romaaneista. Silti se saa jälleen kerran tuntemaan voimatonta raivoa. Miten ihmeessä on voitu ajatella, että raiskattu lapsi on itse syypää kohtaloonsa ja vieläpä raiskaajan houkuttelemiseen syntiin? Jopa omat vanhemmat ovat raivoissaan Reetalle, kun tämä on lähetetty takaisin kotiinsa tultuaan raskaaksi. Reeta on pilattu tyttö, portto ja huora, myös kirkon silmissä. Syntyvä lapsi on automaattisesti hyljeksittävä äpärä, mikä merkitään myös kirkonkirjoihin.

1500-luvun lopun Suomessa (tai muuallakaan) ei teini-ikää tunnettu. Lapset joutuivat pienestä asti tekemään töitä elantonsa eteen, kuten Reeta. Piikominen Turussa päättyi, kun hän tuli raskaaksi, mutta työ ei suinkaan siihen loppunut, päinvastoin. Sattuman kautta Reeta päätyy isovanhempiensa luo ja sieltä auttamaan kestikievarissa pahimpina kiirehuippuina. Jo eno on kertonut kytemässä olevasta kapinasta, mutta kievarissa Reeta on lopulta kasvotusten itsensä kapinajohtaja Jaska Ilkkaisen kanssa. Ilkkaisen intensiivinen sininen katse tavoittaa myös Reetan ja tuntuu porautuvan suoraan tytön sieluun asti.

Reeta on ahkera ja hoksaavainen nainen ankarasta kohtalostaan huolimatta. Hänellä on myös naisihmiselle poikkeuksellinen taito: Reeta osaa ajaa härkiä. Taidosta on hänelle vielä arvaamatonta hyötyä, kun kapinan aallot lyövät yli paikkakunnan ja hänen on tehtävä ratkaisunsa tulevaisuutensa suhteen.

Laahuksen ydintä on (köyhän) naisen aseman kertakaikkinen toivoton alisteisuus. Naimattomana elelevä kievarinisäntä tuskailee, että vaimo tekisi piikojen työt maksutta. Reetallekin asetelma on päivänselvä. Onpahan hän sitten vaimo tai piika, ankaraa työtä ja raatamista on edessä määrättömästi hamaan loppuun asti.

Toinen keskeinen teema on sota ja sodan ikiaikainen ketään säästämätön julmuus. Kapinajoukkojen ja huovien toimet ovat keskenään surullisen samanlaisia: viholliset tapetaan julmasti, naiset ja lapset raiskataan ja häväistään, irtain omaisuus ryöstetään ja kiinteä poltetaan. Ei tarvita juurikaan mielikuvitusta, kun vetää yhtäläisyysmerkkejä parhaillaan käytäviin sotiin. Menetelmät ovat täsmälleen samoja kiivaasta propagandasta alkaen.

Laahus-romaanin nimi viittaa kaikkien surujen ja murheiden muodostamaa laahusta, jota Reeta ja muut aikakauden ihmiset joutuivat kuljettamaan mukanaan läpi elämänsä. Sillä on myös oma konkreettinen merkityksensä tarinassa. Lukijan tulkinnan varaan jää, onko mukana ripaus yliluonnollista ulottuvuutta vai onko kyse vain Reetan kovia kokeneen mielen tepposista.

Laahus aloittaa uuden Nuijasota-sarjan, ja on mielenkiintoista nähdä, miten Havaste sarjaa kuljettaa tämän avausosan jälkeen. Historiallisia romaaneja on totuttu pitämään romanttisena viihteenä, mutta Laahus ei siihen muottiin solahda. Onneksi Reetankin varalle on elämä säästänyt edes pieniä onnen ja tyytyväisyyden hetkiä.

Paula Havaste: Laahus
Gummerus 2022. 428 s.
Äänikirjan lukija Jussi Lehtonen.


Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

1 kommentti:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Tämä kiinnostaa, koska olen pitänyt paljon Havasten kirjoista. Hyvin kiinnostavaa historiaa, niin kuin varmasti tämäkin. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista