sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Johanna Tuomola: Murhaaja vierelläsi



Runsas vuosi sitten olen lukenut ensimmäisen Johanna Tuomolan Lohjalle sijoittuvan Noora Nurkka -poliisiromaanin Minkä taakseen jättää. Silloin olen vakaasti päättänyt lukea pian Tuomolan sarjan aiemmat osat, mutta niin taas vain on käynyt, että on tullut niin paljon muuta luettavaa ja touhuttavaa (mukamas) väliin. Niinpä tarttuessani viime viikon alkupuolella keväällä ilmestyneeseen Murhaaja vierelläsi -dekkariin sarjan edelliset osat olivat ja ovat edelleenkin lukematta. Mutta luen ne kyllä vielä. Joskus.

Vuodenvaihteessa siirryin töihin aivan Lohjan keskustaan, vain parin kivenheiton päähän Lohjan poliisiasemasta. Työhöni kuuluu myös sukkulointia eri puolilla kaupunkia, joten Lohja on tullut sitten viime lukeman paljon tutummaksi kaupungiksi, ja kirjaa luinkin osittain pitäen silmällä sen lohjalaisuutta ja Lohja-kuvausta. Näiltä osin kokemus jäi hieman valjuksi. Tuomola laskettelee kyllä tarkasti ja uskottavasti lohjalaisia liikkeitä, kadunnimiä ja kaupunginosia, ja on helppo mielessään seurata henkilöiden liikkeitä kartalla. Mutta siihen se sitten jääkin. Henkilöt voisivat vallan mainiosti olla vaikka Pietarsaaresta tai Kouvolasta, eikä mitään eroa huomaisi. Toivoisinkin enemmän rohkeaa kaupungin atmosfäärin kuvaamista, sillä sellainen ihan oikeasti on olemassa. Myöskään ympäristönkuvaus ei kirjassa nouse mitenkään esille, vaikka otollista kuvattavaa toki matkan varrelle sattuu.

Juonen rakentelu ja sen sujuva kuljettelu sekä henkilöiden psykologinen uskottavuus sen sijaan ovat Tuomolalla entistäkin paremmin hallussa. Murhaaja vierelläsi on minusta yhdistelmä poliisiromaania ja psykologista jännäriä, ja aika lailla onnistuneesti. Noora Nurkan yksityiselämä kriisiytyy pahasti, kun hänen lastensa biologinen isä heittäytyy odotettuakin hankalammaksi adoptioasiassa. Tähän asiaan ei kuitenkaan uppouduta liikaa, vaan asia hoidetaan sitten lopulta varsin ripeästi.

Varsinainen juoni lähtee myös kohtuullisen ripeästi liikkeelle. Vakuutusvirkailija Pauli Korvenoja saa järkytyksekseen potkut yhtiön tervehdyttämiseksi käytyjen yt-neuvottelujen tuloksena. Pauli ei voi tunnustaa tapahtunutta kenellekään, koska potkut olisivat ääretön pettymys hänen vanhemmilleen. Niinpä hän jatkaa näennäisesti kuin ennenkin, mutta päättää hankkia itselleen pian entistä paremman, arvolleen oikeasti sopivamman työn ja aseman. Pettymys purkautuu kuitenkin rajusti tielle osuneisiin sivullisiin. Pian Paulin päässä naksahtaa pahan kerran, kun työpaikkahaastattelun tuloksia ei ala kuulua.

Kaiken tämän voi vapaasti kertoa, sillä alusta asti lukija on jättiläisaskelia poliisia edellä. Tapahtumia nimittäin seurataan puolittain koko kirjan mittaan Paulin näkökulmasta. Jännitys syntyykin siitä, saavatko poliisit Paulin kiinni ajoissa, ennen kuin tapahtuu jotain vallan peruuttamatonta. Ruumiita alkaa tulla tiheään tahtiin jo alkuvaiheessa, mutta Tuomola on onnistunut lyömään vielä isomman vaihteen silmään ennen loppuratkaisua, joten ainakin minä aika monen dekkarin lukeneenakin jälleen kerran jännitin ihan aidosti, ehtivätkö sankarit ajoissa paikalle.

Kokonaisuuteen olin varsin tyytyväinen muutamasta sekaan lipsahtaneesta kauneusvirheestä huolimatta (isän veli on setä, ei eno, esimerkiksi). Rikollisen eli Paulin taustat loksahtavat ehkä aavistuksen turhankin kärjistetysti paikalle kutsutun profiloijan laatimaan profiiliin, mutta eihän onneksi muutenkaan ole kovin uskottavaa, että uneliaassa pikkukaupungissa alkaisi riehua näin raivopäinen sarjamurhaaja. Vai onko?

Johanna Tuomola: Murhaaja vierelläsi
Myllylahti 2013. 245 s.


Pyytämätön arvostelukappale.

7 kommenttia:

  1. Taas esittelet näitä minulle tuntemattomia rikoskirjailijoita. Lohjakin on tuntematon...

    Dekkareita taitaa olla niin runsaasti, että paljonkin lukeva voisi täyttää lukuaikansa vain niillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kevyesti. Vuodessa ilmestyy suomeksikin toista sataa dekkariksi laskettavaa kirjaa. Kaikkia ei millään ehdi :(

      Poista
  2. Mielestäni on kiva lukea näistä tuntemattomista rikoiskirjailijoista, koska välillä tuntuu että itse lukee vaan niitä tiettyjä kirjailijoita. Ehkä näistä saa vähän vinkkiä minne suuntaa omaa piiriään voisi laajentaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti huomaan itse jääväni vain tottumuksesta lukemaan jonkun tutun ja turvallisen tekijän kirjoja, vaikken niistä enää niin kovin innoissani olisikaan. On totta, että välillä kannattaa kokeilla sellaista, mistä ei niin paljoa edes vielä tiedä :)

      Poista
  3. Tuomolan dekkarit ovat pohjoismaista tasoa. Toinen huippudekkaristi on (mm.) Marja-Liisa Heino.
    Kyllä hyviä dekkareita löytyy kun lukee muutakin kuin mainoksia!

    VastaaPoista
  4. Johanna Tuomolan dekkarit ovat todella hyviä, ja ne ovat vain parantuneet kirja kirjalta. Olen lukenut ne kaikki, ja tämä viimeisin oli ihan huippu. Hiukan minua häiritsee niissä olevat kielioppivirheet, mutta nehän voisi oikolukija eliminoida....

    VastaaPoista